Mikko-Pekka Heikkinen: Betoniporsas

Olen lukenut Mikko-Pekka Heikkisen kirjat Terveiset Kutturasta, Jääräpää ja Poromafia. Pidän niiden huumorista, ja Heikkisen tavasta nostaa esille vakavia asioita huumorin keinoin. Nyt oli vuorossa Betoniporsas, joka jatkaa maaseudun tyhjenemisen kuvausta.

Matut, eli maaltatunkeutujat joutuvat leireilemään työ- ja asuntopulan vuoksi Helsingin puistoissa pakolaisleireissä. SPR:n Meri Rantatorppa kutsutaan organisoimaan ja johtamaan leiriä. On huolehdittava puhtaan veden saannista, hygieniasta, järjestyksestä, avustuspakettien jakamisesta...

Työtä riittää varsinkin, kun Helsingin kaupunki ei ole halukas yhteistyöhön. Lisäksi Punavuoren Helsinki-mieliset äärihipsterit levittävät vihapostia, toimeenpanevat maalaisten pakkopalautuksia ja suunnittelevat terrori-iskuja pakolaisleiriin. Toimittaja Jyry Pesiö on jättiskuupin äärellä, mutta kaikki ei mene ihan niin kuin oli suunniteltu. Hän saa tuntea aseen piipun selässään, kun hipstereihin soluttautumisyritys paljastuu. Hipstereitä johtaa Waltteri T. Finne'. Leiriläisistä vastavoimaksi nousee Suikkari-Moilanen. Hän on kainuulainen pientilallinen, sissikoulutettu käytännön toimija, jolla on hipsterien vastaisessa taistelussa tarvittavaa maalaisjärkeä, terävyyttä ja osaamista.

Heikkinen antaa hipsterien toiminnan kautta rasismille kasvot ja ottaa kantaa sekä maakuntien tyhjenemiseen että rasismiin. Rasismin vastenmielisyys tulee huumorin avulla hyvin esille, kun  kohteena ovatkin suomalaiset matut, eikä maahanmuuttaja-mamut. Hipsterit myötäilevät voimakasta johtajaa, eikä kukaan välitä tarkistaa taustatietoja. Tärkeintä on negatiivisen ilmapiirin luominen ja vastakkainasettelu. Maalaisten ja stadilaisten kallojen muotokin on yhtenä pelottavana ilmiönä rasistisessa kirjoittelussa.

Hirvenmetsästys Kajaanin S-marketissa oli hykerryttävää luettavaa. Metsästäjät houkuttelevat hirvet sisään suolaläjien avulla.

"Passipaikat meillä on lottokuponkien ja pullonpalautuksen tienoilla. Uloskäynnit lukkoon, kun ovat sisällä." 

...Ikkunoihin on spreijattu teksti: "ET HAJOTA!!! Kuka rikkoo, lentää jokeen. T: KMRY 

...Yhtä ukkoa, joka ne meinasi kivittää, me roekotettiin nilikoista sillalta ja kiskottiin takas levittämään sanaa 

...Meri huomasi tekstin Määtän liivissä. Kajaanin Metsästäjät Ry."

Suikkarin persoonallisuus on kirjan positiivinen voimavara. Lisämaustetta antavat hipstereiden käyttämä stadin slangi sekä maalaisten aidonoloiset puheenparret. Myös kainuulainen mentaliteetti on mukavaa; "Ryysyrannan riippukeinu" kulkee koko ajan mukana vyölaukussa ja paras kehu on: "Ei voi pelkästään moittia". Seinäjokinen Artsi ansaitsee myös kielellistä kunniaa hipstereitä ritsalla tähdätessään: "Mihinä teitä pirettihin ku rumia tapettihin?"

Helsingin matu-kriisin myötä Jyri Pesiön ja Suikkarin elämät risteävät, mutta lopulta kumpikin löytää omilla tahoillaan uuden mahdollisuuden ja rauhan elämäänsä. Suikkari jopa työllistyy ja pääsee käyttämään kykyjään oikein palkan edestä.

Positiivinen vire kirjailija Mikko-Pekka Heikkisestä jäi elämään Betoniporsaankin myötä.

Tässä linkki postaukseeni Poromafiasta:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search/label/Mikko-Pekka%20Heikkinen

Anne Leinonen: Metsän äiti. Anne Leinonen: Vaskinainen

Sain vinkin Anne Leinosesta Facebookin Kirjallisuuden ystävien kautta. En ollut aiemmin kuullutkaan hänestä. Lainasin kirjat Metsän äiti (2017) ja Vaskinainen (2015) ja luin ne peräjälkeen tässä järjestyksessä. 

"Leinonen on ollut yksi kirjailijoista, jotka ovat kuvanneet tuotantoaan reaalifantasian käsitteellä. Käsite on tarkoitettu sillaksi valtavirtakirjallisuuden ja lajityyppikirjallisuuden välille. Lajityyppien rajaamisen sijasta reaalifantastikot puhuvat jatkumosta, teoksista jotka etenevät tarinan ehdoilla ja voivat sekoittaa realismia ja fantasiaa." (https://www.risingshadow.fi/library/author/831-anne-leinonen)

Metsän äitiä lukiessani mietin juurikin lajityyppiä ja pyörittelin mielessäni sanaparia maaginen realismi. Reaalifantasia on siis termi, jolla kirjailija itse on teoksensa lajityyppiä kuvannut.

Kirjassa Katariina (Riina) palaa kotiseudulleen kellareiden tutkimusinventoijaksi ja asettuu asumaan sukunsa mökille. Paikkakunnalla on salaisuuksia, eikä naisen paluuta katsota hyvällä. Jotkut osoittavat suoraan, ettei häntä haluta paikalle kaivelemaan kellareita ja samalla menneitä. 

Pian alkaa tapahtua outoja asioita: eräästä kellarista löytyy kuollut mies, mutta löytöön reagoidaan hieman kummallisesti, ikkunaverhot heilahtavat talossa, jossa ei pitäisi olla ketään kotona, posliiniesineet vaihtavat paikkaa ja asentoa, kuollut äiti keskustelee luontevasti  tyttärensä kanssa. Riina näkee näkyjä ja pystyy siirtymään kahden ajan välillä selvittäen kylässä tapahtuneita asioita. Kuka tappoi Liisan? Mitä Kaleville tapahtui? Miten mummo ja äiti liittyvät Kalevin katoamiseen? Oliko näillä vaikutusta äidin hulluuteen? Oman lisänsä mystiseen tunnelmaan tuovat kansanperinteeseen viittaavat taikakonstit ja esimerkiksi mielenkiintoinen metsän peitto, joka antaa suojaa tarvittaessa. 

Pidin siitä, miten pienin keinoin Leinonen rakentaa jännitystä ja suoranaista kauhun tunnetta. Pidin myös siitä, että kahden ajan ja maailman välillä siirtyminen on luontevaa ja että aineksia ammennettiin suomalaisesta mytologiasta. Anne Leinosen Metsän äiti oli kiva uusi tuttavuus!

Vaskinaisen kaunis kultapainettu kuva
erottuu kirjan kannessa paremmin .

Vaskinaisessa on myös viittauksia suomalaiseen mytologiaan. On Taivaantakoja, Kalevo, taitava soittaja, Tuonela, Tuonelan virta ja joutsen.  Itse asiassa kirjassa ei olekaan vain viittauksia Tuonelaan, vaan Tuonela on toinen kirjan miljöö keskisen maailman lisäksi. Kun Vainajalan pyörä menee rikki, sillä on vaikutusta myös normaalimaailmaan: kuolleiden kierto ei toimi, ja maan päälle tulee vainajista ruuhkaa. Tällöin eläinten ja ihmisten synnytykset eivät onnistu; keskenmenoja ja epämuodostumia on runsaasti, eikä luontokaan voi hyvin. Tähän ongelmaan Niilas lähetetään hakemaan apua.

Tuonelan airut, Vaskinainen (lopussa nimeltään Suna) ja Niilas toimivat enimmäkseen kertojina. Mukana on myös noitanainen Ulpukka. Vaskinainen on tyylipuhdas fantasiatarina: on tehtävä, on matka, on päähenkilön rohkea avustaja, on vaaroja voitettavana, on polveileva tarina ja hyvin kehiteltyjä hahmoja.

Leinosen kieli on sujuvaa, selkeää ja kuvaavaa. Matka Tuonelaan (s. 100 - 102 ) on visuaalisesti ja kielellisesti huippukuvausta, josta todellakin nautin.

Tuonenväen siiveniskut toivat mieleen Kalevalan sammon ryöstön ja Akseli Gallen-Kallelan maalauksen.

"Tuonenväen siiveniskut lähenivät. Ulpukan huulilta purkautui väkevä manaus ja pursi sai vielä maagisia voimia avukseen. Vilkaisu perässä istuvan Ulpukan olan yli sai minut kauhistumaan: vartijat kulkivat maassa ja ilmassa, niiden siivet piiskasivat ilmaa kummasti helisten. Niiden kynnet olivat esillä, iskuvalmiina, ja ne leikkasivat ilmaa pahaenteisesti."

Vaskinainen on lajityyppinsä mukaisesti runsas. Pidin tästäkin kirjasta, mutta stressaavan tunneasian vuoksi keskittyminen ei ollut helppoa ja lukeminen sujui hitaasti. Ilman stressitekijää olisin voinut ahmaista kirjan nopeammin. Hyvän fantasiatarinan sokerina on myös kaksi rakkaustarinaa: sekä maan päällä että Tuonelassa.

Pekka Vahvanen: Kone kaikkivaltias - Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan

On mukavaa kulkea välillä vastavirtaan. Pekka Vahvasen Kone kaikkivaltias - Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan kulkee humanistin otteella digiajan ylivertaisuuden ihannointia vastaan. Toki hän on kirjoittanut tekstinsä tietokoneella ja käyttää tietotekniikkaa muutenkin, mutta vain tarpeeseen, välineenä. Esimerkiksi älypuhelinta hän ei omista, eikä aio hankkiakaan. Hänestä on mukavampaa tavata ihmisiä kasvokkain.

Vahvanen puhuu samanmielisten kuplista, jotka kapeuttavat ihmisten maailmankuvaa, kun ei tarvitse käyttää energiaa toisen ihmisen argumenttien ymmärtämiseen. Samanmielisten joukossa on helppo huudella vihapuheita.

Vahvanen tuo esille näkemyksen, että myös ihmisten tietämys ja osaaminen vähenevät, kun ei tarvitse yhtään ponnistella oppimisen eteen, eikä kunnollisia pohjatietoja ole päässyt syntymään.Tulee tyhjyyttä. Tulee tyhmyyttä. Tämä on jo helppo havaita, ainakin nuorisossa, vaikka koulut kuinka digiloikkivat.

Vahvanen kirjoittaa myös boteista, algoritmeista, vaalituloksiin vaikuttamisesta sekä somen mainoksista ja vakoilijajääkaapeista. Mielenkiintoisia näkökulmia!

Lapselle tarjottiin mahdollisuus nähdä Galapagos-saaren eläimistöä. Näyttelyssä hän kyllästyi nopeasti, kun kilpikonna ei liikkunutkaan. Hän olisi halunnut, että kilpikonna olisi ollut liikkuva ja ääntelevä robotti mieluummin kuin liikkumaton eläinhahmo. Vahvasen mielestä muunneltu todellisuus on tullut totuutta kiehtovammaksi, ja se on hänen mielestään huolestuttavaa.

Minulla tuli lukemisessa hieman kiire - kirjaston käyttäjä kun olen - mutta kirja jäi positiivisella tavalla mieleen ja aion lukea sen uudelleen. On mukavaa kulkea välillä vastavirtaan.