16.6.2021

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max


Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max on kirja, jonka luettuani haukoin hetken henkeä, enkä voinut aloittaa uutta kirjaa heti. Koskaan aiemmin en ole lukenut vastaavanlaista kirjaa. Kirjan kuvat ovat niin vahvoja, että niitä oli monet kerrat pysähdyttävä miettimään. Veivätpä ne jopa yöunenkin muutamana yönä. 

Kirja kertoo kahden veljeksen tarinat. joissa on paljon yhtymäkohtia. Veljekset ovat eriluonteisia, erinäköisiä ja erikokoisia, vaikka ovat kaksosia. Kertojana toimii Isaac, heikompi ja pienempi, yksikätinen veli. Max on vahvempi, suositumpi ja rohkeampi flirttailemaan naisille - eikä pelkästään flirttailemaan, vaan myös seurustelemaan. Äiti hylkää lapset jo heti vauvoina. Täti pitää huolta joitakin vuosia, kunnes myy pojat sirkukseen ja saa heistä hyvät rahat.

Sirkuksesta löytyy ystäviä ja vertaisia (banjoa soittava jättiläisnainen, luuton merenneito, kolmijalkainen tanssija ja kauttaaltaan tatuoitu tyttö, jonka trapetsiesityksen ajaksi maneesin reunalle laitetaan lusikka, koska elämän rajallisuus on aina läsnä). Max ja Isaac alkavat tanssia nelijalkaisesti. Isaac puetaan tytöksi. Ehkä hän oikeastaan onkin tyttö, tai ei selvästi kumpaakaan sukupuolta: 

"Minä kiinnityn veljeeni vasemmasta kyljestäni. Selkärankamme yhtyvät lantiosta. Meillä on yhteensä kolme keuhkoa, kaksi sydäntä, yksi maksa, kolme munuaista, puolitoista penistä. Kävelemme ja tanssimme. Siitä onko meillä kaksi vai yksi sielua, en ole tietoinen." 

"Maxin hyvä puoli on, että hän kuorsaa vain sunnuntaisin. Huono puoli, että hän juo ja meillä on yhteinen maksa."

Parkkisen kerrontatekniikka on hieno,  ja hän kuvaa siamilaiset kaksospojat taitavasti erillisinä persoonina. Välillä Isaac kertoo vain itsestään, välillä Maxista ja välillä "meistä". Ei ole mitään lapsellista Tupu-Hupu-Lupu -puhetta, jossa yksi veli täydentää toisen aloittaman lauseen, vaan kumpikin on oma persoonansa. Välillä siamilaisuuden pystyy jopa unohtamaan hetkeksi, kun pojat ovat niin erilaisia.

Isaacin suuri rakkaus on Iris, saavuttamaton, moraaliton, määrittelemätön, oman tiensä kulkija. Max varoittaa Isaacia Iriksestä, mutta ei pysty vaikuttamaan Isaaciin. Rakkaus on tuhoavaa.

Kirjan keskeinen kysymys on erillisyys, jota fyysisesti ei ole mahdollista toteuttaa. Miten voi ottaa etäisyyttä ja omaa tilaa, kun on toisessa kiinni? -Voi sulkea suunsa ja kieltäytyä kommunikoimasta, kunnes toinen pyytää anteeksi, voi hylätä ja torjua. Voi istua paikallaan, vaikka toinen kuinka tempoo. Voi sulkea silmänsä tai keskittyä elokuvaan. Intiimeissä toimissa voidaan laittaa verho näkösuojaksi.

"Leena Parkkisen häikäisevä esikoisromaani sukeltaa keskelle kuohuvaa Eurooppaa. Se on poikkeuksellinen selviytymistarina normaalin maailman reunoilla eläjistä, toiseudesta ja rakkauden etsinnästä. Siitä miltä tuntuu jaettu yksinäisyys." (Takakannen tekstiä)

Kirjan loppu salpaa hengityksen. Suosittelen lämpimästi! 

 


 

2 kommenttia: