19/05/2021

Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku. Kuvitus Kati Vuorento


Cristal Snow (oik. Tapio Mikael Huuska) on suomalainen muusikko, ohjaaja, näyttelijä ja juontaja (https://fi.wikipedia.org/wiki/Cristal_Snow). Nyt listaan voi lisätä myös: kirjailija. Koska Cristal Snow on mediapersoona, julkkis, tartuin hänen kirjaansa uteliaana, ja - täytyy myöntää - myös hieman epäileväisenä. En tiennyt hänen kirjoittajakoulutuksestaan New Yorkissa. Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku poisti epäilyt nopeasti. 

"Herkkävireinen ja lämpimän humoristinen tarina tempaa lukijansa keijujen kiehtovaan maailmaan. Pienen peukalon kokoinen keijuipana Penni Pähkinäsydän närkästyy, kun hänen naapuriinsa muuttaa kesäksi kaikkitietävä keijupoika Markka Meritähti. Penni julistaa ystäviensä kanssa sodan sietämätöntä pojankloppia vastaan, ja he alkavat leipoa kadotuskakkua tämän pään menoksi." (Takakansitekstiä) 

Penni lietsoo ystävänsä pyhään vihaan tuota ällöttävää poikakeijua kohtaan. Markkahan lukee kirjoja, pitää itsensä puhtaana, seurustelee luontevasti Pennin vanhempien kanssa ja kaiken kukkuraksi tekee vielä vapaaehtoistyötä sairaalassa. Kertakaikkisen ällöttävä tyyppi! Pippurinen Penni Pähkinäsydän julistaa sodan, eikä epäile käyttää arveluttaviakaan keinoja Markan häätämiseksi. Pennin motiivit ovat hänelle itselleenkin epäselvät. Miksi hän näkee Markan korvat ja kuulee hänen naurunsa aivan erityisellä tavalla?

Miljöö ja henkilöt ovat ihastuttavia. Snow on luonut kokonaisen ja ehyen keijumaailman, jossa ei ole ihmisiä tai muita häiritseviä realistisia olentoja. Keijujen persoonallisuudet on hyvin kirjoitettu. Päähenkilöinä ovat tyttökolmikko Penni Pähkinäsydän, Viliina ja Liana sekä Markka Meritähti ja heidän perheensä. Sivuhenkilötkin ovat moniulotteisia persoonallisuuksia, ja jokainen heistä on huolellisesti luotu. 

Vuoropuhelu on luontevaa, ja välillä rajuakin, eikä todellakaan mitään pelkkää söpöilyä koko ajan. Penni Pähkinäsydän antaa paukkua ja palaa, joskus myös hieman draamakuningataren tyyliin. Pidin tästä. Pidin myös siitä, että keijumaailmassakin on omat ilkimyksensä, eivätkä kaikki tykkää kaikista. 

Tapahtumat ovat mukavia, ja paikoitellen myös hurjan jännittäviä. Markka loukkaantuu vakavasti, ja myrskyhyttysten hyökkäys on kauheaa ja vaarallista. Pidin myös lopusta, joka ei ollutkaan onnellinen, vaan melkoisen kipeä itsetutkiskelun paikka.

Cristal Snow kirjoittaa hyvin. Kieli on elävää, kuvailevaa ja selkeää. Sitä on miellyttävä lukea. Tarina on hieno. Aikuisena lukijana nautin siitä. Uskoisin, että Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku sopii iltasatukirjaksi n. 5-vuotiaasta ylöspäin, ja itse lukevat lapset voisivat varmaan tarttua siihen n. 9-vuotiaina. Kirjan luvut ovat lyhyehköjä, joten se sopii hyvin juurikin iltasatukirjaksi. Toivon todellakin, että yhteinen lukuhetki aikuisen seurassa ei ole menneen maailman lumia. Mikään peli ei lukemista korvaa.

