Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina

Kuvan valkea karva on keinotekoinen somiste, joka viittaa talviturkkiseen, kiepissä torkkuvaan naaliin tunturin kupeella.

"Kimmo Ohtonen on kirjailija, toimittaja ja dokumentaristi, joka on aloittanut tv-uransa Isossa-Britanniassa. Suomessa hänet tunnetaan lukuisista tv:n luonto-ohjelmista. Hänen esikoiskirjansa oli palkittu Karhu - Voimaeläin. Ohtosen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva Naalin paluu ilmestyi 2023." (takaliepeen tekstiä)

Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina on tietokirja, joka sisältää paljon tutkittua tietoa, mutta myös kirjoittajan omia kokemuksia. Siksi siinä korostuu tarinallisuus, ja kirjasta tulee elämyksellinen lukukokemus, jossa on perinteisen eräkirjallisuuden aineksia. Kuvailu on kaunista, kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Huippukohdaksi muodostuu Suomen tunturilla pesivän naaliparin ilmaantuminen Ohtosen riistakameraan. Pesintä Suomessa on onnistunut ensimmäistä kertaa 26 vuoteen.

Kimmo Ohtonen kuvailee olevansa Pohjolan naalin epävirallisen elämäkerran kirjoittaja. Elämäkerturin tarkkuudella hän on perehtynyt laajasti naalin elämään ja historiaan. Samalla valotetaan myös muiden pohjoisten lajien yhteenliittyvää historiaa. 

Ohtonen kirjoittaa eläytyvästi itsensä mukaan tarinaan. Hän tuntuu suhtautuvan intohimoisesti aiheeseensa, niin että kohde-eläimestä ja sen kannan elvyttämisestä tulee sydämen asia. Tämä on mukavaa. Kirjoitustyyli voi jakaa mielipiteitä, ja toisinaan minullakin jokin kohta oli jo rajapinnalla, pidänkö siitä vai en, mutta kokonaisuus jäi kuitenkin erittäin positiiviseksi. Tässä mennään kuitenkin koko ajan asia edellä, eikä persoona edellä. 

Oli suorastaan liikuttavaa lukea Ohtosen kiitokset Pohjolan naalille, muiden kirjan tavanomaisten kiitosten lopuksi:

"Kiitos Pohjolan naali. Olen kiitollinen ja etuoikeutettu, että sain kertoa epävirallisen elämäkertasi. Ihailuni sinua kohtaan syveni entisestään, olet todella ainutkertainen palneetta Maan edustaja.

Emme ole osanneet kohdella lajisi edustajia sillä arvolla ja kunnioituksella, jonka sinä ja kaikki muut tunturiluonnon edustajat ansaitsisivat. Matka jäljilläsi on opettanut minua monin tavoin ja katselen maailmaa nyt eri silmin. Pyrin arkisten tekojen kautta elämään sinua ja arktista kotiasi kunnioittaen. En ota mitään itsestään selvänä, paitsi sen, että maailma on paljon rikkaampi ja parempi paikka, kun sinä, Pohjolan naali, olet täällä. Toivon että kaikista haasteista huolimatta yhteinen tulevaisuutemme on valoisa ja harmoninen."

 

Postaukseni Ohtosen kirjasta Karhu - Voimaeläin on luettavissa alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Kimmo+Ohtonen 

Ohtosen dokumentti Naalin paluu on katsottavissa Yle Areenalta, jossa on myös muita aiheeseen liittyviä dokumentteja.

Patric Taylor: Irlantilainen maalaislääkäri. Suomentanut Lena Talvio

Joku kommentoi Patric Taylorin Irlantilaista maalaislääkäriä James Herriot -tyyliseksi. Kyllä näissä samankaltaisuutta onkin: maalaisympäristö, mielenkiintoiset henkilöhahmot, hauskat sattumukset, hyväntahtoinen huumori ja lämmin suhtautuminen ihmisiin ja ihmisten ongelmiin. Eläimiä maalaislääkäri ei kuitenkaan hoida.

