Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana. Suomentanut Jaana Nikula

Ella-Maria Nuttin [Taivutetaanko suomen kielen astevaihelun mukaisesti vai ei?] esikoisteos on ilmestynyt alunperin ruotsiksi nimellä Kaffe med mjölk vuonna 2022. Jaana Nikulan suomentamana teos on päinvastaisesti nimeltään Pohjoisessa kahvi on juotu mustana. Suomeksi teos ilmestyi 2023. Ristiriitainen nimi herättää huomiota, ja lukiessani mietin koko ajan, milloin asiaan tulee selvyys. Tuleehan se teoksen loppupuolella, mutta edelleenkin ihmetyttää, miksi suomennoksessa käytetään aikamuotona perfektiä, ikään kuin kahvin juonti mustana olisi ollut aina tapana. Tarinassa kahvia juodaan kuitenkin mustana, koska ei muuta voida, eli se on poikkeuksellista.

Ella-Maria Nutti on Ruotsin Jällivaarasta kotoisin oleva 29-vuotias saamelaiskirjailija. Nuoren kirjailijan teos on aito, koskettava ja kertakaikkisen upea kirja! Se on omistettu "Äidille - kenelle muullekaan". Omistus ja tapahtumien sijoittuminen osittain Jällivaaraan antavat viitteitä siitä, että kirja voisi mahdollisesti olla omakohtainen. Etuliepeen lehtiarvosteluissa kirjaa ylistetään vuolaasti:

"Sydämellinen romaani, joka menee sisuskaluihin ja jättää jäljen. Ella-Maria Nutin  esikoisromaani on loisteliaasti kirjoitettu." - Norrländska Socialdemokraten

"Lohduttoman kaunis, valtavan vahva esikoinen." - Göteborgs Posten 

 "Emme lopultakaan ole tekemisissä pelkästään lupaavan esikoisen, vaan itsenäisen onnistuneen romaanin ja loisteliaasti aloitetun kirjailijan uran kanssa." - Svenska Dagbladet

Eletään nykyhetkessä ja muistoissa. Äidillä on tärkeää asiaa tyttärelle, mutta hän ei saa sanotuksi sitä.  Aina on huono hetki, ja sanomista on helppo siirtää. Vuorovaikutus välillä lähenee ja välillä etääntyy, mutta lähes koko ajan sitä vaikeuttavat jännittyneisyys, salailu, tulkinnat ja aikuisen tyttären taantuminen murrosikäisenä luotuihin käyttäytymismalleihin. Äiti kokee syyllisyyttä siitä, onko hän osannut osoittaa rakkauttaan tarpeeksi. Ovatko suojelunhalu ja äärimmäinen huoli teipanneet hänen suunsa kiinni? Onko koskaan sanottu, että rakastaa? 

Pohjoisessa kahvi on juotu mustana tuo esille äidin ja tyttären suhteen vahvuudet ja kipupisteet. On halu ja tarve päästä lähelle ja hakea yhteyttä, mutta välissä on niin paljon, ettei se ole helppoa. Lopulta tärkeät sanat saadaan sanotuksi ja voidaan juoda kahvia, vaikka sitten mustana, kun ei muuta voida.

Kirjassa on harmillisesti muutamia painovirheitä tai ehkä kääntämisestä johtuvia kielivirheitä. Kaikki eivät niitä ehkä huomaa, mutta minun haukankatseeni on armoton.

Sara R. Acedo vastaa kannen suunnittelusta, ja kannen kahvitahrat ansaitsevat erityismaininnan.

Enni Vanhatapio: Tyttöystävä

Enni Vanhatapio on syntynyt 1991 Haukiputaalla, joka nykyisin kuuluu Ouluun. Tyttöystävä on hänen toinen romaaninsa, ja se on ilmestynyt 2022. Törmäsin Vanhatapion nimeen Ragnar Jónasson ja Katrín Jakobsdóttirin Reykjavik-teoksen kääntäjänä englannista suomeksi, ja päätin tutustua myös hänen omaan tuotantoonsa.

Vanhatapion esikoisromaania Absentia mainostettiin takakannessa "raikkaasti dialogivetoiseksi nykyromaaniksi". Dialogivetoista se kyllä on,  ja nykykirjallisuudessa yleistyneen välimerkittömyyden vuoksi se oli minulle myös  tekstivyöryä; taitavaa,  mutta kerrontatekniikan vuoksi raskasta lukea.

En ymmärrä, miksi monissa nykykirjallisuuden teoksissa ei haluta noudattaa kielen sääntöjä ja oikeinkirjoitusohjeita. Kertooko se tämän ajan individualismista, yksilöllisyyden ja vapauden korostamisesta? Onko se vähän kuin kirjallista elokapinaa? Tuoko se tekstiin (muka) persoonallisuutta? Miksi vuoropuhelua ei merkitä? Mistä se on poissa? - No,  ainakin selkeydestä. 

Minä jätän tekstivyöryt vyörymään niiden päälle, jotka niistä nauttivat ja jätän kirjan suosiolla kesken. Näin kävi Absentiankin kanssa. Näin on käynyt myös esimerkiksi joidenkin Miki Liukkosen kirjojen, ja myös erään Finlandia-voittajan teosten kanssa.

Tyttöystävässäkään vuoropuhelua ei merkitä, mutta muuten se on hyvin kirjoitettu ja kiva. Aikasiirtymät ovat selvempiä kuin esikoisessa. On täydellisen, suvun ihaileman brittipoikaystävän kanssa vietetty aika,  ja aika hänen jälkeensä.

Minä-kertojana on nuori nainen, joka elää ulkomailla, todennäköisesti Iso-Britanniassa, kuten Vanhatapio itsekin. Päähenkilö on introvertti, joka tarkastelee elämäänsä ulkopuolelta tehden valtavan tarkkoja havaintoja. Välillä lukija saa herkutella hänen päänsisäisillä, oudoilla kuvitelmillaan ja ajatuksillaan. Hänen sisäinen elämänsä on varsin vauhdikasta ja mielenkiintoista.  Keskustelut torakan kanssa ovat mainioita. Lisäksi hänen tekemänsä työt elokuvien avustajana on kuvattu kivan humoristisesti.

Minä-kertoja yrittää kovasti olla normaali ja tuntea ja tehdä, niin kuin kuuluu. Olo on kuitenkin ahdistunut. Terapeutti ei kuitenkaan huolehtisi liikoja, koska "hänestä tilanteeni oli tavallista nuoren naisen kipuilua nykymaailman tiimellyksessä."

Ajattelisin, että romaanin loppu kertoo identiteetin löytymisestä, sen hyväksymisestä ja asioiden loksahtamisesta paikoilleen. Voidaan siirtää kissan tuhkat syrjään ruokapöydältä ja syödä pakastepitsaa tärkeäksi muodostuneen Roen kanssa.

Tyttöystävä käsittelee nykymaailman ilmiöitä ja nuoren naisen matkaa itsensä löytämiseen. Vanhatapio on lahjakas kirjoittaja. Jään seuraamaan hänen uraansa ja... kyllä, odottamaan myös niitä lainausmerkkejä tai vuorosanaviivoja -  ihan positiivisella mielellä.