Panu Rajala: Suomussalmen sulttaani - Ilmari Kiannon elämä

Panu Rajala on kirjoittanut useita kattavia kirjailijaelämäkertoja, joista olen lukenut Virvatuli - Eino Leinon elämä ja Unio Mystica - Mika Waltarin elämä ja teokset. Lukulistalla odottaa myös Naisten mies ja aatteiden: Juhani Ahon elämäntaide. Nyt oli vuorossa Suomussalmen sulttaani - Ilmari Kiannon elämä.

Arvostan Panu Rajalan laajaa paneutumista aiheisiinsa. Suomussalmen sulttaanin lähdeaineistoon kuuluvat kirjailijan teokset, julkaisemattomat teokset, lehtiartikkelit, päiväkirjat, muut painetut lähteet, painamattomat lähteet, arkistot, haastattelut ja tiedonannot.

Panu Rajala on filosofian tohtori, kirjailija, dosentti ja professori emeritus - lukenut mies siis, ja hän osaa koota asiat yhteen ja kirjoittaa selkeästi. Hänen tyyliinsä kuuluu myös "kirjoittaa itsensä mukaan" teokseen kommentoimalla jotain asiaa tai persoonallisuuden piirrettä. Esimerkiksi: "Monipuolista sekoilua kummempaa ei suhteesta synny." Minua tämä ei häiritse, koska se mielestäni osoittaa kirjoittajan tietävän asiasta enemmän kuin on mahdollista kirjoittaa. Olen kuullut tyylistä päinvastaisiakin mielipiteitä.

Kiannon nuoruuteen kuuluva naisasioiden ruikutus ja sukupuolisen puhtauden vaatimus ei ollut kovin kiinnostavaa, mutta samalla tuli esille tolstoilainen ajattelumalli, josta Suomessa keskustelivat ja jota ylläpitivät Minna Canth ja Arvid Järnefelt. Henkilökohtaisen kihelmöinnin ja kuumotuksen osalta Kianto pääsi vaivihkaa siis osalliseksi laajemmasta ajatussuuntauksesta.

Ilmari Kiannon  Ryysyrannan Jooseppi, Punainen viiva ja Nälkämaan laulu ovat suomalaisten tuntemia teoksia, mutta ne ovat vain kapea kärki laajasta tuotannosta, jota Rajala esittelee. Mukana on myös täysin tuntemattomaksi jääneitä teoksia. Kaikki kirjoitukset eivät saaneet kustannuslupaa. Kiannon omakohtaiset kokemukset eivät muutu objektiivisiksi kuvauksiksi. Hän kirjoitti omasta elämästään yksi yhteen. Hän ei osannut tai halunnut häivyttää ja etäännyttää kuin vain henkilöiden nimiä muuttamalla. Ihmiset suorastaaan pelkäsivät joutuvansa kirjan henkilöksi, niin kuin Jooseppi Kyllönen, joka koki tulleensa häväistyksi ja koko suku koki tuleensa leimatuksi monien sukupolvien ajaksi.

Kirjan lukemisen jälkeen minulle jäi päällimmäiseksi ajatus Ilmari Kiannon varsin  erikoisesta persoonaasta; Rajala tuo esiin Kiannon tunteman katkeruuden, katellisuuden  muita kirjailijoita kohtaan, jatkuvan rähiseminen, ihmisten haukkumisen ja haavoittavan loukkaamisen. Sisällissodan aikana hän kirjoitti punaisten naissotilaiden ruumiita halventaen, ja sai omat tukijatkin ja kustantajan edustajan vetämään rajaa. Paljon Kiannolta oli siedetty, mutta tämä oli jo liikaa!

Kiannon lukuisat naissuhteet, itsekeskeinen polyamoriansa monien vaimojen, kotiapulaisten ja sihteerien kesken tuntui suorastaan vastenmieliseltä, eikä pelkästään sen laajuden ja itsekkyyden, vaan myös huikeiden ikäerojen puolesta. Sauna- ja sänkykaveri saattoi olla hieman yli kaksikymmenvuotias, kun Iki Kianto itse oli 53 vuotta vanhempi. Lapsia syntyi virallisten ja epävirallisten vaimojen ja kotiapulaisen kanssa. Tuli A-sarjaa ja B-sarjaa sekä vielä C-sarjakin, joka toisin jäi vain yhteen lapseen.

Elämässä oli mustasukkaisuutta ja jopa erään sihteerin puukotusepisodi.

Ihmetyttää, että kustannusliike Otava oli mukana "viimeisen Mirkun" ja Kiannon yhteensaattamisessa. Kustantaja elätti sekä kirjailijaa että lapsikatrasta, mutta ei kai sen sentään avioliittovälittäjänä olisi pitänyt toimia!

Kiannon A- ja B-sarjan lasten nimet on mukava pala kirjallisuushistoriaa, vaikkapa "Hauska tietää  - tietokilpailukysymyksinä":

1. Kalevi
2. Salme Talvikki Cecilia
3. Orvokki Helmi Simpukka
4. Otso Tähtivalo
5. Veijo Virmo Imatro

6. Viena Karma Sirkka Salama Kesäheinä Saarenruusu Pikku-Hilkka

7. Jormo Gabriel Sotavalta
8. Karin Hilkka (Kaarina)

9. Sorjo Uolevi Sotaprinssi
10. Raida Tsikko Tellervo
11. Marjatta Iltatähti

12. Raija-Liisa Rakel

Panu Rajalan Suomussalmen sulttaani - Ilmari Kiannon elämä on laaja kirjailijaelämäkerta ja myös pala suomalaista kulttuuri- ja sotahistoriaa. Erään sikarilaatikkoon kirjoitetun tekstin vuoksi Ilmari Kianto tuomittiin vankilaan ja hän oli vähällä tulla ammutuksi.


Lisätietoa lyhyesti löytyy myös Ilmari Kianto - seura ry:n sivulta:
http://www.kolumbus.fi/kansi.kianto/index.html

Marco Vichi: Komisario Bordelli, suomentanut Enneli Poli

Marco Vichin Komisario Bordelli on kirjasarjan ensimmäinen osa. Kirjan  takaliepeen mukaan Vichi edustaa rikoskirjallisuusgenressä sitä tekijäkuntaa, jolle on tunnusomaista oikeaoppisen murhajuonen lisäksi korkea kaunokirjallinen laatu. Tässä mielessä Vichin tuotantoa on verrattu muun muassa Georges Simenonin ja Raymond Chandlerin tuotantoon.

Komisario Bordelli on tosiaankin komisario Maigretin ja yksityisetsivä Philip Marlolowen kaltainen siinä, että poliisin tai etsivän persoona, yksityiselämä ja harrastukset tai pikku paheet tuodaan inhimillisinä piirteinä esille rikostutkinnan lomassa. Bordellin osalta ne tuntuivat olevan jopa rikostutkintaa enemmän esillä: sotamuistoja, illallisia, tarinoita ja tupakointia ja tupakoinnin selittelyä niin paljon, että välillä ihmettelin, saako tuo 53-vuotias komisario mitään aikaiseksi. Firenzessä oli kesällä 1963 kuuma, mutta selittääkö se pelkästään  komisarion ja tutkinnan verkkaisuuden?

Bordellin persoonan ansioksi on kyllä luettava se, ettei hän todellakaan tuomitse ihmisiä - ei varkaitakaan- heidän tekojensa perusteella. Niinpä komisarion illallisella voi toimia kokkina entinen vankilakundi ja illallisvieraana muiden joukossa on Bordellin nappaama pikkuvaras, joka kastelee Bordellin ystävän kukkia tämän poissaollessa. Lopussa Bordelli saa minulta pisteitä ovelasta ansasta, jolla hän saa syylliset kiinni. Poliisiparina toimii Bordellin entisen sotakaverin poika, joka on yhtä terävä-älyinen ja luotettava kuin isänsä.

Vielä yli viisikymppisenä Bordelli haaveilee siitä oikeasta; naisesta, joka ei vielä ole tullut kohdalle. Hän on joutunut 8-vuotiaana itseään vanhemman kotiapulaisen seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi ja kokee kotiapulaisen jotenkin ihannenaiseksi. Hän ihastuu samantyyppiseen naiseen kevyesti ja lapsellisesti, haaveillen. Hyväksikäyttöä kuvataan pitkästi ja ikään kuin mukavana muistona. Tämä oli vastenmielistä.

Minä luen tarinaa, mutta myös kieltä. Komisario Bordellia lukiessani jouduin usein pysähtymään outojen sanavalintojen tai taivutusmuotojen, epätarkkuuksien ja oikeakielisyysvirheiden vuoksi. Suomentaja on Enneli Poli, joka googlettamisen avulla paljastuu oppikirjojen tekijäksi. Takaliepeessä mainitaan hänet myös kielikurssien pitäjänä, joka on hankkinut suosikkidekkaristilleen uusia faneja jo ennen suomennossarjan käynnistymistä.

Ilmeisesti tai luultavasti Enneli Polin äidinkieli ei ole suomi. Ehkä suomen kieli ei ole aktiivisessa käytössä enää. Ehkä paikoitellen sanat on käännetty kolmannen kielen kautta. En tiedä, mutta epäilen. Jotain outoa kielessä on.

Keräsin tähän muutamia esille nousseita kielisammakoita:

1) Outoja sanoja:

• Eniten toistuu täysin tuntematon kvestuura, jota  käytetään poliisilaitoksesta tai pääpoliisiasemasta. Enpä ole ennen tällaisesta kuullutkaan! Myös Mummin murut - blogissa asiaa ihmetellään https://mumminmurut.blogspot.com/2017/07/ .

• kastanjajauho, jolta naiset haisivat niin, että huoneeseen jäi pitkäksi aikaa paha haju. Mitä se on? 

2) Epätavallisia verbimuotoja tai outoja taivutusmuotoja:

• ilostua - Kyllä kai tällaistakin verbiä voi käyttää, vaikka paremmin kävisi ilahtua.

• " eikä hän tietänyt" - paremmin: eikä hän tiennyt 

• rikoslain pykälöitä - paremmin: pykäliä

3) Muita oikeakielisyys- tai painovirheitä:

• ennenkaikkea - Pitäisi olla erikseen.

• harvakseltaansuuria (vesipisaroita) - Mitä ihmettä? Millaisia vesipisaroita nämä ovat? Onko tämä vahinko?

• puolentunnin päästä - Pitäisi olla erikseen.

• agressiivinen - Pitäisi olla aggressiivinen

• ytelä (haju)- Mitä ihmettä? Onko kirjoitusvirhe vai tarkoitetaanko äitelää?

4) Kummallisuuksia ja kömpelyyksiä:

• Joku sanoi sanan "varsinainen" korostaen rrss- äännettä - Mitä ihmettä? Ei suomessa ole rrss-äännettä! Kyllä tämä olisi pitänyt ilmaista jotenkin muuten, tarkentavasti selittämällä.

• Kahvinkeitin alkoi viheltää. - Mitä ihmettä?! Viheltävän vesipannun tiedän, viheltävästä kahvinkeittimestä en ole koskaan kuullut, mutta voihan se toki olla vain minun tietämättömyyttäni.

• Bordelli soitti sisäisellä linjalla. - parempi: sisäpuhelimella  tjs.??

Valitettavasti nyt lukijaksi sattui niuho ja nillittäjä, mutta lukeminen ei vain oikein nappaa, jos huomio kiinnittyy toistuvasti kielen kummallisuuksiin. Komisario Bordelliin tutustuminen riittää tältä erää ja jää ensimmäiseen kirjaan. Voin joskus sattumalta törmätä häneen, mutta tietoisesti en enää hakeudu hänen seuraansa.

Hiromi Kawakami: Sensein salkku, suomentanut Raisa Porrasmaa

Hiromi Kawakami  on Wikipedian mukaan suosittu japanilainen kirjailija, jonka kirjat ovat voittaneet merkittäviä palkintoja. Sensein salkku on hänen ensimmäinen suomennettu kirjansa.
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiromi_Kawakami )

 Minulle Kawami on uusi tuttavuus.

Sensein salkku kertoo opettajan ja hänen entisen oppilaansa kohtaamisesta ja suhteen vähäeleisestä kehittymisestä. Ikäero on suuri, kolmekymmentä vuotta, ja se herättää ihmetystä ainakin humalaisessa, jonka hienotunteinen kontrolli on hävinnyt.

Pikkuhiljaa kehittyy vähäeleinen ja kaunis rakkaussuhde, ja Sensei ja Tsukiko tuntevat olevansa toisilleen tarkoitetut.

"Eikö jo hihojen hipaisu ole karmojen kohtaamista?"

Jokin sanaton vetää heitä toisiaan kohti. Tunteiden ilmaiseminen on tabu. Kun Tsukiko erehtyy humalassa ilmaisemaan rakkauttaan, rikotaan käyttäytymiskoodi, josta seuraa häpeää.

"Olin töpännyt. Aikuinen ihminen ei saa lausua muita hämmentäviä kommentteja. Aikuisen ei sovi tuosta vaan laukoa sanoja, joille seuraavana aamuna tervehtiessä naureskellaan, ja joiden takia lakataan tapailemasta.

 ...Kaukaisuudessa kantautui ukkosen jyrinää. Hetken kuluttua pilvien välissä välähti valoa. Olikohan se salama? Muutamaa sekuntia myöhemmin ukkonen jyrähti jälleen.

"Taivas meni oudoksi koska puhuit kummia", Sensei mutisi kumartuen verannalla eteenpäin."

Japanilainen pidättvyys ja tabut ovat tuttuja esimerkiksi Minna Eväsojan kirjasta Melkein geisha - hurmaava ja hullu Japani. ( https://kirjakirjokansi.blogspot.com/searchq=Minna+Ev%C3%A4soja )
Japanilainen seurustelukulttuuri ja avioliitto eivät ole samanlaisia kuin länsimaissa.

Aikaisempaa tietoa tai oletusta ei kuitenkaan vastannut se, että nainen juo paljon ja humalahakuisesti, mikä tässä kirjassa oli ihan itsestäänselvää. Tsukiko ja Sensei nimenomaan juovat yhdessä, ja myös syövät koko ajan. Lisäksi olen luullut, että työ on japanilaisille ehdottoman tärkeää, myös naimattomille naisille, mutta tässä Tsukikon työ mainitaan muutaman kerran, niin, että se on olemassa, mutta enimmäkseen Tsukiko vain viettää vapaa-aikaansa oleilemalla kapakoissa ja Sensein kanssa.

Teeman kannalta tärkeä, keskeinen ja toistuva motiivi, on juurikin Sensein salkku. Sensei kuljettaa sitä aina mukanaan. Sensei ei suostu luopumaan siitä. Lukija johdatetaan miettimään salkkua: Miksi se on aina mukana? Mitä se sisältää? Kun Sensein aika päättyi, salkku jäi Tsukikolle.

"Sellaisina öinä avaan Sensein laukun ja katson sen sisään. Laukussa ammottaa tyhjyys; siellä ei ole mitään. Vain tyhjä tila avartuu äärettömyyksiin."

Sensein salkussa on kaikki tärkeä ja ei mitään. Sinä taisi olla koko elämä ja myös kuolema.

Minna Eväsoja: Shoshin: aloittelijan mieli - Japanilaisia ajatuksia ja ajatuksia Japanista (Lyhyt esittely kirjasta)

Minna Eväsoja: Shoshin: aloittelijan mieli. -Japanilaisia ajatuksia ja ajatuksia Japanista.

Ihastuttavan kaunis ja harmoninen kirja japanilaisesta pysähtymisen ja tyhjyyden estetiikasta. Koska kirja on harkitun tyylikäs ja kaunis, kirjoitus- tai painovirheet nousevat harmittavasti esiin kuin huutomerkit: Esimerkiksi virkistävistä vuoristopoluista tulee vuoristopuluja. Kirja vaatisi ehdottomasti tarkistuksen ja uusintapainoksen. Kauniit japanilaiset puupiirrokset kuvittavat kirjan.

Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita. (Lyhyt esittely kirjasta)

Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita - kasvukertomuksia pullon juurelta

Vertaistukikirja alkoholistiperheessä kasvaneille. Tuttuja asioita monelle. Yhteistä kaikille tarinoille on lapsen näkymättömyys ja liian suuri vastuunkantaminen liian nuorena. Tunne-elämän vauriot näkyvät aikuisiässä ahdistuksena, pelkotiloina ja esimerkiksi liiallisena suorittamisena.