01/06/2018

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Koiranpentu tuli taloon ja sekoitti koko elämän. Ei ole ollut lukuaikaa eikä - rauhaa. Olli Jalosen kehuttu Taivaanpallo eteni hitaasti, osittain pennun vuoksi, mutta osittain myös kirjan itsensä vuoksi. Yritin löytää kehumisen syyt. Löysin jotain, mutta jotain jäin kaipaamaan.

Taivaanpallo kertoo Angus-pojan elämästä Saint Helenan saarella, hänen ankarasta merimatkastaan Lontooseen ja elämästä herra Halleyn oppipoikana. Kertoja on pikkupoika, joka kasvaa kirjan aikana nuoreksi. Hän on älykäs pohdiskelija ja oppii nopeasti lukemaan ja laskemaan. Kertojanääni on vakaa, mutta onko se uskottava?

Halley on tuttu nimi, ja mieleen tulee Halleyn komeetta. Saint Helena tuntuu jotenkin tutulta. Ainoa mieleen tuleva oli Napoleon. Onko ollut joku Saint Helenan verilöyly? Tällaista alitajunta yrittää syöttää. Tarkistin tuon Napoleonin, ja Saint Helenallehan hänet karkotettiin.

En saanut kirjasta mitään historiallista kiinnekohtaa tapahtumien taustaksi, ja se häiritsi minua.Tapahtumia oli paljon. Oli tuttu nimi Newton, oli orjalaiva ja orjien kohtalo, oli Halley, mutta jotenkin liian taustalla. Takakannessa puhuttiin tähtitieteilijän oppipojasta, mutta se oli melkoisen ohut juonikuvio. Miksi?

Anguksen matka märssykorissa ja, myöhemmin kiinnijäämisen jälkeen, laivassa on todellinen selviytymistarina, ja sitä oli mielenkiintoista seurata. Joku kirjassa kiehtoi, niin että maksoin kuuliaisesti kirjaston sakkomaksun, 60 senttiä.

Mutta minulle kirja oli myös puuduttava ja pitkästyttävä juurikin siksi, että kiinnekohta puuttui.

Jalosen kieli sen sijaan saa minulta kehuja. Pidin siitä, että otsikkona olikin virke, joka jatkui sujuvasti tekstiin. Lisäksi pidin kovasti lyhyistä,  vihjailevista virkkeistä ilman mitään selityksiä. Teksti kantoi tapahtumia.
"Myymällä Annin kahdeksi tunniksi äiti on hankkinut minulle matkan pois."
"Kun olemme kiivenneet kohot narutikkaat kannelle, hän nykäisee minua kauluksesta niin että sattuu ja sanoo kuin vihassa että vauhkon päätänsä heittävän tamman takia." 
Olli Jalosen Taivaanpalloa suositeltiin Kirjallisuuden ystävät - Facebook-ryhmässä. Otin kirjan luettavakseni suositusten perustella, en oman mielenkiintoni vuoksi. En aivan innostunut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti