02/12/2022

Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat

"Jos joku toinen voisi katsella muistojasi, mikä niistä loistaisi kirkkaimpana?

 

Piia Leinon Aarteidesi aikakirjat aloittaa uuden, utooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan sarjan. Maantieteellisesti nyt ollaan Yhdysvalloissa. Olen lukenut myös aiemman, lähitulevaisuuden Helsinkiin sijoittuvan trilogian Taivas, Yliaika ja Lakipiste, joiden blogipostaukset avautuvat alla olevista linkeistä.

En ole erityisesti scifin ystävä ja suhtaudun siihen varauksellisesti ja valikoiden: Robotit eivät ainakaan kiinnosta, dystopiat ehkä, mahdolliset maailmat niinkin.  Piia Leinon kirjoissa olen pitänyt siitä, että tulevaisuuden maailma on mahdollinen, ja sen historia on näkyvissä nykyajassa, eli se mikä nyt on tapahtumassa, on tulevaisuuden maailmassa jo tapahtunut. Se, mikä ajan ilmiö nyt on pinnalla, on tulevaisuuden maailmassa vain vahvistunut. Nykymaailman faktat ovat olleet kohdillaan, jotta niihin on voinut viitata uskottavasti tulevaisuuden maailmassa. Se on ollut minusta taitavaa kirjoittamista.

Aarteidesi aikakirjat ei tee tässä poikkeusta. Nykyajan merien muovisaasteeseen viitataan, puhutaan lihavuusepidemiasta ja vanhempien läsnäolon puutteesta lasten kasvatuksessa, puhutaan nettiriippuvuudesta, aseksuaalisuudesta ja sukupuolten häivyttämisestä. 

Tällä kertaa kirjaan on kuitenkin lipsahtanut valitettava faktaa vääristävä painovirhe. Kirjan sivulla 130 viitataan terroritekoon, joka johti WTC-tornien romahtamiseen päivämäärällä 19.9.2001. Suuri osa maailman ihmisistä varmaan tietää ja muistaa, että oikea päivämäärä on 11.9.2001

Otin harmissani yhteyttä kustantajaan, ja kustannustoimittaja Anna Kivekäs vastasi viestiini nopeasti. Virhe on heillä tiedossa, mutta se voidaan korjata vasta, jos kirjasta otetaan uusintapainos. Virhe on hänen mukaansa päässyt pujahtamaan monien käsikirjoituksen lukeneiden silmien ohi. Minun haukankatseeni sen kuitenkin bongasi.

Aarteidesi aikakirjat - romaanin perusidea on mielenkiintoinen. Syväjäädytettyjen ihmisten muistoja louhitaan. Heidän elämäänsä voidaan elää ja kokea niin kuin he itse ovat sen kokeneet. Ne, jotka ovat antaneet luvan jäädyttää itsensä, ovat elätelleet toivetta uudelleen heräämisestä, ikuisesta elämästä, koska "syväjäädytys tuo silti ripauksen toivoa. Kuolemassa ei ole mitään toivoa."

Mielenkiintoista oli myös törmätä ensimmäistä kertaa henkilöhahmoon, jolla ei ole kehoa, vain pelkkä tietoisuus, jonka avulla hän viestittää louhijalle. Minuuden ja tietoisuuden pohdiskelu oli muutekin kiehtovaa luettavaa:

"Minuus on outo illuusio. Vaikka lähestulkoon kaikki ihmisessä muuttuu ajan kuluessa toiseksi, atomit, solut, arvot, mieltymykset, silti kuvittelemme ihmisen samaksi. Jos vakava vamma otsalohkossa muuttaa persoonallisuuden tai dementia nielee vuosikymmenten muistot, kuvittelemme silti samoihin nahkoihin pohjimmiltaan saman ihmisen. Dementikko ei kuitenkaan ole entinen itsensä, ei edes entinen itsensä vähennettynä jollain, hän on tänään kokonaan se, joka voi tänään olla." (s. 35)

Syväjäädytettyjen ihmisten muistojen avulla on mahdollista myös rikastua, ja louhijoissa onkin mukana aarteiden etsijöitä. Päähenkilö Oula on yksi heistä. Hän haaveilee aarteen löytämisestä, jotta voisi ostaa asunnon Pandorasta, asuinalueelta, joka on tarkoitettu nuorille, reippaille ja tarpeeksi rikkaille ihmisille. Pandorassa vietetään aktiivista elämää, ja sieltä voisi löytää myös spontaaniin eli perinteiseen lisääntymiseen sopivan kumppanin.

Jouduin lukemaan Aarteidesi aikakirjat kaksi kertaa peräkkäin, koska Oulan persoona jäi vaivaamaan. Hänellä on miehen nimi, mutta hän on ilmiselvästi nainen.  (Oula on alun perin saamelainen miehen etunimi. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Oula Luettu 1.12.2022). Luin kirjan toiseen kertaan suurennuslasin tarkkuudella, ja totta, Oulan naiseuteen viitataan kirjassa monin tavoin. Onko tässä kyse tahallisesta sukupuolen häivyttämisestä, mikä on nykyajalle tyypillistä? Nykyisinhän koulussa ei saa erotella poikia ja tyttöjä,  lapsille halutaan antaa sukupuolineutraaleja nimiä, ammattinimikkeitä muutetaan neutraaleiksi, tiloihin vaaditaan yhteisvessoja, vaatteiden pitää olla kaikille sukupuolille sopivia ja korostetaan, ettei ole olemassa vain kahta sukupuolta. Jos tästä ajan ilmiöstä on kyse, se on tuotu kirjaan taitavasti, mutta minua se kuitenkin hieman häiritsi.

Häiritsevää oli myös törkeän suorasukainen kahden miehen välisen seksisuhteen kuvaus, vaikkakin Oulan louhintakokemuksena.  Asia sinänsä on minulle ok, mutta ronski kielenkäyttö tuntui liian tarkoitushakuiselta. En hätkähdä heteroiden seksikohtauksia, enkä homoparien kuvaamista, mutta olisin toivonut hieman verhotumpaa kuvausta, hieman tyylikkäämpää ilmaisua.

Kirjaan on liimattu myös jonkinlainen sateenkaarinauha. Törmäsin tähänkin ensimmäistä kertaa ja hämmennyin tästäkin. Miksi kirjojen sisältö pitää näin osoittaa? Onko se varoitusta vai houkutusta? Vai onko sekin vain kirjaston tavanomaista palvelua? Kirjojen sisällön osoittaminen värikoodeilla  voi olla kirjaston järjestyksen kannalta olennaisen tärkeää. Jostakin syystä minulle tuli mieleen myös ajatus sensuurista, vaarallisen sisällön osoittamisesta sekä kirjarovioista, vaikka saattaa olla, että ajatukseni lähti laukaten harhateille.

Piia Leinon Aarteidesi aikakirjat jätti minulle hieman hämmentyneen olon. Toisaalta en tiedä, olenko hämmentynyt kirjasta vai enemmänkin kirjan kuvaamasta nykyajasta ja sen ilmiöistä. 

Jään odottamaan jatko-osia. Voi olla, että sarjan myöhemmissä osissa asiat selvenevät. Arvelen, että myöhemmissä osissa ainakin VKU:n (eli Vapautta kryoniikan uhreille) aktivistien toiminta lisääntyy. Mitenkähän käy Raphaelin tietoisuudelle? Saako se viestinsä perille mielikoneiden ulkopuolelle? Voiko Raphael herätä syväjäädytyksestään ikuiseen elämään?


Postaukseni Piia Leinon aiemmasta lähitulevaisuuteen sijoittuvasta trilogiasta löytyy täältä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Piia+Leino%3A+Taivas 

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Piia+Leino%3A+Yliaika

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Piia+Leino%3A+Lakipiste










 

 

19/11/2022

Kai Kortelainen & Jippu: Jippu: Kun perhonen lakkaa hengittämästä


Radio Dein ohjelmajohtaja Kai Kortelainen on kirjoittanut laulaja ja lauluntekijä Jipun elämäkerran yhteistyössä Jipun kanssa. Jippu: Kun perhonen lakkaa hengittämästä on takaliepeen mukaan väkevä elämäkerta, jossa kauneus ja rujous kohtaavat. 

Kortelainen ja Jippu tutustuivat työtehtävien kautta. Kortelainen oli tuottajana Jippu ja ihmisen ääni - ohjelmassa Radio Dein kanavalla. Siinä Jippu ei toiminutkaan käsikirjoitusta noudattavana haastattelijana, vaan rinnalla kulkijana ja keskustelukumppanina itsensä ja omat kipukohtansa peliin laittaen. Näin syntyi kirjan idea.

Meri-Tuuli Elorinteen, eli Jipun elämä ei ole ollut helppoa. Siihen on mahtunut niin varakkuutta, ylellisiä matkoja ja menestystä, mutta myös päihteitä ja alkoholismia, väkivaltaa ja ihmissuhdevaikeuksia, lastenkotia, useita kariutuneita avioliittoja, mielenterveysongelmia, bipolaarisuutta ja mielisairaalan suljettua osastoa. Uskoontulo antoi viimein rauhan. 

Tällaisia eri syistä rikkoutuneita ihmisiä on paljon. Jipun elämäntarina on yksi niistä. Se on koskettava, ja sen julkaiseminen antaa ehkä toivoa niille, joilla on elämässään tämänkaltaisia vaikeuksia. Kirjan viesti on: Kaikesta voi selviytyä. 

En voi tuomita, mutta voin ihmetellen kysyä, missä oli huoltajien vanhemmuus ja aikuisten vastuu? Liian nuori tyttö eli itsenäisen aikuisen elämää. Tämä tulee tekstistä esille suorastaan huutomerkkinä loistaen. Alkoholia käytettiin. Päihteiden käyttämiseen tuli syötettä lähipiiristä. Myös mallitoimiston suuntaan herää kysymyksiä: Miksi alaikäisen mallin sallittiin osallistua päihdehuuruisiin mallibileisiin, joissa ei suojaikärajaa tunnettu muutenkaan? Miten tämä on ollut mahdollista? Miksi kukaan ei toiminut ja tehnyt vaikkapa lastensuojeluilmoitusta?  Kenellä oli vastuu nuoresta vai oliko kenelläkään? Jipun alkoholismin sanotaan alkaneen jo peruskoululaisena, ja sillä oli tietenkin vaikutuksensa koulunkäyntiin, vitosen keskiarvoon ja jatko-opintojen kesken jäämiseen.

Kortelainen toteaa esipuheessa, että teoksen kirjoittaminen on tarjonnut hänelle ainutlaatuisen matkan toisen ihmisen persoonaan ja sielun syövereihin. Hän toteaa, että moni hänen arvostamansa ihminen on pitänyt uhkarohkeana sitä asetelmaa, että hän kirjoittaa miehenä naisen elämästä. 

Minä en näe ongelmana sitä, että mies kirjoittaa naisen elämästä tai päinvastoin, koska elämäkertoja on aina kirjoitettu puolin ja toisin. Mielestäni ongelma on kertojapersoonan valinnassa.  Jippu: Kun perhonen lakkaa hengittämästä on kirjoitettu minämuodossa tarkoituksena ehkä kuvastaa jollakin tavalla tekstin autentisuutta. Teksti ei ole kuitenkaan autenttinen, vaikka se perustuu haastatteluihin. Tuli tunne, että kaikki tekstin sanavalinnat eivät ole kohdehenkilön sanoja, vaan uutistoimittajana, päätoimittajana ja viestintäjohtajana toimineen kirjoittamisen ammattilaisen omia sanavalintoja. Tästä syystä kerronta tuntuu toisinaan teennäiseltä ja epäaidolta. 

Tekstistä kuultaa myös läpi kirjoittajan empatia ja ehkä myös sääli kohdehenkilöä kohtaan. Kirjoittajan suhtautuminen kohdehenkilöön mielestäni värittää tekstiä niin, että henkilö nähdään uhrina, eikä teksti pysy neutraalina. Tekstissä on jonkin verran myös toisteisuutta ja ikään kuin kovan elämänkohtalon alleviivaamista. 

Olisiko ulkopuolisen kertojan käyttäminen ollut toimivampi ratkaisu? Jipun omat ajatukset ja sanomiset olisi voinut sitten osoittaa suorina lainauksina, jolloin hänen äänensä olisi päässyt oikeasti ja autenttisesti kuuluviin. Sanoitukset ja päiväkirjamerkinnät onneksi antavat Jipun itsensä puhua.

Minulle sopi lukea kirja painettuna. Näin asioihin tuli tarvittavaa etäisyyttä. 

13/11/2022

Joni Skiftesvik: Bestseller jouluksi: Elämänkuvia ja arvoituksia


Joni Skiftesvikin
tuotanto kolahti minuun 1980-luvulla. Luin esikoiskirjan Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (1983) ja sen jälkeen kaikki Skiftesvikin teokset. Tein Pystyyn haudatusta jonkin opiskeluihin liittyvän kirjallisen analyysinkin. Kirjailijan kerrontatyyli ja pienen ihmisen puolella oleminen tekivät vahvan vaikutuksen. Lukeminen lakkasi 1990-luvulle tultaessa, kun lapset syntyivät, ja elettiin ruuhkavuosia. Sen jälkeen olen palannut Skiftesvikin tuotannon pariin lukemalla 2000-luvun alun lyhytproosateokset ja 2000-luvun puolivälissä alkaneen omaelämäkerrallisen romaanisarjan. Siihen kuuluvat Valkoinen Toyota vei vaimoni (2014), Finlandia City  ( 2018) ja nyt lukemani Bestseller jouluksi: elämänkuvia ja arvoituksia (2022)

Joni Skiftesvik on taitava kertoja. Bestseller jouluksi punoo yhteen elämäntapahtumia ja kirjallista tuotantoa mielenkiintoisella tavalla. Se on varsin antoisa teos juurikin sellaiselle, joka on tutustunut kirjailijan tuotantoon aiemmin. Myös Oulun historian kannalta teos on mielenkiintoinen. Tekstissä vilahtavat tuttuina asioina sanomalehti Liiton toimitus Kauppurienkadulla, Centrum ja torin rannan puutalojen oudot tulipalot.

Skiftesvik on palkitttu monin tavoin. Etuliepeen mukaan hän on saanut J.H.Erkon palkinnon 1983 parhaasta esikoisesta. Finlandia-palkintoehdokkaana hän on ollut kolmesti. Tasavallan presidentti myönsi Skiftesvikille Pro Finlandia -mitalin 2005,  ja Runeberg-palkinnon hän sai 2015. 

Takaliepeen mukaan Matti Mäkelä kirjoitti Helsingin Sanomissa Finlandia Cityn arvostelussa (2018): "Ytimeltään Joni Skiftesvik on vanhan polven tarinankertoja, lajin taitaja." Juuri näin on, minunkin mielestäni!

Kuvan kynttiläsomisteet kuvaavat sekä muistoja että lämmintä huumorin valoa, jolla Skiftesvik elämäntarinoitaan ja muutamia arvoituksiksi jääneitä tapahtumia valaisee. Vakavat asiat ovat tietenkin asia erikseen. Niitäkin on mukana.

Oulussa vierailleen Josephine Bakerin käsilaukun kohtalo jäi arvoitukseksi. Taksia ajoi isokokoinen nainen, jonka osallisuudesta Seitajärven partisaani-iskuun oli myös viitteitä, mutta ei selviä todisteita. Kollegan kaavailema bestseller jouluksi ei koskaan ilmestynyt. Arvoitukseksi jäi, johtuiko se kaivosta löytyneestä kuolleesta rotasta ja sen vaikutuksesta kirjoittajan työkykyyn.

Lisätietoa Skiftesvikistä ja hänen laajasta tuotannostaan saa alla olevasta linkistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joni_Skiftesvik (Luettu 13.11.2022)

04/11/2022

Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus. Kuvittanut Kati Vuorento




"- Karar kurkur karrara ar kaar ar kaar kuraar! Siivet, siivet herätkää! Tehkää, mitä käsketään. Minua, minua seuratkaa, Luokseni tulkaa, lentäkää. Lentäkää kotiin, kotiin palatkaa!"    

Toisinaan on hyvä, jos osaa korentokieltä ja uskaltaa vastustaa käskyä, joka ei tunnu oikealta. Silloin voi pelastaa kaikki ne ystävät ja tutut, jotka apua tarvitsevat.

Voi, kuinka ihanaa on, että Cristal Snow'n Penni Pähkinäsydän -saturomaanisarjassa ilmestyi jo kolmas osa. Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus -kirjassa Penni ja hänen ystävänsä joutuvat kohtaamaan monenlaisia pelkoja. Hyttysten, ökkimöttiäisten ja suomuhäntäisten ja kipinähipan pallo-osuman lisäksi joku keijulapsista pelkää pimeää tai ukkosta. Moni kohtaa pelkonsa, mutta Markka Meritähden pelonaihe on liian suuri ääneen sanottavaksi. Penni-ystävä saa selville, että Räyhääjä aiheuttaa Markalle jatkuvaa pelkoa, vaaratilanteita ja pakottaa Markan toimimaan tavalla, joka tuottaa hänelle surua.