Kati Vuorennon piirrokset ovat herkkiä ja suloisia. Kannessa on väriä, mutta sivukuvitukset ovat lyijykynäpiiroksia. Ne sopivat tarinaan erinomaisesti.

Suosittelen lämpimästi Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku -kirjaa aikuisille ja lapsille. Jatko-osa Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous pitäisi ilmestyä lokakuussa 2021. Jonotan sitä jo kirjastosta.

Lopuksi vielä lainaus kirjasta:  

"Samanlaista sammaleenruokaa me kaikki loppujen lopuksi olemme." 

- Vaikuttavasti sanottu!



14/05/2021

Anja Portin: Radio Popov. Kuvittaja Miila Vestin. BookBeat E-kirja


                                   Kuvan lähde: https://www.bookbeat.fi/kirja/251071



Anja Portin voitti Finlandia Junior -palkinnon 2020 kirjallaan Radio Popov.

Kirja nostaa esille tärkeän teeman: unohdetut lapset, jotka ovat jääneet vaille vanhempiensa hoivaa ja huolenpitoa. He koettavat pärjätä päivästä toiseen omillaan. Kaapissa voi olla makaronia ja ketsuppia, tai ruokarahaksi on jätetty 4 euroa. Mitä sillä saa?

Syyt vanhempien henkiseen tai fyysiseen poissaoloon ovat moninaiset. On mielenterveysongelmia, alkoholismia, liikaa työtä tai liian vähän elämänhallinnan taitoja.

Kirjan päähenkilöksi nousee Alfred Unohdettu ja lehdenjakaja Amanda. Tarinan kuluessa unohdettuja ilmaantuu lisää Amandan ja muiden herkkäkorvaisten ansiosta. Myös opettaja Tähtinen on herkkäkorvainen, ja hän uskaltaa toimia Alfredin puolesta jopa isää vastaan. Herkkäkorvaiset ovat turvallisia aikuisia, jotka kiinnittävät huomiota lasten hätään. Onhan olemassa sanontakin: "Kuunnellaan herkällä korvalla."  Portin on kuvannut tämän sanonnan konkreettisesti. Herkkäkorvaisten korvat kasvavat kääntyilevät ja värisevät, kun unohdettu lapsi huokailee.

Amandan luota löytyy venäläisen fyysikon Aleksandr Stepanovitš Popovin kehittämä vanha radiolähetin. Alfred perustaa radioaseman, Radio Popovin, joka toimii Unohdettujen viihdytys-, tiedotus- ja koollekutsukanavana.  Fiktiiviseen tarinaan on saatu ympättyä todellinen henkilö, ja kirjassa saa myös tietoa Popovista. Ihan kiva idea.

Kirjan teema on raskas, mutta lapsikuuntelijoille tai -lukijoille sitä on saatu kevennettyä positiiviseksi kivojen persoonien ja tapahtumien avulla. Radio Popovin tarjoamat helpot ja halvat ruokaohjeet ovat sympaattisia ja varmaan kokeilemisen arvoisia. Kirjan loppu on onnellinen, mikä on hyvä asia.

Aikuisen lukijan huomioissani Amandan ja Alfredin henkilöhahmot eivät ole täysin uskottavia, ja varsinkin Alfredin juontajapersoonan aikuismaisuus ja liikaviisaus häiritsivät minua. Olihan Alfred vasta 9-vuotias. Hänessä ei ollut lapsellisuutta. En tiedä, oliko tämä tarkoituskin. Haluttiinko sanoa, että hylkäämisen kokemukset karistavat lapsuuden ja ilon? 

En myöskään pitänyt siitä, miten isän henkilöhahmoa luotiin aluksi mielenterveysongelman, ehkä bipolaarisen mielialahäiriön suuntaan, mutta loppupuolella hän osoittautuikin rikollisliigan jäseneksi. Mikähän tämän selitys on? Vai voiko se olla vain vahinko? Isän kohtalo jäi avoimeksi, mutta ainakin hän yritti kömpelösti halata Alfredia, ikään kuin tietäisi, että ei näe häntä pitkään aikaan. 

Miila Vestinin mustat piirroskuvat eivät sytyttäneet minua. Ne ovat mielestäni turhan vaisut, suorastaan ankeat. Kirja olisi antanut aihetta myös väreihin, jotka olisivat korostaneet iloa ja toivoa mieluummin kuin ankeutta ja surua. Amandan koti omenapuineen ja mielenkiintoisine huoneineen olisi ansainnut värit.  Oliko tämä tietoinen valinta?

Anja Portinin Radio Popovissa on paljon hyvää, ja ennen kaikkea yhteiskunnallisesti tärkeä teema. Siinä on mielestäni myös puutteita, mutta kyllä se varmaan Finlandiansa ansaitsi. Muita ehdokkaita en ole lukenut. Valinnan teki näyttelijä Christoffer Strandberg.


12/05/2021

Juhani Karila: Omenakrokotiilin kuolema


Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys on saanut ansaitsemaansa huomiota ja paljon kehuja. Halusin lukea myös aiemmat kirjat, novellikokoelmat Gorilla ja Omenakrokotiilin kuolema. Gorilla jäi kuitenkin kesken. Koin novellit jotenkin tyyliharjoitelmina, enkä innostunut niistä. Aluksi Omenakrokotiilikin jäi kesken kirjastolaina-ajan päättymisen vuoksi, mutta Omenakrokotiilissä jäi jokin kaivertamaan, joten lainasin sen uudelleen. Se kyllä kannatti. Maagisen realismin hullutuksiin lähdetään heti ensimmäisestä novellista alkaen. Mitään rajoja ei ole. Kaikki on mahdollista, ja Karila ottaa siitä kyllä kaiken irti.

Kilpailujen talo liittyy (aluksi) koulumaailmaan, mutta antaa kyllä asiaan aivan uudenlaisen näkökulman. Tonttujen, maahisten, mörököllien, näkkien ja keijujen lisäksi lukija törmää uuteen tuttavuuteen, slaavilaisessa kansanperinteessä esiintyvään domovoihin.

Mihin puu kaatuu on hieman erilainen tarina, hassutteleva sekin, mutta se sisältää vakavamman sanoman luonnonsuojelun tärkeydestä. Ehkäpä myös avohakkuiden vastaisuudesta on kyse.

Tämä sattu Marttiinin kaverin pojale on varoittava kertomus siitä, miten maalaispojalle voi käydä suuressa kaupungissa, jossa ainoa tuttu on yöpaikan antava täti.

Hän halusi vain lyödä palloa on ehkä kokoelman realistisin tarina. Se jää mielestäni harmittavasti auki, eikä lukija saa tietää, oliko pöytätenniksen ihmelapsi, Taku, sittenkin kuulolla lipunmyyntikopissa vai ei, kun häntä huhuiltiin. Tyttö olisi vain halunnut lyödä palloa, ei ollenkaan kilpailla.

Kokoelman viimeinen novelli Kuolematon deluxe on yksi parhaista. Tässä maaginen realismi lyö kättä scifin kanssa, ja kyborgien elinikä on lisätyn teknologian ansiosta kasvanut aivan uusiin mittoihin. Tämä novelli voisi kiinnostaa nuoriakin lukijoita. 

Omenakrokotiilin kuolemassa tarinoiden innoittajana on voinut tulkintani mukaan olla niin Lego-ukkelit kuin irtokarkitkin. Karila käyttää tarinoissaan taitavasti oman elämänsä aineksia, mielikuvistustaan ja erittäin sujuvaa suomen kieltä. Aion todellakin seurata hänen uraansa ja toivotan sille onnea ja menestystä.

Juhani Karila voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2010. 

Gorilla ilmestyi 2013, ja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Omenakrokotiilin kuolema ilmestyi 2016.

Pienen hauen pyydystys ilmestyi 2019. Se sai Kalevi Jäntin palkinnon, Jarkko Laine -palkinnon  ja Lappi-palkinnon vuonna 2020.

Postaukseni Pienen hauen pyydystyksestä löytyy tästä linkistä: 

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Pienen+hauen+pyydystys


 




 

09/05/2021

Auringonjumalattaren tyttäret: japanilainen naisellisuus. Toim. Anne-Mari Forss ja Ulla Huhtamäki



Auringonjumalattaren tyttäret: japanilainen naisellisuus
 (toim. Anne-Mari Forss ja Ulla Huhtamäki) sisältää 11 asiantuntijan kirjoituksia aiheesta. Kirja on samannimisen näyttelyn oheisjulkaisu. Näyttely oli 29.1. - 17.5.2009 Sinebrychoffin taidemuseossa.

Tuttuja nimiä kirjoittajissa ovat mm. Kai Nieminen ja Minna Eväsoja. Kai Nieminen on runoilija ja japanilaisen kirjallisuuden kääntäjä, jonka tunnen valitettavasti vain nimenä, mutta aion paikata aukon sivistyksessäni.  Minna Eväsoja on kirjoittanut japanilaisuudesta tietääkseni ainakin kolme kirjaa, joista yksi on väitöskirja. Blogiini olen kirjoittanut kahdesta: Melkein Geisha ja Hurmaava ja hullu Japani sekä Shoshin: aloittelijan mieli. - Japanilaisia ajatuksia ja ajatuksia Japanista.

Auringonjumalattaren tyttäret: japanilainen naisellisuus -kirjan aiheita ovat mm. naisten asema Edo- ja Heian -kauden patriarkaalisessa maailmassa,  puupiirrosten naiskuvat, salaperäiset geishat ja nykyaikainen pop-kulttuuri, vain muutamia mainitakseni. Edo- ja Heian -kaudella tosin ei oikeastaan voi puhua naisten asemasta, koska sitä ei ollut; nainen oli täysin äänetön ja näkymätön ja lähinnä hän vain värjötteli kaihdinten takana hämärässä. 

Kirja on laaja, niin kuin Japanin kulttuurihistoriakin. Luin kirjaa pitkään ja hartaasti. Ihailin ja ihmettelin. Sain valtavasti tietoa ja uusia kiinnostuksen kohteita. 

Mia Kankimäki esittelee kirjassaan Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin japanilaisia klassikoita. Samat kirjat ponnahtivat esiin Auringonjumalattaren tyttärissäkinSei Shōnagon Tyynynaluskirja (tai toisen käännöksen mukaan Päänaluskirja), Murasaki Shikibun Genjin tarina ja nimettömän naisen nimetön kirja, joka tunnetaan Sarashinan päiväkirjana. 

Nämä alkoivat kiinnostaa, ja koska ne on suomennettu, taidan kääntyä palvelevan kirjastolaitoksen puoleen. Voisi olla huikea elämys lukea näitä 900 - 1000-luvulla "näkymättömien" naisten kirjoittamia kirjoja, joita on käännetty maailmanlaajuisesti.

Kai Niemisen elämäntyö japanilaisen kirjallisuuden suomentajana alkoi myös kiinnostaa. Hänen käännöksiinsä ja omaan tuotantoonsa voisin tutustua vaikka kesälomalla. Myös kalligrafian opettelusta voisin saada kivan harrastuksen, ainakin kokeilumielessä.

Kirja on monipuolinen, ja lukukokemus oli mielenkiintoinen. Oli mukavaa myös innostua uusista asioista. Ainoa huono puoli kirjassa on sen koko. Se on 18 x 30 cm. Se on hankala ja raskas kädessä pidettäväksi. 

Lukemani Minna Eväsojan Japani-aiheiset kirjat löytyvät blogistani tämän linkin takaa:

Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -postaus löytyy linkistä


Mainituista japanilaisista klassikoista löytyy lisätietoa seuraavista linkeistä: