16.8.2018

Leena Krohn: Salaisuuksia. Leena Krohn: Kertomuksia

Leena Krohn -lukuprojektini etenee hitaasti, mutta varmasti. Ensin oli helle, ja aivot eivät toimineet. Sitten loppui loma, ja työt alkoivat haitata harrastusta. Iso pino kirjoja Leena Krohnilta ja Leena Krohnista  kuitenkin odottaa. Haluan tutustua hänen tuotantoonsa mahdollisimman laajasti ja lukea myös henkilöhistoriaa. Tämä on pitkä projekti, mutta onneksi ei ole mitään päivämääriä tai aikatauluja, ja syksy on ihanaa lukuaikaa. On mukavaa välillä keskittyä vain yhteen kirjailijaan ja ottaa hänen tuotantonsa haltuun pala palalta.

Nyt lukuvuorossa oli kaksi pikku kirjasta: Kertomuksia vuodelta 1976 ja  Salaisuuksia vuodelta 1992.

Kertomuksia on kirjoittanut 29-vuotias kirjailija. Lyhyet tarinat ovat pinnalta kevyitä, mutta syvyyttä löytyy. Kertomuksia on varmaankin suunnattu nuorille lukijoille, ja tunnistinkin  teksteistä pari, jotka ovat ehkä ilmestyneet jossakin koulun lukemistossa: Salakuuntelija ja Vesiprofessori. Uutena löytyi koskettava Puhdas omatunto, jossa maailmantuskaa poteva nuori lakkaa syömästä ja kohtaa kuoleman sekä luonnon kiertokulun. Tämän voisi lukea tai luetuttaa nykypäivän nuorelle lukijakunnalle. Hieno teksti! Tarinat on hyvin kirjoitettu, mutta kirjailijanääni on tässä kokoelmassa ehkä vielä melko varovainen.

Salaisuuksia sisältää viisi outoa tarinaa, jotka toimivat varmasti ääneenluku- ja keskustelutarinoina monenikäisille lapsille ja nuorille. Tekstit ovat sujuvasti kirjoitettua fantasiaa. Tarinan miljöö voi olla aluksi normaalielämän mukainen, mutta tarina saa omanlaisensa todellisuuden hyvinkin nopeasti. Kirjailija oli kirjan ilmestyessä 45-vuotias, ja sanoma on terävöitynyt.

Pidin kyllä kaikista viidestä tarinasta,  mutta erittäin mielenkiintoinen on Mare Serenitatis, jossa  minäkertojan täti asuu Kuussa. Kuu koetaan turhaksi, ja se päätetään hävittää maailmasta. Seuraa ekokatastrofi, jota vastaan kirjailija selvästi asettuu.

Kirjailijan taustatyö ja paneutuminen ovat vertaansa vailla. Kuinkahan kauan hän on käyttänyt aikaa Kuuhun tutustumiseen ennen tekstin kirjoittamista? Faktojen on oltava kohdillaan, jotta fiktio voi tuntua näin uskottavalta. Kirjan on kuvittanut Leena Krohnin sisar, Inari Krohn.

Donna Quijoten ja Tainaronin kanssa olin hieman hämilläni:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2018/08/leena-krohn-donna-quijote-ja-muita.html 

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2018/08/leena-krohn-tainaron-pirjo-lyytikainen.html

Mielenkiintoinen tutkimusmatkani Leena Krohnin mukana jatkuu!



3.8.2018

Leena Krohn: Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia. Pirjo Lyytikäinen: Leena Krohn ja allegorian kaupungit

Matkani Leena Krohnin teoksiin jatkuu. Nyt on vuorossa Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia. Lukuoppaana on myös Pirjo Lyytikäisen kirja Leena Krohn ja allegorian kaupungit.

Olen turhautunut!! En ymmärrä mitään. Mistä tässä oikein on kyse? Lyytikäiseltä opin, että Donna Quijote aloittaa Krohnin romaania muistuttavien teosten sarjan. Puhutaan myös episodien verkostosta. Niin...?? ???

Cervantesin Don Quijotelle ja Donna Quijotelle on kuulemma yhteistä idealismi ja sydämen hyvyys. Donna Quijote on kuulemma runoilija Mirkka Rekola. http://www.kaapeli.fi/rekola/donna.html
Joudun valitettavasti tunnustamaan moukkamaisuuteni ja toteamaan, että en tunne häntäkään. Miksi henkilö piti kirjoittaa kirjaan mukaan, mutta verhota tiukasti tunnistamattomaksi? Millaisesta suhteesta oli kyse? 

Joka puolella Krohnia kehutaan. Jatkan tutkimista. Ehkä vielä törmään johonkin erityisen järisyttävään teokseen. Tässä vaiheessa, kaksi alkupään tuotannon kirjaa lukeneena, olen vain turhautunut ja tunnen itseni tyhmäksi.












2.8.2018

Leena Krohn: Tainaron. Pirjo Lyytikäinen: Leena Krohn ja allegorian kaupungit

Leena Krohn on mennyt minulta ohi ja jäänyt jostakin syystä lukematta. Päätin aloittaa loppukesäksi Krohn-projektin ja lukea mahdollisimman monta hänen teostaan.

Projekti on tähän mennessä edennyt melko hitaasti helteiden ja lomamatkan vuoksi. Otin lomalle mukaan Tainaronin ja Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia niiden pienen koon vuoksi, mutta sisältö olikin sen verran painavaa, että helteen pehmittämillä aivoilla lukeminen ei niin vain sujunutkaan. Loman antamat visuaaliset, emotionaaliset ja auditiiviset ärsykkeet täyttivät pään, eivätkä aivot pystyneet ottamaan vastaan ajattelua vaativaa kirjallisuutta.

Ajattelin, että luen ensin Pirjo Lyytikäisen analyysejä teoksista ja vasta sitten luen itse teokset, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Luen sittenkin itse teokset ensin ja peilaan sitten ajatuksiani kirjallisuudentutkijan analyyseihin.
Tällainen rinnakkainen lukutapa on minulle uutta ja mielenkiintoista. Ammattilaisen  näkemyksistä ja tiedoista voi ottaa itselleen sen, minkä pystyy ja ohittaa ne, joita ei pysty omaksumaan.

Tainaronissa on 28 kirjettä Tainaronin kaupungista. Kertoja kuvailee kaupungin erikoisia asukkaita ja kulttuuria. Ensimmäiseksi herää kysymys, keitä Tainaronin asukkaat ovat? He ovat hyvin ihmismäisiä, mutta heidän ulkonäkönsä ja toimintansa ovat perin eksoottisia.

Epäilykseni saa vahvistuksen Pirjo Lyytikäisen kirjasta Leena Krohn ja allegorian kaupungit.  Saan Lyytikäisen kirjasta myös lajiselvennöksiä ja viittauksia intertekstuaalisuuteen, joka itseltäni jäi tietenkin täysin huomaamatta. Taustalla on mm. J.H. Fabren Muistelmia hyönteismaailmasta (1916), johon asiantuntija osaa viitata. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Lisäksi Lyytikäisen kirjasta saa mielenkiintoista tietoa Tainaronin uudesta painoksesta, jossa on uusiakin kaupunkitarinoita. Rapinassa Krohn kertoo Tainaronin jälkisanat ja kommentoi tekstiään. Sekin pitää näköjään ottaa lukulistalle, toivottavasti jo melko pian.

En ala analysoimaan Tainaronin tarinoita ja henkilöitä erikseen, mutta totean, että ensimmäinen lukukerta oli vasta pintaraapaisu. Luen varmaan kirjan uudelleen ja täydennän lukukokemusta mainituilla lisäteoksilla.

Pirjo Lyytikäisen mukaan
"Hyönteisten kuvaus, jota Krohn ammentaa Fabrelta, on hänelle kuitenkin vain keino luoda allegorisia kuvia, joiden välityksellä voi asettaa ihmisiä koskevia kysymyksiä."
"Krohn puhuu hyönteisten kautta aivan muusta." 
Tällä kerralla pidin todella paljon kirjeestä nimeltä Suuri ikkuna, jossa pikkutyttö ihailee kaunista leluikkunaa ja yhtäkkiä tajuaa elämän rajallisuuden. Kauniit tavarat menettävät samalla merkityksensä. Minusta tuntuu, että tämä teksti voisi olla henkilökohtaisen ja vahvan kokemuksen kuvaus. Tekstin myötä myös Leena Krohnin persoona alkoi kiinnostaa.

Luin Tainaronin. Avasin rasian, joka ei ollut Pandoran lipas. Se oli täynnä aarteita, joiden alla oli vielä koordinaatit yhä laajeneville seikkailumatkoille.