Katri Rauanjoki: Kesämerkit

Oululaisen Katri Rauanjoen Kesämerkit on hänen neljäs romaaninsa. 

Romaanin jälkisanoissa Rauanjoki kuvaa kirjaa:

"Kesämerkit on episodimainen romaani kesäajasta Koillis-Lapissa ja kolttasaamelaisista nykypäivässä. Se kertoo selviämisestä. Ja kauneudesta, joka on piilossa kuin hillan kukka."

Kaikilta osin kauneus ei ole piilossa, vaan hyvinkin näkyvillä: Kirjan kieli on kaunista ja soljuvaa, ja kirjan luontokuvaukset ovat moniaistisia ja tarkkoja. Poimin esimerkin sivulta 120:

"Kivirakan keskeltä kettu nosti päätään ja nuuhki. Sen terävä kuono värisi lämpimässä ilmassa, joka kertoi varomattoman jäniksenpojan horjuvista hypähdyksistä tunturin variksenmarjoissa. Ketullakin oli poikaset ja ne kisusivat nälkäisenä pesässä, näykkivät toisiaan ja emon kintereitä. Ketun kuono laskeutui maahan ja se livahti sulavasti sammaleisten kivien välistä kohti haparoiden kuulostelevaa saalista.

Jäniksen yläpuolella juosta nulkkasivat porot. Ne olivat oppineet kulkemaan vastatuuleen,    väistämään ahmoja, karhuja, muita vahvempiaan. Ja pieniä lentäviä kiusankappaleita, jotka pureutuivat silmien ja turvan ohueen nahkaan. Porot liikkuivat laumassa, vuoroin pää ylhäällä kuulostellen, vuoroin turpa maassa ahmien varpuja, jos hyvin sattui niin satunnaisen sienenkin. Liian kauaksi herkkujen perässä eksyvät vasat huolehdittiin takaisin roukumalla matalasti. Vaikka tokka kulki laiskasti hajallaan, niin petoja vastaan yhden silmät olivat kaikkien silmät, yhden korvat kuulivat kaikkien puolesta." 

Paikoitellen voisi sanoa, että myös luonto on yhtenä tarinan kertojana. Kirjailija antaa luonnon puhua ja asettuu tarkkailemaan. Pohjoisen kesä tuntuu iholla asti. Kirjoittajan rakkaus pohjoisen luontoon näkyy ja tuntuu, ja pohjoisuus kirjassa koskettaa myös minun pohjoisuuttani.

Kesämerkit-kirjan tarina rakentuu eri henkilöiden tuomista näkökulmista. Heitä yhdistää toisiinsa tietty paikkakunta, kieli, kulttuuri ja sukulaisuus-, ystävyys- tai rakkaussuhteet. Henkilöitä on melko paljon. Esittelen heistä muutaman, jonka persoona tai tarina kosketti minua.

Ansa on mainio, vilkas ja iloinen lapsi, jonka elämänilo pursuilee. Tuli mieleen ajatus, että Ansassa voisi olla jotain kirjailijasta itsestään, koska kirjailija on niin hyvin sisällä lapsen ajatus- ja tunnemaailmassa.

Aleksi on joutunut kärsimään identiteettinsä vuoksi fyysisesti ja henkisesti. Iloitsin siitä, kun hän kerrankin sai sanotuksi takaisin ja rakennetuksi itselleen rajat.

Nasti edustaa vanhempaa sukupolvea, jolle suomen kielen osaaminen ei ole itsestään selvää. Hänen tarinansa liikutti.

Vesan kouluaika muistuttaa tärkeästä asiasta. Iloitsin Evvanin antamasta kehusta ja olalle taputuksesta. Vesan itsevarmuus kohoaa silmissä.

Heikin ikävään käytökseen löytyy traaginen syy menneisyydestä. Tarina kosketti minua kovasti Heikin, hänen vaimonsa ja monien nuorten miesten kannalta.

Jussin räppi on kielellisesti mainio ja tuo hyvin esille syviä tunteita ja myös kirjailijan kannanottoa asioihin. Räpistä annan täydet pisteet!

Kaikki henkilöhahmot ovat hyvin kuvattuja. He kaikki tuovat näkökulmaa saamelaisuuteen yleensä, kolttasaamelaisuuteen erikseen ja moninaisiin identiteetteihin. Pidän siitä ajatuksesta, että juurensa voi halutessaan säilyttää, vaikka olisi ympäri maailmaa matkaava taiteilija tai muotteihin sopimaton oman tiensä etsijä.

Kesämerkit tuo hienovaraisesti esiin monenlaisia vakaviakin asioita: pakkosuomalaistamista ja asuntoloissa asumista kaukana kotoa, vanhan kolttanaisen kielitaidottomuutta suomalaishoitokodissa, Lapin pitkät välimatkat, alkoholiongelmia ja perheväkivaltaa, jotka eivät tietenkään kosketa vain tämän yhteisön jäseniä.

Kirjan jälkisanoissa Rauanjoki kirjoittaa: "Muutama, lähinnä ei-saamelainen, henkilö on kyseenalaistanut aihevalintani: Miksi kirjoittaa jonkun puolesta ja eikö olisi parasta antaa vähemmistön kertoa oma tarinansa?" 

Kysymys vertautuu minusta taannoin käytyyn keskusteluun, jossa vaadittiin, että transhenkilöä näyttelevän tulisi myös itse olla transhenkilö. Pitääkö siis olla saamelainen kirjoittaakseen saamelaisista?  Rauanjoki osoittaa, että ei pidä. Hänen kirjansa Kesämerkit on kannanotto moninaisten kielten, kulttuurien, elämäntapojen ja identiteettien puolesta. Se on hieno ja taitavasti kirjoitettu kirja tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista.

Kirjan luettuani päätin, että ensi kesänä ennen sääskiaikaa haluan viettää aikaa Lapissa, oikeassa pohjoisessa. Vaikka  kotipaikkakunnallakin olen voinut kokea pohjoisen valon ja kesäpäivien ainutlaatuisuuden, haluan nyt kokea luonnon ja valon vielä kauempana pohjoisessa. Ehkäpä teen jopa jonkinlaisen kiertoajelun Ivalo - Inari - Kaamanen - Utsjoki -alueella.

Alla olevasta linkistä avautuu postaukseni Rauanjoen kirjoista Jonain keväänä herään ja Lenin-setä ei asu enää täällä.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Katri+Rauanjoki

Joel Haahtela: Jaakobin portaat: pienoisromaani

Joel Haahtelan Jaakobin portaat on Haahtelan 13. teos. Luettuani kaikki teokset, en kuitenkaan osaa nostaa yhtäkään erikseen esiin, ennen kuin tarkistan blogistani, mitä olen lukemisen jälkeen ajatellut.  Haahtelan kieli on kaikissa kirjoissa kaunista, ja ajatukset ovat harkittuja. Ihmiset, kohtaamiset ja elämä ovat tärkeitä. 

Haahtela on kieltämättä taitava kirjailija,  mutta minulle kirjat ovat viime aikoina alkaneet tuntua hahmottomilta niin, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Ehkä kaipaisin muutosta, ehkä eri aiheita, erilaisia käsittelytapoja, jotain ... Ehkä minun henkinen vastaanottotilani on muuttunut. Ehkä olen nyt lukenut tuotannon puhki. Ehkä meidän on nyt aika lähteä eri suuntiin. Viime kesänä koin saman tunteen Leena Krohnin tuotantoon paneutuessani; että nyt on aika siirtyä uusien tarinoiden pariin.

Jaakobin portaissa uusi ja yllättävä asia on, että kertoja ja hänen veljensä törmäävät avaruuden aikaikkunaan ja voivat sen kautta tavata kuolleet vanhempansa. Positiivinen muutos oli myös se, että pelastajasta tulikin pelastettava, terveestä sairas ja sairaasta terve, kunnes yhteinen matka taas jatkui.

Linkistä löytyvät kaikki Haahtela-postaukseni. Kirjoja on kolmetoista, mutta postauksia kaksitoista, koska Traumbach jäi minulle avautumatta.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Joel+Haahtela

Anneli Kanto: Pala palalta pois: kertomuksia Alzheimerin taudista

 

Anneli Kannon: Pala palalta pois: kertomuksia Alzheimerin taudista on henkilökohtainen tarina Kannon äidin sairastumisesta Alzheimerin tautiin. Se kertoo samalla myös muiden muistisairauteen sairastuneiden ja heidän läheistensä tarinan. Alzheimer ei tosiaankaan ole vain potilaan sairaus, vaan yhtä lailla myös läheisten sairaus, koska se vaikuttaa niin paljon ja julmasti läheisiin, jotka joutuvat luopumaan tutusta ihmisestä pala palalta: Potilaan muisti häviää, taidot katoavat vähitellen, persoona muuttuu, käytös muuttuu, ja samalla läheisten vastuu asioiden hoitamisesta kasvaa.

Kirjan rakenne on kolmiosainen: Ensimmäisessä osassa näkökulma on äidin, toisessa on verhottuja tapausesimerkkejä eri kokijoiden ja toimijoiden kannalta, ja viimeisessä osassa kuuluu Anneli Kannon oma kertojaääni. Rakenne on hyvä. Näillä näkökulmilla Kanto saa taitavasti ja monipuolisesti kuvattua tämän vaikean sairauden eri puolia ja myös lieveilmiötä, paikoitellen huumorinkin keinoin.

Kannon Pala palalta pois: kertomuksia Alzheimerin taudista on henkilökohtainen ja yleinen. Se on tärkeä yhteiskunnallinen kannanotto ihmisarvoisen elämän ja inhimillisen hoidon puolesta, ja nyt sote-uudistusten aikakaudella hyvinkin ajankohtainen. Voidaanko ihminen jättää viikoiksi suihkuttamatta, jos sitä ei ole erikseen tilattu?  Voidaanko sairaat sijoittaa kotihoitoon jatkuvasti vaihtuvien hoitajien minuuttiaikatauluun sopeutettuna, vaikka he eivät osaa ottaa ruokaa jääkaapista, saati syödä tai juoda ilman ohjausta, seurantaa ja apua? Onko oikein, että läheiset velvoitetaan ilmaiseen hoitotyöhön ja laitospaikat kilpailutetaan ja valitaan aina halvin? Onko oikein, että ammattitaitoisia hoitajia ei ole työvuoroissa riittävästi?

Anneli Kanto on taitava ja monipuolinen kirjailija. Hän liikkuu luontevasti aihepiiristä ja tyylilajista toiseen. Arvostan tätä.

Hänen sisällissodan aikaan sijoittuvia romaanejaan en ole lukenut, ja muutama muukin on vielä lukematta, mutta Rottien pyhimyksen ja Ihan pähkinöinä luin vastikään. Niistä kirjoittamiini postauksiin pääsee alla olevasta linkistä.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Anneli+Kanto

Maritta Lintunen: Ovisilmä: novelleja

Mitä näkee ovisilmästä? Mitä jää näkymättä? On asioita, joita ei voi  piilottaa ja on asioita, jotka halutaan piilottaa. Maritta Lintusen novellikokoelma Ovisilmä tutkailee näitä asioita, ja voi kuinka hienoja tarinoita kokoelma sisältää, jälleen kerran! Tällä kertaa osa novelleista osui henkilökohtaiseenkin kokemusmaailmaan. Kuvailen novelleja lyhyesti herättääkseni muidenkin lukuinnostuksen.

• Yksi polku yli pihan

Silloin, kun olin juuri edellisenä päivänä tutustunut Jenni Kiviniemen kirjaan Hyvästit narsistille: Tervetuloa oma elämä, luin tämän Lintusen novellin. Novellissa on pariskunta, jossa mies vahtii mustasukkaisesti vaimoaan ja alistaa häntä väkivaltaisesti ja vaimo alistuu, lämmittää saunan, leipoo pullaa, piilottaa itsensä ja mustelmansa. Aluksi luulin, että kyse on narsistista, mutta novelli paljastikin sen, mitä myös haluttiin pitää piilossa. Miehen menneisyydessä oli tapahtunut anteeksiantamattomia tekoja. Ei hän ollutkaan vain yksioikoisesti paha. Terapian tarpeessa olisivat kuitenkin molemmat. Hieno ja koskettava tarina!

• Piinaviikko 

Pääsiäisen alla piinaviikko muuttuu konkreettiseksi piinaksi äidille, joka odottaa poikaansa pääsiäislomalle ja halvaantuu yhtäkkisesti. Taistelu henkiin jäämisestä on hirveää, mutta elämä voittaa. Pojalle tuli työeste. Hän lähetti kukkia sairaalaan. Asiat vain tapahtuvat.

• Kappelikeikka 

Kappelikeikka on positiivinen piilotustarina. Päällepäin asiallinen ja työnsä huolellisesti hoitava suntio Taskinen paljastuukin hervottomaksi huumorimieheksi. Positiivinen ja mutkaton elämänasenne ja muheva savon murre tekevät Taskisesta yhden kirjallisuutemme merkkihahmoista. Urkuriopiskelija jää taustalle.

• Pirunpelto 

Onkohan tämä tarina ainoa, josta en löytänyt mitään, mitä piiloteltaisiin. Tämä on ihana ja positiivinen novelli tytöstä 17-vuotiaana kesätyöntekijänä ja aikuisena naisena. Ihastuttava voimatarina! 

• Viestintuoja 

Suru on yritetty piilottaa, mutta surematon suru pakottautuu pintaan pienen kirjastotytön välityksellä.

• Ovisilmä

Ovisilmä on kokoelman niminovelli. Alina näkee ovisilmästään kaikenlaista, ja pikkuhiljaa tiirailu ja hiljaa hiippailu vievät kaiken tilan hänen elämästään. Hänestä tulee suorastaan riippuvainen tarkkailija ja muistiinpanojen kirjoittaja. Oma elämä jää elämättä. Ovisilmästä näkyvät asiat tuovat mieleen myös Alinan omia juttuja menneisyydestä, vaikka niitä ei välttämättä enää haluaisikaan muistaa. Kun naapuri muuttaa, elämä keikahtaa eri asentoon.

• Kujanjuoksu

Köyhistä oloista ponnistanut kansanedustaja kantaa elämänikäistä häpeätaakkaansa. "Niin kauan kuin riitti häpeää, riitti myös vimmaa ja tehokkuutta." Tässä novellissa on myös omakohtaista tarttumapintaa.

• Naapurukset 

Nainen, poika ja mies asuvat naapureina. Kovin paljon heillä ei ole yhteistä, mutta: "Tajusin, että tuo kummallinen, mimoosalta tuoksuva olento oli ensimmäinen tapaamani nainen, josta minä en saanut minkäänlaista otetta. Ja minun historiani ajanlasku aloitettaisiin uudestaan, tästä hetkestä."

• Bluestiimi

Pelottava kertomus Pirjosta ja raskaana olevasta naisesta, jonka kumppani "katosi raskaustestin nähtyään lähiökapakkaan ja palasi reissultaan vasta viikon kuluttua, silloinkin vain pakatakseen matkalaukkunsa." Pirjo salaa todelliset tarkoitusperänsä. Päällepäin näkyy mukaluotettavuus tukihenkilönä, mutta pinnan alla on vaarallisia suunnitelmia.

• Kotimiehet 

Yksinhuoltajaäiti saa vakituisen työpaikan toiselta paikkakunnalta, ja kahden alaikäisen on pärjättävä viikot keskenään. 13-vuotias on vastuussa kodista, itsestään ja 9-vuotiaasta. On elettävä niin, että kukaan ei huomaa tilannetta, ja on mietittävä vastaukset valmiiksi kyselijöille. Tämä novelli toi mieleen samantapaisen omakohtaisen kokemuksen,  vaikka tilanne olikin erilainen. Lintunen sai hyvin kuvatuksi lapsen, minunkin kokemani, turvattomuuden tunteen. Muistot nousivat pintaan vielä yön tunteinakin.

Muita Maritta Lintusen teoksia koskevat postaukseni avautuvat alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

Maritta Lintunen: Tapaus Sidoroff: novelleja

Maritta Lintusen Tapaus Sidoroff on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu novellikokoelma. Pidän Lintusen kielen selkeydestä. Pidän myös siitä, että tarinat kantavat omalla voimallaan, eikä asioita selitellä tai alleviivata. Elämä ei aina ole reilua, mutta se on aina  yllätyksellistä.

Kokoelman novelleissa kertojalla on lämmin ja inhimillinen ote kuvattaviinsa. Henkilöiden elämästä valaistaan vain tietty kohta, mutta koko eletty elämä on silti läsnä.

Takakansitekstin mukaan "Maritta Lintusen ilmaisu on riemastuttavan ekspressiivistä. Novellien henkilöitä yhdistävät toisinaan absurdit väärinymmärrykset tai liian pitkä puhumattomuus; tragikoominen tasapainoilu totuuksien, valheiden ja kuvitelmien kehällä."

Seuraavassa kommentoin lyhyesti kokoelman novelleja, tosin vain itselleni muistilistaksi. Suosittelen kuitenkin lukemaan kirjan!

• Rantavahti

Novellissa tapahtuu yllättävä kohtaaminen ikuista välivuottaan pitävän peräkamaripojan ja kylälle paluumuuttavan naisen välillä. Toivoisin kovasti, että se, mikä jää valaisematta, olisi onnellista.

• Tapaus Sidoroff

Kokoelman niminovelli jäi mieleen pitkäksi aikaa. Sotaan hurahtanut isänmaallinen armeijan palveluksessa oleva poika kiertää ympäri Suomea puhumassa tilaisuuksissa ja kuljettaa mukana isäänsä, sotaveteraania. Isä ei voi puhua, koska kielestä on jäljellä vain tynkä, ja puolet leukaluusta on räjähtänyt pois. Ajatuksissaan hän voi olla kuitenkin mitä mieltä tahansa pojan puheista ja on tyytyväinen, ettei poika tule koskaan tietämään kaikkia haavoittumiseen liittyviä asioita. Isän ajatuspuhe on mainiota.

Ihanteellisuus ja isänmaallisuus kohtaavat petturuuden ja karkuruuden  - vai sittenkin eloon jäämisen ja selviytymisen ilman sankariviittaa?

 

Päähenkilön sukunimi alkoi kiinnostaa ja tutkailin sen levinneisyyttä ja tietoja siitä                            sivustolta: https://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/sidoroff.html (Luettu 7.2.2022). Jäi mietityttämään, miksi henkilöllä on juuri tämä, melko harvinainen sukunimi. Perustuukohan tarina faktaan?

• Punatähti 

Kun jotkut asiat ovat vahvasti totta (vain) kokijalle itselleen, voi pilkkaamisesta ja nauramista olla yllättäviä seurauksia.

• Jääpeili

Onnettomuudesta seuraa toiselle onni ja toiselle henkinen romahdus. Nuoren huippupelaajan ja valmentajan osat vaihtuvat: huippupelaajan ylivoimaisuus ja joukkueen ihailu vaihtuvat pelaamisen lopettamiseen, ahdistukseen ja romahdukseen. Valmentajan kuluttava elämä, köyhä kituutus ja ammatti vaihtuvat helppouteen ja lomamatkojen suunnitteluun. Vakuutusrahoistako se johtuu? Joukkueen toinen aikuinen, Simo on viisas. Hänen mielestään valmentajan on armahdettava nuori pelaaja tunnontuskistaan. Outoa, ettei valmentaja tunnu sitä itse tajuavan.

• Vakoojat

Pariskunnan maailmat eivät kohtaa. Salaisuudet pulpahtavat pintaan arvaamattomalla tavalla, mutta siiliraukkojen kärsimys on kauhistuttavaa. 

• Stradivarius

Tämä novelli herätti voimakasta vastenmielisyyttä. Julle on koulun musiikin opettaja, joka on niin ällöttävä, että teki pahaa lukea. Oppilas joutuu hänen ahdistelun kohteeksi ja pistää vahingon kiertämään johdattamalla petturiystävänsä kokemaan saman. Julle esittelee aarrettaan, aitoa Stradivariusta,  niille, jotka antautuvat edes vähän. Päivi ehtii kuitenkin lukea soittimen pohjasta sanat "Leningrad 1975". Kosto on julma.

• Saalistaja

Saalistaja on kertomus siitä, kuinka vaarallinen harmittomalta vaikuttava antikvariaatin omistaja voi olla. Mitä saaliiksi saaduille tapahtui? Sääli, että viimeisestä asiakkaastakin tulee saalistaja, ja sääli, että eräs mies odottaa häntä turhaan lentoasemalla.

• Kanadanhanhi

Kanadanhanhi kertoo vähäeleisesti nuorena Kanadaan muuttaneen Alli Karvosen säälittävän elämäntarinan. Hän haluaa kohdata menneisyytensä ennen kuolemaansa, mutta häpeä kahlitsee hänet, vaikka valtamerikin jo sitä varten ylitettiin. 

Olen Maritta Lintusen fani ja arvostan kovasti häntä kirjoittajana.

Minulla odottelee nyt useampi Lintusen kirja lukupinossa: Takapiru, Sydänraja, Ovisilmä, Hulluruohola ja Liekkikupolit.  Luultavasti luen lähiaikoina koko hänen tähnastisen tuotantonsa.

Tapaus Sidoroffin lisäksi olen aiemmin lukenut Boriksen lapset ja Stellan. Postaukset näistä löytyvät linkin takaa:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

 

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä

" Geeli&Galju olivat kolmikymppisiä kukonpoikia, jotka kuvittelivat tietävänsä maailmasta ja naisista kaiken tarpeellisen, tunsivat joka ikisen muotibrändin nimeltä, harrastivat uusinta urheiluvillitystä. leikkauttivat tukkansa kulloisessakin trendisalongissa ja kävivät manikyyrissä viikottain. Taatusti he olisivat hankkineet geelikynnet, jos olisivat kehdanneet. Historiasta he tunsivat sanat Mannerheim ja veteraani, mutta eivät sanojen merkitystä...

...Nämä minua viisitoista vuotta nuoremmat ontot poikaset olivat perineet sekä lainanneet rahaa ja sitten osanneet tehdä sitä lisää ja palkanneet rahalla minun kaltaisiani Dynamit Duoa fiksumpia, luovempia ja sivistyneempiä ihmisiä, joita nöyryyttivät ja pompottivat ynnä varastivat onnistuneista projekteista ja kampanjoista kunnian ja tekijänoikeuden. Epäonnisemmista hankkeista me palkka-aivot tietenkin saimme niskaamme syyllisyyden ja julkiset haukut. Geelin&Galjun kauna kohdistui meihin juuri siitä syystä, että olimme valmistuneet yliopistosta, puhuimme useita kieliä ja osasimme kirjoittaa yhdyssanat oikein."

Tekstinäyte antaa hyvän kuvan Anneli Kannon ensimmäisestä viihderomaanista Ihan pähkinöinä.

Kirjan takakansitekstissä kirjaa kuvaillaan näin: "Suosituista lasten- ja nuortenkirjoistaan ja väkevistä historiallisista romaaneistaan tunnettu Anneli Kanto debytoi viihdekirjailijana. Ja millä tavalla! Tarinan matkassa lukija kokee riemun hetkiä, kutkuttavia oivalluksia ja ihan perinteistä juonen imua."

Kirjan nimi viittaa englanninkieliseen sanontaan, jollaisia nuorekkaassa viestintätoimistossa trendikkäästi viljellään suomeksi suoraan käännettynä. Vaikka Mirjami suhtautuu toimiston kukonpoikiin kriittisesti, hän viihtyy kuitenkin hyvin siinä maailmassa ja  hyväpalkkaisessa työssään, ajaa BMW:llä ja pitää huolta määrätietoisesti ulkonäöstään.

Kaikki muuttuu kuitenkin nopeasti, kun Geeli&Galju myyvät firman kiinalaisille. Mirjami ja muutamat muut vanhemmat työntekijät saavat potkut. Mirjami menettää tyylikkäästi sisustetun työsuhdeasuntonsa ja tietenkin myös BMW:n, mutta saa neuvoteltua asunnon irtaimistosta melko hyvät rahat. Kaiken lisäksi pari vuotta nuorempi sisar, Irmeli kuolee Pohjanmaalla, ja Mirjamin on mentävä kotiin hoitamaan hautajaisjärjestelyt, huolehtimaan liikuntakyvyttömästä äidistä ja alaikäisestä orvosta siskontytöstä. Mirjamin elämä mullistuu täydellisesti, ja entinen bisnestyyli vaihtuu Halpa-Hallin vaatetarjontaan.

Anneli Kannon luomat henkilöhahmot ovat uskottavia. Pohjanmaan murre äidin puheessa toimii hyvin paikkakuntaan juurruttajana. Irakilainen turvapaikanhakija Salim on fiksu ja hieno ihminen, joka pääsee näyttämään osaamisensa. Jarkko Mäki on maanläheinen, eronnut, viidenkympin hujakoilla oleva luotettava ja ammatilleen omistautunut eläinlääkäri. Kritiikkiä antaisin teini-ikäisen Usvan henkilöhahmosta. Vaikka murrosikäiset voivatkin olla erittäin fiksuja ja samalla erittäin kahjoja, Usvan persoonassa oli mielestäni vähän liikaa kaikenlaista nuoruusasiaa, ikään kuin listalta poimittuna.

Ihan pähkinöinä -romaanin kieli sen sijaan saa minulta ihan täydet pisteet hauskuudesta ja oivaltavuudesta. Jopa vuohien mää'intä on kielellinen ilotulitus. 

Letkeän ja hauskan tason alla Kanto käsittelee vakavampia aiheita, mutta niin, että viihderomaanin vetävyys ei niistä häiriinny. Jäin kuitenkin miettimään Mirjamillekin ilmaantunutta aivoverisuonen pullistumaa. Tuli tunne, että se oli irrallinen ja ehkäpä jopa faktapohjainen kuvaus, joka oli lisätty keskeneräiseen tarinaan. Toki voin olla väärässä, mutta juonenkuljetuksen kannalta se ei ehkä olisi ollut välttämätöntä. 

Kirjan vaiherikkaiden tapahtumien jälkeen loppu on positiivinen, niin kuin lajityypille sopiikin. Anneli Kanto on tarkkakatseinen ja -korvainen kirjailija, joka selviää tyylilajin vaihdoksesta erinomaisesti. 

Alla on vielä linkki Tarja Heinosen mielenkiintoiseen kielipakinaan erilaisista sanonnoista, joissa myös pähkinät ovat mukana:

https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kielipakina_%282006_2009%29/kansainvalinen_ja_uudistumiskykyinen_pahkina_pakinaa_sanonnoista (Luettu 6.2.2022)