27.1.2019

Sally Salminen: Katrina, suomentanut Juha Hurme

En ollut ennen kuullutkaan ahvenanmaalaisesta Sally Salmisesta. Facebookiin Kirjallisuuden ystävät -ryhmä antoi taas kerran vinkin. Kiitos siitä.

Salmisen esikoiskirja Katrina ilmestyi ruotsiksi 1936. Hän kirjoitti sen olleessaan New Yorkissa kotiapulaisena. Kirja käännettiin heti monille kielille. Suomeksi sen käänsi Aukusti Simojoki. Myöhemmin vasta Sinuhe egyptiläinen ohitti sen käännösten määrässä. Salmiselle ajateltiin myös Nobel-palkintoa,  F.E. Sillanpään ohi. Tämäkin on minulle uutta tietoa.

Sally Salminen kirjoitti 17 kirjaa, joista vain kuusi on suomennettu. Juha Hurme teki 2018 Katrinasta uuden suomennoksen, ja samalla hän teki todellisen kulttuuriteon nostamalla kirjailijan ja kirjan uudelleen esiin.

Kirja on loistava! Saarelaisten elämä on kuvattu vahvasti. Tarina on täysi ja todentuntuinen. Katrina on vahva persoona, mutta myös muut henkilöt ovat kokonaisia ja aitoja. Elämä saarella on köyhää ja haasteellista, mutta positiivinen vire ja selviäminen on koko ajan suuntana. Ilo pienistä asioista, sinnikkyys, vastuu omista teoistaan,  itsensä kunnioittaminen ja aito rakkaus ovat kantavina voimina.

Lukemisen aluksi tuli mieleen Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija, mutta mielikuva katosi nopeasti, ja Katrina lähti ihan omaan suuntaansa. Lukeminen eteni hitaasti, mutta se johtui eläytymisestä ja kirjan makustelemisesta. Kirja ei päästänyt otteestaan. Kun sain luetuksi kirjan loppuun, meni yöunetkin; niin vaikuttava lukukokemus se oli. 

Juha Hurmeen käännöksessä on joitakin yllättäviä nykyaikaisia sanavalintoja ja englanninkielisiä ilmauksia, jotka tuovat tarinaan mielestäni uuden lähestymistavan. Sanavalinnoilla vuoropuhelu saadaan kuulostamaan autenttiselta, korostamaan aikojen ja tapojen muuttumista sekä sukupolvien välisiä eroavuuksia. Juha Hurme ei varmaan kääntänyt tekstiä sanasta sanaan, vaan  myös tulkitsi tunnelmia ja tilanteita. Siksi hänen nimensä on syytä nostaa kirjan toiseksi tekijäksi.
"On aika nostaa Katrina sille kuuluvalle korkealle sijalle suomalaisessa kirjallisuudessa, ja Juha Hurmeen uusi, loistelias käännös totta totisesti sen tekee!" (http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/kev%C3%A4t-2018/katrina.html )

Varasin  kirjastosta heti lisää suomennettuja Sally Salmisen kirjoja. 

Juha Hurme, kiitos Katrinan suomennoksesta. Kiinnostaisiko suomentaminen muidenkin osalta? Jään odottamaan (ja tunnustan junttiuteni ruotsin suhteen).


Lisätietoa: 


https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005812244.html (Huom! Teksti ei näy kokonaan muille kuin HS:n tilaajille)

20.1.2019

Leena Krohn: Pereat mundus - Romaani, eräänlainen

Minulla oli korkea tavoite lukea koko Leena Krohnin tuotanto. Paljon olen lukenutkin, mutta paljon on vielä lukematta, koska Krohnin tuotanto on niin laaja.
(Ks. esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Leena_Krohn).

Luovun projektilukemisesta tällä erää. En sano, etten joskus palaisi Krohnin pariin, mutta maailmassa on niin paljon muitakin ihania kirjoja, että projektiajatus alkaa jo hieman puuduttaa.

Pereat mundus - Romaani, eräänlainen on erikoinen kirja, joka "koostuu kolmestakymmenestäkuudesta luvusta tai kertomuksesta, jossa kaikissa esiintyy pää- tai sivuosassa Håkan-niminen henkilö.  Kertomusten Håkanit ovat kuitenkin - useimmiten - eri Håkaneita. He elävät eri aikoina ja eri paikoissa, he ovat eri-ikäisiä, eri tavoin kovaosaisia tai eri tavoin menestyneistä ihmisiä. Kaikki he joutuvat elämässään tuntemattomille rajoille ja sulkeutuvien ovien eteen." (Kirjan kansitekstistä)

Ihan mielenkiintoinen ja omaperäinen toteutustapa! Oli salapoliisimaista pohtia eri Håkaneiden ja muiden ihmisten suhteita ja sitä, onko tämä Håkan nyt sama kuin vasta. Onko sittenkin kyse yhdestä ja samasta Håkanista ja vain elämän eri puolista ja  ilmiöistä?

Kirjan nimi pohditutti. Latinaahan se on, mutta mitä se tarkoittaa? Googlettamalla sain selville, että se viittaa alunperin sanontaan  "Fiat justitia, et pereat mundus", eli tapahtukoon oikeus, vaikka maailma tuhoutuisi.  (Ks. https://www.kirjastot.fi/kysy/kuinka-kirjoitetaan-latinaksi-voittakoon-oikeus )
"Fiat ars, pereat mundus", on yhden Håkan-tarinan nimi, joka on siis mukaelma alkuperäisestä sanonnasta ja vapaasti käännettynä kai tarkoittaa. "Taidetta maailman loppuun asti."  Vai tarkoittaakohan se myös "Taidetta taiteen vuoksi"? - Itse tarina ainakin kritisoi tekemällä tehtyä nykytaidetta.

Håkaneiden tarinoissa maailmanloppu onkin aika keskeisellä sijalla. Kaikille opettajille voi suositella tarinaa Pian on  ulsterin aika, joka kuvaa sopivasti yliampuen koulumaailmaan liittyviä maailmanlopun tunnelmia. Kirja on julkaistu vuonna 1998, mutta luultavasti tunnelmat ovat edelleen suurinpiirtein samat, ainakin suomen kielen, historian, yleissivistyksen ja lukutaidon osalta.

Tein työtä ja jouduin ponnistelemaan: Luin tekstejä, yritin ymmärtää, selvitin kirjan nimeä ja kirjoitin tämän tekstin. Leena Krohn antoi haastetta. Osa lukemistanin Krohnin kirjoista on avautunut helposti, osa vähän vaikeammin.

Tässä linkki lukemiini teoksiin: https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Leena+Krohn .

Älä lue tätä kirjaa puuttuu. Luin sen, mutta en oikein päässyt sen teemoihin kiinni.



15.1.2019

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous - Finlandia Junior -palkinto 2018

Siiri Enoranta on taitava ja monin palkinnoin palkittu kirjailija. Myös palkintoehdokkuuksia on monia. Enoranta kirjoittaa sekä lapsille että aikuisille, eikä häntä todellakaan kannata lokeroida vain lasten- ja nuortenkirjailijaksi.

"Esikoisromaani Omenmean vallanhaltija (2009) oli ilmestymisvuonnaan ehdolla Finlandia Junior -palkinnon ja Kuvastaja-palkinnon saajaksi.
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon Enoranta on saanut kolmesti, teoksista Nukkuu lapsi viallinen (2010), Nokkosvallankumous (2013) ja Surunhauras, lasinterävä (2015).[
Romaani Gisellen kuolema oli vuoden 2012 Runeberg-palkintoehdokas.Painajaisten lintukoto (2012) oli Kuvastaja-palkintoehdokas vuonna 2013 ja dystopiaromaani Nokkosvallankumous vuonna 2014. Nokkosvallankumous oli myös Topelius-palkintoehdokas.
Fantasiaromaani Surunhauras, lasinterävä valittiin vuonna 2015 Finlandia Junior -ehdokkaaksi. Palkintoraadin mukaan teos ”piirtää esiin kokonaisen maailman erilaisine maailmakatsomuksineen ja kulttuureineen”. Teos palkittiin Topelius-palkinnolla tammikuussa 2016. Se oli myös vuoden 2016 Kuvastaja-palkintoehdokas.
Fantasiaromaani Tuhatkuolevan kirous voitti vuonna 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon."
(https://fi.wikipedia.org/wiki/Siiri_Enoranta#Palkinnot_ja_ehdokkuudet )


Vihdoinkin Finlandia Junior -palkinto tuli! Olisin toivonut, että jo Surunhauras, lasinterävä olisi sen saanut. Enoranta loi siinäkin täysin omanlaisensa fantasiamaailman. Vaikka Tuhatkuolevan kirouksessa oli alussa hieman hämmentävästi viittauksia Harry Potterin maailmaan (magia-akatemia, professorit ja vanhempien oppilaiden lupa liikkua kaupungilla itsekseen), ne olivat nähdäkseni vain kirjallisia kumarruksia ja keveitä tervehdysnyökkäyksiä. Jo s. 58 Enorannan oma fantasiamaailma on valmis ja ehjä. 

Enorannan luomassa maailmassa keskeistä on sen luonteva uskottavuus, ja tässä Enoranta käyttää kieltä taiturimaisesti. Esimerkiksi "kittiäisen pistot" on niin lähellä todellisuutta, että lukija ymmärtää heti, että jonkinlaisesta hyönteisestä on kyse. Myös "mohmat" ja "masikat" muistuttavat äänteellisesti todellisen maailman "lehmiä" ja "vasikoita", joten ne on helppo ymmärtää tuotantoeläimiksi. Kielen keinoin Enoranta luo rinnakkaistodellisuuden, joka on täysin mahdollinen maailma.

Kokonaisen maailman tiivistäminen blogitekstiin ei ole helppoa, mutta yritetään.

Keskeiset henkilöt ovat:
  • Harstan perhe (äiti Alesiana, isä Eekos, lapset Pau ja Tristin sekä koiramainen melkeinlemmikki Pip) 
  • Paun ystävät; puoleensavetävä Kenone ja herkkä, maailmantuskaa poteva Daui
  • Tristinin ystävä ja rakastettu Lalita, jolla on kahdehdittavan tuuheat kainalokarvat 
  • Nubya Usha, Indarasian suurimman maanalaisen kapinallisryhmän soturipäällikkö, mahtava maagi ja tuhatkuoleva, joka ainoana maailmassa hallitsee kaukosiirtymisen, jopa toisen ihmisen kanssa
  • Nubyan isä Kolomari sekä hänen valtaisa saksanhirvensä Singa sekä
  • Nubyan rakastettu Zas.

Jokainen henkilö on moniulotteinen ja uskottava hahmo, johon voi kiintyä ja samaistua. Nubya Ushaa, Alesianaa ja Kolomaria voi ihailla heidän taitojensa ja rohkeutensa vuoksi.

Neol Vistiron on poikkeus. Häneen ei voi kiintyä. Hän on paha. Hänellä on oma armeijansa, jota hän käyttää häikäilemättömästi hyväkseen ja ottaa armeijalta sen, minkä tarvitsee. Mustapukuiset velhonsa hän voi uhrata aivan kevyesti.

Lisäksi on outoja palaneita pikilapsia, jotka mahdollistavat taian ja imevät sitä itseensä paljastaen tarvittaessa asioita menneisyydestä, tarinan puuttuvia palasia. He ovat visuaalisesti hienosti kuvattu joukko, joka kutkuttaa mielikuvitusta, mutta jonka syvin olemus jää kuitenkin lukijoiden itsensä hahmotettavaksi.


Hyvän ja pahan taistelussa vastavoimina ovat Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontayksikkö, eli Ötky ja Tetraedri, eli hyvää puolustavien maagien maanalainen yhteenliittymä. Lopullisessa taistelussa Harstan perheellä on iso osuus. Varsinkin äiti Alesiana pääsee näyttämään taitonsa. Hiljainen tutkijaisä toimii myös omalla tavallaan yhteisten etujen hyväksi.  Tristin ja Lalita taistelevat muiden rinnalla, ja 1
4-vuotias Pau nousee rohkeudellaan ja toimintakyvyllään ratkaisevaan rooliin. Nubya Usha, Zas ja Kolomari vastaavat suurista linjoista, joissa myös Alesiana on mukana. Hykerryttävän lisän tuo Kutukatveen mummojen liittyminen vaaralliseen taisteluun. Se on hienosti kuvattu ja osoittaa taistelun tärkeyttä.

Tuhatkuolevan kirous tuo esiin ajankohtaisesti ja täysin luontevasti seksuaalisuuden monet muodot. Ihmisiä ei tuomita, eikä heidän mieltymyksiään ihmetellä. Perheellisen Alesianan ja Nubya Ushan välillä on ihmeellinen side edelleen, sillä vuosia aiemmin naiset olivat rakastavaisia. Seksuaalisuus ja seksi kuvataan hienotunteisesti.


Muita ajankohtaisia teemoja, joihin Enoranta ottaa kantaa, ovat maapallon tila, puiden suojelu (epäsuorasti kai sademetsien tuhoaminen) ja ihmisoikeuskysymykset (taikominen kuuluu kaikille). Indarasian yhteiskunta on rauhanomainen ja suvaitsevainen. Ihmisistä ja eläimistä pidetään huolta, ja luontoa kunnioitetaan. 


Rakastan tätä ihanaa kieltä, jolla nämä ihmeelliset maailmat voidaan luoda!  Rakastan Siiri Enorannan tapaa käyttää kieltä ja kirjoittaa. 
Lukupinossa odottaa myös Gisellen kuolema.

Onneksi olkoon Finlandia Junior -palkinnosta ja kiitos kirjasta, Siiri Enoranta



Lisätietoa kirjailijasta ja teoksista löytyy tästä linkistä:
http://siirienoranta.com/









4.1.2019

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Kaikki anteeksi on Laura Mannisen tiivistunnelmainen ja tarkkanäköinen esikoisromaani - väkevä puheenvuoro parisuhdeväkivallasta, perheestä, häpeästä ja vaikenemisen kulttuurista sekä onnistumisen pakosta." (Kirjan takakansitekstiä)

Olen samaa mieltä tiivistunnelmaisuudesta. Kirjaa lukee kuin dekkaria, paitsi, että sitä se ei ole. Se on valitettavasti Mannisen omakohtaisesti kokemaa ja totta.

On käsittämättömän ihana ja kaikki ystävät ja sukulaisetkin hurmaava mies, on nopea ja kiihkeä rakastuminen, on nopeasti etenevä rakkaussuhde.

Pian on kuitenkin hallitsematonta mustasukkaisuutta, arvaamatonta mielialojen vaihtelua, nöyryyttämistä ja väkivaltaa. On itkua, katumusta ja lupauksia, ja hurmaava puoli miehestä saa kaikki anteeksi, uudelleen ja uudelleen.

Varoitusmerkkejä on näkyvissä alusta alkaen, mutta rakkausko niitä estää näkemästä? Koko ajan mietin, miksi Laura neuvottelee? Miksi Laura uskoo? Miksi Laura antaa kaiken tapahtua? Miksi Laura ei lähde? Miksi niin monelle narsistin tai alkoholistin tai väkivaltaisen kumppanin puolisolle käy samalla tavalla koko ajan tälläkin hetkellä? Häpeä jähmettää. Pettymys hämmentää. Suojelunhalu voittaa.

Narsisti tai hurmaava psykopaatti ottaa toisen ihmisen hallintaansa. Toisesta tulee puolustuskyvytön ja pelokas, ja hän alkaa uskoa syytöksiin. Minäkuva vääristyy ja ihminen alkaa muuttaa toimintaansa, on koko ajan varuillaan ja valmistautuu uusiin iskuihin pienentämällä itsensä, olemalla mahdollisimman vaaraton, toimimalla mahdollisimman oikein.

Kirja  lukeminen osui minulle hyvään kohtaan. Opin kirjasta persoonallisuushäiriöistä ja opin itsestäni. Opin, että ammattilaisten tuella suhteesta voi irrottautua. Omassa lähipiirissä tällaista ei onneksi ole, mutta narsisteihin olen törmännyt ja heidän tuhovoimansa myös tuntenut. Joskus alistuskuviot ovat monimutkaisia, ja niissä on mukana tukijoita ja apujoukkoja, mutta on silti kuunneltava itseään ja uskallettava pelastaa itsensä. Alistamiseen, kiusaamiseen ja hallitsemiseen ei tarvitse sopeutua, olipa kyse sitten nuoresta tai aikuisesta. Toivottavasti apua on saatavilla ja sitä uskalletaan hakea. Psykopaatiksi kai synnytään, mutta narsistiksi voidaan kai myös kasvattaa.

Kaikki anteeksi on hyvin kirjoitettu, mutta tuntui loppupuolella hieman pitkitetyltä. Myös lasten  reaktioita jäin pohdiskelemaan. Päänäkökulma oli tietenkin Laurassa, mutta lasten osuus jäi ehkä turhan pintapuoliseksi. Oliko se tietoinen ratkaisu?

Laura Mannisen haastattelu Me naiset -lehdessä avautuu tästä linkistä: