23.6.2019

Marko Kilpi: Undertaker 3: Kuolemanlaakso

No nyt se jatko-osa tuli! Luettuani Marko Kilven Undertaker-sarjan ensimmäiset osat jäin odottamaan jatkoa. Kuolemanlaakso jatkaa tarinaa useasta eri näkökulmasta. On Kiven tarina (nykyhetki ja menneisyys), Tuomaksen tarina (naiivi sinisilmäisyys ja rikollisuus) ja Tiinan tarina (aviomiehen itsemurhan käsittely ja päihteet). 

Marko Kilpi kirjoittaa hyvää kieltä ja käyttää tehokasta toistoa tyylikeinona. Kerronta on katkelmallista, elokuvamaista, ja usean henkilön näkökulma on esillä samanaikaisesti. Rakenne ei ole helppo, mutta se pitää hyvin otteessaan, ja jännitys säilyy loppuun asti.

Aikaisempiin osiin verrattuna Kivi on nyt heikompi hahmo, jopa hieman inhimillinen, koska kiinnijääminen voi olla lähellä. Tuomas on edelleen tahdoton räsynukke, joka vain ajautuu huonoille teille, mutta kuitenkin ihmettelee ja kyseenalaistaa Kiven toimintaa. Tuli mieleen, että Tuomas edustaa kirjassa ns. tavallisen kansalaisen tietämättömyyttä rikollisten toiminnasta ja pahuudesta, joita poliisit joutuvat työssään kohtaamaan. Poliisi-Paulin leski Tiina on mielestäni heikoin henkilöhahmo. Poliisipersoonan ja päihdepersoonan rinnakkaisuus ei mielestäni toimi uskottavasti.

Kirjan nimi Kuolemanlaakso viittaa tapahtumiin Kiven menneisyydessä ja hirvittävään henkilökohtaiseen tragediaan, jonka seurauksena Kivestä tuli kivi. Aiemmin arvelin, että tragedia on tsunami, ja tässä osassa ajatukseni sai vahvistuksen. Katastrofi on hyvin kuvattu.

Marko Kilven Kuolemanlaakso kuvaa uskottavasti poliisityötä ja kansainvälistä rikollisuutta, jossa on mukana myös poliiseja Dũsseldorfista ja Suomesta. Anonyymiverkko mahdollistaa monenlaisen pahuuden, ostamisen ja myymisen, eikä oikein kehenkään voi luottaa. Entinen maailmanluokan idolikin voi osoittautua vaaralliseksi rikolliseksi.

Jatkuuko Undertaker-sarja vielä? Useita kysymyksiä jäi kyllä auki. Esimerkiksi Kiven henkilöllisyys on edelleen mysteeri. Mistä hänen tietonsa ja taitonsa ovat peräisin, eli onko hän kouluttautunut johonkin ammattiin, lääkäriksi tai poliisiksi? Viittauksia siihen, että hän olisikin vaihtanut henkilöllisyytensä annetaan, mutta syy siihen jää auki. Mikä on poliisi Saaren osuus rikollisten suojelemisessa? Mihin hän on sotkeutunut? Sinetöityikö Tuomaksen kohtalo? Onko Reksa seuraava eliminoitava kohde? Miten kauan Kivi voi jatkaa touhuaan jäämättä kiinni?

Kiven täydellinen kaksoiselämä ja Leenan rajaton luottamus hoksauttavat minua siitä, että kyseessä on fiktiivinen tarina, vaikka sitä alkaakin välillä lukea totena.

Kilpi tuntee käytännön poliisityön, ja oikean elämän poliisien väsymisestä ja turhautumisesta voisi kertoa seuraava lainaus:
"Mihin tää kaikki johtaa? Koko saatanan yhteiskunta murenee. Oikea ja väärä hämärtyy. Väärästä tulee koko ajan houkuttelevampi vaihtoehto. Kannattavampi. (s. 164)"
Antti Rinteen hallitus lupasi lisää resurssseja poliiseille ja lisää poliiseja. Toivottavasti tämä toteutuu.


Tässä postaukset aiemmista Undertaker-sarjan osista:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search/label/Marko%20Kilpi

20.6.2019

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus: rikosromaani vanhasta Tallinnasta, suomentanut Jouko Vanhanen

Apteekkari Melchior ja Rataskaivokadun kummitus on Melchior-sarjan sarjan toinen osa, ja myös minulle toinen lukemani sarjan osa. Huomasin, että vaikka kirjat ovatkin erillisiä tarinoita, tietty kronologisuus niissä on. Aloitin lukemisen vahingossa kuudennesta osasta, jossa apteekkari Melchiorin vaimo on kuollut ja poika on jo aikuinen. Kakkososassa poika ja hänen kaksoissisarensa ovat vielä lapsia, ja vaimo Keterlyn hyvissä voimissa.

Aloittaessani sarjan lukemista, koin tarinan aluksi rönsyävän liian laajalle ja suorastaan uuvuttavan minut yksityiskohdillaan. Lopputulema oli kuitenkin positiivinen.

(Tässä aiempi postaukseni  Apteekkari Melchiorista ja Gotlannin pirusta: https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Indrek+Hargla  )

Toinen lukukokemus oli helpompi. Tarinaa ja sen runsautta oppi lukemaan, ja sadan sivun jälkeen oli jo vaikea lopettaa.

Apteekkari Melchior on arvostettu yhteisön jäsen, raadin palvelija ja terävä-älyinen salapoliisi, jos niin voi sanoa keskiajan henkilöstä. Hänestä tekee inhimillisen Wakenstedet-suvun kirous, joka siirtyy vain suvun miespuolisille jäsenille. Sitä kuvataan hulluuskohtauksena, mutta ehkä se on epilepsia. Apteekkari yrittää ehkäistä kohtausta joko hakkaamalla päätään seinään tai juomalla itse keittämäänsä lääkejuomaa. Lisäksi inhimillistä on hänen onnellinen avioliittonsa viisaan ja mukavan vaimon kanssa sekä lapset, joita isä ylpeänä nostelee syliinsä. Hahmo on hyvin kirjoitettu ja moniulotteinen, kuten myös muut henkilöhahmot.

Rataskaivokadun kummitus on jännittävä rikosromaani, jossa osa rikoksista ulottuu n. 70 vuoden taakse, ja osa tapahtuu kirjan nykyhetkessä. Vanhat rikokset ovat kuvottavia ja brutaaleja, ja mielikuvat jäävät häiritsemään herkkää lukijaa pitkäksi aikaa. Samoin visuaaliset kuvaukset kidutuksesta, silpomisesta ja ruumiinosien kauppaamisesta ovat herkälle lukijalle melkoinen koettelemus, mutta liittävät tarinan kyllä "keskiajan pimeyteen", eli ne luovat varsin uskottavaa fiktiota.

Entäpä se kummitus? Kyllä... sekin saa karmean selityksensä, ja kummittelu loppuu, kun piinattu sielu pääsee vapauteen ja sitä kautta ikuiseen rauhaan.

Monet samanaikaiset ja irrallisilta tuntuvat tapahtumat punoutuvat lopussa yhteen, ja motiivit paljastetaan kunnon klassisen salapoliisiromaanin tapaan. Aion jatkaa Apteekkari Melchior -sarjaan tutustumista. Useampi sarjan osa on jo lainattuna kirjastosta. Ja uusille lukijoille tosiaan vinkki: Kannattaa lukea järjestyksessä.

Tässä on  koko suomennettu Apteekkari Melchior -sarja: 

  • Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus : rikosromaani vanhasta Tallinnasta, suom. Jouko Vanhanen. Moreeni, 2011 
  • Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus, suom. Jouko Vanhanen. Moreeni, 2012 
  • Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär, suom. Jouko Vanhanen. Moreeni, 2013 
  • Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja, suom. Jouko Vanhanen. Moreeni, 2014 
  • Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka.. Suomentanut Jouko Vanhanen. Moreeni, 2015. 


Tästäkin kirjasta opin uusia sanoja: Nyt tiedän, miltä näyttää papurikkohevonen ja mikä on dörnse. Sanojen merkitys oli pakko tarkistaa. Tämäkin lisää tunnetta ajankuvan aitoudesta, kun kaikkea ei selitetä valmiiksi.






9.6.2019

Katja Lahti, Ina Westman: Arkisatuja aikuisille

"Aikuisten arkisadut ovat rentoja tarinoita tavallisista ihmisistä helposti tunnistettavissa tilanteissa, metron liukuportaissa, päiväkodin eteisessä ja marketin heviosastolla, mutta satumaisilla käänteillä koristettuna... "

"...Arkisatujen ääneen lausumaton tavoitte oli madaltaa lukemisen kynnystä. Siinä missä ennen oli television pääuutislähetys, nykyään lukeminen taistelee Netflixin, somepäivitysten ja pleikan kanssa samoista arvokkaista vapaa-ajan minuuteista. Hypoteesimme on, että jos kiireinen ruuhkavuosi-ihminen saa napattua lukemiselle edes kaksi minuuttia viikossa, kynnys tarttua kirjaan on matalampi sitten kun elämä taas sen sallii. Palautteen perusteella näin on monien lukijoidemme kohdalla tapahtunutkin." (Tekijät Lukijalle-osiossa.)

"Pienikin lukuhetki voi keventää kuormaa ja pelastaa kiireisen päivän. Tämä lyhyisiin hengähdystaukoihin sopiva kirja pitää lukuharrastusta yllä silloinkin, kun kahvi ehtii jäähtyä ennenaikaisesti, vauva nukkuu vain pätkissä tai työ vie kaikki mehut." (Takakansitekstiä)

Lyhyet tekstit perustuvat kirjailijoiden blogiin www.pieninovelliblogi.blogspot.fi.Tekstit käsittelevät monipuolisia elämänilmiöitä, ja varmaan ne auttavat juurikin niitä, jotka kokevat, ettei aikaa lukemiseen ole tai romaanien lukemiseen on vaikea keskittyä. Vaikka elämä lukemisharrastuksen kannalta olisikin mallillaan, Katja Lahden ja Ina Westmanin Arkisatuja aikuisille toimii nopeasti luettavana välipalana.

Tekstit ovat harkittuja ja hyvin kirjoitettuja. Nostan tähän useita mielestäni mainitsemisen arvoisia; joko naurattavia tai koskettavia tai sellaisia, joissa on jokin kiva yllätys.

Katjan teksteistä pidin erityisesti näistä:

  • Teleskooppikäsi, 
  •  Miniä, 
  •  Ei yhteyttä, 
  •  Merimetso ja 
  •  Lyhty

Inan teksteistä pidin erityisesti näistä:

  • Teistä ei välitä kukaan, 
  • Kahvinkeittäjä, 
  • Mummin toyboy,  
  • Ensi syksynä olen kuollut, 
  • Lila ja 
  • Toivomuksia haudan takaa.
Yhdessä ystävän kanssa kirjoitettava novelliblogi on kiva idea, jota voisi alkaa myös itse toteuttaa. Arki on täynnä pieniä, merkityksellisiä hetkiä, joista voisi kirjoittaa aforismeja, runoja ja laajentaen myös pikku novelleja.

7.6.2019

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Saara Turusen Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö muodostavat yhdessä mainion fiktiivisen elämäkerran, jonka oivallisena tyylikeinona on pureva ironia. Ehkä kyse on myös  autofiktiosta, eli omaelämäkerrallisuutta ja fiktiota yhdistävästä tyylilajista. Minusta tämä näkökulma kannattaisi huomioida, ettei vain kirjaa luettaisi väheksyvästi niin, että "nuori nainen tuijottaa omaan napaansa kirjoittaa elämästään, kun ei muusta osaa".

Minäkertoja kuvaa elämäänsä hieman alle 10-vuotiaasta aikuiseksi ja ihan oikeaksi kirjailijaksi. Alussa kerrontatapa ja teot ovat lapsenomaisia, ja minäkertojan kasvaessa lapsenomainen ironia pysyy mukana. Turunen on oikein mestari tässä! Päähenkilö tekee tarkkoja havaintoja  itsestään ja ympäristöstään. Introverttina persoonana hän pysyttelee sopivasti ulkopuolella.

Lapsuuden perheen tavat ja ennakkoluulot pienessä itäsuomalaisessa kylässä on kuvattu muhevasti. Äiti on voimakas asenteita muokkaava persoona. Isä toimii perinteisesti taustalla, mutta hänen vierailunsa tuottavat kuitenkin minäkertojalle iloa, vaikka puhuminen on vähäistä. Kohtaaminen on enemmänkin tekemistä.

Päähenkilö haluaa paeta kaikkea maalaisuutta ja ennakkoluuloisuutta heti, kun se on mahdollista ja mahdollisimman kauas. Ulkomailla kylmää kotimaata ja kummallista kotia voi myöhemmin jopa kaivata. Ehkä irtiotto on pakko tehdä, jotta voi tulla siksi, mikä on, mutta äitiä kohtaan olisin toivonut minäkertojalta hieman enemmän empatiaa. Äidin viesti monien puheluyritysten jälkeen on riipaiseva:
 "Olen aina halunnut pelkkää hyvää, pelkkää hyvää vaan."
Ehkä ymmärrys ja anteeksianto ovat kuitenkin jo tulossa:
"Näen äitini ja isäni nurkassa. He näyttävät kamalan pieniltä, kuin kaksi nukkea tuulitakeissaan. Kohta hekin kuolevat, minä mietin. Viiltävä aalto lyö ylitseni, kun tajuan, etteivät he aina tulisi olemaan täällä. En voi estää kyyneleitä valumasta. Käännyn niin, että isäni ja äitini eivät voi nähdä.
...Katkeruus ei auta, minä mietin. Sellainen ei auta, että loputtomasti vain kysyy, että miksi asioiden piti mennä tällä tavalla. On annettava anteeksi kaikki tämä."
Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö kannattaa lukea järjestyksessä, sillä Sivuhenkilö on selvästi jatkoa Rakkaudenhirviölle. Minä luin ne väärässä järjestyksessä, mutta onneksi lukemisesta ei ollut kauan aikaa, joten pystyin mielessäni yhdistämään kirjat päähenkilön "Tähänastinen elämäni ja teot" -kokonaisuudeksi.

Kirjasta on poimittavissa erilaisia teemoja, joita voivat olla vaikkapa:

  • introverttius (ehkä jopa erityisherkkyys), ulkopuolisuus
  • olemassaolo vain toisten näkemänä
  • itsetunto
  • tavallisuus vs. erikoisuus
  • suomalaisuuden ja espanjalaisuuden ominaispiirteet

Teemojen avulla Rakkaudenhirviön kannen lehmänaamainen nainenkin  saa kyllä selityksensä. Saara Turusen Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö olivat oikein mukavia lukukokemuksia,  ja voin suositella niitä muillekin. Saara Turunen antoi minulle mukavasti puuhaa ja virkistävää aivojumppaa lukemisen lisäksi.

***
Tyylilajia kuvatessani jouduin pohtimaan, kumman valitsen: ironian vai sarkasmin. Löysin mielenkiintoisen keskustelun  ironian ivan, sarkasmin ja ironian eroista:
 https://www.kirjastot.fi/kysy/mika-on-ivan-sarkasmin-ja?language_content_entity=fi
(Jos kiinnostaa, kannattaa kurkistaa myös kommentteihin, joista varsinkin viimeinen on varsin kattava, ja siinä kumotaan ensimmäinen vastaus.)

Lisäksi voi kurkata seuraaviin artikkeleihin:

https://www.kielikello.fi/-/saako-olla-ironiaa-

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:ironia

Avattuani linkit, vakuutuin, että kyseessä on nimenomaan ironia eikä sarkasmi, niin kuin ensin ajattelin.

Postaukseni Sivuhenkilöstä on luettavissa tästä:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Saara+Turunen. Postauksessa on myös toisen kirjoittajan näkökulma kumpaankin teokseen.

Lisäksi Kylmien seutujen linnut -blogissa käsitellään Sivuhenkilön väärin luentaa. Blogissa on samanlaisia ajatuksia kuin minullakin.
http://kylmienseutujenlinnut.blogspot.com/2018/07/sivuhenkilon-vaarinluennat-osa-i_16.html




1.6.2019

Katja Kärki: Jumalan huone

Katja Kärjen Jumalan huone kertoo uskosta ja uskosta luopumisesta kolmen samaan sukuun kuuluvan naisen näkökulmasta: Elsan
(s. 1985), Marian (s. 1960) ja Ailin (s. 1922). Naiset eivät edusta suoraan kolmea sukupolvea, mutta liittyvät toisiinsa.

Mauri-ukki ja Vieno ovat tarinan lähtökohta. Mauri on sodan sekoittama; väkivaltainen, mustasukkainen ja raiskaaja. Lisäksi hän ahdistelee lapsenlastaan saunassa. Vankilatuomion jälkeen vanhoilla päivillään hän haluaa tehdä parannuksen, ja saarnaaja Hannu antaa hänelle synnit anteeksi.

Maurin ja Vienon  lapsia ovat Niilo, Pirjo, Kaisa, Paavo ja Maria. Huhutaan, että Paavo ja Maria ovat ryssä-Sergein siittämiä.

Vieno kokee väkivaltaisen kuoleman, jolloin hänen siskonsa Aili tulee lasten huoltajaksi ja muuttaa taloon asumaan. Nuoruudessa Aili oli ollut ihastunut Mauriin, ja jotain vipinää heillä oli ollutkin, joten hän pääsee vihdoinkin Maurin lähipiiriin. Tällaisista järjestelyistä olen kuullut.

Elsa on joko Pirjon tai Kaisan lapsi (Tämä jäi minulle epäselväksi.)  Joka tapauksessa hän edustaa kolmatta sukupolvea, joka uskaltaa luopua suvun uskosta. Elsa laatii itselleen syntilistan, jota haluaa alkaa toteuttaa, ja kyllä hän sitä toteuttaakin - aina puuduttavuuteen asti. On pakko tunnustaa, että Elsan syntisen elämän kuvausta luin harppoen, kun kohellus ei kerta kaikkiaan jaksanut kiinnostaa. Elsan elämään kuuluu juominen, varastaminen, huumeet, tupakointi, holtiton seksuaalisuus ja vielä lesbosuhdekin.

Minulla oli vaikeuksia löytää kirjasta sen keskeistä ajatusta. Oliko tärkeää kuvata suvun lestadiolaista elämää, lestadiolaisuutta yleensä vai Elsan holtitonta syntistä elämää? Tarinassa oli mielestäni kaikkea liikaa ja ei mitään selvästi. Marian suomi toisena kielenä -opettajan työn kuvaus eksyi minusta kokonaan harhateille.

Katja Kärjen Jumalan huone ei tuottanut minulle positiivista lukukokemusta. Olisin toivonut kirjaan tiivistystä ja karsintaa. Suvun jäsenten elämien kuvaus eri näkökulmista ja eri aikakausina on varmasti haastavaa, ja nykytrendi on kuvata ihmisten elämää päällekkäin ja limittäin. Tommi Kinnunen on siinä onnistunut mielestäni hyvin NeljäntienristeykessäänKatja Kärjen Jumalan huone ei mielestäni yltänyt sille tasolle. Tosin ymmärrän kyllä, ettei kirjojen vertailu toisiinsa ole välttämättä kovin rakentavaa, kun kaikissa kirjoissa on omat vahvuutensa.

Pohjoiskarjalainen murre on tässä elävää ja kivaa.

Joihinkin samoihin kohtiin on kiinnitetty huomiota myös Kirsin kirjanurkka -blogissa, mutta lukukokemus on myönteisempi. Kirjallisuuskeskustelun kannalta kannattaa kurkata myös positiivisen lukukokemuksen kuvaukseen:  http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2019/01/katja-karki-jumalan-huone.siis html