Antti Heikkinen: Eila Roine

 

Kuvan lähde: BookBeat

Luin vähän aikaa sitten hyvin kirjoitetun elämäkerran: Tommi Saarela: Kassu Halonen: Maailma on kaunis. Nyt kuuntelin toisen, vähintäänkin yhtä hyvän elämäkerran. Antti Heikkisen Eila Roine on hyvin kirjoitettu elämäkerta näyttelijälegendasta, Roineen teatterisuvusta sekä Tampereen Työväen Teatterista, joka on ollut tiivis yhteisö. Laaja elämäkerta valottaa myös monien tuttujen näyttelijöiden ja ohjaajien elämänvaiheita sekä roolisuorituksia. Kuuntelin kirjan äänikirjana BookBeat -palvelussa. Lukijana on Satu Silvo.

Molemmissa elämäkerroissa kohdehenkilön elämä ja persoona on kuvattu monipuolisesti ja rehellisesti. Kummassakaan kirjoittajan asenne kohdehenkilöön ei kuitenkaan ole palvova, niin kuin joissakin aiemmin lukemissani elämäkerroissa. 

Antti Heikkinen on tehnyt huolellisen taustatyön ja tutustunut Roineen yksityisten arkistojen lisäksi myös Suomen teatterimuseon arkistoihin. Hän on myös haastatellut Eila Roineen perhettä, sukulaisia, ystäviä ja kollegoita. Tietenkin teksti perustuu myös Eila Roineen haastatteluihin, ja tekstissä on kivasti esillä aikahyppyjä vuoden 2022 haastattelutilanteisiin. Myös jotkut haastattelukysymykset ovat esillä. Tämä tuo aitoutta ja mukavaa vaihtelua tekstiin. Eila Roineesta välittyy elämänmyönteinen ja positiivinen kuva. Hän on ollut töissään rohkea heittäytyjä, jolla ei ole pahaa sanottavaa kollegoistaan.

Eila Roineella on valtava, eri vuosikymmenille jakautuva näyttelijäkokemus. Paljon on ollut erilaisia rooleja, paljon on kohdattu näyttelijöitä ja ohjaajia. Tästä johtuen elämäkerrassa on paljon nimiä, joista osa on minulle tuntemattomia. Tästä tuli tekstiin jonkin verran raskautta ja myös hieman toisteisuuttakin rooliluetteloiden muodossa.

Uutta tietoa minulle oli, että Roine ehti tehdä ainakin yhden näytelmän myös Jouko Turkan ohjauksessa 1990-luvun loppupuolella. Turkastakin Roineella on hyvää sanottavaa. Hän sanoo, että Turkan  työskentelytapa oli erikoista, mutta ohjeet olivat nerokkaita. Roine kiittelee Turkkaa siitä, että hänen omat maneerinsa lensivät kerralla "hevon helvettiin", ja Turkka löysi hänestä aivan uusia puolia, joiden olemassaolosta Roineella itselläänkään ei ollut tietoa. 

Nuorempi sukupolvi, noin parikymppisetkin, muistavat Roineen Pikku Kakkosen Eila-mummina, jonka vastanäyttelijänä oli toisinaan myös Ransu-koira, jota oli kuulemma yllättävän vaikea katsoa, kun katse tahtoi pakostakin harhailla käsinuken ohjastajaan Pertti Nättilään. Lasten välitön palaute Eila-mummille: kiittely ja halailu tavatessa ovat jääneet lähtemättömästi mieleen.

Huikea ura on tietenkin elämäkerran pääosassa, mutta myös Eila Roineen ja Vili Auvisen yksityiselämää kuvataan. Siinäkin on rehellistä kerrontaa. Heidän suuri rakkaustarinansa ja onnellinen perhe-elämänsä kuvataan kivasti. Vaikeita aikoja ja surujakaan ei lakaista maton alle. 

Koska Eila Roineen ura on sijoittunut usealle vuosikymmenelle, elämäkerrassa on mukana  mielenkiintoista ajankuvaa: Presidentti Kekkonen istuu katsomossa, taistolaiset toimivat aggressiivisesti luokkataistelussaan ja laativat jopa tappolistoja, joille Roine ja Auvinenkin joutuvat. Myöhemmin Kirsti Wallasvaara pyysi tätä Roineelta anteeksi. 

Varmaan monet muistavat Veikko Sinisalon legendaarisista rooleistaan Tuntemattoman sotilaan Lahtisena ja Laurilan Anttoona Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa. Sinisalo teki myös paljon lausuntakiertueita ja -levyjä. Siksi olikin mielenkiintoista lukea hänen uransa alkuvaikeuksista Tampereen Työväen Teatterissa: artikulaatio-ongelmista ja rooleista putoamisesta pitelemättömän naurun vuoksi. Ohjaaja Eino Salmelainen suorastaan vihasi nuorta Sinisaloa.

Lasse Pöystin maine legendaarisena näyttelijänä ja leppoisana Pikku Kakkosen satusetänä valaistiin myös toiselta puolelta. Ei hän ohjaajana ja teatterinjohtajana niin leppoisa ollutkaan; vaan käyttäytyi jopa sopimattomasti. Roineen mukaan Lasse Pöysti oli loistava näyttelijä, mutta hän ei niinkään vakuuttanut ohjaajana.

Otin kuvan kirjasta, kun olin kuunnellut 82% . Kuuntelin kyllä kirjan loppuun asti, ja tosi hyvillä mielin. Näyttelijä Satu Silvon lukeminen on erinomaista. Sitä voi kuvata sekä loistavaksi luennaksi, mutta myös erityisen hienoksi roolisuoritukseksi Roineen Eilana, koska Silvolla on  Roineen puheenrytmi, äänepainot ja murre aivan erinomaisesti hallussa. Tuntuu, että välillä kuuleekin Roineen itsensä äänessä. Tässä tapauksessa äänikirjan lukija todellakin kohoaa yhdeksi kirjan tekijäksi. Tästähän onkin viime aikoina puhuttu.

Reija Könönen ja Sanna Laakkio: Rohkeasti rehellinen

 

Joku sanoo, että kun pyytää, universumi vastaa. Tätä on vaikea uskoa, mutta usein on käynyt niin, että kun joku asia on ollut mielessä, Hidasta elämää -sivustolla on ollut juuri siihen sopiva päivitys, vaikka en ole algoritmejä siihen opettanut. 

Nyt löytyi juuri sopiva kirja tämän hetken mielentilaan ja elämäntilanteeseen. Reija Könönen ja Sanna Laakkio kirjoittavat kirjassaan Rohkeasti rehellinen siitä "Miten seistä omilla jaloillaan omien ja toisten toiveiden ristipaineessa? Rohkea rehellisyys on viestimistä ilman syyttelyä, painetta ja pelkoa. Samalla se on myös läsnäolevaa kuuntelemista, joka antaa tilaa muillekin." (takakansitekstiä)

Olen aina ollut myötäilijä, joka ei ole näytänyt loukkaantumistaan tai ilmaissut selkeästi mielipidettään tai rajojaan. Olen aina vältellyt konflikteja. Olen jännittänyt vuorovaikutustilanteissa etukäteen, tapahtumahetkellä ja myös jälkikäteen, ja varsinkin jälkikäteen on tullut eräskin yö vatvotuksi, mitä sanoin, miksi sanoin ja mitähän minusta nyt ajatellaan yms. Olen vasta aikuisiällä opetellut asettamaan rajoja, miten minua voi kohdella ja miten ei. Muutama ylilyöntikin on matkalla tapahtunut.

Reija Könönen ja Sanna Laakkio opettavat kirjassaan, miten voi viestiä jämäkästi eri tilanteissa olemalla itselleen rehellinen loukkaamatta muita. Kirja on lyhyt, kuten useimmat Hidasta elämää -sarjan kirjat (213 sivua) Luin sen nopeasti loman aloittavan viikonlopun aikana. Koin kuitenkin saavani kirjasta paljon ajateltavaa ja harjoiteltavaa. Itsetutkiskelu ja itsensä kehittäminen ovat minulle elinikäisen oppimisen tavoitteita.

Tommi Saarela: Kassu Halonen: Maailma on kaunis

 

Oi, olipa hieno lukukokemus pitkästä aikaa! Tommi Saarelan Kassu Halonen: Maailma on kaunis on mielenkiintoinen ja antoisa runsaudensarvi musiikin moniottelijasta. Kassu Halosen persoona, elämä ja ura ovat kiinnostavia. Hänen monipuolinen lahjakkuutensa ja musiikkisaavutuksensa ovat vertaansa vailla. Hän on toiminut iskelmämusiikin, pop- ja rock-genren sekä myös klassisen musiikin saralla vuosikymmenten ajan. Hän on säveltäjä, liideri, laulaja, soittaja, tuottaja ....aivan uskomattoman lahjakas millä musiikin alueella tahansa.

Kassu Halosen elämäkerta oli mukavaa luettavaa siksikin, että sen asiat yhdistyivät omaan henkilöhistoriaan pienissä mittakaavoissa: Kukapa ei muistaisi Kirkaa ja Surun pyyhit silmistäni -kappaletta? Kukapa ei tietäisi Hurriganesia ja Remua, Irwin Goodmania, Jari Sillanpäätä? Olen käynyt myös Kassu Halosen organisoimassa Manamasalon saarikonsertissa kuuntelemassa Katri Helenaa. Oli mukavaa lukea tuttujen artistien persoonista ja kappaleiden syntyhistoriasta. Kirkan rakastettavan ja lempeän persoonan kuvaus teki vaikutuksen. Uutta tietoa minulle oli Irwinin eli Antti Hammarbergin oikea musikaalisuus renttumaisuuden takana.

Kassu Halonen kuulee musiikin valmiina päässään; siksi säveltäminen käy nopeasti, sinfonioiden säveltäminen tietenkin hitaammin. Hän myös monesti näkee säveltämänsä musiikin väreinä tai kuvina, mitä kutsutaan syntesiaksi. "Myös luonto ja maisemat painavat korvien välisen radion käynnistysnappulaa, ja säveltäjä huomaa etsivänsä kuumeisesti kynää ja nuottipaperia." Halonen muistelee, että kerran Sveitsissä ikkunasta näkyvä alppimaisema rupesi soimaan päässä vaivaksi asti. "Ne vuoret soivat tiettyä teemaa, jonka sijoitin osaksi ekaa sinfoniaani. Sinne tuli semmonen erityinen "Sveitsi-jakso." (s. 440 - 441)

Elämäkerrassa tulee kauniisti esille Kassu Halosen kiitollinen ja nöyrä elämänasenne:

" Tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että olen saanut olla hyvän ympäröimä. Se on lahja, joka on antanut voimia tarttua aina uusiin haasteisiin. Olen kiitollinen kaikesta onnesta elämäni polulla, jonka varrella olen saanut kohdata rakkaan Miian sekä joukon aitoja, oikeita ystäviä. Kaikki tämä yhdistettynä siihen, että minulla on ollut onni saada työlleni näin paljon arvostusta yleisöltä, ovat olleet suuri, kannatteleva voima elämässäni." (s. 480)

Tommi Saarela on kirjoittanut elämäkerran hyvin. Kirjan rakenne nojaa viisaasti kronologian sijaan aiheisiin. Muiden henkilöiden kuin päähenkilön haastatteluja on juuri sopivasti, jotta kohdehenkilöstä tulee kirjoitajan mukaan ristivalaistusta, joka tuntui kokonaiskuvan piirtymisen kannalta pakolliselta. Tämäkin on hyvä ratkaisu. Liian runsas muiden henkilöiden haastattelujen käyttäminen tekisikin kohdehenkilöstä palvottavan patsaan, mutta tässä elämäkerrassa kohdehenkilön persoona pääsee todellakin esille ja oikeuksiinsa. Lisäksi kirjan kieli on helppolukuista ja sujuvaa. 

Tommi Saarelan Kassu Halonen: Maailma on kaunis -elämäkertaa voi todellakin suositella luettavaksi muillekin, varsinkin musiikista, henkilö- ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneille.