28.3.2018

Pauliina Rauhala: Synninkantajat

Taivaslaulun jälkeen Pauliina Rauhalan toista kirjaa osattiin odottaa. Vaikka kirja ei ollut vielä ilmestynytkään, kirjastossa oli kirjalle jo toistasataa jonottajaa. Esikoiskirjan valtava menestys mahtaa asettaa melkoiset paineet kirjoittajalle.

Synninkantajat jatkaa lestadiolaisuusteemaa. Tällä kertaa kirja sivuaa 1970-luvun hoitokokouksia, joissa oli julkisesti pyydettävä syntejä anteeksi. Synniksi riitti kirkkokuorossa laulaminen tai väärässä liikkeessä asiointi. Ihmisiä tuomittiin ja erotettiin yhteisöstä, ellei suostunut julkisesti häpäistynä anteeksipyyntöön ja tunnustamiseen. Kirja kuitenkin vain sivuaa hoitokokouksia, eikä käsittele niitä, vaikka markkinoinnissa tätä ehkä on käytetty hyväksi vähän Seiska-lehden tyylisesti.

Taisto-pappa, saarnamies, edustaa yhteisön jyrkintä suuntaa. Hänen mielestään taide ja kirjallisuus ovat vaarallisia, koska ne voivat viedä kauas Jumalasta. Taisto on varma siitä, että Jumala ottaa kantaa nykymaailman menoon seurakuntakokouksissa ja tuo esille saarnamiehen kautta oikeat kommentit. Hän osallistuu moniin hoitokokouksiin, joissa ihmisiä tuomitaan ja pakotetaan tunnustamaan julkisesti syntejään. Normaaliin elämään kuuluvia asioita on tunnustettava synneiksi, ja yhteisön jäsenet alkavat kytätä toisiaan. Rajoja vedetään. Silmiin ei katsota, eikä tervehditä.

Kirjailija antaa äänen myös Aliisalle, Aurooralle ja Aaronille, ja heidän tarinoidensa kautta Raakelille. Heidän kauttaan avautuu hoitokokousten karmeat seuraukset suvun ja perheen erottamisissa. Aliisa-mummi erotetaan seurakunnasta siksi, että hän on laulanut kirkkokuorossa ja asioinut E-liikkeessä. Aurooraa ei hyväksytä, koska hän rakastui väärin uskovaan mieheen, siis uskottomaan. Raakel pyytää äitiään poistumaan kodistaan, kun Aliisa tuli vastasyntynttä lapsenlasta katsomaan, eikä Raakel kutsu äitiään ristiäisiin.

Aaron on erityislaatuinen ja erityisen rakas sekä äidin puolen Aliisa-mummille että isän puolen Taisto-papalle, mutta Taisto erottaa Aliisan paitsi seurakunnasta, myös tyttärestä ja Aaronista.
Aaron osittain pelkää saarnojen kieltä, mutta myös toistaa saarnapuheita ja Raamatun tekstejä sanasta sanaan. Hänen lapsenuskonsa on luja, ja hän asettuu Taiston puolelle.

Lapsi yrittää vältellä rakasta mummia parhaansa mukaan, ja jopa käskee mummia tekemään parannuksen. Vaikka Aaron yrittää olla patsaan kaltainen, kylmä ja tunteeton, hän ikävöi kovasti mummiaan, jonka kanssa saattoi kuunnella musiikkia ja joka ymmärsi Aaronia aivan erityisellä tavalla.  Mummin keltainen lapanen kuitenkin silittää lapsenlapsen selkää, niin kauan, että jäykkä välttäminen alkaa sulaa. Mummi ei raja-aitoja rakenna. Hän sanoo, että mummilan ovet ovat aina auki.

Kirjassa on paljon tunnepuhetta ja ajatuksia sekä luontokuvausta, jotka ovat kyllä kaunista kieltä ja sujuvaa kerrontaa, mutta kieli on jonkinlaista usvakieltä. Se näyttää jotakin joistakin hahmoista, mutta piilottaa paljon. Merkityksiä ei aluksi ymmärtänyt. Ihmisten välisissä suhteissa piti pinnistellä: Kuka on vaimo? Kuka on tytär? Keitä henkilöt oikein ovat? Lisäksi oli vielä Matkakertomus, joka vieraannutti perustarinasta. Oliko se kirjailijan omaa puhetta? Mikä tehtävä sillä oli? Ja mikä ihme oli se kettu, joka aina välillä kertomukseen ilmestyi?

Ihmiset ja heidän suhteensa asettuivat selkeäksi kuvaksi vasta kirjan loppupuolella, ja lukeminen oli siksi aluksi turhauttavaa. Tuskastuin, kun en ymmärtänyt, kuka on kuka. Lisäksi kielen tasolla hätkähdytti nykyään vallalla oleva ilmiö, jossa eläimistä käytetään pronomineja he ja hän. Olen kuullut jopa kasveista käytettävän pronominia hän. Miksi ihmeessä? Onko tämä muoti-ilmiö vai jonkunlainen osoitus, siitä että kaikki elävät olennot ovat tasa-arvoisia. Minun korvaani tämä särähtää pahasti.

Jäin miettimään, oliko aihe liian läheinen kirjailijalle, koska sitä piti häivyttää usvaan? Oliko tarkoitus häivyttää niin paljon, ettei teksti loukkaisi ketään? Oliko tapahtumista liian vähän aikaa?  Oliko aihe vasta kypsymässä? Painostiko kustantaja julkaisemaan kirjan, ennen kuin se oli kunnolla valmis? Jonkun toisenkin esikoiskirjailijan menestyksen myötä, kakkonen julkaistiin mielestäni liian aikaisin.

Synninkantajat ei ole hoitokokouskirja, jota voi sensaationnälkäisesti lukea ja kauhistella. Synninkantajat on pohdiskeleva,  uskontoa käsittelevä kirja. Se tuo esille selvästi ihmisarvon kunnioittamisen tärkeyden ja sen, että ihmisellä ei ole lupa tuomita toisia ihmisiä. Kirjailijalla on selvä kanta asiaan.
"Meillä ihmisillä ei ole kykyä eikä edes lupaa piirtää Jumalan valtakunnan rajoja."
Synninkantajissa on kyse uskosta ja ehkä myös uskosta luopumisesta. Rauhala on jossain haastattelussa sanonnut, ettei hänellä ole enää mitään tekemistä lestadiolaisliikkeen kanssa ja että hän oli harkinnut, kannattaisiko samaan teemaan enää uudessa kirjassa palata. Ehkä tämän aiheen  tosiaan voi jo jättää, varsinkin jos häivytettävää ja pyöristettävää on niin paljon kuin tässä kirjassa.

Kirjan usvamaisista häivytyksistä poiketen kirjan loppukohtaus on selkeä, vaikuttava ja kaunis. Lopussa toisistaan erotetut Aliisa-mummi ja Aaron ovat jälleen samalla puolella rajaa. Loppu on kirjan ehdoton huipentuma ja kaunokirjallinen helmi.

23.3.2018

Granta - uuden kirjallisuuden areena 2: Outo


Granta -uuden kirjallisuuden areena 2:n teema on Outo. Kaikki tekstit eivät kolahtaneet, mutta tässä on muutamia muistiinpanoja niistä, jotka sen tekivät. Osa kirjoittajista on minulle ennestään tuntemattomia.

Mark Haddon: Ase
Novellissa lukijan huomio on ensiksi pikkupoikien aseleikissä ja ammutussa kauriissa. Seanin pahoinpitely jää sivummalle, eikä hän itsekään halua siitä puhua. Onko se siis normaalia elämää hänelle? Lukemisen jälkeen tuli olo, että teksti pitää lukea uudelleen. Mitä siinä oikeastaan kirjoitettiinkaan? 
Mark Haddoniin olen tutustunut aiemmin teoksella Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Ase ilmestyi alun perin englanninkielisessä Grantassa 2012.
 Haruki Murakami: Thaimaa
Mielenkiintoinen ja palveleva autonkuljettaja vie asiakkaan ennustajalle, joka ohjaa tätä odottamaan parantavaa unta. "Kunpa saisi nukkua", hän ajatteli. "Kunpa saisi vain nukkua. Ja odottaa sitä unta."
 Hannu Väisänen: El Zeppahin voikeksit
Väisäsen novellista pidin todella paljon! Tarinaan liittyy kallisarvoinen keittiöpurnukka, ahdas elintarvikemyymälä, taikina-aivot sekä vahvasti mustakarvaiset miehen kädet, jotka oikeastaan kuuluvat naiselle.
Jerker Virdborg: Tapahtuu Karlaplanin metroasemalla
Novellissa on käynnissä absurdi puhelinkeskustelu isän kanssa, kun  metroasemalla alkaa tapahtua. Novelli on aluksi selkeä, mutta loppua kohti muuttuu yhä aukkoisemmaksi, niin että lukija ihmettelee: Mitä tässä oikein tapahtui? Kuka käveli? Kuka kuoli? Miksi  piti paeta paikalta? Teksti oli outo, mutta myös kiehtova.
Sami Lopakka: Uudet lasit
Sami Lopakka oli Sentenced-yhtyeen sanoittaja ja kitaristi. Hänen esikoisromaaninsa Marras julkaistiin 2014. Uudet lasit on aito ja riipaisevalla tavalla tragikoominen tarina Muhoksella asuvasta Putaalasta, joka ei paljon tunteitaan ilmaise. Oululaisille Putaala näyttäytyisi yhtenä Rotuaarin juopoista, öykkärinä ja huutelijana, jolla on silmälasit kumiritsalla päässä. Lopakka saa hienovaraisesti kuvattua Putaalan rikki menneen elämän, surun ja ikävän menetettyä perhettä kohtaan.  Ihmisen ikävä toisen luo on konkreettisesti läsnä.
Joshua Ferris: Pelotat enemmän
Tämä tarina oli mielestäni yksi kokoelman hienoimmista. On äiti ja tytär, on pesukarhu ja katoava kissa, on hämähäkkifobia, aistiharhaisuus ja ehkä alkava muistisairaus. Tyttären rakkaus ja huolenpito saavat hänet kuitenkin miettimään, tekikö hän sittenkään tarpeeksi.
Virpi Hämeen-Anttila: Suomalainen metsä
Suomalainen metsä on kivasti pienen ilmaisun teksti, jossa rivien välissä sanotaan enemmän kuin riveillä. Lopussa on mojova yllätys. Pidin tästä paljon.
Daniel Galera: Hyöky
Teksti on ote romaanista. Aikuinen poika menee tapaamaan isäänsä ja kuulee vaarinsa tarinan, joka hyökyy päälle. Sairas isä hautoo itsemurhaa, ja poika joutuu välikäteen asiassa. Tarinaan liittyy myös 14-vuotias koira, joka enimmäkseen istuu tai makaa isäntänsä jalkojen lähellä.
Johanna Sinisalon Äänettömät äänet ei pettymyksekseni avautunut ollenkaan, vaikka yleensä olen pitänyt hänen kirjoistaan, kuten  esimerkiksi näistä:

Ennen päivänlaskua ei voi 2000 (Finlandia-palkinto)
Sankarit 2003 (Kalevala-parodia)
Kädettömät kuninkaat  ja muita häiritseviä tarinoita 2005
Auringon ydin 2013
Enkelten verta 2011 

Viime aikoina Sinisalon lukeminen on tosin jäänyt vähemmälle.

Pidin Granta 2:sta enemmän kuin Granta 1:stä. Kyllä Grantaan kannattaa tutustua. Joku voi löytää kokoelmasta aivan muita itseään koskettavia tarinoita.

Lisätietoa Grantasta:


Granta - uuden kirjallisuuden areena 1: Ruoka

Nyt on tutustumisen alla Granta-aikakauskirjat. Näitä on ilmestynyt tähän mennessä yhdeksän eriteemaista kappaletta. Tavoitteena olisi lukea ne kaikki.

Granta-aikakauskirjat  sisältävät lyhyitä tekstejä kotimaisilta ja ulkomaalaisilta kirjoittajilta. Kannet on kivat, eikä kirja paina paljon. Toimii siis hyvin vaikka matkakaverina tai lukujumin selättäjänä tai luettavaksi silloin, kun ei pysty keskittymään pitkiin teksteihin. Grantan avulla voi myös kivasti tutustua eri kirjoittajien teksteihin ja jos kiinnostuu, voi etsiä kirjailijalta lisää luettavaa. Kätevää!

Granta - uuden kirjallisuuden areena 1: Ruoka koostuu nimensä mukaisesti ruoka-aiheisista teksteistä.
Tässä on nostoja niistä teksteistä, jotka puhuttelivat minua.

Katzuo Ishiguro: Herkkusuu
Herkkusuu on käsikirjoitus TV-elokuvaan, ja siten hyvin visuaalinen. Syömiseen liittyy jotain kiellettyä, jopa irstasta, ja pieni kulinaristipiiri vaihtaa kokemuksiaan. Kirkon lähellä on irtolaisia, ja Manley lähestyy heitä kaikki keittiövarusteet takkinsa alla. Luulin pitkään, että kyseessä on ihmissyönti. Voi olla niinkin, mutta ihan selväksi ei tullut, kuka tai mikä loppujen lopuksi tuli syödyksi. Mielenkiintoinen tarina!

Rosa Liksom: Isän 50-vuotisjuhlat
Novelli on taattua Liksomia. Isä täyttää 50 vuotta, ja pitkokokiksi saapuu Tepa-täti. Tarjottavia valmistellaan seitsemän päivää, ja juhlia varaudutaan jatkamaan vähintään seitsemän päivää. Tarjoilu on runsas ja varsin tukeva. Kaikki tehdään itse. Tarjolla ei ole yhtään eineksiä eikä kasviksia. Ruuanvalmistuksen lomassa Tepa-täti kertoo elämästään, joka on ollut rikas ja monivaiheinen. Tepa on selviytyjä ja elämänvaikeuksien selättäjä, muhevaan liksomilaiseen tapaan.

Ryszard Kapus'cin'ski: Jouluaatto Ugandassa
Huh! Novellin asiat voisivat olla totta Idi Aminin hirmuhallinnon ajalta. Ainakin teksti pisti miettimään. Päällimmäisenä mietittävänä on kalastajien pyytämä valtaisa kala, jolla oli ollut paljon ravintoa. Mitä ravinto oli ollut? Kolmivuotiaan Obon kohtalo suretti. Kirjoittaja on puolalainen toimittaja ja kirjailija.

Juha Itkonen: Torstai
Tämä Itkosen novelli oli raikas ja positiivinen kertomus opiskelijapojan nälästä ja torstaista, jolloin vähät rahat uhrattiin mättö-buffetissa. Seurana on eräs tyttö, johon muka pidetään etäisyyttä, vaikka ei oikeasti pidetäkään. Nälän sammuttaminen herättää toisenlaisen nälän.
Marja Virolainen: Runoja.
Hassut ja ilahduttavat runot on omistaen otsikoitu: Munalle, Perunalle, Kaalille, Sipulille, Sinihomejuustolle ja Omenalle. En ole koskaan aiemmin törmännyt Marja Virolaisen teksteihin.

Kyllä Grantaan kannattaa tutustua. Joku voi löytää kokoelmasta aivan muita itseään koskettavia tarinoita.

Granta - uuden kirjallisuuden areena 1: Ruoka jäi kokonaisuutena mielestäni ehkä hieman laimeaksi, toisin kuin Granta 2, jonka teema on Outo ja jonka esittelen toisessa postauksessa.

Lisätietoa Grantasta:




8.3.2018

Markus Falk: Profeetan soturit

Markus Falk on yhtä kuin aviopari Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila. Ben Kallandin Vien sinut kotiin
-postaukseni lopussa jäin arvelemaan, toisiko Profeetan soturit jotain lisää uskonnollisia liikkeitä ja lahkolaisuutta käsittelevään lukukokonaisuuteen.

No, nyt voin sanoa, ettei tuonut! Kirjan nimi johti minut aluksi ajattelmaan jotain muslimeihin yhdistettävää terroristisolua, mutta olin väärässä. Kyllä kirjassa terroristejakin on, mutta Profeetan soturit -veljeskunta on hyvän puolella, tiedon ja rauhan puolella, vaikka sen jäsenet uskaltavat tarvittaessa toimia väkivaltaisestikin, mikäli heidän pyhää aarrettaan loukataan tai uhataan.
 "Me olemme tiedon rakastajia ja kirjojen vaalijoita."
Arvokas käsikirjoitus, Suuri Rauhan Suura, löytyy ja varastetaan. Tästä alkaa tapahtumavyöry, joka ei jätä suomalaista Tuomas Pyytä ja  italialaista Carla Contia rauhaan edes suomalaisella kesämökillä.

Onko löytynyt käsikirjoitus itsensä profeetta Muhammadin sanelema? Suura on jäänyt pois varsinaisesta Koraanista sen kopiointivaiheessa. Sen osia on säilytetty vuosituhansien ajan eri puolilla maailmaa, ja veljeskunnan vartijat ovat siirtäneet sen turvaan eri aikoina tapahtuneilta hyökkäyksiltä. Vartijat osaavat tekstin ulkoa. Käsikirjoitus on hyvin suojeltu, mutta sitä yrittää tavoitella väkivaltainen ja fanaattinen klaani, koska heille se edustaa jumalanpilkkaa.

Tuomas Pyy on suomalainen arabialaisen kulttuurin tutkija, joka joutuu yliopistossa kamppailemaan byrokraattisten ja aikaa vievien epäolennaisuuksien kanssa. Hän on nyhverö, jonka arki voi olla kaoottista, mutta jonka pää on aina hyvässä järjestyksessä. Carla Conti puolestaan on kaunis italiatar, yliopistotutkija hänkin, joka tekee suuren vaikutuksen kaikkiin tapamiinsa miehiin.

Takakannessa Profeetan sotureita hehkutetaan: "Kiivastahtinen trilleri iskee kansainvälisten uhkakuvien ytimeen." Kirja ei ainakaan aluksi ihan vastaa takakannen hehkutusta. Alku etenee verkkaisesti, ja syömään meneminen toistuu turhan usein. Tarinaa kehrätään. Tiukimpien paikkojen tekstiviestit ovat mielestäni turhan pitkiä ja selitteleviä vastatakseen todellisia hätätilanteita, mutta ehkä niiden tarkoitus onkin olla osa kerrontaa.  "Henkeäsalpaavan vaarallinen kissa ja hiiri -leikki johdattaa lukijan historian tarkimmin vartioitujen salaisuuksien äärelle." No, tämä hehkutus toteutuu kyllä, vaikka lukiessa henki kuitenkin kulki ihan hyvin.

Kuulin ihmettelyä siitä, miksi kirjailijat ovat käyttäneet nimimerkkiä, vaikka tekijät heti paljastetaan. Ehkä kyseessä on tyylilajikysymys ja jonkinlainen teosten merkkaus. Ehkä se antaa vapautta ilmaisuun. On hauska ajatella, että aviopari on yhdessä luonut hahmot. Mitähän yhteisen elämän aineksia ja kirjailijoiden persoonallisia ominaisuuksia tarinaan on sekoitettu? Nyhveröstä yliopistomiehestä sukeutuu tarvittaessa rohkea naisen ja tiedon puolustaja, ja tarkkasilmäinen ampuja.

Profeetan soturit on kannanotto kirjojen, kirjastojen, tiedon, sivistyksen ja vapaan tutkimuksen puolesta. Veljeskunnan johtajan siviiliammatti on kirjastonhoitaja,  kuinkas muuten!
"Tutkimuksen on oltava vapaata, sanoi Karim-Farady. -Tiedon lisääminen on jaloa, hyödyllistä ja kannattavaa. Mutta kunnioitus ja hienotunteisuus ovat tärkeitä, kun lähestyy toisille pyhiä asioita."
Jatkoa seurannee, koska Carla Contin ja Tuomas Pyyn välinen jännite kasvaa kirjan edetessä, ja ainakin Tuomas toivoisi tapaavansa Carlan uudelleen. Carlan miesystävä vaikuttaa onneksi tympeältä ja mitäänsanomattomalta, ja viileä Carlakin huomasi Tuomaksen herrasmiesmäisyyden ja tarvittaessa esiin nousevan rohkeuden. Ehkä Tuomaksella tosiaan on mahdollisuus...

Profeetan soturit oli viihdyttävä ja mukava lukukokemus. Lisäksi kirja sisältää jälkisanat, jossa on mielenkiintoista faktatietoa.




2.3.2018

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Ben Kallandin Vien sinut kotiin on hyvin kirjoitettu kirja, joka avaa Jehovan todistajien elämää ja oppeja. Kirja on kaunokirjallisuutta, joka pienin koukuin vetää lukijan mukaansa. Teksti etenee sujuvasti - ja noin vain - muun kerronnan lomassa tuleekin esille sellaisia sanoja kuin konventti, puhuja, säännöt, luopiot, sisaret, veljet, voideltu, avustava palvelija, tienraivaaja, vanhin, rivivanhin...Syntymäpäivien viettäminen ja armeijan käyminen on uskonnon vastaista. Yhtä minäkertojan sisarta vältetään, kartetaan; häntä ei ole olemassa.
Hierarkkinen ja suljettu yhteisö avautuu sisältäpäin. Kalland itse on jättänyt liikkeen.

Tarinan miljöönä on yhdysvaltalainen uskonnollinen yhteisö, mutta välillä käydään myös Suomessa. Oppi on yksi yhteen maasta riippumatta.

Vartiotorniin painettu sana on jonkun uskonveljen kirjoittama teksti, ja samalla totuus. Muuta totuutta ei ole. Nämä opetukset Kalland sanoo tarkistaneensa Vartiotornista: Naisen asema yhteisössä ja perheessä on alisteinen, nainen itse on syyllinen raiskaukseen, ja raiskattu nainen voidaan erotetaan seurakunnasta, koska naisen velvollisuus on pysyä puhtaana, homoja ei hyväksytä, ja masturbaation opetetaan johtavan homouteen, homoudesta voi parantua. - Tässäpä on vähän mietittävää.

Kalland maalaa pienin vedoin myös minäkertojan perheen sisäisiä onglemia, esimerkiksi toteamalla, että kuvassa he näyttivät melkein normaalilta perheeltä. Kuva ei näytä äidin määrittelemätöntä mielen sairautta, ehkä skitsofreniaa, eikä siskon perheessään kokema perheväkivaltaa. Minäkertoja pettää toistuvasti vaimoaan. Musiikillisesti erityslahjakkaan pikkusiskon tragedia avautuu vähitellen, taiturimaisesti. Mikä aiheutti Ellenin muuttumisen? Miksi hän alkaa juoda, ei halua enää harjoitella soittamista, ja lopettaa lopulta sen kokonaan. Miksi hän toistelee, ettei häntä uskota. Yhtäkkiä hän jää junan alle. Jää vai heittäytyy?

Musiikki on kirjassa keskeisessä osassa Ellenin erityislahjakkuuden vuoksi. Se myös yhdistää Elleniä ja minäkertoja Markusta. Positiivista on myös kirjan lopussa oleva ääniraita, eli musiikkikappaleet, jotka ovat kirjassa esillä, ovat etsittävissä ja kuunneltavissa. Olisikohan ne äänikirjassa myös suoraan kuunneltavissa?

Ben Kallandin Vien sinut kotiin  toi hyvän lisäyksen uskonnollisia liikkeitä ja lahkoille altistumista käsittelevään lukukokonaisuuteeni. Se oli kuitenkin ennen kaikkea hieno ja taitavasti rakennettu romaani.

Tämä tutkimusmatka alkaa olla nyt päätöksessä, mutta juuri nyt olen lukemassa Markus Falkin (Nimimerkin takana on Virpi ja Jaakko Hämeen-AnttilaProfeetan soturit -kirjaaKatsotaan, tuoko se tähän vielä jonkun lisänäkökulman.

Aiempiin postauksiini aiheesta  voi tutustua seuraavien linkkien kautta:

Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina - Leevi K. Laitisen tarina

Terho Miettinen ja Raija Pelli: Harhaanjohtajat vahvassa uskossa sekä

Hannu Lauerma: Usko,toivo ja huijaus - Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin

Lisäksi seuraavasta  linkistä löytyy lisätietoa yle.fi -sivustolla julkaistusta Jehovan todistajia koskevasta uutisesta:
https://yle.fi/uutiset/3-10106328



Hannu Lauerma: Usko, toivo ja huijaus - Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin

Ihailen Hannu Lauerman lukeneisuutta, viisautta ja pätevyyttä.
Hänen ammatilliset ansionsa ovat hämmästyttävät: psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, psykiatrian dosentti, lääketieteen tohtori, psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri ja  psykoterapeutti. Hän on julkaissut useita teoksia ja hänelle on myönnetty useita arvostettuja palkintoja.

Lauerman Usko, toivo ja huijaus - Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin liittyi minulla uskonnollisia liikkeitä ja lahkoille altistumista tutkailevaan lukuprosessiini. Ajattelin, että Lauerma vastaisi kysymykseen, mikä saa ihmisen altistumaan jonkun lahkon opeille kyseenalaistamatta sen jälkeen millään tavalla lahkon toimia.

Vaikka kirjasta löytyy myös luku "Keitä ovat kulttien uhrit?" ja luettelo lahkon vaarallisuudesta kertovista piirteistä, sain kirjasta kuitenkin ehkä enemmän tietoa siitä, miten lahkojen tai kulttien johtajat toimivat kuin siitä, millainen ihminen on altis valehtelulle, huijauksille, suggestioille ja psykoterrorille.

Lauerma kirjoittaa hyvin. Sananvalinnat ovat hiottuja, ja mielipiteet tulevat hyvin esille. Sanan säilä iskee ja sivaltaa ihailtavalla tavalla. Älykkään ja lukeneen ihmisen tekstiä on ilo lukea.

Lisäksi kirjassa on terävää huumoria. Esimerkiksi hopi-intiaanien korvakynttilähoidon voisi Lauerman mukaan nimetä pöpi-intiaanien korvakynttilähoidoksi.

Oli sympaattista, että kirjan myötä syntyi kuva - ei vain hyvin kirjoittavasta asiantuntijasta - vaan myös ihmisestä tekstin takana. Perheen kanssa autokaupassa käyminen tai kaverin kanssa kalastelu ovat tavallista, hyvää elämää, jotka antanevat vastapainoa työlle raskaiden asioiden parissa. 

Uskonnollisia liikkeitä ja lahkoille altistumista tutkiskelevaan lukukokonaisuuteeni voi tutustua seuraavista linkeistä: