28.6.2021

Ilkka Malmberg: 1917: samaan aikaan toisaalla




Helsingin Sanomien edesmennyt toimittaja Ilkka Malmberg kokosi historiakatsauksen yhden vuoden, 1917, ympärille. Tykkäsin kovasti tästä.  Malmberg esittelee kirjassa historian tapahtumia horisontaalisesti, "samaan aikaan toisaalla"  -periaatteella.

Ilkka Malmbergilla oli valtava tietomäärä ja ilmiömäinen kyky yhdistellä asioita. Kerronta on sujuvaa, selkeää ja humoristista; ihania pikku kommentteja tai kivoja sanavalintoja asiatekstin lomassa.

Traaginenkin kirja on, kun Malmberg kuoli kesken kirjan kirjoittamisen nopeasti edenneeseen syöpään. Toimittajakaverit yrittivät paikata tekstin loppuun, mutta joutuivat tunnustamaan, etteivät yllä lähellekään Malmbergin tasoa. 

Aion lukea muitakin hänen tekstejään. Selvitän, mitä on saatavilla. Onkohan HS:n kuukausiliitteen juttuja ilmestynyt koottuna? Onneksi on palveleva kirjastolaitos.


25.6.2021

Anna-Liisa Haavikko: Kaari: Kirjailija Kaari Utrion elämä

Kuvan elämäkerran ympärillä teokset Vendela, Haukka, minun rakkaani, Aatelisneito, porvaristyttö, Vaskilintu ja Isabella


Anna-Liisa Haavikon kirjoittamasta elämäkerrasta Kaari: Kirjailija Kaari Utrion elämä välittyy kuva aktiivisesta, elämäniloisesta, innostuneesta, ahkerasta ja rohkeasta naisesta, joka ei pelkää puolustaa itseään ja mielipiteitään arvostelijoita vastaan. Suuri rakkaustarina Kai Linnilän kanssa sekä perhe-elämä on kerrottu avoimesti ja rehellisesti. Oli mukava tutustua Facebookissa seuraamaani sympaattiseen kirjailijaan syvemmin.

Olen nuorempana lukenut Utrion laajasta tuotannosta muutamia teoksia, en läheskään kaikkia, mutta elämäkerran myötä tuotanto alkoi kiinnostaa uudelleen.  Pirita, Karjalan tytär, Vendela, Haukka, minun rakkaani ja Vaskilintu jäivät mieleen lähtemättömästi luettuani ne. Eevan tyttäret oli myös hieno lukukokemus. Elämäkerta taustoitti lukemiani kirjoja mielenkiintoisesti.

Pidin jo nuorena siitä, että saatoin luottaa historiallisten faktojen paikkansapitävyyteen. Opin Utrion kirjoista monenlaisia asioita. Sen lisäksi tarinassa oli aina kaunis rakkaustarina, jännittävä seikkailu sekä nokkela ja rohkea sankaritar. "Rouvaspornostakin" Utriota syytettiin, mutta minun mieleeni jäi, että kirjailija laski verhon aina sopivasti, niin että henkilöiden yksityisyys säilyi. 

Elämäkerta sisältää todella laajan lähdeaineiston, ja Anna-Liisa Haavikko on tehnyt valtaisan työn aineiston järjestämisessä ja kokoamisessa. Työtä helpotti se, että 

"Kaari Utrion elämä on poikkeuksellisen hyvin dokumentoitu. Kaarin varhaislapsuudesta kertovat isän päiväkirjat ja kirjeet. Kaari Utrio on myös kirjeiden kirjoittaja. Ja mikä hienointa, tallessa ovat sekä saadut että hänen lähettämänsä kirjeet. Hän kirjoitti ennen tietokoneaikaa aina kalkkeeripaperin läpi. Päiväkirjaa hän alkoi pitää 1979..."  

"Kaari Utrion perhehistoria on pala suomalaista kustantamisen historiaa. Hänen isänsä Untamo Utrio oli perustamassa Tammea ja johti sitä eläkkeelle lähtöönsä asti... Alan tuntemus kasvoi entisestään, kun Kaari Utrio ja Kai Linnilä perustivat Amanita-kustantamon." (Saatteksi)

Utrion suorasanaiset lainaukset jostakin kiistanalaisesta asiasta tai hänen kirjoittamastaan vastineesta ovat nautittavaa luettavaa. Lisäksi oli hienoa lukea hänestä yhteiskunnallisena vaikuttajana, presidenttien valitsijamiehenä (nykyisin tämäkin ilmaus tosin taitaa olla kiistanalainen),  mielipidetekstien ja kolumnien kirjoittajana sekä tehtävistä Kirjailijaliitossa ja kunnallispolitiikassa. Mahtavaa, että Utrio ei ole koskaan pidätellyt sanomisen lahjaansa, vaan on antanut paukkua. Hän on seisonut aina ajatustensa ja mielipiteidensä takana. Ihailtavaa rohkeutta ja suoraselkäisyyttä!

Anna-Liisa Haavikko on tehnyt huolellista työtä, mutta minä, millimetrien viilaaja, löysin pari väärin käytettyä sanaa ja myös jonkin verran ehkä tahatonta toistoa ihan lähekkäisissäkin kappaleissa. Ne selittynevät inhimillisyydellä, eikä niitä ole syytä erikseen nostaa esille. 

Pidin myös Utrion kirjoittamisen ja tarinan rakentamisen ohjeista, joita voin ehkä joskus itsekin hyödyntää.

Kaiken kaikkiaan Anna-Liisa Haavikon Kaari: Kirjailija Kaari Utrion elämä oli runsas mutta antoisa ja kiva lukukokemus. Kiitos siitä.

 

 



 

16.6.2021

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max


Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max on kirja, jonka luettuani haukoin hetken henkeä, enkä voinut aloittaa uutta kirjaa heti. Koskaan aiemmin en ole lukenut vastaavanlaista kirjaa. Kirjan kuvat ovat niin vahvoja, että niitä oli monet kerrat pysähdyttävä miettimään. Veivätpä ne jopa yöunenkin muutamana yönä. 

Kirja kertoo kahden veljeksen tarinat. joissa on paljon yhtymäkohtia. Veljekset ovat eriluonteisia, erinäköisiä ja erikokoisia, vaikka ovat kaksosia. Kertojana toimii Isaac, heikompi ja pienempi, yksikätinen veli. Max on vahvempi, suositumpi ja rohkeampi flirttailemaan naisille - eikä pelkästään flirttailemaan, vaan myös seurustelemaan. Äiti hylkää lapset jo heti vauvoina. Täti pitää huolta joitakin vuosia, kunnes myy pojat sirkukseen ja saa heistä hyvät rahat.

Sirkuksesta löytyy ystäviä ja vertaisia (banjoa soittava jättiläisnainen, luuton merenneito, kolmijalkainen tanssija ja kauttaaltaan tatuoitu tyttö, jonka trapetsiesityksen ajaksi maneesin reunalle laitetaan lusikka, koska elämän rajallisuus on aina läsnä). Max ja Isaac alkavat tanssia nelijalkaisesti. Isaac puetaan tytöksi. Ehkä hän oikeastaan onkin tyttö, tai ei selvästi kumpaakaan sukupuolta: 

"Minä kiinnityn veljeeni vasemmasta kyljestäni. Selkärankamme yhtyvät lantiosta. Meillä on yhteensä kolme keuhkoa, kaksi sydäntä, yksi maksa, kolme munuaista, puolitoista penistä. Kävelemme ja tanssimme. Siitä onko meillä kaksi vai yksi sielua, en ole tietoinen." 

"Maxin hyvä puoli on, että hän kuorsaa vain sunnuntaisin. Huono puoli, että hän juo ja meillä on yhteinen maksa."

Parkkisen kerrontatekniikka on hieno,  ja hän kuvaa siamilaiset kaksospojat taitavasti erillisinä persoonina. Välillä Isaac kertoo vain itsestään, välillä Maxista ja välillä "meistä". Ei ole mitään lapsellista Tupu-Hupu-Lupu -puhetta, jossa yksi veli täydentää toisen aloittaman lauseen, vaan kumpikin on oma persoonansa. Välillä siamilaisuuden pystyy jopa unohtamaan hetkeksi, kun pojat ovat niin erilaisia.

Isaacin suuri rakkaus on Iris, saavuttamaton, moraaliton, määrittelemätön, oman tiensä kulkija. Max varoittaa Isaacia Iriksestä, mutta ei pysty vaikuttamaan Isaaciin. Rakkaus on tuhoavaa.

Kirjan keskeinen kysymys on erillisyys, jota fyysisesti ei ole mahdollista toteuttaa. Miten voi ottaa etäisyyttä ja omaa tilaa, kun on toisessa kiinni? -Voi sulkea suunsa ja kieltäytyä kommunikoimasta, kunnes toinen pyytää anteeksi, voi hylätä ja torjua. Voi istua paikallaan, vaikka toinen kuinka tempoo. Voi sulkea silmänsä tai keskittyä elokuvaan. Intiimeissä toimissa voidaan laittaa verho näkösuojaksi.

"Leena Parkkisen häikäisevä esikoisromaani sukeltaa keskelle kuohuvaa Eurooppaa. Se on poikkeuksellinen selviytymistarina normaalin maailman reunoilla eläjistä, toiseudesta ja rakkauden etsinnästä. Siitä miltä tuntuu jaettu yksinäisyys." (Takakannen tekstiä)

Kirjan loppu salpaa hengityksen. Suosittelen lämpimästi!