Cristal Snow'n luoma keijumaailma on ehyt ja uskottava. Lapset käyvät koulua, kotona siivotaan ja leivotaan ja lapsista huolehditaan. Pidän siitä, että keijumaailma ei ole kuitenkaan pelkästään söpöstelyä, vaan kirjoissa on myös riitoja ja rosoa. Takakansitekstin mukaan saturomaanisarja uudistaa raikkaasti keijugenreä. Näin todellakin on!

Ison plussan kirjailija saa siitä, että Pennin naapurustoon kuuluva pariskunta Hugo ja Halpert esitellään luontevasti asukkaina asukkaiden joukossa. Esimerkiksi ääneenlukutilanteessa kuulija voi sitten kysyä asiasta tai ohittaa sen. Mahtavaa! Nykyaikana kaikenlaista alleviivausta ja toitottamista on mielestäni aivan liikaa. Snow kuvaa asukkaiden moninaisuutta ja keiju- ja reaalimaailman limittymistä kauniisti. Myös Markka Meritähden ahdistava tilanne esitetään ymmärtävästi ja lämmöllä.

Kielellisesti Penni Pähkinäsydän -sarja on loistava. Keijujen nimet ovat mukavia ja hyvin keksittyjä. Uusina henkilöinä mukaan tulevat Timotei Tohvana, Susanna Neilikka ja pieni ekaluokkalainen Aulis Nuupukka. Ensimmäistä kertaa esiintyvät myös Markka Meritähden isä Hurmuli Meritähti sekä siipipeikot Tuhkelo ja Kuukana.

Myös ruokalajien nimiin on panostettu. Ei keijumaailmassa tietenkään mitään pottuja tai nakkisooseja syödä, vaan jäkälännahkavelliä, muhvelonpartasylttyä, lötväkelooraa tai rätvänärokkaa, jotka ovat kouluruuan ykkösällötyksiä. Onneksi herkkuhetkinä saa kuitenkin vaikkapa kaislakaakaota, petunianleipiä, lumipaistosta ja kaikenlaisia pikkuleipiä.

Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus tarjoaa aikuislukijallekin ihanan virkistävän lukukokemuksen ja myös henkeäsalpaavaa jännitystä, jotka saavat toivomaan ja odottamaan jatko-osia. Keijumaisen kevyet lyijykynäpiirrokset on tehnyt Kati Vuorento.  Toivottavasti myös Joulupukki löytää kirjasarjan ja kääräisee sen osat mahdollisimman moneen pakettiin. Tämän toiveen taisin esittää jo aiemmissakin postauksissa, ja kyllä Penni Pähkinäsydän  -joulupaketti kelpaisi minullekin.

Kiitos kirjoista, @Cristal Snow ja @Kati Vuorento. 


Sarjan muiden osien postauksia blogissani pääsee lukemaan tästä linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Cristal+Snow







 




 

29/10/2022

Markus Leikola: Sodan ja rauhan kronikka: kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan


Uutiset ovat olleet pelottavia ja ahdistavia viime keväästä asti. En olisi ikinä uskonut, että lukisin Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan vielä kirjakin, mutta nyt olen tyytyväinen, että luin Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikan: kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. (2022). 

Kirja on kronikka, eli aikakirja tai historiateos, johon on kirjattu historiallisia tapahtumia aikajärjestykseen. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kronikka  Luettu 29.10.2022) Se seuraa ja kommentoi sodan tapahtumia helmikuun 21. päivästä toukokuun 13.päivään vuonna 2022. 

Takakannen mukaan Sodan ja rauhan kronikka esittelee Ukrainan ja Venäjän konfliktin vuosisataiset taustat ja yllätyskäänteet. Oivaltavassa esseeteoksessaan Markus Leikola kietoo yhteen sotatoimet, diplomatian, kulttuurin, talouden ja viestinnän."

Takaliepeen tekstin mukaan "kirjailija-toimittaja Markus Leikola on palkittu Itä-Euroopan raportoinnistaan valtion tiedonjulkistuspalkinnolla ja Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla. Lisäksi Leikola on kirjoittanut useamman näytelmän Kremlin uskomattomista käänteistä."
Sotaan liittyvät asiat ja tapahtumat ovat maailmanlaajuisesti niin suuria, etten kykene niitä kaikkia edes ymmärtämään saati  kommentoimaan. Leikolan asiantuntemus on niin valtaisa, etten haluakaan mitään kommentteja räpeltää. Ihailen hänen perehtyneisyyttään ja kykyään yhdistää asioita sekä selkeää kirjoitustapaansa. Leikolan teos paljastaa niin paljon uutisten taustalla olevia asioita, että ahdistus helpottaa ja toivo viriää. Hyviä asioita tapahtuu koko ajan, vaikka ei näy. Yhtenä näistä voisi mainita kansainvälisen hakkeriarmeijan toiminnan ja myös venäläisten sodan vastaisen toiminnan,  jota on jo näkyvissä, vaikka ei julkisesti. Sodan taustoja valottaessaan Markus Leikolan kronikka on vahvasti rauhan puolella:
"Mutta tulitauko, aselepo ja rauha. Niidenkin aika koittaa jonakin päivänä."

Sodan ja rauhan kronikan luettuani olen yhä vahvemmin lukemisen, koulutuksen, sivistyksen ja rauhan puolella. Rauhan toivossa somistin kirjankin rauhanseppeleellä, jossa on näkyvissä sinistä ja keltaista.


26/10/2022

Päivi Alasalmi: Onnellisia ihmisiä ja Ei jälkeäkään - Lukuprojektini tämänhetkinen päätös

 


Onnellisia ihmisiä on Päivi Alasalmen kolmas romaani vuodelta 1992. Kiiltokuva keikahtaa irvikuvaksi. Takakansitekstin mukaan "Marianne ja Jali asuvat tiilitalossa maaseutukaupungissa, heillä on kaksi pientä lasta ja hyvä toimeentulo. Ritva on lähikaupungin taidemuseossa töissä. Hänen, Jalin ja Mariannen kohtalot liittyvät toisiinsa omituisella, sattumanvaraisella ja järkyttävällä tavalla."

Tämä kuvio, jossa asiat keikautetaan päälaelleen, toistuu myöhemmin muissakin Alasalmen teoksissa kehittyen jopa tunnusomaiseksi tyylipiirteeksi,  Se, mikä ei näy, on kiinnostavampaa kuin se, mikä näkyy.  Museovahti on päällisin puolin mitäänsanomaton laiha blondi, mutta hänelläkin on oma tarinansa, joka on johtanut nykyiseen tilanteeseen: pelkoon, epäilyyn, eristäytymiseen, harhoihin, pillereihin, ja kertakaikkisen outoon käytökseen. Hänen sisäinen maailmansa saa yhä makaabereimpia ilmenemismuotoja. 

Marianne joutuu kohtaamaan kovia asioita: miehensä katoamisen, poliisitutkimuksen, tirkistelijän hiippailun talon lähettyvillä, omituisen puhelinhäirikön, koiran päälle ajamisen ja sen omistajan väkivaltaisen raivon. Itsepuolustuksena Marianne joutuu ampumaan. Kaikesta on vain selvittävä. Loppu on yllättävä. Onko niin, että kulissit on kuitenkin pidettävä pystyssä?

Onnellisia ihmisiä sisältää mielenkiintoista ajankuvaa: on lankapuhelimet, puhelinpöydät, puhelinluettelot ja hyvätuloisilla jopa kaksi NMT:tä, molemmissa autoissa. Lisäksi painetussa kirjassa näkyy myös historiallinen kädenjälki, mikä on viehättävää. Sivut ovat kellastuneet ajan ja monien lukijoiden käsissä. Kirjaston kirja on ostettu oululaisesta Pohjalainen Oy:n kirjakaupasta. Se on maksanut 139 markkaa. Tällaisia tietoja ei äänikirjoista saa.

Viimeisenä projektihaasteenani kuuntelin Alasalmen dekkarin Ei jälkeäkään, joka on alun perin ilmestynyt Storytelin äänikirjana 2020. Lukijana on Sanna Majuri. Nyt sen saattoi kuunnella BookBeatistakin. (Kuva on anteeksiantamattoman kehnolaatuinen, kun tekniikan ihmelapsena otin vain kuvan BookBeatin sivulta.)

Ei jälkeäkään on tyylipuhdas chriestiemäinen suljetun paikan dekkari, jonka tapahtumapaikkana on Suomen Lapissa oleva tunturihotelli. Tämä oli kiva ja viihdyttävä kuuntelukokemus ja mukava päätös tähänastiselle projektilleni.



Olen nyt kahlannut kirjailijan laajan proosatuotannon ainakin 98%: sesti läpi. 
Olipas se intensiivinen ja mielenkiintoinen projekti!😀 Kiitos kirjoista @Päivi Alasalmi!

Postauksen lopussa on lista, johon olen osoittanut vahventamalla lukemani teokset. Näytelmiä ja jatkokertomuksia en ole lukenut. (Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Etusivu )

Blogistani postaukset löytyvät tästä linkistä päivämäärän mukaan lajiteltuna:

 https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi&max-results=20&by-date=true


Projektissani jäi muutama Alasalmen teos lukematta. Novellikokoelma Suden hetki jäi kesken, koska sen henkilöt herättivät minussa niin ärsyyntyneitä tunteita, että en halunnut olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ellei ole pakko. Samalla tavalla ja samasta syystä kävi myös Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalon porukan kanssa. Kesken sekin jäi. Sudenraudat jäi kesken, koska kirja herätti minussa liian voimakkaita mielikuvia, jotka tulivat uniin. Nämä ovat lukijan ongelma, ei kirjojen.

********************************************************************************

Romaanit

·         Saana  Gummerus, 1988. 

·         Lopettajat  Gummerus, 1990.

·         Onnellisia ihmisiä Gummerus, 1992. 

·  Vainola Gummerus, 1996. 

·         Metsäläiset Gummerus, 2000. 

·         Ystävä sä naisien Gummerus, 2002. 

·         Tuo tumma nainen Gummerus, 2006.

·         Valkoinen nainen Gummerus, 2008.

·         Joenjoen laulu Gummerus, 2013. 

·         Pajulinnun huuto Gummerus, 2015. 

·         Siipirikon kuiskaus Gummerus, 2017. 

·         Riivatut Gummerus, 2018. 

·         Alamaailman kuningatar Storytel, 2019 äänikirja, painettu 2022

·         Häkkilinnut Storytel, 2020. Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Kyy povellani Storytel, 2021. Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Myrkynkylväjä Storytel , 20222  Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Sudenraudat Gummerus, 2021.   

Novellikokoelmat

·         Suden hetki Gummerus, 1995. 

·         Koirapäinen pyöveli Gummerus, 2010. 

Satukirjat

·         Turhamainen aasi Gummerus, 2009.

·         Sinnikäs meripoika Kuvitus: Riikka Jäntti. Gummerus, 2011. 

·         Kultainen kissanpentu Kuvitus: Riikka Jäntti. Gummerus, 2013.

·         Unten puutarha ja muita satuja Tammi, 2018.

·         Sirkus kummajuna Kvaliti, 2022

Muut

·         Matkalla paratiisiin. Matkakertomus. Gummerus, 1999.

·         Loistava yksinhuoltajuus. Tietokirja. Gummerus, 2011. 

·         Taivaan tulet. Punainen kukko. Romaanisovitus tv-sarjan käsikirjoituksesta.



24/10/2022

Niko Kettunen: Viikon eläimet: Tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista


Niko Kettunen on kirjoittanut Helsingin Sanomiin tiedejuttuja, ja Viikon eläin on ilmestynyt lehden tiedesivuilla joka viikko jo kymmenen vuoden ajan. 500 palstalla ilmestyneestä tekstistä kirjaan on poimittu sata. Mielenkiintoista on, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on viestintäpäällikkönsä välityksellä lähettänyt palautetta kirjoittajalle ilahduttavasta suomen kielen käyttämisestä. Toinen mielenkiintoinen kirjaan liittyvä asia on, että sen julkaisijana on SKS Kirjat, joka on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannusyhtiö, jonka julkaisujen kokoelma kuuluu Unescon kansalliseen Maailman muisti -rekisteriin.

Viikon eläimet: Tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista (2022) on kerrassaan mainio kirja asiasisältönsä, mielenkiintoisten "henkilöidensä", ihastuttavien kuviensa ja ennen kaikkea letkeän kirjoitustapansa ja hersyvän suomen kielen vuoksi. Ne elvyttävät mukavasti pakinagenreä.

Tutkijoiden antamat lajien suomenkieliset nimet kuvailevat kohteitaan osuvasti ja naurattavat, kuten esimerkiksi töpökääpiötypäkkö (Myiornis ecaudatus), tihkujortikka (Tipula maxima) tai diskosimpukka (Ctenoides ales).

Koska lajiesittelyt ovat alun perin ilmestyneet sanomalehdessä, tekstit sisältävät myös aiheeseen johdattavan alaotsikon ja ingressin. Näistä esimerkkeinä voisi mainita seuraavat:
ERAKKORAPU

Tervetuloa kotilonäyttöön

Erakkorapu pärjäisi Helsingin yksiömarkkinoilla.


LAMPIPOLYYPPI

Suoli ensin

Yhteiskuntamme menestys lepää peräaukkojen harteilla. 


KORUAHVEN

Kalojen kardinaali

Elosteleva koruahven pyörittää haaremia 

Lisäplussana on pakinoiden viittaaminen johonkin ajankohtaiseen aiheeseen. Jos teksti on vanhempi, sen loppuun on lisätty muistutus siitä, mihin kyseisen viikon tapahtumaan teksti aikoinaan viittasi. 

Viikon eläimet: Tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista sopii luettavaksi kenelle tahansa, mutta joissakin railakkaissa lisääntymiskuvioissa voi olla ns. K-18 -aineistoa, mutta uskoisin, että yhdessä aikuisen kanssa ne voisivat nuorempia kuulijoitakin vain naurattaa. Kuka muuten on tiennyt, että...

... "Kuten useat trooppiset kalat, koruahvenet syntyvät naaraina ja vaihtavat sukupuoltaan tarpeen mukaan. Kun hallitseva uros kuolee, kookkain naaras alkaa valmistella sukupuolenvaihdosta. Parin viikon kuluttua se on pukeutunut koiraan kirkkaisiin väreihin ja kehittänyt itselleen koiraan sukuelimet. Sitten ei kuin haaremin kimppuun."

Suosittelen kirjaa lämpimästi! Viikon eläimet tarjoaa mielenkiintoista tietoa viihdyttävässä muodossa, samalla kun se herättää ja vahvistaa kunnioitusta ainutlaatuista maapalloamme ja sen eliöstöä  kohtaan. 

************

Aihetta sivuten muistui mieleeni pari kirjaa, jotka käyttävät suomen kielen ilmaisuvoimaa äijähuumorin keinoin. Kirjoja ei ehkä enää ole saatavilla antikvariaateistakaan, mutta eiköhän kirjastoista niitä vielä löydy:

Jaakko Heinimäki, Kaarlo Kalliala, Vesa Sisättö ja Tero Norkola: Napapaju: Sekovartisia selityksiä

https://www.booky.fi/tuote/_heinimaki/napapaju_sekovartisia_selityksia/9789511210689


Jaakko Heinimäki, Kaarlo Kalliala ja Vesa Sisättö: Pihlajanorsu: Selkärangattomia selityksiä

https://www.finlandiakirja.fi/fi/jaakko-heinimaki-pihlajanorsu-090520




 

 

 

16/10/2022

Päivi Alasalmi: Lopettajat



Alasalmi-projektini jatkuu. Nyt oli vuorossa Päivi Alasalmen Lopettajat vuodelta 1990. Se on toinen kirja esikoisromaani Saanan jälkeen.

"Kun Karita ja Sami kiertelevät pikkukaupunkinsa kaduilla, heidän eteensä ei tulla. Kumpikaan ei ole tottunut siirtymään sivulliseksi eikä antamaan periksi edes toisilleen. Väkivalta on heidän valtaansa...

...Kirjan päähenkilöillä voisi olla elämä edessään, mutta kummallakaan ei ole." (Takakansitekstiä)

Tarinan keskushenkilö on Karita, kieroon kasvanut kovanaama. Koulu ei kiinnostanut, työt eivät alkaneet sujua, mutta ryyppääminen ja tappeleminen sujuvat oikein hyvin. Hänen ystävänsä Annika pyörii mukana, ja kolmanneksi liimautuu Sami. Kohta Samin ja Karitan välille muodostuu omituinen väkivaltainen rakkaus- ja riippuvuussuhde.

Tarinaa kerrotaan Karitan, hänen äitinsä Eerikan, Annikan ja Samin näkökulmasta. Aluksi piti hieman miettiä, kuka kertojista on äänessä, mutta kun heidät oppi tuntemaan, näkökulman vaihtaminen alkoi sujua. Kokonaiskuva alkoi vähitellen muodostua.

Karitan äidillä on lapsia usealle miehelle, eivätkä äidin ja tyttären välit ole ongelmattomat. Alkoholi on mukana kuvioissa. Kun Karitan äidin ikä (38 vuotta) mainittiin, koko tarina sai uudet mittasuhteet. Äiti oli ollut hyvin nuori, kun Karita syntyi, ehkä 19-vuotias, kuten Karita tarinan kerrontahetkellä. 

Annika ja Karita ovat tunteneet toisensa 4-vuotiaasta asti, n 15 vuotta. Annikalla on ehyt koti ja huolehtiva äiti. Kaveruus alkoi, kun he asuivat samoissa tornitaloissa ja tutustuivat pihalla. Samin kotioloista ei puhuta, mutta koulussa olleisiin vaikeuksiin viitattiin hienovaraisesti. Kravattikaula ja hameen nykijä olivat olleet sietämättömiä. Ilmeisesti Sami oli kohdannut koulussa vaikeuksia ja ymmärtämätöntä kohtelua.  Johtuiko koulusta vai mistä, että "sillä on surumieliset silmät. Se on kai jotenkin muserrettu?" 

Tuli mieleen, että sekä Karita että Sami olivat koulumaailman pudokkaita, joiden todelliset ongelmat olivat jääneet näkemättä haastavan käytöksen vuoksi. Nykyajan koululaisten turvaverkkoa heillä ei mahtanut olla: ei KiVa-kouluja, kuraattoreita, koulupsykologeja, tunnetaitokasvatusta, hyvinvointitunteja, koulunkäynninohjaajia, kouluvalmentajia, ei erityisopetuksen kolmiportaista tukea. Ehkä kiltti, mutta impulssiherkkä eläintenystäväpoika ja mahdollisesti bipolaarinen tyttö vain ajautuivat vääriin porukoihin ja oppivat selviytymään ilman aikuisten tukea. 

Ehkä myös Eerika-äiti olisi tarvinnut yhteiskunnan tukiverkkoa: sosiaalityöntekijöitä, diakonia-apua, SPR:n ruoka- tai ystäväpalvelua. Ilman tukea hänkin jäi selviytymään yksin. Kun Eerika oli 19, tytär syntyi, ja kun tytär oli 19, kesän tapahtumat alkoivat vyöryä päätepisteeseensä, josta paluuta ei enää ollut.

Huh, huh, mikä tarina nuorelta kirjoittajalta!

 

11/10/2022

Päivi Alasalmi: Sirkus Kummajuna. Kuvitus Sofia Mikkola



Olen aikaisemmissa postauksissa kertonut, että minulla on projektina lukea Päivi Alasalmen tuotanto läpi. Se on vain päähänpälähdys, mutta jos jostakin innostun, en helposti anna periksi. Olen edennyt projektissani hyvin ja huomannut, että Alasalmi on monipuolinen, taitava ja tuottelias kirjailija.  Kun sain ahmaistuksi tähän mennessä ilmestyneet osat Hallavainen-dekkarisarjasta Storytelissa, on nyt aika palata painettujen kirjojen pariin. 

Ihan uutta tuotantoa edustaa satukirja Sirkus Kummajuna (2022), jonka on taidokkaasti kuvittanut Sofia Mikkola. Takakannen tekstissä satukokoelmaa kuvataan näin:

"Hyppää kyytiin! Sirkus Kummajuna kiidättää sinut keskelle mielikuvituksellista seikkailua satujen mystiseen maailmaan! Matkaseuraksesi saat joukon erityislaatuisia kykyjä, jotka Sirkus Kummajuna on napannut mukaansa. Avaa kirja ja ota selvää, minne juna sinut kuljettaa...

Päivi Alasalmi kutoo hienostuneen omaperäisen kokonaisuuden kolmestatoista tarinasta, jotka hän sovittaa yhteen mielikuvitusta ruokkivaksi satukudelmaksi." 

Onpa tämä ihana kirja! Tarinat ovat positiivisia ja kannustavat lempeästi itsensä ja toisten hyväksymiseen. Sirkus Kummajunassa työskentelee erilaisia ihmisiä, jotka voivat poiketa muista ihmisistä, mutta mistään friikkisirkuksen tyylisestä kauhistelusta ei ole kyse: 

"He ovat erityisiä ihmisiä, kuten Tekin. He eivät ole aivan samanlaisia kuin ihmiset yleensä, eikä heidän tarvitse ollakaan. Kaikilla on lupa olla juuri sellainen kuin on, ja olla sellaisenaan yhtä arvokas kuin muut."

Kun juna törmää kovassa vauhdissa raideongelmaan, juna putoaa sillalta. Kaikkien erityiskyvyille on käyttöä, ja ihmis- ja eläinuhreilta vältytään. 

Sofia Mikkolan kuvat ovat upeita. Ne ovat realistisen satumaisia, ja värien käyttö on vertaansa vailla. 

Jokaisen sadun kansilehti on myös silmiä hivelevän kaunis: taustat ovat yksivärisiä, ja jokainen sadun nimi on kultaisen kehyksen ja ornamenttien ympäröimä. Painojälki on todella hyvä.

Sirkus Kummajunan on kustantanut minulle ennestään tuntematon  Kvaliti.

"Kvaliti Oy on erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuteen panostava kirjakustantamo. Julkaisemme noin 40 teosta vuodessa, sillä kirjojen laatu on meille tärkeämpää kuin määrä. (https://www.kvaliti.com . Luettu 10.10.2022)

Toivon, että monet perheet, kirjastot, koulukirjastot ja päiväkodit löytävät tämän kirjan. Se sopii hyvin ääneen luettavaksi, mutta myös itse lukeville lapsille, koska sadut eivät ole kovin pitkiä, ja niiden kieli on selkeää.

Sain Sirkus Kummajunan kirjailijan pyynnöstä kustantajalta. Kiitos @Päivi Alasalmi ja @Kvaliti. 







 

07/10/2022

Päivi Alasalmi: Myrkynkylväjä



Ahmaisin Päivi Alasalmen Hallavainen-sarjan. Myrkynkylväjä on sarjan 4. osa, ja se on ilmestynyt Storytel Original -sarjassa. Vain ensimmäinen osa, Alamaailman kuningatar, on ilmestynyt painettuna. Viidettä osaa täytyy odotella hieman, kai ensi kevääseen asti.

Vuosi on kulunut.  Hallavainen, Sirkiä ja Pimitsalmi ovat nousseet arvojärjestyksessä vanhemmiksi (rikos)konstaapeleiksi. Vanhempi konstaapeli on Suomen poliisin miehistönvirka. Tarkistin poliisien arvojärjestyksen Wikipediasta. Nuorempi konstaapeli on Suomen poliisissa alin poliisivirka. Se on varattu poliisin perustutkintoa vielä suorittamattomille harjoittelijoille (https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhempi_konstaapeli.Luettu 6.10.2022) 

 - Ahaa! Kun aikaisemmin oletin Hallavaisen olevan vanhempi, tässä voikin olla selitys hänen nuoreen ikäänsä. Myös Sirkiä on nuori, vasta 25-vuotias. Heidän kollegakseen tulee Luca Stolt, jota kuvaillaan mieskarkiksi ennen kaikkea ulkonäkönsä, fiksujen käytöstapojensa ja laajan kielitaitonsa vuoksi. Eikä hänkään mikään tyhjäpää ole. Poliisikokemusta 24-vuotiaalla nuorukaisella ei vielä ole kovin paljon, mutta kyllä hänkin jo näyttää, mihin pystyy.

Myrkynkylväjässä on useita rikoksia: On marihuanan kasvatusta ja myyntiä, menneisyydessä tapahtunut 12-vuotiaan tytön sieppaus ja julma, pitkäkestoinen vangitseminen latoon sekä toistuvat raiskaukset. On myös alamaailman tyyppien keskinäinen puukotusjupakka, naisen huumaaminen ja raiskaaminen kesken hoitotoimenpiteen. Lisäksi on vielä mukavassa naapurustossa tapahtuva naisen yhtäkkinen katoaminen ja julma murha. Lisäksi kaksoissiskosten tarina jatkuu, ja Karla liikkuu yhä lähempänä Anua ja Anun läheisiä. Karlan päämääränä on ottaa Anulta kaikki, minkä katsoo itselleen kuuluvan. Anun hengellä ei ole merkitystä, eikä Karla kaihda keinoja. Naapuruston katoamistapaus ja murha sekä Karlan uhka Anua kohtaan ovat keskeisimmät seurattavat juonenkäänteet.

Anu on jälleen naiivi ja yrittää tutustua hiljaiseen musliminaiseen, joka ilmestyy leikkipuistoon perinteiseen kaapuun ja kasvohuntuun pukeutuneena. Anun mielestä ulkomaalaisten kotouttaminen Suomeen on tärkeää, ja ties vaikka naisella olisi kotona väkivaltainen ja rajoittava aviomies. Naiselle on annettava tietoa Suomen laista ja naisten turvakodeista ja jaettava esitteitä. Anu yrittää olla ystävällinen. Vaikka hän ajattelee: "Jännä, kun arabinaisella on siniset silmät", hän ei tajua, kuka nainen on, ennen kuin on liian myöhäistä.

Hammaskeiju on kiltti ja sympaattinen, vaikkakin hamppari. Elämä ei ole kohdellut häntä nätisti. Hänet kuvataan inhimillisenä, ja kun hän joutuu onnettomuuteen, toivoin todellakin, että hän selviäisi. Uusia laitapuolen kulkijoita tule esille: Aasinkallo, Räähkä ja Tylli. Nauroin heidän nimilleen ja persoonilleen. Toisaalta myös säälin. Tässä on juurikin Alasalmen vahvuus: Hän kuvaa hampparin ja roistonkin ihmisenä, jolla on ihmisarvo ja ainutlaatuinen elämä. Hamppari on tullut hamppariksi ja roisto roistoksi jostakin syystä. Ei elämä kohtele kaikkia hellävaroen.

Tällä kertaa olin aavistuksineni oikeassa pihanaapuruston tapauksessa. Jäin kuitenkin ihmettelemään latotytön kostoa. On ymmärrettävää, että kovia kokenut voi haluta kostaa, mutta kun selvisi, kuka latotyttö on, hänen toimintaansa ei mielestäni voinut ajatella kostoksi.

Aluksi luulin, että latotyttö olisi ollut Karla, jolloin kosto kaikille hyväosaisille olisi sopinut henkilön tähänastiseen toimintaan. Kostoajatus ei mielestäni mitenkään sopinut henkilöön, josta puhuttiin. Oliko tässä jokin keskeneräinen ajatus tai ajatuskuvion yhtäkkinen muutos kiireessä? Lisäksi ajattelin, että hänen tekonsa johtivat hänen murhaamiseen. En ymmärtänyt, mitä hänen "myrkynkylväjäpuheensa" olivat olleet. Mainittiinko niistä mitään? En ymmärtänyt, miksi hänen suunsa piti vielä julmasti sulkea. 

Lievästä kritiikistä huolimatta odotan Karlan ja Anun tarinan jatkoa, koska Karlan toiminnan älykkyys ja määrätietoisuus sekä Anun hyväuskoisuus on koukuttavaa seurattavaa, ja juoni on tältä osin hyvin rakennettu.

Linkistä avautuu sarjan muiden osien  (Alamaailman kuningatar, Häkkilinnut ja Kyy povellani) postaukset blogissani hakusanalla Hallavainen. (Ystävä sä naisien avautuu samassa haussa, mutta se ei ole Hallavainen-sarjaa.)



Jos googlettaa vain kirjan nimellä, löytyy tieto, että myös Heikki Kaarasella on Myrkynkylväjä-niminen romani. En tosin tunne kirjailijaa enkä hänen kirjaansa.

03/10/2022

Päivi Alasalmi: Kyy povellani


    
                                                   

Päivi Alasalmen Kyy povellani on kolmas osa Hallavainen-dekkarisarjasta. Älykäs, kova  ja häikäilemätön Karla Kuusivaara pääsee pakenemaan vankilasta, ja kaksoissisar Anu Murtovuo on jälleen vaarassa. Vaara on lähempänä kuin Anu osaa kuvitellakaan. Myös Anun kasvattivanhemmat oppivat tuntemaan Karlan, ja seuraukset vaativat pitkää sairaalahoitoa.

Rikoskonstaapeli Hallavainen ja nuorempi konstaapeli Sirkiä tutkivat tällä kertaa Karlan vankilapaon lisäksi junan alle jääneen naisen tapausta. Onko kyse onnettomuudesta, itsemurhasta vai murhasta? Onko kotoa löytynyt lappunen itsemurhaviesti vai tavallinen pöydälle jätettävä muistutus puolisolle? Mitkä oikein ovat naapuripariskuntien suhdekuviot ja kenen Timi-vauva on? Tarina kulkee vauhdikkaasti,  ja tapahtumia riittää. Karlan ja Anun biologinen isäkin löytyy.  Samalla seurataan Hallavaisen ja Anun suhteen kehittymistä, toisinaan hyvinkin romanttisesti.

Kun Anu matkustaa Ouluun kasvattivanhempiaan tapaamaan, tuttuja Oulun paikkoja mainitaan ja Oulun murre on kivasti ja aidosti läsnä, kuten Nelivitosen baarimikon komentaessa asiakkaita:

"Alkakaappa kalappimaan kotiin tappelemaan! Tänne tullee ihmiset pitämään hauskaa eikä kattomaan teiän perheriitoja!"

Entinen asuinseutu on mukana Alasalmen teksteissä säännöllisesti. Oulu on käännekohta myös Anun toiminnan kannalta. Tähän asti Anu on ollut kiltti ja naiivi, miellyttämään pyrkivä ja melko lammasmainen. Kun uhka tulee tarpeeksi lähelle, Anusta nousee esille uusi puoli ja hän puolustautuu raivokkaasti. Monivuotinen pesäpallotausta auttaa asiassa, ja onneksi kotona on kaikki tavarat samoilla paikoilla kuin ennenkin; pesäpallomailakin edelleen eteisen kaapissa. Kirjan loppu on onnellinen, mutta koska tarina on kesken ja Karla vapaana, on odotettavissa, ettei onni kovin kauaa kestä.

Aikaisemmin hämmennyin, kun Hallavaisen ikä ei vastannut omaa mielikuvaani. Nyt jouduin pakittamaan myös hänen hiustensa väristä. Sekään ei vastannut mielikuvaani. Nyt jäljellä ovat kuitenkin faktat: 192 cm ja lihaksikas vartalo, eikä pääkään ihan tyhjä ole. Ihan hyvät raamit sankarihahmolle siis.


Linkeistä pääsee lukemaan sarjan aikaisempien osien blogipostaukseni:

Alamaailman kuningatar: https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2022/07/paivi-alasalmi-alamaailman-kuningatar.html

Häkkilinnuthttps://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=H%C3%A4kkilinnut

Kuvan osoite: https://www.storytel.com/fi/fi/books/hallavainen-3-kyy-povellani-1365192 (Luettu 3.10.2022)
































28/09/2022

Päivi Alasalmi: Häkkilinnut



Päivi Alasalmen Häkkilinnut on itsenäinen jatko-osa Alamaailman kuningattarelle. Hallavainen- dekkarisarja sisältää neljä teosta, ja viideskin on tulossa. Julkaisutahti on ollut nopea. Tähän mennessä vain Alamaailman kuningatar on ilmestynyt painettuna. Muut osat ovat luettavissa ja kuunneltavissa vain Storytelissa, koska ne ovat ilmestyneet Storytel Original -sarjassa.

Hallavainen-sarjan osat ovat:
Alamaailman kuningatar (2019, painettuna 2022)
Häkkilinnut (2020)
Kyy povellani (2021)
Myrkynkylväjä (2022)

Sarja on koukuttava. Toisistaan pitkään tietämättöminä eläneet identtiset kaksoissiskot kohtaavat. Kiltillä Anulla on jotain, jonka rikollinen Karla haluaa. Karla on valmis vaikka tappamaan saadakseen haluamansa. Lisäväriä juonen käänteisiin tuo rikoskonstaapeli Hallavaisen ja Anun suhteen kehittyminen, mikä tarjoaa mielenkiintoista seurattavaa niille, jotka lukevat mielellään myös poliisien yksityiselämästä. Häkkilinnussa selvitellään raakaa silpomismurhaa, jolla voi olla yhteyttä myös Anuun ja Karlaan.

Henkilöhahmot on hyvin kirjoitettuja. Ne ovat moniulotteisia ja uskottavia. Poliiseissa on erottuvia persoonallisuuksia, samoin kuin rikollisissa ja laitapuolen kulkijoissakin. Hammaskeiju, Painajainen ja Kurikka ovat rikollisten lempinimiä, jotka kuvastavat heidän persoonallisuuttaan. Kurikka on eteläpohjalainen häjytyyppi, joka tuo mieleen Samuli Edelmannin roolihahmon (Jussi Murikka) elokuvassa Häjyt vuodelta 1999. Hän on rikollinen, mutta samalla jotenkin sydämeen käypä ja rakastettava. Hänellä on suoraviivainen periaate ikävien ihmisten varalta: "Jos ei tykätä, niin tapetahan." 

Anu Murtovuon henkilöhahmo ei kuitenkaan ole kovin moniulotteinen. Anu on koko ajan pohjattoman naiivi ja hyväuskoinen, mutta sellaisena toimii hyvin Karlan vastaparina ja siten tärkeänä osana juonenkuljetusta. Alasalmelle tyypilliseen tapaan tämänkin kirjan juonikuviot tarjoilevat mojovia yllätyksiä. Pidän siitä.

Alasalmi on taitava ja oivaltava kielenkäyttäjä. Tämä tulee esille esimerkiksi vankilassa olevan Karlan ajatuspuheessa: "Ei lusijaneitoja kuskattu magneettikuvaan pikkuvaivojen vuoksi." Lisäksi Alasalmi  käyttää tehokkaana tyylikeinona Oulun murretta. Anun ja Alasalmen itsensä kotipaikkakunta näkyy myös muussa tuotannossa. Tahallista kielihuumoria on näkyvissä poliisien Tammi ja Kuusi nimeämisessä.

Koska vastikään luin Alasalmen Valkoinen nainen -kirjan, huomasin, että siinäkin mielisairaalan lääkäri on nimeltään Hannu, kuten Häkkilinnuissakin. Onkohan tämä sattumaa, vai olisiko lääkäri Hannuilla todellinen Hannu-niminen mielisairaalan lääkäriesikuva?

Ainoa asia, joka minua vaivaa, on että Alamaailman kuningattaressa mielsin Hallavaisen melko paljon vanhemmaksi. Kun hänen ikänsä mainittiin, se toi minulle uskottavuusongelman. Koska omat lapseni ovat lähes Hallavaisen ikäisiä, minusta alkoi tuntua vaikealta ajatella heidän ikäisiään tekemässä Hallavaisen tekoja ja ajattelemassa Hallavaisen ajatuksia. Hallavaisen keikka öljytankkerin turvamiehenä on vauhdikas ja toiminnallinen tarina tarinan sisällä. Se on kirjoitettu hyvin, mutta tässäkin episodissa mielikuvani ikäristiriita häiritsi minua. 

Liityin Storyteliin Alasalmen dekkarisarjan vuoksi. Aion lukea kiireen vilkkaa kaikki loputkin Hallavaiset E-kirjana.  Kun saan ne luettua, palaan vielä vähäksi aikaa Alasalmen vanhemman tuotannon pariin. Kirjapinossa odottelevat Onnellisia ihmisiä ja Lopettajat. Pinossa on myös uusin satukirja Sirkus Kummajuna.  Sitten alkaakin tuotantoon tutustumisprojektini olla loppupuolella - ainakin toistaiseksi. 

Alla olevasta linkistä voi lukea postaukseni Alamaailman kuningattaresta:

Kuvan osoite:

18/09/2022

Päivi Alasalmi: Valkoinen nainen


Päivi Alasalmen kirjassa Valkoinen nainen (2008) suomalaiset Anita ja Kimmo sekä heidän kaksi lastaan asuvat onnellisina Afrikassa. Kimmo on kansallispuistossa vartijana ja suojelee eläimiä salametsästäjiltä. Anita pitää huolen lapsista. Talossa on vartijat, ja yöksi kalterein suljetut ovet. Kun Kimmo palaa työreissultaan kotiin, perhe elää harlequinimaisen täydellistä elämää. Juhlitaan sivistyneesti ystävien kanssa, retkeillään Afrikan upeissa maisemissa ja nähdään toinen toistaan vaikuttavampia eläimiä. 

Anitalla on menestyneen mallin menneisyys ja suuri rakkaustarina tanskalaisen Joakimin kanssa. He purjehtivat Havrefruella pitkin Välimerta Kreikkaan, Turkkiin ja kohti Afrikkaa. Tästä menneisyyden tarinasta ei kuitenkaan puhuta Kimmon kanssa. 

Yhtäkkiä Anita alkaa nähdä missä tahansa liikkuessaan valkoisia miehiä, jotka tuntuvat pitävän häntä silmällä. Hän törmää heihin koko ajan, eikä heidän tapaamisensa tunnu hyvältä. Päinvastoin. He ovat uhkaavia ja vaativat Anitaa kertomaan totuuden siitä, mitä on tapahtunut. Mitä salattavaa Anitalla on? Miksi hän ei suostu puhumaan uhkailijoistaan mitään edes Kimmolle? Kerran mukana on myös nainen, joka sanoo selvällä suomen kielellä: "Saat lapsesi takaisin vain menettämällä pojat." Onko Anitalla kolmaskin lapsi, josta Kimmo ei tiedä? Miksi asian esille tuleminen on niin vaarallista, että Anita vain vaikenee ja yrittää olla välittämättä.

Valkeisiin vaatteisiin pukeutuneiden valkoisten miesten ilmestyminen tyhjästä mitä omituisimmissa yhteyksissä niin, että kukaan muu ei heitä näe, saa lukijan miettimään, ovatko he todellisia ollenkaan vai peräti haamuja. Haamuajatus vahvistuu, kun eräänä juhlailtana kaikki seurueen jäsenet avautuvat ja kertovat teoista, joita ovat pakon edessä tehneet. Purjehtiessaan Joakim ja Anita olivat joutuneet kohtaaman merirosvot. Joakim ammuttiin ja Anita joutui kokemaan silmitöntä väkivaltaa. Yksi merirosvoista unohti konekiväärinsä vartioimatta, ja Anita sai sen käsiinsä. "Seuraavaksi Anitasta tuli siivoustyöntekijä."

Päivi Alasalmen Valkoinen nainen on kirja, jonka parissa ei tule aika pitkäksi. Enpä ole koskaan aiemmin tällaista tarinaa lukenut! Alasalmi kertoo tarinaa taiturimaisesti ja harhauttaa lukijaa taitavasti. Juuri, kun lukija alkaa päästä selville, mitä menneisyydessä on tapahtunut, kuvio muuttuukin yllättävästi. Lukija kulkee kuin labyrintissa tai naurutalon peilisalissa vääristävien peilien keskellä. Valittu reitti osoittautuu toistuvasti vääräksi. Täytyy valita toinen reitti päästäkseen ulos ja toinen selitys ymmärtääkseen, mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu nyt, missä ollaan ja ketä uskotaan. Jos tarina kerrottaisiin Kimmon näkökulmasta, se olisikin aivan toinen.  




11/09/2022

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut


                                                

Tommi Kinnusen uusin romaani Pimeät kuut kertoo syrjäseudun alkeellisen kyläkoulun opettajan elämästä vuoden mittaisen jakson. Sota on päättynyt. Miinoja on vielä maassa. Syrjäiselle koululle tarvitaan opettaja.

WSOY:n sivulla kirjan sisältöä kuvaillaan seuraavasti: "Eletään vuotta 1947, kun kuusissakymmenissä oleva Elna Suorajärvi saa opettajan paikan syrjäiseltä Niemen koululta, läheltä Neuvostoliiton rajaa. Mikään ei ole niin kuin pitäisi: koulurakennus paljastuu saksalaisilta unohtuneeksi parakiksi ja sairaus runtelee elimistöä. Siskostaan Sallista on muistona katkerat riidat ja iskut ohimossa. Elna tarttuu kuitenkin toimeen, sillä opettaa hän osaa, vaikka joidenkin mukaan hankala onkin."(https://www.wsoy.fi/kirja/tommi-kinnunen/pimeat-kuut/9789510480991. Luettu 11.9.2022.)

Aihe ei ole kovinkaan sytyttävä, mutta ymmärrän hyvin, että kotiseudun historiaa, ja varsinkin piilossa olevaa naisten historiaa tuodaan jälleen esille. Lukiessani tuli mieleen, mahtaakohan  kyse olla vaikkapa lähisukulaisen henkilöhistoriasta. Olosuhteet ovat kurjat, mutta Elna selviää taitavuutensa ja kekseliäisyytensä ansiosta lukuvuoden verran, eikä koulutarkastajallakaan ole moitteen sanaa.

Kinnunen on perehtynyt kansakoulumaailmaan, ihmisten koulumuistoihin, vanhoihin koulukirjoihin ja jopa virkkaamisen ja saloihin. Henkilökuvaus on taitavaa, ja kieli paikoitellen kauniin soljuvaa. Elnan elämäntarina tulee kauniisti esille. Ei hänkään ole vain opettaja, vaan elettyä elämää on hänelläkin, vaikka ei moni päällepäin uskoisi. Kinnunen on osoittautunut taitavaksi naisten sielunmaailman kuvaajaksi. 

Kirjan nimi Pimeät kuut viittaa Elnan vuodenkiertoon pimeässä yksinäisyydessä ja uupumukseen mahdottomien odotusten edessä, mutta ilmeisesti myös Tommi Kinnusen omaan työuupumiseen. (Ks. https://yle.fi/uutiset/3-12610676. Luettu 11.9.2022) 

En ole varma, mutta arvelen, että Marjo Leinosen pro gradu -tutkielma Katekeettakoulusta täydelliseen kansakouluun. Kuusamon kansakouluverkon laajeneminen Lapin sodan jälkeen 1945 - 1955 on voinut olla Kinnusen innoittajana tiedonkeruuvaiheessa. Lähdeteoksena tätä ei kuitenkaan mainita. Päädyin ajatukseeni marplemaisen päättelyn avulla: Kyse on Kuusamon kansakouluista, kirjassa mainitaan Elnan katekeettakokemus ja myös ajankohta on sopiva. Joitakin pro gradussa esitettyjä asioita on myös näkyvissä romaanissa.

Mielestäni Pimeät kuut sisältää ansioita, mutta ei vaikuttanut minuun yhtä innostavasti kuin Kinnusen aiemmat romaanit. 

Kuvan osoite:https://www.bookbeat.fi/kirja/pimeat-kuut-662164 . Luin kirjan E-kirjana.


03/09/2022

Päivi Alasalmi: Ystävä sä naisien

 


Kirjailijoiden tuotantoon tutustuminen laajemmin on mukavan haastavaa ja mielenkiintoista. Aiempia projektejani ovat olleet mm. Joel Haahtelan tuotantoon tutustuminen ja Maritta Lintusen proosatuotannon lukeminen. Indrek Harglan Apteekkari Melchior - sarja on myös luettu. Mika Waltarin tuotanto on melko hyvin hallussa, mutta joidenkin historiallisten romaanien edessä jouduin tunnustamaan tappioni. Myöskään Leena Krohnin tuotannon edessä projektikuntoni ei aivan riittänyt, mutta onneksi kukaan ei pakota mihinkään, eikä lukeminen ole pakkosuorittamista.

Nyt on menossa Päivi Alasalmen tuotantoon tutustumisprojekti, ja se etenee hyvin. Pian olen maalissa, jonka maaliviiva tosin siirtyy aina, kun uutta ilmestyy. Uudesta tuotannosta odotan Hallavainen-sarjan jatko-osia painettuina versioina. Sarjan aloitti Alamaailman kuningatar. Tällä hetkellä jatko-osat ovat luettavissa vain E-kirjana ja kuunneltavissa äänikirjana, mutta ei valitettavasti siinä palvelussa, jota itse käytän. Odotan myös luettavaksi uusinta satukirjaa Sirkus Kummajunaa. 

Tällä kertaa oli vuorossa Alasalmen romaani Ystävä sä naisien vuodelta 2002. Kirjan nimi viittaa intertekstuaalisesti virteen 492 Ystävä sä lapsien. Säkeistön toinen säe "katso minuun pienehen"  toteutuu myös kirjan aiheessa.  Halu tulla nähdyksi ja hyväksytyksi on päähenkilölle elintärkeää, mutta tuhoisaa, jopa hengenvaarallista. Lapsenomainen ja kyseenalaistamaton turvautuminen toisiin ihmisiin on vaarallista. Koska omia rajoja ei ole, päähenkilö on helppo kohde hyväksikäyttäjille ja manipuloijille.

Kirja jakautuu kahteen osaan: Uskollinen ystävä ja Uskonnollinen ystävä. Molemmissa osissa on samoja piirteitä, mutta ensimmäinen osa on vasta lämmittelyä. Toisessa osassa päästään hyväksikäytön ja manipuloinnin ytimeen. 

Ensimmäisessä osassa kiltti ja hyväntahtoinen Armi toivoo itselleen sydänystävää, jonka kanssa voi jakaa kaiken ja pitää välillä myös hauskaa. Tällaisen hän luulee löytäneensä Raijasta, kunnes samaan työpaikkaan tuleekin valovoimainen Meija, joka saa kaikki paulohinsa. Kolmen naisen ystävyys ei onnistu, ja ala-astemainen kiusaaminen, ulkopuolelle jättäminen ja hylkääminen pääsevät valloilleen tuhoisin seurauksin. Pintataso on kepeä, mutta syvätasolla on vakavaa asiaa, kuten usein Alasalmen teoksissa. 

Toisessa osassa Armi vaihtaa työpaikkaa juuri tuon kiusaamisen vuoksi. Hän esittää palkkatoiveensa niin alhaisena, että varmasti tulee valituksi. Työpaikka on syrjäisessä Kosmisen Rakkauden Kurssikeskuksen keittolassa. Kurssikeskus on ilmoituksensa mukaan "perhekursseihin  erikoistunut, laajimmillaan kuudenkymmenen hengen ryhmä." Kepeältä tuntuva tarina muuttuu piinaavaksi jännitykseksi ja syviksi teemoiksi.

Pian Kosmisen Rakkauden Kurssikeskus osoittautuu kiihkomieliseksi uskonnolliseksi yhteisöksi, jota johtaa karismaattinen johtaja, jonka paluuta keskukseen odotetaan malttamattomasti. Millenium lähestyy, maailmanloppu lähestyy. Johtajan paluun myötä lahkon toimintatavat tulevat kunnolla näkyviksi. On yksi johtaja, jota palvotaan ja jonka sana on laki. Vastaväitteitä ei ole, vaikka rankaisutoimet voivat olla julmia ja kohdistua myös viattomiin lapsiin. Yhteisöstä ei lähdetä. Johtajan opetuksia ei kyseenalaisteta. Häntä rakastetaan. Johtaja on manipuloiva psykopaatti-narsisti, jota kukaan ei voi vastustaa, ei Armikaan, vaikka hänellä on aluksi ulkopuolisena tarkkailijana myös varoittava järjen ääni. Johtaja on jumalhahmo, jonka poikalasten nimetkin pönkittävät hänen kuviteltua jumaluuttaan.

Armin ajautuminen lahkon syövereihin on kuvattu mielenkiintoisesti niin, että samanaikaisesti järjen ääni varoittaa ja kehottaa heti lähtemään pois, mutta tunnetason kaipaus hyväksyntään ja rakkauteen on voimakkaampi, ja niin Armista tulee vaarallisen lahkon tahdoton lammas muiden lampaiden joukkoon.

Lahkon toiminta muistuttaa pelottavasti natsi-Saksan ja nykypäivän, lähialueenkin, diktatuureja siinä, että on "paljon ihmisiä, vähän mielipide-eroja, vain yksi johtaja". Korona nosti esille myös kiihkomielistä rokotevastaisuutta, johon kietoutuu salaliittoteorioita. On myös niitä, jotka selittävät luonnonkatastrofeja Ilmestyskirjan ennustuksilla. Kirjassa viitataan myös Guyanan viidakossa eläneeseen uskonnolliseen lahkoon, joka teki kammottavan, ja ilmeisesti hyvin harjoitellun joukkoitsemurhan 1970-luvulla. (Ks. lisätietoa alla olevasta linkistä.) Päivi Alasalmen Ystävä sä naisien on kirjoitettu 2002. Se sisältää edelleen ajankohtaisia teemoja.

Kirjan kannessa oleva taidekuva herätti ihmetystä, koska missään kansitekstissä ei mainittu taulun tekijää, eikä nimeä. Ihmettelin sitä. Jotenkin kuva näytti tutulta, mutta en tiennyt, kenen tekemä se on. Taidetta tuntevien ystävien avulla pääsin jäljille. Kyseessä on 1527 - 1593 eläneen Giuseppe Arcimboldon Vertumnus. Taiteilija kokosi maalauksensa vihanneksista ja esineistä. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Giuseppe_Arcimboldo. Luettu 3.9.2022)

Kuva sopii kirjan kansikuvaksi hyvin, sillä ruoalla on merkittävä rooli tarinassa. Varsinkin lahkon johtajan suhde ruokaan on arvostava, jopa mässäilevä. Lopulta kattilallinen kesäkeittoa on tapahtumien kulun kannalta ratkaisevassa asemassa.

Kirja alkaa lopusta, ja kun olin lukenut sen loppuun, oli luettava alku uudelleen, jotta ympyrä sulkeutuisi.

Kirjassa on runsaasti hienoja kielellisiä tehokeinoja. Lahkon johtajan saarnat ovat pelottavan tehokkaita. Saarnamiehen lasten nimillä on symbolinen tehtävä. Kirjan lopussa tehokeinona käytetään modusten vaihtelua. Konditionaalia käytetään, kun Armi vielä kuulee johtajan ohjailevan äänen päässään, on valmiina tottelemaan ääntä ja kuvittelemaan, mitä hänen elämässään tapahtuisi johtajan äänen ohjailemana. Viimeisillä riveillä konditionaali muuttuu kuitenkin tehokkaasti indikatiiviksi. Armin kannalta moduksen vaihtamisella on olennainen merkitys. Mielestäni se kuvaa palaamista nykyhetkeen, oman äänen ja rajojen löytämistä; maadoittumista ja toipumista.

Kaiken kaikkiaan Ystävä sä naisien oli minulle laajalti levittäytyvä ja monipuolisesti ajatuksia herättävä lukukokemus. 

Alla olevista linkeistä voi lukea hieman lisätietoa taiteilija Arcimboldosta ja erilaisista lahkoista sekä manipuloinnista: