27/08/2021

Sakari Silvola: Nukkumatin kylmä sota





Ylen tuottaja ja toimittaja Sakari Silvola on perehtynyt erittäin huolellisesti Pikku Kakkosesta tutun ja sympaattisen Nukkumatin taustoihin ja tekijöihin sekä kylmän sodan aikaan.

Nukkumatti on DDR:n lahja maailmalle.

Kirja sisältää mielenkiintoista tietoa Nukkumatin synnystä, historiasta ja kahtia jaetusta kaupungista. DDR:n synty ja ihmisten elämä tiukan kontrollin alla alkoi kiinnostaa enemmänkin. Miten se kaikki oikein tapahtui? Miten ihmiset sopeutuivat uuteen elämään?

Lukeminen on ihanaa, kun aina vaan löytyy uusia kiinnostavia asioita tutustuttavaksi.

Tämä on kopio Instagram-päivityksestä. Tarkempaa blogipostausta ei ole tulossa.

#lukemisharrastus
#tietokirjallisuus #kylmäsota #itäsaksa #ddr #jaettukaupunki #itäberliini #länsiberliini #yle #nukkumatti #animaatio #sakarisilvola #nukkumatinkylmäsota

08/08/2021

Nura Farah: Aurinkotyttö




Nura Farahin Aurinkotyttö (2019) on jatko-osa vuonna 2014 ilmestyneelle Aavikon tyttärille. Somalialaisen paimenyhteisön tarina jatkuu. Isoäiti Fatima on jo huonokuntoinen vanhus, isä Keyse on harmaapäinen patriarkka ja äiti Khadija on 11 lapsen äiti. Poikien jälkeen ensimmäinen tytär Shamsu on teini-ikäinen ja hänen on aika mennä naimisiin. Aikaa on kulunut, eletään 1970-lukua. Tavat ovat jonkin verran muuttuneet, jopa vapautuneet, mutta perinteet määrittävät ja rajoittavat edelleen vahvasti varsinkin tyttöjen ja naisten elämää. 

Kunnia! Häpeä! Valta! - Ja niiden keskiössä tyttäret, sisaret ja vaimot. 
Shamsun ikätoveri Anab uhraa itsensä perheen hyvinvoinnin turvaamiseksi ja suostuu vanhan miehen neljänneksi vaimoksi suurten myötäjäisten vuoksi, jopa itse asiaa ehdottaen.

Shamsu myydään vaimoksi isän klaanisukulaisen pojalle, Abdullahille. Hän on täysin tuntematon, paljon vanhempi mies, jonka käytöksessä on alusta lähtien hälytysmerkkejä: epäsiistit ruokailutavat, puhumattomuus, äkkipikaisuus, väkivaltaisuuskin. Abdullah on täysin vahvatahtoisen äitinsä talutusnuorassa, vaikka päälaki on alkanut jo kaljuuntua. Tuli mieleen, onko hänen terveydentilassaan kaikki kunnossa.

Äiti palvoo poikaansa, joka on töissä ulkomailla, Saudi-Arabiassa ja tuo rahaa kotiin, jotta äiti voi asua hienossa talossa. Mitä poika Saudi-Arabiassa tekee, ei käy täysin selväksi, mutta ehkä todelliset olosuhteet eivät kuitenkaan vastaa äidin kehuja ja kaikille kailotettuja pojan ylivertaisia tienestejä. Abdullah toteaa: "Minulla on paljon asiakkaita ja olen johtajan suosikki." Silti hän yöpyy huoneessa, jossa on paljon muitakin miehiä ja tekee ylipitkiä työpäiviä. Huono-osaisen siirtotyöläisen olosuhteilta tuo mielestäni vaikuttaa tai joltakin hämärähommalta.

Aurinkotytön tarina kulkee, ja aavikon paimentolaisten elämästä tuodaan uusia puolia esille. Myös kaupunkielämää kuvataan. Juonen tasolla tapahtuu mielenkiintoisia asioita, mutta vuoropuhelut ja ihmisten persoonien kuvaaminen ovat mielestäni jotenkin kirjakielisempiä, jäykempiä ja näyttämöllisempiä kuin Aavikon tyttärissä. Esimerkiksi aavikolta kotoisin olevien Shamsun ja Zainabin tapaaminen ja jutustelu kaupungissa vaikuttaa jotenkin keinotekoiselta. Jäin miettimään, mistä tämä johtuu. Nura Farah itse on sanonut, että koska esikoisteos sai niin hyvän vastaanoton, toisen kirjan kirjoittaminen jännitti. Onkohan tässä siitä kyse?  (https://motiivilehti.fi/lehti/artikkeli/tiedan-mita-on-olla-luokan-ainoa-musta-nurah-farah-ei-uskaltanut-kiusattuna-nuorena-unelmoida-etta-kirjoittaisi-kirjan-suomeksi/ Luettu 7.8.2021.)

Juonen tasolla on pieni myös pieni sekaannus, joka koski Khadijan ja Luulin tekemää taikaa ja sen yhteydessä tapahtunutta petosta. Khadija toimi tuolloin epäluotettavasti, ei Luul, mutta tässä kirjassa sen kerrottiin menneen päinvastoin. Huomasin virheen, kun luin molemmat kirjat viikon sisällä, joten ensimmäinen kirja oli tuoreessa muistissa. Tämän sekaannuksen ja muutamia painovirheitä voisi korjata, jos Aurinkotytöstä otetaan uusia painoksia.

Tarinaan tulee mukaan vaalea ja sinisilmäinen, suomalaiselta vaikuttava, Helvi, joka rokottaa vauvoja ja luennoi naisille terveysasioista. Hänen apunaan toimii somalinainen Margool. He pyrkivät vaikuttamaan siihen, että tyttöjen leikkaaminen lopetetaan, mutta he kohtaavat ennakkoluuloja ja vastustusta naisten itsensä taholta. Uskomukset puhtaudesta ovat niin vahvoja. Helvi on ehkä Unicefin työntekijä tai SPR:n toimija, joka jatkaa sinnikkäästi ponnistelujaan tyttöjen ja paremman tulevaisuuden puolesta.

Tyttöjen ja naisten asema ja heidän oikeutensa nousevat kirjan keskeiseksi teemaksi. Shamsun sydämen on vallannut ihana, kiltti, koulutettu ja nykyaikainen Madar. Rakkauden tunne on molemminpuolista. Mutta omin luvin toimimisesta ja sydämen äänen kuuntelemisesta nuoret joutuvat maksamaan kipeän ja kalliin hinnan. Shamsu raahtaan kotiin, sidotaan nöyryyttävästi puuhun ja isä hakkaa hänet kepeillä. Madar on piesty jo aiemmin henkihieveriin. He kohtaavat kuitenkin vielä, ja onneakin suodaan, mutta nyt tulee varoituksen sana... Kirjan loppu ei ole onnellinen.

Motiivi-lehden mukaan kahdessa julkaistussa romaanissaan Farah on hyödyntänyt sukulaisilta kuulemiaan tarinoita ja omaa mielikuvitustaan. Teosten tapahtumat ja faktat hän on ankkuroinut huolellisella taustatyöllä Somalian historiaan ja todellisuuteen. 

Toivottavasti Aavikon tyttäret- ja Aurinkotyttö-kirjat saavat vielä vielä jatko-osan, jotta tarina saadaan kunnolla päätökseen. Etenkin pikku Mustafan ja ehkä Filsaninkin tarina odottaisi vielä kertomista, ja kasvavathan Shamsun pikkusiskotkin. Miten heille käy? Jään odottamaan.

Postaukseni Nura Farahin Aavikon tyttäristä aukeaa tästä linkistä: https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2021/08/nura-farah-aavikon-tyttaret.html





 


03/08/2021

Nura Farah: Aavikon tyttäret



"Nura Farah (s. 1979) on Suomeen 13-vuotiaana muuttanut somalinainen, joka on kouluttautunut laborantiksi ja työskentelee Ruokavirastossa. Aavikon tyttäret oli hänen unelmansa ja pitkän työn tulos: suomen kielellä kirjoitettu kertomus tytöstä, jonka elämä on tiukoin langoin sidottu kulttuurin vaatimiin tapoihin ja kipeisiinkin perinteisiin, mutta joka rohkeudellaan pystyy vaikuttamaan omaan onneensa." (https://otava.fi/kirjailijat/nura-farah/. Luettu 2.8.2021)

Kunnioitan Nura Farahia ensinnäkin hänen ahkeruutensa, periksiantamattomuutensa ja sinnikkään opiskelun vuoksi: suomea taitamattomasta maahanmuuttajanuoresta suomenkieliseksi kirjailijaksi ja Ruokaviraston laborantiksi. Se on huikea saavutus. 

Kouluaika ei ollut helppoa. Hän joutui luokkansa ainoana ulkomaalaisena koulukiusatuksi ja syrjityksi, ja puutteellisella kielitaidolla oli vaikutusta koulumenestykseen. Kymppiluokalla ja lukiossa Nura Farah pystyi jo kuitenkin nostamaan arvosanojaan. Vuonna 2015 hän sai Suomi-palkinnon, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain jakama palkinto, joka voidaan myöntää tunnustukseksi joko merkittävästä taiteellisesta urasta, huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Nura_Farah. Luettu 2.8.2021)

Toiseksi kunnioitan Nura Farahia itse kirjan vuoksi. Aavikon tyttäret on hieno ja hyvin kirjoitettu kirja, joka johdatti minut aivan uusiin maisemiin: aavikon keskelle, muslimipaimentolaisten elämään 1900-luvun puolivälin Somaliaan. Somalian itsenäistyminen (1960) mainitaan kirjan loppupuolella, ja se antaa konkreettista aikaperspektiiviä. 

Tarina kuvaa usean sukupolven naisia sekä heidän perheidensä klaanielämää aavikon keskellä. Miten siellä oikeastaan voi elää? Miten voi tunnistaa etäisyyksiä ja liikkua paikasta toiseen? Millä siellä liikutaan? Miten ihmissuhteet leirillä muotoutuvat? Miten avioliitot solmitaan? Miten lapset kasvatetaan? Miten erimielisyydet ratkotaan? Miten miesten ja naisten maailmat eroavat toisistaan? Miltä vaimosta tuntuu, kun mies tuo perheeseen uuden vaimon, nuoremman ja ehkä kauniimman? Kaiken kaikkiaan mies voi ottaa neljä vaimoa. Siihen on vain totuttava.

Juul ja Khadija aloittavat yhteiselämänsä kylmissä ja vihamielisissä väleissä, mutta Khadijan ystävällisyys ja sovitteleva toiminta yhteisössä saavat ihmeitä aikaan, ja naisista tulee lopulta toistensa tukijoita ja jopa ystäviä, jotka hoitavat lapsia ja taloutta yhdessä aviomiehen ihmetykseksi. Huomiota kiinnitti se, että yhteisössä isät ovat ylpeitä lapsistaan, myös tytöistä, vaikka poika onkin perinteisesti arvokkaampi lapsi. Yhteisöllisyys ja toisen ihmisen kunnioittaminen ovat kantavia voimia näiden aavikon muslimien keskuudessa.

Perinteet ja uskomukset kuitenkin määräävät ja rajoittavat elämää. Poikia voidaan kouluttaa, tyttöjä ei. Yhteisössä oli vahva uskomus siitä, että pikkutyttöjen leikkaaminen on oikein ja vain se turvaa tytön puhtauden. Se on kauhistuttava asia, jota edelleen tapahtuu. Toivottavasti koulutuksella ja valistuksella pystytään vaikuttamaan siihen, että tällaisista epäinhimillistä kärsimystä tuottavista uskomuksista voidaan luopua kaikkialla maailmassa.

Juulin ja Khadijan kehitystarinat ovat mielenkiintoisia. He molemmat löytävät oman äänensä ja vahvuutensa. Varsinkin Juulin muutos halveksitusta ja ulkonäkönsä vuoksi syrjitystä vaimopalvelijasta kotia ja perhettä rohkeasti puolustavaksi parantajanaiseksi on hienoa luettavaa. Khadijan sovittelevuus ja Juulin arvostuksen palauttaminen yhteisön silmissä on kunnioitettavaa.

Aavikon tyttärien jatko-osa Aurinkotyttö jatkaa saman suvun naisten tarinaa. Näkökulma siinä on Shamsun, Khadijan tyttären, eli jo kolmannen sukupolven edustajan. Varasin sen heti kirjastosta. Onneksi jono oli aika lyhyt ja saan sen luettavaksi pian.