25.10.2019

Botnia-palkintoehdokas 2019: Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Olen tottunut ajattelemaan, että Kuusamo on Koillismaata. 
Wikipedia on tästä samaa mieltä: 
"Pohjois-Pohjanmaan koillisosan kunnat PudasjärviTaivalkoski ja Kuusamo muodostavat yhdessä Lapin maakuntaan kuuluvan Posion kanssa ns. Koillismaan( https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Pohjanmaan_maakunta )"

Botnia-palkinto meni kuitenkin jo toisen kerran Kuusamo-taustaiselle kirjailijalle. Vaikka haluaisin hieman kritisoida tätä, kritisointi ei auta, koska:

"Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä. Jos kirjailijan suhde maakuntaan on epäselvä, kirjailijaseuran hallituksella on oikeus tehdä päätös tämän kelpoisuudesta osallistua kilpailuun." http://www.oulunkirjailijaseura.fi/oulun-kirjailijaseura/botnia_palkinto )

Kieltämättä Tommi Kinnusen Pintti on hieno kirja, mutta olisiko ollut aika palkita kirjailija, joka ei näy parrasvaloissa, eikä lehtihaastatteluissa, mutta on toiminut päätoimisena kirjailijana vuodesta 1994 lähtien ja palkittu useilla kirjallisuuspalkinnoilla. Maarit Verronen on sanankäytön ja juonenkuljetuksen mestari vailla vertaa. Lisäksi olisin toivonut hänelle palkintoa kirjan ajankohtaisuuden ja genren vuoksi.

Verrosen Hiljaiset joet ottaa kantaa ympäristön tuhoutumiseen totaalisen dystopian kautta. Äkillinen kosminen mullistus tekee koko maapallolla pala palalta pahenevaa tuhoa. En ole pitkään aikaan lukenut yhtä vaikuttavaa aloituskappaletta, kuin tässä kirjassa:
"Kun kuulin maailmanlopusta, ajattelin, ettei niin hirveää, ettei jotain hyvääkin. Rajantakainen painajaismaa jouti mennä."
Aloituskappaleen jälkeen tapahtumat etenevät ilman taukoja tai suvantovaiheita ja pitävät otteessaan kirjan loppuun asti. Maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia on ollut tavallista enemmän, rankkasateita, tulvia ja hyökyaaltoja ilmestyy paikkoihin, joissa niitä ei ole ennen ollut. Maankuori pirstoutuu, Tanska ja Pohjois-Saksa kallistuvat, laavahalkeama ulottuu jo Etelä-Viroon. Pohjoisella Jäämerellä hyökyaalto on tehnyt tuhojaan. - Silti on pyrittävä yhä kauemmas pohjoiseen, jossa on vielä vähän aikaa melkein turvallista. Pienestä maantärinästä on tosin tullut aivan normaalia.

Suomalaissyntyinen Lia Alina Anias kertoo oman ja viiden - ihmeen kaupalla itsekseen selviytyneen - lapsen tarinan tuhon keskellä. Selviytyneet lapset rekisteröidään ja heille annetaan uudet nimet. 11-vuotias River on vanhin, Heather on 9, Stella 7, Frost on 4 ja Neve on pieni tyttövauva, josta kaikki isommat pitävät huolta. River on terävä ja valpas ja toimii Lian rinnalla aikuismaisen vastuullisesti. Loppupuolella vastuu on jo painava taakka sisäisesti vanhan lapsen kapeilla harteilla.

Lapset ovat rohkeita, eikä kukaan kiinnitä huomiota vaikeuksiin. Menneisyyttä ei mietitä. Päämääränä on vain eteenpäin meneminen ja selviytyminen. Ryhmän silmiinpistävä voima on liikuttavan suuri yhteenkuuluvuus ja luottamus. Tapahtumat ovat rajuja, mutta Verrosen kerronta on rauhallisen toteavaa ja siksi uskottavaa.

Melko nopeasti tarinaa lukiessa tulee mieleen sana exodus, jolla voidaan viitata moniin eri asioihin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Exodus ), myös uuteen alkuun ja neitseelliseen siirtokuntaan.
Onneksi nyt ei ole kyse amerikkalaisten elokuvien siirappisista siirtokuntatarinoista, joissa sekä matka että siirtokunnan perustaminen sujuvat ongelmitta.

Kirjakissan blogissa Niina Tolonen kuvaa Maarit Verrosen Hiljaiset joet -kirjaa yhdeksi parhaimmista vuoden aikana lukemistaan kirjoista ja suosittelee sitä lämpimästi.  ( http://kirjakissa.blogspot.com/2018/10/maarit-verronen-hiljaiset-joet.html ) Vahva suositus tulee minultakin!


Lisätietoa Maarit Verrosen tuotannosta ja kirjallisuuspalkinnoista löytyy täältä:


21.10.2019

Botnia-palkintoehdokas 2019: Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä: Metsä meidän jälkeemme

Oulun kirjailijaseuran myöntämä 10 000 euron arvoinenBotnia-kirjallisuuspalkinto jaetaan 23.10.2019 ( http://www.oulunkirjailijaseura.fi/oulun-kirjailijaseura/botnia_palkinto/botnia-palkinto-2019 )


Botnia-palkintoehdokkaat ovat:
  • Mari AhokoivuOksi (Asema), sarjakuvaromaani
  • Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni RäinäMetsä meidän jälkeemme (Like), tietokirja
  • Tommi KinnunenPintti (WSOY), romaani
  • Essi Kummu ja Marika MaijalaHäätanssit (Tammi), lasten kuvakirja
  • Mikko Moilanen: Suomen pyövelit (Docendo), tietokirjaMinna RytisaloRouva C. (Gummerus), romaani
  • Pauliina VanhataloTuulesta temmattu elämä (Tammi), romaani


Lukupinossani on melkein kaikki ehdokkaat. Kinnusen Pintin olen lukenut jo aiemmin, mutta Rytisalon Rouva C on valitettavasti edelleen lukematta. Mikko Moilasen Suomen pyövelit - kirjaa käytin kädessäni, mutta aiheen ahdistavuuden vuoksi en halunnut sitä lukea. Maarit Verrosesen tuotannosta olen aina pitänyt, ja luenkin Hiljaiset joet seuraavaksi.

Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä ovat pohjoissuomalaisia journalisteja, joiden yhteisteos Metsä meidän jälkeemme oli vaikuttava lukukokemus. Se on faktapohjainen, laaja-alainen hätähuuto metsiemme puolesta. Avohakkuilla ja metsäojituksilla on monimuotoisia ja kauaskantoisia vaikutuksia ekosysteemeihin, eläimiin ja ihmisiin. Järvet rehevöityvät ja muuttuvat mutalammikoiksi, kulttuurihistorialliset polut (mm. Elias Lönnrotin kulkema) häviävät, punkit lisääntyvät ja lintulajit harvinaistuvat. Esimerkiksi helmipöllö on jo silmälläpidettävä laji, siis lähellä uhanalaisuutta.

Mielikuva Suomen loputtomista metsävarannoista kirkastuu. Ei todellakaan ole kyse loputtomasti uusiutuvasta "vihreästä kullasta", eikä metsiä todellakaan voi pitää vain taloudellisen hyödyn tuottajana. Inarissa 1994 hakattu aukio ei ole vieläkään taimettunut. Inari on metsälle äärimmäinen ja viimeinen paikka elää ennen kuin tunturikoivikot ja avoimet paljakat alkavat. 100 vuotta on metsälle lyhyt aika uudistua, ainakin pohjoisessa. Huomionarvoista on, että Ruotsissa vastaavia alueita ei ole hakattu.

"Ihmisen kohtalona on se, että hänestä on tullut viisi miljardia vuotta vanhan planeetan valtias, joka kuitenkin pystyy luonnostaan ajattelemaan vain päiviä, kuukausia tai vuosia eteenpäin, mutta ei pidemmälle - kymmeniä, satoja tai tuhansia vuosia eteenpäin." 
          Ilkka Hanski: Kutistuva maailma 2007.  (s. 239)
 ****
"Vuonna 2006 Inarista löydettiin ... noin 800 vuotta vanha aihki...ja se on saanut alkunsa 1200-luvun alkupuolella. Puu oli todennäköisesti jo olemassa, kun Turun kaupunki perustettiin 1229. Kristoffer Kolumbuksen lähtiessä purjehtimaan kohti Amerikkaa vuonna 1492 se oli jo täysikasvuinen." (s. 32)
"Keskimäärin mänty kuolee Suomessa 300 - 400-vuotiaana. Suotuisissa oloissa pohjoisen mänty voi elää yli 600-vuotiaaksi, vanhemmaksikin." (s. 33) 

Metsä meidän jälkeemme herättelee tärkeään asiaan kiihkottomasti, faktapohjaisesti ja monipuolisesti. Faktojen lisäksi kirja vaikuttaa edellä kuvatun kaltaisesti havainnollistamalla, avaa silmiä ja nostaa lukijan tunteet pintaan. Myös Metsähallituksen toimintaa alkaa katsoa uusin silmin.

Kirjaa varten on haastateltu useita eri alojen asiantuntijoita ja tavallisia ihmisiä, joiden elämään ja elinympäristöön muuttuneet metsät ovat vaikuttaneet. Tekijät ovat tehneet huolellista taustatyötä. Asia on vakava, ja metsien muutoksen pysäyttämisellä on kiire.

Kirjasta välittyy huoli, arvostaminen, välittäminen ja rakkaus sekä - kaikesta huolimatta - toivon mahdollisuus. Metsä meidän jälkeemme on hieno kirja. Olen iloinen, jos se saa Botnia-palkinnon 2019.

19.10.2019

Juhani Laakso: Mielen taito - Vapauta ajatuksia - kehitä tunteita

Viime aikoina olen lukenut sisäiseen ajatus- ja tunnemaailmaan kohdistuvia hoitavia kirjoja. Sain vahvan suosituksen Juhani Laakson Mielen taito - Vapauta ajatuksia - kehitä tunteita -kirjasta. Kyseessä ei ole mikään huuhaaopus, sillä Laakso on vaativan erityistason psykoterapeutti, psykologi ja psykoterapian kouluttaja. Kirja on siis täyttä asiaa. Harmi vain, että se on loppuunmyyty, eikä enää ostettavissa, (ilmestynyt 2009). Täytyy varmaan lukea kirja heti perään uudelleen, ennen kuin palautan sen takaisin kirjastoon. Se avasi hyvin juuri nyt käsittelyssä olevia asioita.

Takakansitekstin mukaan
"Mielen taidot vahvistavat ihmisenä olemisen parhaita hyveitä - myötätuntoa, mielentyyneyttä ja elämäniloa. Ne auttavat kohtaamaan vaikeitakin asioita ja päästämään irti hyvinvointia myrkyttävistä ajatusmalleista. Teoksessa esitellyt seitsemän taitoa yhdistävät niin kehon ja mielen kuin järjen ja tunteen tavalla, joka edistää arjen hallintaa."
Kirjaa on vaikea lähteä avaamaan sen tarkemmin, koska jokainen lukija saanee siitä juuri niitä avaimia, joita sillä hetkellä tarvitsee. Minä hyödyin kirjasta paljon: Sain ajatuksiini levollisuutta, löysin tyytyväisyyttä ja hyvinvointia lisääviä asioita. Pidin myös kirjan selkeästä kielestä ja hyvistä harjoituksista.

Näistä linkeistä pääsee lukemaan postauksiani kiltteyttä, erityisherkkyyttä ja uupumista käsittelevistä kirjoista:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2019/09/stefan-ekberg-kiltti-joutuu.html

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2019/08/suvi-bowellan-ihana-herkkyysrikasta.html

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2019/08/prinsessa-marha-louise-ja-elisabeth.html

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2019/05/liisa-uusitalo-arola-uuvuksissa-kirja.html

4.10.2019

Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär

Tapio Koivukari on minulle uusi kirjailijatuttavuus, mutta teki kyllä heti vaikutuksen ja herätti kiinnostuksen myös muihin hänen teoksiinsa.  Poltetun miehen tytär ilmestyi kirjan kansiliepeen mukaan samaan aikaan sekä Suomessa että Islannissa. Koivukari on kääntänyt suomeksi islantilaista kirjallisuutta ja saanut Suomen ja Islannin kulttuurivaihdon edistämisestä islantilaisen Haukan ritarikunnan ritariristin vuonna 2018.

Poltetun miehen tytär kertoo Hyväniemen Thórdurin ja hänen tyttärensä Mangan tarinan 1600-luvun Islannissa. Yhteisö on pieni ja kaikki tuntevat toisensa. Huhut liikkuvat nopeasti, ja nopeasti yhteisö on myös valmis epäilemään ja tuomitsemaan tutun naapurinsa noituudesta. Isä Thórdur ei voi todistaa syyttömyyttään ja joutuu roviolla poltettavaksi. Mangaa epäilyt ja syytökset seuraavat vuosikymmeniä.

Tarina lähtee vetämään heti alusta. Kieli toimii myyttisyyden vahvistajana; sanajärjestys ja ketjutettujen lauseiden rytmi ovat omanlaistaan,  jollaiseen en ole aiemmin törmännyt:
"Ylängöllä yritin seurata polkua, joku oli sitä jo kulkenut talven jälkeen, kummulta toiselle, kummelien mukaan. Purot tulvivat, maa oli märkää, kylmiksi kastuivat kulkijan jalat. Nyt ei auttanut itku tai parku, matkaa oli tehtävä, taivalkin taittui, itseni liikkuisin lämpimäksi, villakin lämmitti kun hiukan kuivui."

Vaikka tarina on sijoitettu 1600-luvulle, on sama ilmiö edelleen olemassa. Netti tarjoaa nykyajan noitavainoihin hyvän alustan.