Ballybucklebon kylän maalaislääkäri O´Reilly saa apulaisekseen nuoren vastavalmistuneen tohtori Lavertyn. O`Reilly on omanlaisensa, hyvinkin arvonsa tunteva lääkäri, joka alun epäilyttävän kohtaamisen jälkeen osoittautuu erittäin päteväksi ja monipuoliseksi lääkäriksi, joka huolehtii kyläläisistä kokonaisvaltaisesti. Hän on kirjallisesti sivistynyt ja tuntee myös historiaa hyvin. Kielitaitoinenkin hän on.

Myös nuoren Lavertyn kirjallinen sivistys on huomattavaa, ja kirja viliseekin kirjallisia viittauksia. Opin näistä, että Uriah Heep ei olekaan vain rock-yhtye, vaan sillä on kirjallinen nimikaima Charles Dickensin romaanissa David Copperfield. Ovat rokkaritkin nauttineet hyvästä kouluopetuksesta, kun bändin nimi tulee kirjallisuudesta.

Tapahtumapaikkana on siis irlantilainen pieni kylä kohtuullisen lähellä Belfastia. Tapahtuma-aika on 1960-lukua, mikä on pääteltävissä tekstistä. Beatlesit mainitaan, avaruuden valloituksesta puhutaan, ehkäisypilleri on keksitty, ja James Bondin näyttelijänä on Sean Connery. Elämäntyyli tuntuu kuitenkin perinteiseltä,  tätä vanhemmalta. Puheluita yhdistetään keskuksen kautta. Yleiskuva kylän elämäntavasta on vanhanaikainen. Niinpä tuntuukin oudolta, että sairaalalääkärin taskussa piippaa hakulaite, joka kaikkitietävän Wikipedian mukaan viittaa paljon myöhempään aikaan, ehkä 1980 - 1990-luvulle. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Hakulaite. Luettu 17.2.2024) Taitaa olla lipsahdus.

Kirjan henkilöhahmot ovat aitoja ja vereviä. Myös Arthur Guinness -niminen koira on varsinainen persoona, huonotapainen,  mutta itseoikeutettu kylän asukas siinä missä muutkin. Ehkä tarinassa on todellisuuspohjaa. Jälkisanoissa vihjataan tähän suuntaan ja annetaan myös aidonoloisia taloudenhoitajan ruokareseptejä. Mielestäni Jälkisanat on kuitenkin turhaa selittelyä ja tarpeeton. Olisin mieluusti pitänyt tarinan tarinana ilman tätä osaa.

Kirjan kieli tarjosi mukavaa älyhaastetta, kun piti selvitellä itselleni uusien sanojen merkityksiä, kuten antimakassi, merenvaha ja israeliitit. Suomenoksen osalta jotkut ilmaisut tuntuivat oudoilta tai sananmukaisilta käännöksiltä sanonnoista. Viski oli käännetty "whiskey", ja sitä taivutettiin "whiskeyä". Silmille pomppasivat varsinkin ilmaukset: "Lehmä pureskeli märepalaansa hennon päättäväisesti."  ja "Minulla on tänään hieman vahvaa heikkoutta." (krapulasta). 

Irlantilainen maalaislääkäri tarjosi kevyen hyvän mielen lukukokemuksen. Luin kirjan E-kirjana BookBeatissa. Toisinaan tekstinasettelu näytti väärin keskitetyltä.  Myös painovirheitä huomasin. Kirja on ilmestyntyt 2009, mutta BookBeatissa se on julkaistu vasta 2023. Tähän on ehkä tulossa jatkoa. Seuraan tilannetta.

Niko Kettunen: Örisevä konnakala: tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista

Kyllä silloin on asiat pahasti, jos jonakin aamuna peilistä vastaan katsoo sähköankeriaan näköinen naama (kuvassa ylhäällä keskellä),  tai vielä pahempaa: jos huomaakin yön aikana muuttuneensa kaljurotaksi (kuvassa ylhäällä oikealla). Tai entäs, jos olisikin kaunis kuin eksoottinen päähine, mutta kärsisikin runsaista ilmavaivoista ja haisisi pahalle niin kuin haisukärki (kuvassa alhaalla). Saisi olla kaunis ihan yksikseen vaan; ihailijat olisivat kummasti kaikonneet.

Niko Kettusen Örisevä konnakala: tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista (2023) on ihana kirja, joka sopii sekä luonnosta kiinnostuneille että ilmaisuvoimaisesta suomen kielestä nauttiville lukijoille. Kirja on ilmestynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kustantamana, ja mielenkiintoista on, että SKS:n julkaisujen kokoelma kuuluu Unescon kansalliseen Maailman muisti -rekisteriin. Kirjan kansi on Emmi Kyytsösen käsialaa, ja taitosta vastaa Sisko Honkala. Kirja koostuu Helsingin Sanomien tiedesivujen Viikon eläin -palstan teksteistä. Ykkösosa, Viikon eläimet, ilmestyi vuonna 2022. Tekstit ovat lyhyitä ja kivasti kirjoitettuja pakinoita. Ne on liitetty johonkin ajankohtaiseen tapahtumaan, mutta valitettavasti tässä osassa kaikkia ajankohtaisuuksia ei avattu, joten lukija ei välttämättä enää jälkikäteen huomaa, mihin teksti liittyy.

Kirja on mielenkiintoinen luonnon ihmeellisyyden ja eliöstön monimuotoisuuden kannalta. Kirjassa esitellään monia kivoja tyyppejä, joista voisi mainita vaikka aksolotlin, joka pystyy uusimaan kaikki raajansa ja myös osia sisäelimistään. Se esitelläänkin  Eläinkunnan vinkit itsehoitoon -otsikon alla.

Kirja on saa pisteitä kivasta kirjoitustyylistä ja hauskasta kielestä. Esimerkiksi otsikot ovat oivaltavia. Näistä voisi mainita vaikkapa seuraavat:

• Limasieni - viisaampi kuin insinööri
• Lehmäturpiaali pyörittää munamafiaa   ja
• Sokeritoukka - Kylpyhuoneen Keith Richards (Tekstin ingressinä on: Sokeritoukka paahtaa menemään aikakaudesta toiseen ja vain kovat kemikaalit toimivat.)

Suomen kielelle ominainen tapa muodostaa ilmaisuvoimaisia yhdyssanajoa tulee hyvin esille myös lajinimissä, kuten valkotupsusilkkiapina, töyhtökäärmekurki, tasavaltalaislintu, käsnäjalkainen, kiljuharjasvyötiäinen, juovatanrekki, pommikiitäjäinen ja kyhmyhuulikala. (Suomenkielinen kasvi- ja eläinnimistö on myös kivaa. Hyvä, suomen kieli!)

Niko Kettusen Örisevä konnakala: tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista on mielenkiintoinen kirja, jonka toivon monien löytävän luettavakseen. Annoin kehuja myös edelliselle osalle, Viikon eläimet, jonka postaus on luettavissa alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Niko+Kettunen

Jyrki Erra: Orjantappurakruunajaiset

Jyrki Erran tuore trilleri (2024) on hänen neljäs romaaninsa. Orjantappurakruunajaiset jatkaa hengästyttävän jännittävää Axel Wallas -sarjaa. Suomalainen taidemaalari Axel Wallas on keskushenkilö myös Erran edellisessä kirjassa Lyijyvalkoinen (2020), josta hän sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2021. Etuliepeen mukaan "Erran kolmas romaani Lyijyvalkoinen vahvistaa hänen asemaansa Taavi Soininvaaran, Ilkka Remeksen ja Max Seeckin rinnalla varteenotettavana kotimaisena trilleristinä. - Helsingin Sanomat"

Ilkka Remes ja Max Seeck ovat minulle jollakin tavalla tuttuja kirjailijoita, mutta Taavi Soininvaaralta en ole lukenut mitään. Mielestäni Remekselle ja Seeckille on yhteistä nopeatempoinen ja elokuvamainen kerronta. Tämä tulee esille myös Jyrki Erran kirjoissa. Orjantappurakruunajaisissa on monia visuaalisia kohtia, jotka toimisivat elokuvassa hyvin, mm. loppukohtaus on erityisen dramaattinen.

Erran kirjat ovat kiinnostavia historiallisesti (esim. Berliinin ajokoirat), arkkitehtuurisesti ja taidehistorian kannalta. Voipa myös ruuanlaitosta kiinnostunut lukija saada vinkkejä omiin kulinaristisiin kokkauksiinsa. Tapahtumapaikat on kuvattu tarkasti, ja maalauksia kuvaillaan ja analysoidaan taitavasti. Kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Erran koulutus ja työura arkkitehtinä pääsevät oikeuksiinsa  rakennusten ja muun kaupunkiarkkitehtuurin kuvailussa. Ote on erityinen ja kiinnostava.

Toimintaa ja jännitystä riittää tälläkin kertaa. Orjantappurakruunajaisissa on kyse kahden italialaisen sukuhaaran valtataistelusta, verikostoista ja taidemaailmassa liikkuvista isoista rahoista. Kirjassa tapahtuu useita murhia, kaksi autopommi-iskua, ammuskelua ja ilmeinen hukuttamisyritys. Lisäksi kirjassa riittää eksyttäviä palatsisokkeloita ja kauhistuttava katakombi tummuneine pääkalloineen, luineen ja rottineen. Varsin mielenkiintoista taidehistoriaa siis!

Kirjassa pelataan kovilla panoksilla. Puolensa on valittava tarkoin, ja vaikka se ei takaakaan elämän jatkumista, se antaa ainakin hetken lisäaikaa. Lyijyvalkeasta tutun benediktiini fra Iacobin pelimerkit ovat hieman sekaisin, ja tarjotusta yhteistyökuviosta kieltäytyminen osoittautuu vaaralliseksi virheeksi, josta on maksettava kallis hinta.

Axel Wallas on varakas ja sivistynyt taidemaalari ja taideteosten aitouttaja. Hän on ystävällinen, rohkea ja nopeaälyinen. Hän ottaa avoimesti ja kiitollisena vastaan hänelle tarjoiltavaa ystävällisyyttä,  tutustuu ihmisiin nopeasti ja luottaa heihin vähän liiankin helposti. Roomassa hän oleskelee suomalaisen ystävänsä ystävän luona. Axelin luottamus asunnon omistajan aikuiseen tyttäreen etenee nopeasti, ja välillä tekikin mieli huutaa: "Varo, senkin hölmö!" Onko Axelin avoin sinisilmäisyys juuri hänen suomalaisuuttaan korostava piirre?

Olen nyt lukenut kaikki Jyrki Erran teokset, ja olen kyllä ihastunut niihin ja niiden monipuolisesti lukuelämyksiä antaviin sisältöihin.  Samalla kun luen jännittävää trilleriä, voin myös vähän sivistää itseäni googlettamalla mainittuja taiteilijoita, taideteoksia ja rakennuksia. Joitakin taidemaailman spesiaalisanoja on aika-ajoin tarkistettava, mutta se ei haittaa, ainakaan minua.

Tätä kirjastosta lainaamani kirjaa pääsin lukemaan ensimmäisenä. Kukaan muu ei ollut sivuja vielä käännellyt, ja mukana oli myös uuden kirjan ihana tuoksu. Kirjastolle annan pisteitä myös siitä, että kannet on muovitettu kokonaan. Viime aikoina on näkynyt myös säästäen muovitettuja kirjoja, mutta kirjan siisteyden ja kunnossapysymisen kannalta olen kokonaan muovittamisen kannalla, vaikka luonnonsuojelun kannalta siitä voidaan olla eri mieltä.

Aiemmissa kirjoissa on tunnistettava yhtenäinen ulkoasu, jonka kokonaisuudesta vastaa Sami Saramäki. Orjantappurakruunajaisten osalta kansikuvan tekijää ei mainita. Otavan verkkosivulla ja Kevään tähdet 2024 -katalogissa kannen tekijäksi mainitaan Tiina Palokoski. 

Muut postaukseni Jyrki Erran kirjoista blogissani avautuvat alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Jyrki+Erra