Pauliina Vanhatalon Korvaamaton on nyt luettu. Aluksi ajattelin, että nimi viittaa tuomariin, joka polttaa itsensä loppuun kuvitellessaan olevansa korvaamaton. Korvaamaton-sana alkoi liittyä myös ajatukseen oikeuden jakamista korvauksista ja pohdinnoista siitä, mikä on kärsimyksen hinta. Korvaamaton on kuitenkin se menetys, jonka päähenkilö kokee. Kirja lähtee avautumaan takaperin; siihen, mitä on ollut, ja miten tähän on tultu.
Kirjassa on paljon kerroksia. Siinä on mukana myös introverttiutta ja masennusta sekä rakkautta, joka kantaa kaiken yli.
Kansikuva ei herätä sympatiaa, eivätkä jotkut nimivalinnat. En myöskään tiedä, milloin yläasteella on alettu opettaa filosofiaa. Tarkoittiko se sittenkin lukion filosofian opintoja tai yläluokkien uskonnon etiikan opiskelua?- Ison aiheen käsittelyssä pikkuseikkoja, mutta minulle ne pomppasivat esiin kuin huutomerkit. Odottelen vielä Veera Vaahteran kirjaa tutustuttavaksi, mutta kyllä nyt taitaa olla jo muiden projektien aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti