27.11.2019

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saision Mies, ja hänen asiansa kuvaa viikon mittaista ajanjaksoa (maanantaista maanantaihin), jolloin  eräs mies ajautuu sairaalahoitoa vaativaan kriisiin. Mietin, onko kyse burnoutista, hulluudesta vai voiko jokin asia olla niin mahdoton kestettäväksi, että mies romahtaa. Seuraa outoa käytöstä, ahdistusta ja sairaalan suljettu osasto.

Kaikki alkaa, kun mies näkee sanomalehdessä kuolinilmoituksen. Pablo on kuollut. Tieto sysää kaiken muun syrjään. Pablo on ilmeisen tärkeä henkilö; ystävä vuosien takaa, mutta jostakin syystä mies ei halua, että vaimo näkee lehden jääneen auki kuolinilmoituksen kohdalta. Muutaman tuskaisen päivän jälkeen mies haluaisi puhua ystävänsä kuolemasta jollekin, mutta ei osaa. Yritys puhua kapakassa työkaverille epäonnistuu, ja puhuminen muuttuu ilkeilyksi ja humalaisen ulinaksi.

Vihdoin eräänä aamuyön tunteina mies paljastaa ensin vaimolleen ja myöhemmin työkaverilleen kauhistuttavan tapahtuman menneisyydestä. Mies ja Pablo olivat nuoria ja voimansa tunnossa olevia maailmanmatkaajia. Firenzessä he tappoivat kaksi tyttöä. Nyt tapahtuma on alkanut nousta pintaan mielen syvyyksistä aiheuttaen valtavaa ahdistusta. Syyllisyys painaa miestä niin kuin Raskolnikovia  Dostejevskin Rikoksessa ja rangaistuksessa. 

Vai onko asia sittenkään näin? Onko tämä vääristynyt muistikuva? Onko tämä harhaa? Onko murhia edes tapahtunut?

Teksti on lyhyttä, katkonaista ja nopeasti luettavaa. Kirjassa ollaan enimmäkseen miehen pään sisällä ja risteilevien ajatusten tykistötulessa. Ajatuksia sanallistetaan muutaman minuutin välein. Oli suorastaan pakko lukea miehen ajatuskulkuja ja samalla tarkistaa, paljonko aikaa on mennyt. Muutamassa minuutissa ehtii hyrrätä sekä muistoja, nykyhetken havaintoja että tulevaisuusajatuksia. Miehen päässä käy melkoinen mylläkkä!

Pään sisäisten ajatusten lisäksi kirjassa on hieman vuoropuhelua, mutta hyvin vähän perinteistä kerrontaa ja juonenkuljetusta. Unet ja harhaiset ajatukset ovat osa miehen sisäistä maailmaa. Ristiriita pään sisäisen maailman ja todellisuuden välillä on ilmeinen, ja ajatusten ja tunteiden pauhu tulee hyvin kuvatuksi.

Miehen työkaveri Meskalin toimii tarinassa kuuntelijana ja auttajana. Hän lähtee seuraksi kapakkaan ja lukee italialaisista nettilehdistä todisteita murhista. Hän saa selville, että joku mies on tuomittu tyttöjen murhista elinkautiseen. Hänen roolinsa tarinassa ei kuitenkaan ole aivan looginen. Vaimo Krista edustaa todellisuutta ja realismia ja selvittää, että mitään nettilehtiä ei ole olemassakaan. Miksi Meskalin valehtelee? Onko Meskalin edes todellinen ihminen vai vain harhaa, haavetta tai unta?
Onko Meskalinin kirjoitettuna roolina toimiakin tarinassa nimenomaan harhauttajana ja johdattaa mies kohtaamaan syyllisyytensä ja sen todellinen aiheuttaja? 

Kun mies viikon kärvistelyn jälkeen suostuu aloittamaan psykiatrisen hoitokeskustelun, se on ensimmäinen askel syyllisyyden ja tapahtuneen hyväksymisessä.

Lukijan ratkaistavaksi kuitenkin jää, ovatko murhat todellisia, vai voisiko tyttöjen murhaaminen olla symbolista. Kerran Firenzessä, nuorena miehenä, yhdessä Pablon kanssa ... Onko kyseessä sittenkin jonkin muun asian myöntäminen ja hyväksyminen? Onko Pablo enemmän kuin vain vanha ystävä?

Kirja piti otteessaan hyvin. Kerrontatekniikka on omintakeinen ja hieno. En ole aiemmin törmännyt tällaiseen, ja ilahduin Pirkko Saision taitavuudesta.



***************************
P.S. Kirjan nimessä on todellakin pilkku. Sitä ei tuossa yhteydessä tarvittaisi. Pilkunviilaajan näkökulmasta pilkulla täytyy siis olla jokin erikoismerkitys.

Puhutaan siis miehestä, tavallisesta ihmisestä, ja vain sivuhuomautuksena hänen asiastaan. Hänen asiansa ei ole niin merkittävä; nykypäivänä, enää.

Kerran, kauan sitten Firenzessä, maailmanmatkaajat kohtasivat toisensa ja huomasivat olevansa enemmän kuin ystäviä. Tytöt murhattiin symbolisesti. Tapahtuma painettiin vuosikymmeniksi häpeän kaappiin. Ehkä pilkku osoittaa, että kaapista voi tulla ulos, ja se on vain sivuasia ihmisen koko ihmisyydessä.

9.11.2019

Heli Heiskanen: Herkkyyden voima - opas omannäköiseen elämään

Heli Heiskasen Herkkyyden voima on taas yksi lisä niihin voimaannuttaviin ja itseymmärrystä lisääviin teoksiin, joita olen viime aikoina lukenut. Tämän aihepiirin kirjoja lukiessa parasta on se, miten lukkiutuneet ajatuskuviot aukeavat ja alkaa ymmärtää tähänastista "vääränlaisuuttaan" uudella, hyväksyvämmällä tavalla.

Takakannen tekstiä:
"Kirjoittaja johdattaa lukijan hyvin käytännönläheisellä tavalla syventämään itsetuntemustaan sekä auttaa tunnistamaan ja purkamaan rajoittavia ja kuormittavia suojakuoria, säätelemään arjen kuormitusta ja löytämään itselleen sopivan ja tasapainoisen elämäntavan.
Kirja on suunnattu erityisherkille ihmisille ja heidän läheisilleen sekä terveys-, sosiaali-, kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille ja eri alojen esimiehille. Kirjasta on hyötyä muillekin ihmisten ymmärtämisestä kiinnostuneille." 
Onneksi ostin kirjan itselleni. Siihen on hyvä palata uudelleenkin. Parasta antia on nimenomaan sen ymmärtäminen, että isossa kriisissä ei todellakaan ollut itse syyllinen, vaan tuli väärin kohdelluksi.