28.12.2016

Juuli Niemi: Et kävele yksin, Finlandia Junior 2016 -palkinto

Halusin lukea Finlandia Junior 2016 voittajan ja myös muut ehdokkaina olleet kirjat, jotka odottavat lukupinossa. Halusin verrata voittajaa viimevuotiseen voittajaan (katastrofiin) ja lukea sillä silmällä, onko kirjassa mitään tarttumapintaa nuorille lukijoille ja varsinkin pojille. Meneekö kirja läpi yläasteikäisille lukijoille?

Juuli Niemen Et kävele yksin nostaa esiin nuorten ensirakkauden ilot ja tuskat. Päähenkilöt ovat 15-vuotiaita ja käyvät samaa koulua. Ada on kirjoittajatyttö, ja Egzon on kosovolaistaustainen kuvataiteellisesti lahjakas poika. Egzon on käsittääkseni syntynyt Suomessa. Nuoret ovat kunnollisia ja hyväkäytöksisiä, varsinkin Egzon kuvataan kohteliaana ja vastuuntuntoisena. Kaikki on hyvin, ja Adan taitelijaäitikin pitää Egzonista ja alkaa opettaa hänelle asioita kuvataiteesta. Isäsuhde on molemmilla nuorilla kipukohtana: isää ei ole tai hän ei ole ainakaan henkisesti läsnä. Myös vähävaraisuus on yhdistävä tekijä.

Nuoren tytön tunneherkkyys ja tunteiden voimakas vaihtelu on kuvattu hyvin uskottavasti, ja myös henkinen irtautuminen äidistä tuntuu uskottavalta. Egzon tuntuu olevan murrosikäistä perussäheltäjää korkeammalla henkisellä tasolla.
Toisinaan Egzonin ajatuspuhe on jopa liian aikuismaista, hienoa ja monimutkaista. Uskallan epäillä, että kovin moni peruskoulun 9.- luokkalainen poika ei oikeasti kykenee näin korkeatasoisiin ajatuksiin:

"Kaupungissa pakkanen tuoksuu erilaiselta kuin kotona. Se johtuu merestä. On meilläkin meri, mutta sen lähettyvillä asuvat vain ne joilla on rahaa ostaa talon eteen kaksi autoa. Ehkä niillä on rahaa myös rakentaa muureja meren ja meidän lähiömme väliin, koska kotona ei meren tuoksu ulotu koskaan meidän pihaan asti...
... Minun ajatukseni vyöryvät päässä kuin tammikuisen talvimeren hyiset harmaat aallot, enkä minä tiedä, miten saisin pään myrskyn rauhoittumaan."  (s. 108)

"Minun paperilleni nousee puita joiden juuret ovat kuhmuraiset ja rujot. Sitten okra ja preussinsininen, lämpimän ja kylmän raivoisa liitto. Minun päivässäni on poltetut reunat ja yössä jäinen laahus. Minä rakastan öljyvärejäni, rakastan puhdasta materiaalia. Haluan syödä sitä, nuuhkia, tuntea sen rinnassa asti. Elina ei naura. Hän ymmärtää. Minä nautin värin matkasta hyvälle paperille, mutta samalla tunnen paineen." (s. 198)

- Melkoisia ajatuskuvioita 15-vuotiaan pojan päässä!! Ovatko nämä ajatukset todellakin 15-vuotiaan pojan vai sittenkin aikuisen, naiskirjailijan. Eli, onko aikuisen naisen mahdotonta tavoittaa murrosikäisen pojan ajatusmaisema? Viime vuoden voittajakirjassa, Rambossa, tämä oli myös näkyvissä, ja todellakin köpelösti siinä kävi!

Kirjan kieli on vaikeaa, ja paljon lukevalla aikuisellakin oli paikoitellen tekemistä, että pysyi kärryllä, kun asiat oli verhottu niin kauniiden ilmaisujen taakse. Silmissäni näen ja korvissani kuulen 9.-luokkalaisten lukijoiden valituksen: "Mää en tajua tästä mittään!" Ne on ne tietyt abstraktisen ajattelun aivolohkot vasta kehitysvaiheessa, ja pojat elävät vielä ns. latenssivaihettaan, jolloin keho on keskittynyt ihan muihin aktiviteetteihin kuin monimutkaiseen ajatteluun tai kieleen, jota ei ymmärrä. Kun vielä otetaan huomioon se, että nykyään nuoret lukevat koko ajan vähemmän ja vähemmän, luulen, että Finlandia Junior 2016 voittajakirja ei kohtaa 15-vuotiaita lukijoitaan.

Runotyttötädit kirjoittavat, runotyttötädit lukevat ja runotyttötädit valitsevat voittajat. Runotyttöäidinkielenopettajat tarjoavat kirjaa, ja joku runotyttölukija isossa oppilasryhmässä saattaa saada kirjan luetuksi ja ehkä jopa pitää siitä. Jossain kaukana sisäpiirin tuolla puolen ovat todelliset kohdehenkilöt, 15-vuotiaat vähän lukevat nuoret ja varsinkin pojat, joille ei tässäkään kirjassa ollut mitään. He ajattelevat taas, että lukeminen on tylsää. Niinpä!

Et kävele yksin on kuitenkin siinä mielessä myös poikakirja, että se käsittelee pojan paineita olla mies, kun ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, eikä ole ketään, keneltä kehtaa kysyä. Vähäisten tietojen vuoksi sekä pelon ja esittämisen vuoksi ensimmäinen seksikokemus muuttuukin painajaismaiseksi ja rikkoo kaksi ihmistä. Se, minkä piti olla kaunista ja hyvää, muuttuukin rajuksi ja raa'aksi. Nuorisotalon Erkko on ainoa aikuinen, jonka kanssa edes jotain voi puhua. Erkko ymmärtää ja lohduttaa: "...pahoja juttuja tapahtuu, koska sitä ei tiedä kaikkea. Sen takia, että vielä opettelee." Tämä teema on kirjan parasta antia.

Juuli Niemen kirjan heikkouksiksi katson kuitenkin:
  • vaikeaselkoisen kielen,
  • oudot väliluvut, (jotka ehkä kuvastavat kirjailijan ääntä, mutta sekoittavat nuoret lukijat),
  • historialliset epätarkkuudet (Kosovon sodan suhteen),
  • peruskoulumaailman outoudet (Onko 8.-luokkalaisilla muka rakennekynnet? Esittelevätkö ryhmätyöläiset itsensä töiden alkaessa?) sekä
  • aukkokohdat, joihin nuori lukija ei pysty päättelemään vastauksia.

Finlandia Junior 2016 voittajakirja, Et kävele yksin,  jää etäiseksi ja runotyttölukijoillekin vaikeaksi kirjaksi, joka opettajan antamana kotitehtävänä jätetään lukematta. Opettajan on taas etsittävä monia vaihtoehtoja luettavaksi niille, joille kieli on liian vaikeaa ja niille, jotka tarvitsevat jotain konkreettisia ja jännittäviä tapahtumia. Teinit vain näyttävät aikuisilta! Eivät ne sitä ole. Aikuiset, kirjoittakaa niin, että teinitkin tajuavat lukemansa, ja vielä: kirjoittakaa niin, että pojatkin pääsevät kirjoista osallisiksi. Kiitos.

7.12.2016

Pekka Hiltunen ja ainutlaatuiset ihmiset

Olen lukenut Pekka Hiltusen koko tuotannon. Vilpittömästi sinun (2011), Sysipimeä (2012) ja Varo minua (2015) muodostavat yhdessä Studio-sarjan, joka kertoo ainutlaatuisten ja erikoistaitoisten ihmisten tiimistä, joka erilaisin ja vaarallisinkin keinoin puuttuu yhteiskunnan ongelmakohtiin ja rikoksiin. Pidin sarjasta, ja kuulin siitä hyvää palautetta myös ystävältäni, jolle suosittelin sitä. Vuonna 2013 ilmestyi Iso, jonka päähenkilö on huomattavan ylipainoinen nainen, joka kertoo elämästään ja siitä, miten häneen suhtaudutaan lihavuuden vuoksi. Muistaakseni kirjaa kehuttiin juuri siitä, kuinka hyvin Hiltunen onnistui omaksumaan naisen sielunmaiseman ja arvostamaan päähenkilöä ihmisenä.

Nyt luin Hiltusen uusimman kirjan Onni. Tässäkin kirjassa tulee hyvin esille Hiltusen tapa kuvata ihmisen ainutlaatuisuutta ja arvokkuutta riippumatta siitä, kuka tai millainen hän on. Päähenkilöinä ovat Rollon (Rovaniemen) homot, (jotka kokoontuvat Luolassa), Tuulikki, (jolla on lisänimi iltatyönsä vuoksi) ja Oskari (Tuulikin poikaystävä, ex-poikaystävä ja loppuelämän ystävä). Tärkeitä hahmoja ovat myös Oskarin naiset (Emma, Petra ja tytär Saara). Rollon homot, Tuulikki ja Oskari muodostavat toisiaan rakastavan ja toisistaan huolta pitävän perheen. Perhesiteiden syvyyttä kuvastaa esimerkiksi se, että Tuulikki ei epäröi hetkeäkään matkustaa toiselta puolelta Suomea Matiaksen koiran hautajaisiin Rovaniemelle.

Päähenkilöiden lisäksi kirjan merkittävä hahmo on Roady Runner, omissa maailmoissaan elävä outo hörhö. Hän on oikealta nimeltään Aapo, Oskarin vanha koulukaveri. Vaikka Roady Runnerin maailma ei ole aivan yhtä pitävä todellisuuden kanssa, on hänenkin ajatuksilleen ja elämälleen kirjassa tilaa.

Rollon homoja ei esitellä mitenkään alleviivaavasti vain homoina, vaan nimenomaan ainutlaatuisina ihmisinä, joilla on oma elämäntarinansa. Hiltunen arvostaa henkilöitään. Tämä piirre on mielestäni läsnä kaikissa hänen kirjoissaan. Oskarin voimaeläin pingviini edustaa lauman turvaa, oikeutta olla yksilönä parven jäsen.

Kirjailijan omalla äänellä puhuvat sekä Oskari että Tuulikki. Hiltunen on toimittaja, kuten Oskarikin. Oskarin suulla puhutaan huolellisesti toimitettujen tekstien arvosta, taustatiedoista ja lähteiden tarkistamisesta, sivistyksestä ja sen vastapainona nopeudesta, amatöörimäisyydestä, helppoudesta ja klikkausjournalismista. Oskari on huolissaan siitä, että nykyaikana tällaiseen hitaaseen ja pohdiskelevaan journalismiin ei ole enää aikaa, eikä sitä arvosteta tarpeeksi.

Tuulikki puolestaan pitää ääntä homojen ihmisoikeuksista: kaikkien pitäisi saada elää elämäänsä rauhassa pelkäämättä leimaavaa luokittelua tai väkivaltaa. Taiteilija haluaa olla taiteilija, ei periferiasta tuleva homotaiteilija. Homous ei ole syy tulla hakatuksi.

Molempien henkilöiden puheisiin ja ajatuksiin on helppo samaistua, koska Hiltunen tuo asiansa taitavasti esille. Oskari kyllä vähän saarnaa, mutta olen hänen kannallaan. Minäkin arvostan pitkäjänteistä  työskentelyä, asioihin perehtymistä, kriittistä ajattelua ja sivistystä. - "Sivistys ei ole elitismiä. Se on kykyä ymmärtää ja analysoida ympäröivää maailmaa laaja-alaisesti sortumatta liian helppoihin mustavalkoisiin iskulauseisiin." Näin kirjoitti Kaius Niemi Helsingin Sanomien verkkolehdessä 6.12.2016.

Oskari puhuu sivistyksen puolesta, kuten Kaius Niemikin. Äsken kuollut HS:n toimittaja Ilkka Malmberg edustaa luultavasti Oskarin ihannoimaa toimittajatyyppiä. Malmbergin teksteissä on sanottu olevan sekä faktat että kieli kohdillaan ja sydän mukana.  Yle Areenalla on kuultavissa ohjelma Miten minusta tuli minä? Ohjelmassa Malmberg valottaa Veikko Lavin tapaan ihmiskäsitystään: Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jotenkin näen tässä yhteyksiä Pekka Hiltusen kirjojen ihmiskäsitykseen.

 
Katso lisää (Huom! Tekstit eivät näy kokonaan):
http://www.hs.fi/aihe/ilkka-malmberg/ 

2.12.2016

Ääneenlukukirjoja alle kouluikäisille - ja aikuinenkin viihtyy!

Ilmoittauduin paikkakuntani kirjastoon vapaaehtoiseksi satutuokioiden pitäjäksi syyskaudella 2016. Vapaaehtoisten ja kirjastoväen kesken saatiin satutunnit pidettyä joka viikko. Suosittelen tätä antoisaa toimintatapaa, jos siihen vain on mahdollisuutta. Lapsille lukeminenhan on yhtä tärkeää kuin ruoka ja huolenpito! Kaikki nykyvanhemmat eivät tätä valitettavasti ymmärrä, mutta näille 3 - 4-vuotiaille lapsille varmaan oli luettu paljon, koska he jaksoivat niin keskittyneesti kuunnella. Lukutuokio tuotti iloa sekä kuulijoille että lukijalle.

Satutuokioiden valmistelua varten  kahlasin läpi melkoisen pinon uusia ja uudehkoja lastenkirjoja. Valitsin tähän sellaiset kirjat, joista itse pidin ja joita voin suositella. Laitan tähän kirjojen kansikuvat ja luonnehdin kirjaa lyhyesti.

Kollaasissa vasemmalta lukien:
1. Satutuokio alkamassa. Luettavana Veikan metsäretki: Veikka-kettu lähtee seikkailemaan ja joutuu eroon äidistään. Se kohtaa ystävällisiä eläimiä, jotka auttavat Veikan takaisin äidin luo. Kirjassa on mukava tunnelma ja onnellinen loppu.

2. Taikavuosi: Tove Janssonin kuvat ja Hannele Huovin runot. Kirjasta myös oma postaus otsikolla Aivan ihastuttava pikku kirja! Sopii myös aikuisille vaikkapa lahjakirjaksi.

3. Ritari joka ei halunnut taistella: Pieni ritari, jota vanhemmat painostavat taistelemaan, jotta hän saisi kunnioitusta. Ritari ei halua taistella, vaan lukea kirjoja. Kirjojen avulla hän myös selviää monista jännittävistä asioista. Positiivinen, hyvän mielen kirja!

4. Ötökkämaan tarinat: lyhyitä tarinoita Ötökkämaan oudoista asukkaista, kivoja hahmoja ja kivaa kieltä.

5. Kuva Haukiputaan kirjaston satusopesta

6. Susi ja seitsemän pientä kiliä: vanha tuttu satu ja todella ihastuttavat kuvat!

7. Laulavat lenkkitossut: urheiluaiheisia runoja, joista parhaimpia oli runo savolaisesta keihäänheittäjästä. Tuli Ruuskasen Antti mieleen. Kivoja runoja!