Jens Andersen: Lego: kuinka tanskalaissuku valloitti maailman. Suomentanut Katarina Luoma

 

Jens Andersen on tanskalainen kirjailija ja pohjoismaisen kirjallisuuden tohtori. Hän on kirjoittanut useita palkittuja teoksia, mm. Tove Ditlevsenin, Hans Christian Andersenin, Tanskan kuningatar Margareetan, kruunuprinssi Frederikin ja Astrid Lindgrenin elämäkerrat ja hänelle on myönnetty kotimaassaan useita kirjallisuuspalkintoja. (etuliepeen tekstiä).

Andersen kertoo esipuheessa, että Lego "ei ole perinteinen yrityskirja vaan pikemminkin kulttuurihistoriallinen ja elämäkerrallinen kronikka Kirk Kristiansenin perheen kolmesta sukupolvesta, jotka loivat ja muokkasivat LEGO-yhtiöstä sen, mikä yhtiö on tänä päivänä, kun neljäs sukupolvi on valmis ottamaan sen haltuunsa: maailman merkittävimmän leluvalmistajan ja yhden maailman rakastetuimmista tavaramerkeistä."

Kirjailija kertoo valinneensa lavean kertovan kirjoitustyylin ilman lähdeviitteitä. Tämä on onnistunut valinta. Kirjaa on miellyttävä lukea, ja siitä muodostuu mielenkiintoinen kuva henkilöistä, yrityksestä ja eri sukupolvien johtajien rohkeudesta ja uskosta omaa visioonsa. Myös yrityksen taustalla oleva filosofia ja yhteisöllinen toimintatapa on erittäin mielenkiintoista luettavaa.

LEGO-yhtiö ei ole unohtanut juuriaan. Billund, keskellä ei mitään, on vahvasti esillä edelleenkin mm. suunnittelijoiden palkkaamisessa: töitä on tehtävä nimenomaan Billundissa. LEGO on työllistänyt asukkaita, mutta myös kehittänyt paikkakuntaa rakentamalla sinne lentokentän, päiväkoteja, kirkon ym. Merkittävä kehitysaskel oli tietenkin Legolandin rakentaminen alueelle vuonna 1968. Sen kävijämäärien varovainen ennuste (300 000 kävijää/ vuosi) rikkoutui heti, niin että kahdessa kuukaudessa alueella oli vieraillut jo 400 000 kävijää.

Olen itsekin vieraillut juuri Billundin Legolandissa. Blogin "Tietoja kirjoittajasta" -osion kuvassa ajelen siellä viidakkoautolla. Omaan vierailuuni peilaten oli hyvin mielenkiintoista lukea Legolandin hulluna pidetystä ideasta, puiston perustamisesta ja sen rakentajista. Legoland on yksi esimerkki LEGO-yhtiön  eri sukupolvien johtajien luovasta ajattelusta, rohkeudesta, oman tien kulkemisesta sekä vankkumattomasta uskosta omaan tekemiseen. 

LEGO-yhtiön tarina on uskomaton. Jens Andersenin Lego: kuinka tanskalaissuku valloitti maailman (2022) on monipuolisesti antoisa lukupaketti. Kirja on kooltaan ja sivumäärältään muhkea, mutta hyvä niin. Teksti ja kuvat on aseteltu selkeästi. On mukavaa, että kuvat ovat niissä kohdissa, joissa asiasta kerrotaan, eikä erillisessä kuvaliitteessä. Koosta ei ole haittaa kuin vain niille, jotka haluavat lukea sängyssä makuultaan. 

Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa. Suomentanut Marja Erämaja

Jos minut löydettäisiin suurkaupungin syrjäisen kadun roskakorista, eikä kukaan tulisi minua hakemaan hautaamista varten, toivoisin, että joku kertoisi tarinani, niin kuin Elif Shafak kertoo Leilan, istanbulilaisen prostituoidun ja hänen viiden hyljeksityn ystävänsä tarinan kirjassa 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa. Kirjan on suomentanut Marja Erämaja, ja se ilmestyi suomeksi 2021. Kustantaja on Gummerus.

Mistä aloittaisin, mitä kirjoittaisin? En ole pitkään aikaan lukenut näin vaikuttavaa kirjaa ystävyydestä, rakkaudesta, kaltoinkohtelusta, julmuudesta, joka kohdistuu haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Mutta ennen kaikkea kirja kertoo jokaisen ihmisen ainutlaatuisesta arvokkuudesta. Lisäksi kirjassa on yhteiskuntakritiikkiä naisten huonosta asemasta patriarkaalisissa yhteiskunnissa, mutta hienovaraisen toteavasti, paasaamatta, mikä on lukijan kannalta miellyttävää. Vaikeista asioista huolimatta kirjan pohjavire on positiivinen, ja kirjan loppupuolella jopa elokuvamaisen tragikoominen.

Leilan tarina alkaa siitä, kun hänen sydämensä on jo pysähtynyt. Hänen tietoisuutensa jatkaa kuitenkin toimintaansa: eletty elämä kaikkine muistoineen, hajuineen ja makuineen tulee hänen mieleensä. Hänen ja hänen ystäviensä kokonaiset elämät kerrotaan 10 minuutissa ja 38 sekunnissa ennen tietoisuuden lopullista sammumista, vaikka vielä senkin jälkeen Leila jatkaa elämäänsä. Kirjan rakenne on ainutlaatuinen: lähdetään liikkeelle lopusta ja lopetetaan uuteen alkuun. 

Kirjan kannessa on lainaus (minulle tuntemattomalta) Hanif Kureishilta: "Yksi maailman parhaista kirjailijoista". Voin kyllä yhtyä tähän mielipiteeseen kolmen lukemani Shafakin teoksen pohjalta. Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan muut postaukseni:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Elif+Shafak

Nuorena luin Edgar Lee Mastersin Spoon River antologian ja pidin sen ymmärtävästä ja älykkästä huumorista. Myöhemmin luin Finlandia-palkinnon voittaneen  Laura Lindstedtin Oneironin, joka on edelleen ärsyttävimpien kirjojen listallani. En voi sietää sitä. 

Elif Shafakin 10 minuuttia ja 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa  rinnastuu molempiin teoksiin siltä osin, että kuollut ihminen saa kertojan äänen, mutta Shafakin kirja menee kirkkaasti molempien ohi sekä kerronnallisesti että syvän humaanisuutensa vuoksi. Suosittelen lämpimästi.

Elif Shafak: Kunnia. Suomentanut Marja Erämaja

Työt haittasivat nyt harrastusta, ja Elif Shafakin Kunnian lukeminen eteni hitaasti. Se ei kuitenkaan haitannut, koska kirja on taitavasti kirjoitettu. Se valottaa aihetta monen ihmisen näkökulmasta ja kokonaisuutena niin, että tauot lukemisessa eivät sekoittaneet ajatusta. Oli vähän kuin olisi rakentanut palapeliä ja ilahtunut aina, kun sopiva pala löytyi.

Kyseessä on yhden kurdiperheen ja -suvun tarina perinteisten arvojen ja länsimaisen elämän puristuksessa. Tapahtumapaikkoina ovat Lontoo ja kurdikylä Turkissa. Aikatasot vaihtelevat  1990-luvusta 1940-luvulle. Kertojina toimivat eri perheenjäsenet. 

Kunnia käsittelee nimensä mukaisesti suuria asioita: kunniaa, häpeää, kunnollisuutta, kelvottomuutta, rakkautta, syyllisyyttä, katumusta, anteeksiantoa...

Kaksi naista kuolee rakkauden, kunnian ja häpeän vuoksi. Erään perheen vanhin tytär, oikeastaan siskojensa hoivaajaäiti, uhraa elämänsä perheeestä huolenpitämiseen jo nuoresta alkaen, silloin kun perheen äiti kuoli. Hän raataa vuosikausia väsymättä, kunnes rakastuu ja karkaa miehen mukaan. Naimisiin mies ei kuitenkaan halua. Sisaräidin kotiinpaluu ei ole mahdollista hänen tuottamansa häpeän vuoksi. Isän uusi vaimo tarjoilee kattilassa köyden, ja Hediye ymmärtää, mitä hänen on tehtävä.

Myöhemmin perheen nuorempi sisar Bembe kokee ihanan rakastumisen ja on sen vuoksi vähällä joutua oman poikansa puukottamaksi. Ihmeellisen sattuman oikusta puukotuksen uhriksi joutuukin toinen, samannäköinen sukulaisnainen. Kunnia ja häpeä koskettavat myös Bemben aviomiestä Ademia, joka tekee oman kipeän  ratkaisunsa, mutta omista syistään; onhan hän hylännyt perheensä ja epäonnistunut aviomiehenä ja isänä. 

Bemben lasten Iskenderin, Esman ja Yunuksen sekä muun suvun taakkana on siis kolme kuolemantapausta, joista ei voi puhua, mutta joita ei voi myöskään unohtaa. Kaikki ne liittyvät jollakin tavalla kunniaan ja häpeään. Surullista on, että juuri kun anteeksipyytäminen  voisi olla mahdollista, kohtalo puuttuu peliin ja sulkee mahdollisuuden ikuisiksi ajoiksi. Puukottajan on jatkettava elämää tekonsa kanssa.

Kirjan henkilöt ja heidän elämänsä on kuvattu laajasti, kokonaisuutena. Teot eivät ole yksioikoisia, eivätkä ihmiset ole joko hyviä tai pahoja. Asioita tapahtuu, ja asiat johtavat toisiin asioihin. Myös sattumalla on osuutensa. Tarinankerronta on vertaansa vailla. Ei Elif Shafakin teoksia ole turhaan kehuttu. Lukupinossa odottelee pari muutakin hänen teostaan.

Aiemmin luin Kadotettujen puiden saaren. Postaus aukeaa alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Elif+Shafak