Granta - uuden kirjallisuuden areena 9: Tunnustus

Hiphei! Olen saanut luettua kaikki yhdeksän suomenkielistä Granta-aikakauskirjaa. Saavutin siis itselleni asettamani tavoitteen. Kirjoja on vain yhdeksän, mutta kirjallisuutta niissä on paljon enemmän. Blogissa on muistiinpanoina ne tekstit, joista pidin ja joihin voi myöhemmin palata.

Granta - uuden kirjallisuuden areena 9: Tunnustus ei aluksi lähtenyt vetämään, eikä lopuksikaan. Odotin enemmän. Teema on löyhä, joten siihen on voinut kirjoittaa ja koota tekstejä myös löyhästi, ehkä liiankin löyhästi, niin ettei selviä, mitä tässä oikein tunnustetaan. Kansikin viittaa sydänverellä tehtäviin tunnustuksiin, mutta niitä ei juurikaan tullut. Tässä muutama nosto:

Jukka Viikilä: Papin tunnustukset. Otteita

Viikilän Papin tunnustuksissa ei ole kyse vain papin, suntion tai piispan tunnustuksista, vaan siinä käsitellään inhimillisyyden koko kirjoa, koko elämän pohdiskelua hieman vinksahtaneesta näkökulmasta. Tästä Jukka Viikilän tekstistä pidin, toisin kuin Finlandia-palkinnon voittaneesta Akvarelleja Engelin kaupungista, joka jätti minut kylmäksi.

Ivan Tšistjakov: Siperian laitamilla

Grantan kirjailijaesittelyn mukaan "Ivan Tšistjakovilta säilynyt, GULag-leirin elämää vartijan näkökulmasta kuvaava päiväkirja on harvinaisuus, jota pitää hallussaan venäläinen ihmisoikeusjärjestö Memorial. Tšistjakovin myöhemmistä vaiheista ei tiedetä juuri muuta kuin että hän kaatui toisen maailmansodan rintamalla Tulassa vuonna 1941."

Teksti on viisasta ja oppinutta. Kuka Tšistjakov oli? Oliko hän Siperiaan karkoitettu kirjailija, sivistyneistön edustaja, jonka ainoa rikos oli juuri tässä? Mikä oli hänen kansalaisuutensa? Kenen kirjoittamia ovat tekstin alaviitteet? Mikä tuo GULag-leiri oli?

Tekstistä välittyy väkivallasta  irti pysyttäytyvä tarkkailija, joka keskittyy selviämiseen Siperian hirvittävissä olosuhteissa.

          Alla on muutama linkki aiheesta:

https://agricolaverkko.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=860

http://www.gulag.fi/naapurissa.html 

Karl Ove Knautsgård: Kohtalosta 

Knautsgårdia on hehkutettu paljon, mutta minä en ole vielä lukenut häneltä yhtään teosta. Tämä teksti on laaja ja syvä essee, pohdintaa elämästä ja kirjallisuudesta. Sen on suomentanut Katariina Huttunen. Esseessä viitataan Raamattuun, islantilaissaagoihin, Dostojevskiin, Shakespeareen, Danteen, ja se kyllä osoittaa kirjoittajansa lukeneisuuden. Muun ohessa tekstissä pohdiskellaan outoa sattumaa elämässä, joka liikkuu toden ja yliluonnollisen välillä. Mietin, miten tämä liittyy teemaan? Onko kyseessä irrallinen teksti, johon on lisätty jälkikäteen yliluonnollinen elementti, jotta sen voisi lukea teemaan kuuluvaksi? Jäi jotenkin hämmentynyt olo.

Tämän tekstin anti oli kuitenkin se, että siinä lainattiin Antti Tuurin suomentamaa Poltetun Njállin saagaa, joka jäi kiinnostamaan sekä saagan itsensä että Antti Tuurin osalta. Tässä mielessä Granta on aiemmillakin lukukerroilla toiminut hyvin.

Antto Terras: Luokkakokous 

"Antto Terras on Tallinnassa syntynyt puolisuomalainen kirjailija, koomikko ja entinen myymäläetsivä. Hänen tuotantonsa nojaa vahvasti roast-huumoriin, ennakkoluulottomaan kerrontaan ja alituiseen hämmentämiseen. Hän on asunut Suomessa vuodesta 1991 alkaen."

Tämän nimen painan mieleen! Teksti oli hauska, sarkastinen ja jopa inhorealistinen.

Bernard Quiriny: San Juliánin piispa 

Belgialaisen Bernard Quirinyn tekstissä piispalla on todella paha ruumiillinen ja sielullinen ongelma, jonka hän joutuu tunnustamaan uteliaalle siivoojalle. Mielenkiintoinen ja outo, hyvin kehitelty tarina!

Riku Korhonen: Puhu, viha 

Riku Korhonen käsittelee tekstissään huonojen, loukkaavien, valheellisten tai itse virheellisiksi katsomiensa arvostelujen satuttavuutta. Voi olla, että kriitikko ei ole edes lukenut arvostelussaan lyttäämäänsä tekstiä. Kirjailijan persoonaa voidan myös haukkua esteettä. Kyseessä on suorastaan vihapuhe, johon kirjailija voi yrittää vastata henkilökohtaisella yhteydenotolla tai kuvittelemalla ankaria kostotoimenpiteitä asiattomalle kriitikolle. 

Vastauksissaan lyttääjille sanansäilä sivaltaa ja -ruoska viuhuu. Myös kirjabloggaajat saavat osansa, ja se pistää kyllä yhä tarkemmin miettimään sanottavansa.

Ihan kaikkia kohtia ei ehkä kannata lukea totuutena, vaan vihan tunteen fiktiivisinä kuvauksina. Teksti on oikeutettu tunnustus,  mutta kyllä se on pelottava!

Helena Petäistö: Ranska, Macron ja minä

Olen toistamiseen oudoilla vesillä. Poliittinen kirjallisuus ei ole ollut minun juttuni, mutta Helena Petäistön Ranska, Macron ja minä teki poikkeuksen. Helena Petäistö kirjoittaa asiaa Ranskasta, Ranskan entisistä presidenteistä, politiikasta ja ranskalaisuudesta, mutta sopivan keveällä otteella, joten kirjan jaksaa lukea helposti, vaikka politiikka ei olisikaan ihan ykkösintohimo. Kirjan nimessä "ja minä" antaa kirjoittajalle vapauksia.

Ranskan hyvin tunteva, kokenut journalisti ja MTV:n entinen Pariisin kirjeenvaihtaja Helena Petäistö valottaa Ranskan historiaa ja "kuninkaallista tasavaltalaisuutta" mielenkiintoisesti. Millaista on johtaa kansaa, joka ei kauaa kunkkujaan kumartele? Mielipiteet ilmaistaan selkeästi ja kiivaasti. Vaalien tv-väittelyt ovat suurta kansanhuvia. Niistä riittää pohdittavaa kaduilla ja toreilla.  Ranskalaisten ote politiikkaan on suorastaan intohimoinen. Siinä on yhä näkyvissä vallankumouksen vaikutteita.

"Saint Denis'n basilikan kryptassa lepäävät lähes kaikki Ranskan kuninkaat - tai tarkemmin sanottuna se, mitä heistä on enää jäljellä sen jälkeen kun vallankumouksen höyrypäät murtautuivat kryptaan, avasivat yli 50 tammiarkkua, häpäisivät kuninkaalliset ja heidän hautapaikkansa ja kippasivat lopulta rauhassa nukkuneet hallitsijat katedraalin taakse kaivettuun joukkohautaan. Ja tästä kaikesta älyttömyydestä on kulunut vasta runsaat 200 vuotta. Se pistää Ranskan nykyjohtajatkin mietteliäiksi."

Polittinen aktiivisuus ja osallistuminen on ansaittu oikeus. Se on kaukana suomalaisesta viileästä asiallisuudesta ja varovaisuudesta.

Menneiden presidenttien poliittisen toiminnan  ja yksityiselämän kautta kautta Helena Petäistö luo henkilökuvan Ranskan nykyisestä huippuälykkäästä, monipuolisesti sivistyneestä ja hurmaavasta nuoresta presidentistä Emmanuel Macronista. Myös vaimo Brigitte saa ison osan huomiosta.

Emmanuel Macronin ja Brigitten rakkaustarina on niin ainutlaatuinen ja täydellinen kuin jo Platon on kirjoituksissaan kuvannut:

"Toisistaan erilleen singahtaneet saman sielun puolikkaat etsivät ikuisesti toisiaan, kunnes ne löytävät toistensa luo."

Tästä on kyse. Ei ole väliä sillä, millaisessa, paheksutussa, elämäntilanteessa rakkaus alkoi. Ei ole väliä ikäerolla. On vain nämä toisilleen kuuluvat sielun puolikkaat. Ooh, kuinka romanttista ja ihanaa!

Ammattikirjoittajan sujuvaa ja terävää tekstiä oli mukava lukea. Oli kiva saada tietää tunnettujen presidenttien persoonallisuuksista ja yksityisasioista, jotka saattoivat nopeasti johtaa poliittisen uran loppumiseen, juurikin edellä kuvatussa vallankumoushengessä.

Timo Kangasluoma: Marco Hietala: ruostumaton

Onhan se komeaa, kun on tuollainen tukka ja kaksoistupsuparta, osaa laulaa ja soittaa ja on kiinnostavasti menninkäisen näköinen! Olen ihaillut aina Marco Hietalaa, mutta elämäkerrat ovat tuttuja lähinnä kirjailijoiden osalta. Poikkeuksena on prinsessa Dianan sekä Kellokosken prinsessan elämäkerta. Muusikkojen elämäkertoja en ole aiemmin lukenut. Mielenkiintoista on nyt päästä tutustumaan Marco Hietalaan. Mielessäni hän on "maailmanluokan maalaispoika." Kiva nähdä, pitääkö mielikuva paikkaansa. 

Tämä on Kirjakirjokansi-blogin 100. postaus, ja on mukavaa, että juuri se käsittelee itselleni vierasta aluetta.

Timo Kangasluoma kirjoittaa omien sanojensa mukaan ainoastaan sellaisia henkilökuvia ja elämäkertoja, joilla on väliä. Häntä kiinnostavat monitahoiset ja avoimet persoonat, jotka uskaltavat puhua niin vahvuuksistaan kuin heikkouksistaankin. Kangasluoma kirjoittaa hyvin; haastattelujen pohjalta teksti on aidon minä-kertojan kaltaista, niin kuin Hietala itse olisi sen kirjoittanut. Hänen omaa panostaan onkin kirjassa näkyvissä paljon.

Marco Hietala oppi lukemaan 4-vuotiaana, kun isoveli Saku opetteli ekaluokkalaisena lukemista. Lukemisesta tuli pitkäksi aikaa ykkösharrastus. Kirjallisuus ja hevimusiikki yhdistyivät 9-vuotiaana tajunnan räjäyttävällä tavalla:

"Muistan kuin eilisen sen päivän, kun Saku toi kotiin naapurista lainaamansa Black Sabbathin Master of Reality -levyn. Olin yhdeksänvuotias ja juuri lukemassa Muumipeikko ja pyrstötähti - kirjaa sohvalla. Kirjassa oli helvetillinen tuomiopäivän meininki, kun pyrstötähti oli lähestymässä ja koko muumimaailma tuhoutumassa. Siihen kun kajahtivat Sabbathin synkät soinnut, niin olin myytyä miestä. Siinä tilanteessa yhdistyivät musiikki, tarina ja fantasia täydellisesti. Se oli niin kovaa kamaa, että mikään ei ollut sen jälkeen enää entisellään. Voi siis sanoa, että kiinnostukseni heviin alkoi tuosta hetkestä."

Kirjallisuus on yhdistynyt myöhemminkin Hietalan musiikkiin mm. scifistä saatujen aiheiden ja teemojen osalta.

Henkilökuva Marco Hietalasta on aito. Keikkaörvellysten kuvaus saattaa hirvittää lukijaa, mutta vastaavasti aito kerronta alkoholismista, sen myöntämisestä ja raitistumisesta, masennuksesta, perheestä ja ihmissuhteista antavat paljon lisäpisteitä. Masennuksen ja alkoholismin osalta Marco Hietala kehottaa esimerkillään varsinkin nuoria hakemaan apua. 

"Olisi hienoa, jos tämä kirja pelastaisi edes yhden elämän."

Oli mielenkiintoista lukea Nightwishin henkilöristiriidoista sisältäpäin kuvattuna (Tarja Turunen vs. bändi sekä Anette Olzen vs. bändi). Nykyisen solistin Floor Jansenin kanssa bändillä on avoimet ja arvostavat välit.

Kirjan kuvat on hyviä, ja nekin ovat aitoja tilannekuvia.

Ajatukseni maailmanluokan maalaispojasta tuntui pitävän paikkansa. Jalat on tukevasti maassa; maailman näkeminen on auttanut näkemään ihmiset ihmisinä glooriasta huolimatta, rehellisyys ja toisista huolta pitäminen ovat tärkeitä arvoja. Ihmisten välille ei kannata lyödä keinotekoisia rajoja.

Arvostan myös Marco Hietalan puhetta lukemisen puolesta:

"Jos oikeasti haluaa tietää asioista, niin kannattaa lukea paljon. Nykyään ihmiset lukevat aivan liian vähän ja varsinkin nuoret. Käyn aina silloin tällöin puhumassa lapsille ja nuorille lukemisen tärkeydestä. Saatan sanoa heille, että lukemisessa ei ole ikärajoja. Pääsette käsiksi sellaiseen matskuun, mikä teiltä olisi muuten kielletty. Se toimii hyvin. Tässä ei ole mitään vaaraa, koska luetun tekstin aivot kuvittavat kunkin oman mielen tason mukaan, kun taas videona samat tapahtumat ovat muodossa, jossa aivot eivät pehmennä mitään."

Timo Kangasluoman Marco Hietala: ruostumaton oli hyvä ja mielenkiintoinen lukukokemus. Fanitus jatkuu.

Granta - uuden kirjallisuuden areena 8: Eläin

Koiranpentu tuli taloon ja sekoitti elämän. Lukeminen jäi, kun keskittyminen oli heikkoa. Grantaan pystyin keskittymään.
Sattui sopivasti, että Granta - uuden kirjallisuuden areena 8:n teemana on eläin.

Kuten aiemminkin olen todennut, Grantojen kannet ovat sympaattisia.

Eläin-teemasta nostan esille seuraavat tekstit:

Tiina Raevaara: Keskusteluja vanhan koiran kanssa

Raevaaran teksti on erittäin sympaattinen, aito ja liikuttava. Kertoja käy keskustelua vanhan koiran kanssa. Kumpikin tiedostaa lähestyvän, lopullisen eron. Tarina on syvä, hellä ja täynnä rakkautta.

Leena Krohn: Taiteiden yössä

Leena Krohnin tuotantoon on jostakin syystä jäänyt tutustumatta, mutta aion kyllä korjata sen. Kiitos Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmän, olen saanut vinkkejä sekä Krohnin kirjoista että tuotannosta kertovista kirjoista. Taiteiden yössä -  novellissa normaali ja outo maailma ovat rinnakkain ja kohtaavat puiston penkillä. Mitä yöllinen kulkija oikein kuljettaa talutushihnassa? Mikä kulkija itse on?

Reidar Palmgren: Maailmankuvat kohtaavat jäteastialla 

Palmgrenin teksti on näytelmä, jossa jääkarhulla on painavaa sanottavaa, mutta sitä ei kuunnella.

Colin Mcadam: Kiitos Tim kutittaa Lana 

Aluksi luulee, että McAdamin teksti käsittelee vain simpanssien hämmästyttävää älykkyyttä ihmiskielen oppimisessa ja kommunikoinnissa ihmisen kanssa. Lopulta huomaa, että McAdamin tärkein viesti onkin se, että ihmisen ylemmyys näitä hienoja eläimiä kohtaan ei ole oikeutettua. Se ei ole oikeutettua mitään eläinlajia kohtaan.

Yukiko Motoya: Koirat 

Tarina kertoo yksin vuoristomökillä työskentelevästä ja ihmisiä karttavasta naisesta(?), jonka seurana on vain valkeita koiria. Tarina tuntuu ensin realistiselta, mutta kehittyessään saa outoja, unenomaisia, jopa kauhutarinan piirteitä. Mitä tapahtui lapselle? Mihin väki katosi kaupungista? Olivatko koirat tästä maailmasta? 

Rebecca Giggs: Valaan saattajat 

Rebecca Giggs kuvaa faktatekstissään itkettävän surullisesti Australian rannikolle ajautuvia valaita ja syitä siihen, miksi niin tapahtuu ja mitä valaille tapahtuu kuoleman jälkeen. Ihminen, herää! Et ole maapallon valtias! Eläinkanssakulkijat kärsivät ja tuhoutuvat!

Antti Heikkinen: Satu ketusta ja Jens Forströmistä 

Antti Heikkisen satu kertoo ydinsodasta ja ydinsuojaan linnottautuvasta miehestä sekä ketusta. Satu on hauska, ja nuoretkin lukijat voivat pitää siitä. Heikkisen tyyli on muhevaa. Vaikka aihe on vakava, sitä käsitellään pilke silmäkulmassa. Luonto voittaa aina!

Granta - uuden kirjallisuuden areena 7: Koti

"Cambridgen yliopistossa vuonna 1889 perustettu maineikas brittiläinen aikakauskirja on laajentunut kansainväliseksi verkostoksi. Grantan laitoksia ilmestyy yli kymmenessä eri maassa Brasiliasta Kiinaan, Portugalista  Israeliin. Suomenkielisen laitoksen ensimmäinen numero ilmestyi syksyllä 2013."

Granta - uuden kirjallisuuden areena 7 teemana on Koti, ja se on ilmestynyt 2016.  Minun urakkani on lukea kaikki yhdeksän Grantaa, joten olen jo loppupuolella.

Tämä Granta on hajanaisempi kuin muut lukemani Grantat,  johtuen siitä, että käsitys kodista ei olekaan pelkästään fyysiset seinät, esineet ja läheiset ihmissuhteet, jotka voidaan liittää kotiin. Uskonnot, sodat, historia, polittiset tilanteet, terroristijärjestöt voivat vaikuuttaa siihen, millaiseksi käsitys kodista voi muodostua. Osa teksteistä oli poliittisia kannanottoja, joita en nyt jaksanut kunnolla ajatella. Keskityin niihin, jotka todella kertoivat kodista; tässä niistä muutama nosto:


Pia Ingström: Koti mielessä

Vanhus elää tavaroiden ympäröimänä. Palvelutaloon muuttoa ehdotettaessa pahimpana kauhukuvana on tavarasta luopuminen: "Kuka minä sitten edes olisin ilman kotiani ja näitä kaikkia tavaroitani?" Vanhus kaatuu, muisti heikkenee ja terveysongelmat kasautuvat. Tavarat menettävät merkityksensä, kun koti onkin lapsuuden lastenhoitajan tarjoama syli. "Mieli ei ollut kotona, koti ei ollut mielessä!"  Ihminen tarvitsee arvostusta ja kosketusta koko elämänsä ajan. Tavaralla ei ole väliä.

Pajtim Statovci: Podujevo 

Pajtim Statovci on syntynyt 1990 Kosovossa, Podujevossa, ja muuttanut Suomeen 2-vuotiaana. Muistan itsekin, että ensimmäisiä maahanmuuttajia, joihin olin työni kautta kosketuksessa 1990-luvulla olivat juuri Kosovon albaanit. Tarkempaa merkitystä en kuitenkaan nimitykselle tuolloin osannut rakentaa. Elämäntilanne oli sellainen, että uutisia ei paljon ehtinyt seurata. 

Statovcin tarina tuo Kosovon sodan esille juurikin albaanien näkökulmasta. Serbit ovat pöyhkeitä valloittajia, albaanit alistettuja. Statovcin tyyli on satiirinen, mikä aluksi helpottaa vaikeista asioista kertomista, mutta myös hämmentää. Miksi isä pahoinpiteli 12-vuotiaan tyttärensä? Miksi äiti jatkoi pahoipitelyä niin, että tytär oli kuolla halkaistu lautanen kyljessään? Raiskasiko serbisotilas tyttären häväisten sekä hänet että koko perheen? Alla on Statovcin omakohtaisia ajatuksia pakolaisuudesta, kodista, kielestä ja kotimaasta.

          http://ylioppilaslehti.fi/2017/05/kuinka-opin-hapeamaan-kotimaatani/ 

Nura Farah: Muukalainen omassa kodissa

Nura Farahin tarina kuvaa suomalaista rasismia, jonka työssäkäyvä ja suomea puhuva somalinainen kohtaa asuntoa ostaessaan. Tämä on aito, ehkä omakohtainen tarina. Kiinnostus heräsi myös Farahin Aavikon tyttäret -kirjaan.

Kauko Röyhkä: Äidin kotona

Olen kartellut Kauko Röyhkän tuotantoa. Vain Miss Farkku Suomi on ennestään tuttu. Äidin kotona on kertomus käynnistä äidin kotona ja siitä, miten vierailu tuo muistoja mieleen, äidin ärsyttävyydestä ja tärkeydestä sekä siitä, että hetkellä on merkitystä. Tarina on aito ja avoin. Siinä ei ollut mitään rock-tähden leuhkuutta. Pidin siitä.

Mathias Rosenlund: Hometta, lokaa ja pölyä

Mathias Rosenlundin kertomus paljastaa kodin tärkeyden terveenä ja sen, miltä koti näyttää ja tuntuu masentuneena. Sairauden murskaavuus koskettaa. Lasten ja rutiinien läsnäolo tuo toivoa. Hieno teksti yllättävästä näkökulmasta!

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Koiranpentu tuli taloon ja sekoitti koko elämän. Ei ole ollut lukuaikaa eikä - rauhaa. Olli Jalosen kehuttu Taivaanpallo eteni hitaasti, osittain pennun vuoksi, mutta osittain myös kirjan itsensä vuoksi. Yritin löytää kehumisen syyt. Löysin jotain, mutta jotain jäin kaipaamaan.

Taivaanpallo kertoo Angus-pojan elämästä Saint Helenan saarella, hänen ankarasta merimatkastaan Lontooseen ja elämästä herra Halleyn oppipoikana. Kertoja on pikkupoika, joka kasvaa kirjan aikana nuoreksi. Hän on älykäs pohdiskelija ja oppii nopeasti lukemaan ja laskemaan. Kertojanääni on vakaa, mutta onko se uskottava?

Halley on tuttu nimi, ja mieleen tulee Halleyn komeetta. Saint Helena tuntuu jotenkin tutulta. Ainoa mieleen tuleva oli Napoleon. Onko ollut joku Saint Helenan verilöyly? Tällaista alitajunta yrittää syöttää. Tarkistin tuon Napoleonin, ja Saint Helenallehan hänet karkotettiin.

En saanut kirjasta mitään historiallista kiinnekohtaa tapahtumien taustaksi, ja se häiritsi minua.Tapahtumia oli paljon. Oli tuttu nimi Newton, oli orjalaiva ja orjien kohtalo, oli Halley, mutta jotenkin liian taustalla. Takakannessa puhuttiin tähtitieteilijän oppipojasta, mutta se oli melkoisen ohut juonikuvio. Miksi?

Anguksen matka märssykorissa ja, myöhemmin kiinnijäämisen jälkeen, laivassa on todellinen selviytymistarina, ja sitä oli mielenkiintoista seurata. Joku kirjassa kiehtoi, niin että maksoin kuuliaisesti kirjaston sakkomaksun, 60 senttiä.

Mutta minulle kirja oli myös puuduttava ja pitkästyttävä juurikin siksi, että kiinnekohta puuttui.

Jalosen kieli sen sijaan saa minulta kehuja. Pidin siitä, että otsikkona olikin virke, joka jatkui sujuvasti tekstiin. Lisäksi pidin kovasti lyhyistä,  vihjailevista virkkeistä ilman mitään selityksiä. Teksti kantoi tapahtumia.

"Myymällä Annin kahdeksi tunniksi äiti on hankkinut minulle matkan pois."

"Kun olemme kiivenneet kohot narutikkaat kannelle, hän nykäisee minua kauluksesta niin että sattuu ja sanoo kuin vihassa että vauhkon päätänsä heittävän tamman takia." 

Olli Jalosen Taivaanpalloa suositeltiin Kirjallisuuden ystävät - Facebook-ryhmässä. Otin kirjan luettavakseni suositusten perustella, en oman mielenkiintoni vuoksi. En aivan innostunut.