18.4.2018

Antti Leikas: Tonttu - Matka pimeyteen



Maailman ensimmäinen tonttutrilleri on täällä! Antti Leikas on  minulle entuudestaan outo oululainen kirjailija, jonka laaja-alaisuus hämmästyttää. Tonttu - Matka pimeyteen
- kirjan etuliepeen mukaan Leikas on koulutukseltaan matemaatikko, joka on opiskellut myös kirjallisuutta, filosofiaa, sosiologiaa ja yritysjohtamista. Hän on työskennellyt teknologiayrityksissä esimiestehtävissä sekä muun muassa lehtikuvaajana ja kulttuurilehti Kaltion päätoimittajana.
Mikä mies tämä oikein on?

Aikaisemmin hän on kirjoittanut romaanitrilogian Melominen, Huopaaminen ja Soutaminen, joihin tekee kyllä mieli tutustua luettuani tämän tonttukirjan.

Mikä kirja tämä oikein on? Tonttu - Matka pimeyteen ei todellakaan ole herttainen satukirja tai perinteinen kertomus piippahatuista. Tontut kyllä vilahtelevat salamannopeasti, eivätkä kaikki niitä näe, mutta siihenpä yhteydet perinteisiin tonttutarinoihin loppuvatkin. Tonttujen ulkoasu ja vaatetus eivät myöskään vastaa perinteisiä käsityksiä. Tonttu - Matka pimeyteen on trilleri, jossa tonttujen olemus ja elämä saavat kokonaan uuden selityksen. Tonttuja jahdataan. Koko universumi on vaarassa tuhoutua. Sen pelastaminen jää muuan tonttu Koposen vastuulle. Universumin pelastamisesta Koponen joutuu kuitenkin maksamaan kovan hinnan.

Koponen on varsin mainio ja kokonainen kirjallinen persoona. Keskustelun avauksesi hän voi täräyttää: "Onko viinaa?" Koponen on kuvattu niin hyvin, että pian hän on yksi kirjan henkilöistä luontevissa yhteyksissä. Se, että hän on tonttu, ei enää hämmästytä. Muita mieleenjääviä hahmoja ovat Henkka, tonttu, jolta on viety jalat, Simo, kustantamon lähettämä turvamies kirjassa esiintyvälle kirjailijalle, jolla on sama nimi kuin kirjailijalla itsellään sekä Pamela Raatikainen, keinoja kaihtamaton tonttujahtaaja. Myös Sharon Putiko on hyvin rakennettu hahmo.

Tonttu - Matka pimeyteen vilisee  nautittavia kirjallisia viittauksia. Jo alussa mieleeni tuli Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi, ja kivasti kirjailija itsekin siihen viittaa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä intertekstuaalisuudesta, vaan Sinisalon peikko tulee vierailevaksi henkilöksi ja toimivaksi hahmoksi tähän kirjaan. Seikkailun ja tonttujahdin ja etsittävien kirjojen myötä mieleen tulee myös Dan Brownin Da Vinci -koodi. Tonttujahdin ja universumin tuhon pääpaikkana on Sauron-Aspirin.Viittauksia on myös Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen, Jobin kirjaan sekä Tintin seikkailuihin. Keskeinen kirja on myös Edwin Abbot Abbotin Tasomaa.          (katso https://fi.wikipedia.org/wiki/Tasomaa) Uskon, että matemaatikkona Leikas tuntee tämän teoksen ja on kivalla tavalla liittänyt sen  osaksi Tonttu-kirjan juonta. Viittauksia on myös kustannusyhtiöön ja sen johtajaan sekä Sauli Niinistöön. Todellisten ihmisten sekoittaminen juoneen on kuitenkin positiivista ja hyväntahtoista.

Juoni lähtee vetämään nopeasti, ja teksti on sujuvaa ja hauskaa. Kirsin kirjanurkan blogissa on kuvattu hyvin kirjoittajan tyyliä. Blogiteksti on kirjoitettu kirjasta Melominen. "Tyyliltään Leikas muistuttaa mielestäni Tammisen ohella myös Hotakaista ja Kyröä, positiivisella tavalla. Lauseet ovat selkeitä, ja huumori liittyy selkeästi kieleen ja kielelliseen oivaltamiseen." (http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2011/03/antti-leikas-melominen.html)

Olen samaa mieltä! Tonttu-kirjan alkupuolella oli kuitenkin joitakin outoja selittelyosioita, kuten:
"Joudun tässä vaiheessa hiukan selostamaan minun ja vaimoni välejä.." 
"Huomaan nyt unohtaneeni kertoa..." 
Näistä selittelyistä en pitänyt. Ne olivat mielestäni tylsiä, vanhanaikaisia, setämäisiä, ja ne jäivät vielä aivan turhiksi, kun vaimosta ja päiväkodista hakematta jääneestä lapsesta ei juuri alkukankeuden jälkeen enää puhuttu mitään.

Antti Leikkaan Tonttu - Matka pimeyteen on viihdyttävä ja hauska kirja. Se on erikoisuudessaan aivan omaa luokkaansa ja kirjoitettu mukavasti - ei niin tosissaan. Suosittelen!




11.4.2018

Granta - uuden kirjallisuuden areena 5: Venäjä

Granta-aikakauskirjoihin tutustuminen on edennyt osaan 5. Sen teemana on Venäjä. Kansikuvassa on kaksipäinen kotka, jonka päät näyttävät hieman kajahtaneilta. Suhtauduin aluksi tähänkin Grantaan epäillen, kuten aiempaan Seksi-teemaiseenkin.

Myönnän sivistymättömyyteni. Kokemukset venäläisen kirjallisuuden klassikoista ovat olleet jotenkin masentavia. Tiedän niiden olevan suurta kirjallisuutta, mutta ne nimet, lukuisat lempinimet ja kutsumanimet ovat sekoittaneet turhauttavasti pieniä aivojani. Lisäksi venäläinen mielenmaisema on tuntunut niin erilaiselta, että siihen on ollut vaikea samaistua. Myös maailmantapahtumat vaikuttivat innottomuuteni ryhtyä lukemaan kirjaa.

Dostojevskin Rikos ja rangaistus on luettu joskus nuoruudessa, ja pidinkin siitä. Tšehovin novelleista ja näytelmistä jotkut "pakolliset" ovat tuttuja. Olen lukenut myös Semjonovin Kevään seitsemäntoista hetkeä, mutta enimmäkseen venäläisen kirjallisuuden tuntemukseni on heikkoa. Nykykirjallisuudesta olen lukenut vain Alexandra Marininan  Anastasia Kamenskaja  -dekkarit, muistaakseni kaikki, ja pitänyt niistä Kamenskajan ylivertaisen persoonan vuoksi.

Klassikoiden jättämä kankeus osoittautui turhaksi. Granta 5 käsittelee teemaansa kivasti ja ennen kaikkea monipuolisesti eri näkökulmista, mm: venäläisen nykykirjailijan novelli syöpähoidoista, vironvenäläisyys, venäläinen lapsuus, isoäidin aikainen Neuvostoliitto ja Stalinin aika, ydinvoimalaonnettomuus ja sen seuraukset, Viron neuvostomiehitys, venäläisen vodkan syvin olemus sekä Neuvostoliiton ja Suomen kirjalijaliittojen yhteistyö 1970-luvulla, aikana, josta minullakin on muistoja. Kirjoittajina on eri kansalaisuuksia edustavia kirjailijoita ja toimittajia.

Nämä tekstit ansaitsevat mielestäni tulla nostetuiksi esille:
Ljudmila Ulitskaja: Elon povi (Rintasyöpä ja hoidot)
          Petri Tamminen: Ruotsi  (Kivasti verhottu naapurivallan uhka)
Ksenia Melnik: Noita (Nuori migreenipotilas viedään noidan hoidettavaksi.)
Angela Pelster: Karatšaijärven pojat (Ydinonnettomuus ja ydinjätteen käsittely. Huh! Se kaikki on siellä vieläkin.)
Markus Nummi: Kiitos Neuvostoliitto (anteeksi Venäjä) (Isänsä Lassi Nummen aikaisen Suomen kirjailijaliiton kohtaaminen Neuvostoliiton kirjailijaliiton kanssa. Neuvostoliiton painostus ja vaikuttaminen Suomen kirjallisuuteen: Tällaistako se todella oli?! Lisänä tutut jääkiekkonimet ja pikkupoikien fanitus)
Lopuksi voi kurkistaa Karatšaijärvestä kertoviin linkkeihin, jos uskaltaa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Karat%C5%A1ai

https://www.voice.fi/ilmiot/a-53691  (Varoitus: Sisältää asian lisäksi mainoksia.)






5.4.2018

Granta - uuden kirjallisuuden areena 4: Seksi

Granta-aikakauskirjasarjassa on nyt vuorossa osa 4, jonka teemana on Seksi. Suhtauduin epäileväisesti kirjaan. Nykyaikana seksiä ja seksuaalisuutta tursuaa joka tuutista kyllästymiseen asti. Kaikki tuntuu olevan sallittua, ja kaikenlainen itsensä toteuttaminen tuntuu olevan tärkeintä maailmassa. Ajattelin, että mitähän uutta tästä aiheesta voisi kirjoittaa. Mietin myös, mahtaisinko löytää kokoelmasta jonkun tyylikkään ja hyvällä maulla kirjoitetun tekstin? No kaksi mieleistä siitä löytyi, ei erityisen tyylikästä, mutta "ihan ok."

Japanilaisen Sayaka Muratan Siisti liitto oli mielenkiintoinen tutkielma siitä, miten tietoisesti aseksuaalinen pari ryhtyy lapsentekopuuhiin. Minna Eväsojan Melkein geisha - hurmaava ja hullu Japani - kirjasta löytyy mielenkiintoisia lisänäkökulmia japanilaisiin tabuihin ja vapauksiin. (Ks. https://kirjakirjokansi.blogspot.fi/search/label/Minna%20Ev%C3%A4soja )
Timo Hännikäisen Haluttavien valta -niminen essee oli suorasanaista puhetta nykyajan kauneusihanteista.
Tällä kertaa en oikein lämmennyt Granta-aikakauskirjan teksteille, mutta aikojen kuluessa olen lukenut ainakin nämä samaa teemaa käsittelevät kirjat:
  • Alberto Moravia: Sivustakatsoja - Kauan sitten luettu; ei paljon muistikuvia, mutta tehokas kansikuva on tarkoin mielessä.
  • Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu - Kaunistelmatonta elämän, luonnon ja seksin kuvausta. 
  • Timo K. Mukka: Kyyhky ja unikko -Ennen kaikkea rakkausromaani, jossa on vahva seksuaalinen lataus. - Hieno kirja!
  • Giovanni Boccaccio: Decamerone (n. 1350), 
  • Nefzawi: Tuoksuva puutarha, (n.1410)
  • Honoré de Balzac: Leikkisiä tarinoita.
  • D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja 
  • Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä  - Herätti huomiota ilmestyessään 1980-luvulla.
  • Pentti Holappa:  Ystävän muotokuva - Sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon 1998. - Olihan se tuohon aikaan melkoinen pommi!
  • E.L. James: Fifty Shades of Grey (Sidottu, Satutettu ja Vapautettu). - Kohahdutti sadomasokismillaan, mutta ei ole mielestäni suurta kirjallisuutta.
  • Erään kesälomamatkan lukemisena oli Harlekiini-sarjan jokin noita-aiheinen trilogia, jonka nimi on jo unohtunut, mutta siitä jäi mieleen vetävä tarina, noitakonstit ja erittäin sujuva suomennos sekä positiivinen yllätys siitä, että se oli ihan kelvollista luettavaa.
  • Elias Lönnrot keräsi 1800-luvulla muiden kansanrunojen ohella paljon myös siekailemattomia seksirunoja, joita ei kuitenkaan julkaistu ennen kuin vuonna 1997 Suomen kansan vanhat runot -sarjan 15. osassa. - Pisteet Lönnrotille rohkeudesta ja avoimesta suhtautumisesta kansanperinteeseen! Tupa ryskyi, parret paukkui - Suomen kansan rivot runot  -kokoelma julkaistiin 2015. - Siinä ei asiaa kaunistella eikä kierrellä.


















2.4.2018

Granta - uuden kirjallisuuden areena 3: Parhaat nuoret suomalaiset kertojat

Pidän Granta-aikakauskirjojen kansista. Ne ovat jotenkin sympaattisia ja tavallisista valokuvakansista poikkeavia. Granta 3:n kannessa on herttainen nallehahmo. Kuvastaakohan se teemaa: Parhaat nuoret suomalaiset kertojat, eli ikään kuin vasta päiväkodista päässeet, kirjallisuuden eskarit? Jostain tällaisesta lienee kyse, sillä vastaavan brittiversion kannessa on uutta elämää symbolisoiva muna palkintokupissa (https://granta.com/issues/granta-123-best-of-young-british-novelists/)

Aleksi Pöyryn laatiman esipuheen  mukaan raati valitsi kokoelmaan tulevat parhaat nuoret suomalaiset kertojat. Raadin tehtävänä oli valita 20 suomalaiskirjailijaa, jolta on julkaistu vähintään yksi romaani tai novellikokoelma. Iältään kirjailijat saivat olla korkeintaan 40-vuotiaita vuonna 2014. (Seuraa keski-ikäisen lukijan kysymys: Onko siis 40-vuotias vielä nuori kertoja?)

Kommentoin lyhyesti niitä tekstejä, joista pidin tai jotka jättivät jonkunlaisen jäljen.

Marjo Niemi: Pieni sota
Hieman outo tarina äidistä ja vammaisesta lapsesta. Teksti jätti jälkeensä melkoisen määrän kysymyksiä ja ahdistusta, mutta Niemen romaani Ihmissyöjän ystävyys (2012) voisi kiinnostaa. Raadin perusteluiden mukaan se on osoitus suvereenista romaanimudon hallinnasta ja avautuu koko Euroopan historiaan. 
Juha Itkonen: Rimini 
Olen aiemmin turhautunut joidenkin  Juha Itkosen romaanien kanssa (ks.https://kirjakirjokansi.blogspot.fi/search/label/Juha%20Itkonen), mutta nyt nappasi! Rimini- novellissa kerronta on selkeää ja rehellistä, eikä novellissa ollut mitään turhaa kikkailua. Rimini kertoo erään lomamatkan ja perheen tarinan.
Kaj Korkea-aho: Paha kirja
Tekstin alaotsikko on Ote tulevasta romaanista. Korkea-ahon tämänniminen kirja ilmestyikin 2015. Painan tämän mieleeni ja aion lukea sen. Otteen perusteella kuva oli myönteinen.
Leena Parkkinen: Huomispäivän aave 
Tämäkin on ote tulevasta romaanista, ja huh, kuinka tehokas ja kuinka hienovaraisella kerronnalla saadaan kuvatuksi isoja asioita! Seitsemänvuotias poika kokee järkytyksen, kun äiti ei olekaan kotona, vaan yläkerrassa ystävänsä luona, kun poika tulee kotiin koulusta. Poika juoksee kauhuissaan auton alle, mutta mistä tarina oikein alkoi, eli mitä tapahtuikaan, kun äiti oli 7-vuotias? Parkkisen romaani Säädyllinen ainesosa ilmestyi vuonna 2016. Myös siamilaisista kaksosista kertova Sinun jälkeesi, Max voisi kiinnostaa.
Tuomas Kyrö: Ne on ne 
Mitä tapahtuu, kun on metsästäjät, vähän yli 7-vuotias ärrävikainen ja on ne? Lapsen näkökulmasta hienosti kuvattu tarina, jonka senkin piti olla ote tulevasta romaanista. Tällä nimellä se ei ainakaan itsenäisenä ole tietääkseni ilmestynyt. Olisikohan sitten jossakin kokoelmassa? Hieno teksti!
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Teksti on ote tulevasta romaanista, joka ilmestyikin 2015. Kehuttu Teemestarin kirja on vielä lukematta, samoin muutkin Itärannan teokset. Tätä kirjailijaa aion seurata. Kieli on selkeää, hienoa ja sujuvaa. Uskoisin ja toivoisin, että myös nuoret ja nuoret aikuiset löytävät hänet.

Kokoelmassa oli muitakin hyviä ja "ihan ok" -kirjoittajia. Valitettavasti emme kuitenkaan koskaan kohtaa Riikka Pulkkisen ja Katja Ketun tekstien kanssa. Ohitamme toisemme kohteliaasti nyökäten. Mitään yhteyttä ei synny, toistuvista yrityksistä huolimatta.

Granta  - uuden kirjallisuuden areena 3: Parhaat nuoret suomalaiset kertojat oli antoisa lukukokemus. Kirjaston varauksiin lähtee sen pohjalta monta uutta tutusteltavaa.