Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Saara Turusen Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö muodostavat yhdessä mainion fiktiivisen elämäkerran, jonka oivallisena tyylikeinona on pureva ironia. Ehkä kyse on myös  autofiktiosta, eli omaelämäkerrallisuutta ja fiktiota yhdistävästä tyylilajista. Minusta tämä näkökulma kannattaisi huomioida, ettei vain kirjaa luettaisi väheksyvästi niin, että "nuori nainen tuijottaa omaan napaansa kirjoittaa elämästään, kun ei muusta osaa".

Minäkertoja kuvaa elämäänsä hieman alle 10-vuotiaasta aikuiseksi ja ihan oikeaksi kirjailijaksi. Alussa kerrontatapa ja teot ovat lapsenomaisia, ja minäkertojan kasvaessa lapsenomainen ironia pysyy mukana. Turunen on oikein mestari tässä! Päähenkilö tekee tarkkoja havaintoja  itsestään ja ympäristöstään. Introverttina persoonana hän pysyttelee sopivasti ulkopuolella.

Lapsuuden perheen tavat ja ennakkoluulot pienessä itäsuomalaisessa kylässä on kuvattu muhevasti. Äiti on voimakas asenteita muokkaava persoona. Isä toimii perinteisesti taustalla, mutta hänen vierailunsa tuottavat kuitenkin minäkertojalle iloa, vaikka puhuminen on vähäistä. Kohtaaminen on enemmänkin tekemistä.

Päähenkilö haluaa paeta kaikkea maalaisuutta ja ennakkoluuloisuutta heti, kun se on mahdollista ja mahdollisimman kauas. Ulkomailla kylmää kotimaata ja kummallista kotia voi myöhemmin jopa kaivata. Ehkä irtiotto on pakko tehdä, jotta voi tulla siksi, mikä on, mutta äitiä kohtaan olisin toivonut minäkertojalta hieman enemmän empatiaa. Äidin viesti monien puheluyritysten jälkeen on riipaiseva:

 "Olen aina halunnut pelkkää hyvää, pelkkää hyvää vaan."

Ehkä ymmärrys ja anteeksianto ovat kuitenkin jo tulossa:

"Näen äitini ja isäni nurkassa. He näyttävät kamalan pieniltä, kuin kaksi nukkea tuulitakeissaan. Kohta hekin kuolevat, minä mietin. Viiltävä aalto lyö ylitseni, kun tajuan, etteivät he aina tulisi olemaan täällä. En voi estää kyyneleitä valumasta. Käännyn niin, että isäni ja äitini eivät voi nähdä.

...Katkeruus ei auta, minä mietin. Sellainen ei auta, että loputtomasti vain kysyy, että miksi asioiden piti mennä tällä tavalla. On annettava anteeksi kaikki tämä."

Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö kannattaa lukea järjestyksessä, sillä Sivuhenkilö on selvästi jatkoa Rakkaudenhirviölle. Minä luin ne väärässä järjestyksessä, mutta onneksi lukemisesta ei ollut kauan aikaa, joten pystyin mielessäni yhdistämään kirjat päähenkilön "Tähänastinen elämäni ja teot" -kokonaisuudeksi.

Kirjasta on poimittavissa erilaisia teemoja, joita voivat olla vaikkapa:

• introverttius (ehkä jopa erityisherkkyys), ulkopuolisuus
• olemassaolo vain toisten näkemänä
• itsetunto
• tavallisuus vs. erikoisuus
• suomalaisuuden ja espanjalaisuuden ominaispiirteet

Teemojen avulla Rakkaudenhirviön kannen lehmänaamainen nainenkin  saa kyllä selityksensä. Saara Turusen Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö olivat oikein mukavia lukukokemuksia,  ja voin suositella niitä muillekin. Saara Turunen antoi minulle mukavasti puuhaa ja virkistävää aivojumppaa lukemisen lisäksi.

***
Tyylilajia kuvatessani jouduin pohtimaan, kumman valitsen: ironian vai sarkasmin. Löysin mielenkiintoisen keskustelun  ironian ivan, sarkasmin ja ironian eroista:
 https://www.kirjastot.fi/kysy/mika-on-ivan-sarkasmin-ja?language_content_entity=fi
(Jos kiinnostaa, kannattaa kurkistaa myös kommentteihin, joista varsinkin viimeinen on varsin kattava, ja siinä kumotaan ensimmäinen vastaus.)

Lisäksi voi kurkata seuraaviin artikkeleihin:

https://www.kielikello.fi/-/saako-olla-ironiaa-

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:ironia

Avattuani linkit, vakuutuin, että kyseessä on nimenomaan ironia eikä sarkasmi, niin kuin ensin ajattelin.

Postaukseni Sivuhenkilöstä on luettavissa tästä:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Saara+Turunen. Postauksessa on myös toisen kirjoittajan näkökulma kumpaankin teokseen.

Lisäksi Kylmien seutujen linnut -blogissa käsitellään Sivuhenkilön väärin luentaa. Blogissa on samanlaisia ajatuksia kuin minullakin.
http://kylmienseutujenlinnut.blogspot.com/2018/07/sivuhenkilon-vaarinluennat-osa-i_16.html