29.10.2021

Petri Tamminen: Se sano. Unohtumattomat lausahdukset


Petri Tamminen on lyhyiden lauseiden mies. Hänellä on taito kirjoittaa painavimmat asiat rivien väleihin. Se sano - kokoelmaan hän on koonnut ihmisten sanoja ja sanontoja, joilla on ollut kuulijoihin lähtemätön vaikutus ja jotka ovat jääneet mieleen koko loppuelämäksi.

Se sano -kirjan repliikeissä on ihmisten koko sen hetkinen elämä. Repliikit voivat olla tosi ikäviä ja latistavia - tai harvemmin kannustavia. Ne ovat voineet loukata syvältä, mutta vuosien myötä niiden sanojille voi ehkä antaa jo anteeksi. 

Tamminen valaisee kokoelmassa kuitenkin juuri ne kohdat, joita ei sanota; koko ympärillä olevan elämän ennen puheena olevaa hetkeä. Repliikin esittäjä ei ehkä päästele totuuksia suustaan pahuuttaan, vaan ehkä ymmärtämättömyyttään, omien pettymystensä vuoksi tai liian suuren surun painon alla. Tai sitten hän toimii ammatillisen varovaisesti. 

Se mitä ei sanota, valaistaan erityisen hienosti näissä kolmessa elämäntarinassa:

        

PALAPEILI

Eteinen oli hämärä ja kylmä kuin kirkonholvi. Isä katseli minua palapeilin kautta.

        Koita nyt laihduttaa jos tykkäät siitä pojasta, se alkaa pian kattella 
        hoikempaa.

Peilin kautta saatana sanoi.

 

ME MUUT

Neuloin pikkusiskolle villasukat, mutta sisko kuoli ennen yksivuotispäivää. 

Muistan kuinka äiti puki vauvaa arkkuun ja itki. Pari päivää myöhemmin kävimme äidin kanssa kylällä. Äiti polki, minä  istuin pyöränjopparilla. Tuli joku tuttu vastaan, ja äiti pysähtyi juttelemaan: 

Mieluummin minä olisin antanut kenet tahansa noista muista.                    

 

 LÄHELTÄ

Sain keskellä päivää soiton lukion terveydenhoitajalta. Meidän poika istui siellä vastaanotolla.

  Mitä on tapahtunut, minä hätäännyin.

Ei mitään vielä, sanoi se terveydenhoitaja, mutta hän nyt sillä  soittaa kun  poika on kuulemma paikan jo katsonut ja aikataulut on tutkittu.

  Eli junarata vissiin kulkee jostain siitä teidän läheltä?

 

28.10.2021

Anna-Liisa Hämäläinen: Diskokuningatar Eini


Olen seurannut Einin uraa nuoruudesta asti. Voi oikeastaan sanoa, että kummankin nuoruudesta asti, sillä olemme suurin piirtein samaa ikäluokkaa ja kotoisin samoilta seuduilta, mutta eri kunnasta. Olen käynyt Einin keikoilla jo nuorena tanssilavoilla ja myöhemmin aikuisena ravintoloissa. Olen aina pitänyt häntä valovoimaisena esiintyjänä, jolla on viehättävä ujo karisma, joka tosin vuosien myötä on tullut vahvemmaksi ja rohkeammaksi. Aina yleisö on saanut sen, mitä on tullut hakemaan: koko illan täysipainoisen show'n, eikä yhtään diivailua ja turhaa puhetta. Eini on ollut keikoilla aina oma itsensä.

"Eini on ihana. Hänessä on älyttömästi iloa ja energiaa, jotka tempaavat mukaan. Hän pystyy vetämään hirvittävän hyvän show'n vaikka omassa olohuoneessaan." (Anna-Elena Pääkkölä, s. 250)

Kasvuolosuhteet ovat meillä kummallakin olleet samankaltaiset: maalaisympäristö, jossa leikittiin kauppaleikkiä, hoidettiin lehmiä ja vasikoita, Pellon Ponsi tanssi- ja Einillä myös esiintymispaikkana sekä taksikyydillä tansseihin meno. Lisäksi kummankin kotona sääntönä oli, että rippikoulu pitää käydä,  ennen kuin tansseihin pääsee. Me kumpikin pääsimme livahtamaan säännön ohi, eri syistä tosin. Tanssilavakulttuuri oli todellakin kaiken kansan kohtaamispaikka: Paikalla oli aikuisia ja nuoria, ja tanssimusiikki ja tanssiminen olivat juurikin ne eri-ikäisiä yhdistävät tekijät. Tanssipaikat olivat turvallisia myös meille alaikäisille.

Pitkän linjan toimittaja Anna-Liisa Hämäläinen on kirjoittanut Einin elämäkerran yhteistyössä Einin itsensä kanssa.  Hämäläinen kuvaa toimittajan työskentelyään: 

– En mene kylmiltään tilanteisiin. Kotiläksyt on tehty. (https://www.naistenaani.fi/anna-liisa-hamalainen-kirjoittajan-aani-tuo-brandiin-elaman-maun/ Luettu 28.10.2021.)

Kyllä Hämäläinen on todellakin kotiläksynsä tehnyt. Lähteitä on paljon, ja kirjaa varten on haastateltu paljon ihmisiä. Se kattaa Einin elämäntarinan lapsuudesta tähän päivään asti. Kokonaiskuva laulajan persoonasta ja elämästä muodostuu mielenkiintoisella tavalla. Eini on avoin ja positiivinen, ja siksipä mukana on myös vaikeita aikoja ja asioita, joita hänellä ei ole syytä piilottaa gloorian alle.  Tavallinen elämä ja arki ovat pitäneet Einin jalat maassa, eikä hänelle ole noussut menestys päähän.

On hienoa, että pieneltä paikkakunnalta kotoisin oleva Eini on aina uskonut unelmaansa ja pyrkinyt määrätietoisesti sitä kohti, vaikka miesten hallitsemassa musiikkimaailmassa se ei aina ole ollut helppoa. Einin tarinaa oli kiva lukea, ja sen myötä sai myös pieniä anekdootteja mm. Tapani Kansan, Kari Tapion ja Kirkan persoonasta.

60-vuotiaana Eini hehkuu kauneutta, voimaa, ja seksikkyyttä tavalla, jota moni voi ihailla ja kadehtiakin. Ei uskoisi, että myös hän on kokenut itsensä vähättelyä, arvottomuutta, jatkuvaa miellyttämisen tarvetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Eini voi kuitenkin toimia esikuvana monelle muullekin naiselle. 

"Olen vahvasti nainen, niin nainen kuin voi olla. Olen onnellinen, että rohkeuteni on tullut syvästä kolostaan esille. Rakastan elämää ja esiintymistä hirveästi." (s. 284)

Isona asiana Einin hehkussa on vuosikymmeniä kestänyt rakkausavioliitto Lars Pajumäen kanssa, perhe ja koti.

Anna-Liisa Hämäläisen kirjoittama Diskokuningatar Eini oli kiva lukukokemus, mutta yksi harmittava virhe kirjassa toistuu. Einin ja minunkin kotimurre on Torniojokilaakson murretta, ei meänkieltä. Meänkieli on rajan pinnassa Ruotsin puolella puhuttavaa suomen kieltä, jonka kirjailija Bengt Pohjanen on ajanut Ruotsin viralliseksi vähemmistökieleksi.  

Lisätietoa meänkielestä löytyy mm. seuraavasta linkistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Me%C3%A4nkieli . (Luettu 28.10.2021)

Anna-Liisa Hämäläisen kirjoittajan urasta lisätietoa löytyy seuraavasta linkistä: https://www.naistenaani.fi/anna-liisa-hamalainen-kirjoittajan-aani-tuo-brandiin-elaman-maun (Luettu 28.10.2021)

25.10.2021

Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous. Kuvittanut Kati Vuorento


Odotin Cristal Snow'n uutta Penni Pähkinäsydäntä noin vuoden kirjastosta. En ole pitkään aikaan odottanut uutta lastenkirjaa näin innokkaasti. Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous jatkaa pienten keijujen tarinaa, mutta itsenäisenä osana ja astetta jännittävämpänä. Ensimmäinen osa on Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku. Molemmat kirjat on kuvittanut Kari Vuorento mustavalkoisin lyijykynäpiirroksin. Tarinat perustuvat Cristal Snow'n ja Niina Siewertin alkuperäisideaan.

Snow'n luoma keijukaismaailma on ehyt ja uskottava. Henkilöt ovat moniulotteisia persoonia. Keijukaismaailmassa riidellään, ollaan kateellisia ja koetaan muitakin negatiivisia tunteita. Tämä juuri tekee lukemisesta mielenkiintoista myös aikuiselle, kun ei kuvatakaan vain siirappisen lällyä elämää, vaan myös pahan mielen asioita.

Kieli on kuvailevaa ja hyvin sujuvaa. Tarinassa on myös aikuislukijoiden ymmärtämä vakavampi taso, joka on kerrottu kuitenkin niin, että lapsilukijat tai -kuuntelijat eivät ehkä sitä huomaa tai eivät koe sitä ahdistavana. 

Aikuinen voi kuitenkin kiinnittää huomiota sekä isän että vaarin poissaoloon. Penni onnistuu tapaamaan kauan kadoksissa olleen vaarinsa. Ensin toivoin, että vaari palaisi perheensä luo, mutta hän on joko tehnyt valintansa elämäntavastaan, eikä halua palata, tai sitten hän ei pysty. Morda estää sen. Penni Pähkinäsydän ja hänen (epä)ystävänsä Hilda Siukku tapaavat Mordan mörkökuumetta sairastaessaan. Mordan nimi saattaa viitata johonkin vakavampaan ja kenties jopa peruuttamattomaan. Hahmo on pelottava, mutta uskoisin, että ei liikaa.

Tarinassa on jännitystä, mutta loppu on onnellinen. Neljän Tuulen Tyttäret, Keijumetsän Kaunottaret ja Suurmetsän Sankarittaret saavat joukkoonsa neljännen jäsenen. Ystävyys ja välittäminen on parasta. Vihanpito on turhaa ja suorastaan epäterveellistä.

Penni Pähkinäsydän -kirjoja voisi vinkata vaikka Joulupukille. Luultavasti aikuisen lukemana tarina sopisi n. 5-vuotiaasta ylöspäin, ja itse luettuna n. 9-vuotiaasta ylöspäin. 

Tässä vielä linkki aiempaan postaukseeni Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku -kirjasta:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Cristal+Snow


17.10.2021

Irene Vallejo: Papyrus: kirjan katkeamaton tarina. Suomentanut Taina Helkamo


Irene Vallejon: Papyrus: Kirjan katkeamaton tarina on paksu köriläs ja oikea runsaudensarvi, jonka sain viimein luetuksi. Työ ja muu elämä häiritsivät harrastusta, joten lukeminen eteni aika hitaasti. Välillä ajattelin, että luovutan ja jätän lukemisen kesken, mutta luin kirjan kuitenkin sinnikkäästi loppuun. Sisältö on niin mielenkiintoinen, että aika ajoin puuduttavaltakin tuntuva ponnistelu jäi mielenkiinnon  vuoksi taka-alalle.

Kirjan nimi Papyrus: Kirjan katkeamaton tarina on oikeastaan hieman harhaanjohtava. Kyseessä ei ole vain kirjaesineen kehitys, vaikka siitäkin on tietenkin kyse. Papryrus on kirjaesineen lisäksi antiikin teosten, monien kirjailijoiden, sivistyksen ja kirjastojen, luettelointijärjestelmien,  kirjastonhoitajien ja maailmantapahtumien historiaa, mutta kirjan ja kirjallisuuden näkökulmasta; silmälasien historiaa unohtamatta.  Papyrus on historiakirja, tietokirja ja henkilökohtaisen lukemisen tarina. Vallejo on kasvanut kirjojen parissa, ja valtaisan pohjasivistyksen lisäksi hän on tehnyt vielä valtaisan taustatyön.

Kirjan sivuilla vilahtelee historiasta tuttuja nimiä ja asioita, mutta tuttuihin asioihin tulee uusia näkökulmia ja lisätietoja. Esimerkiksi Aleksandrian kirjaston paloa olen aina tottunut ajattelemaan järkyttävän suurena katastrofina, mutta Vallejo selvittää kirjaston tuhon syitä ja osoittaa, että tuho oli oikeastaan kolmivaiheinen. Palo ei ollutkaan ainoa tuhoaja. Kirjaston tuhoutumiseen liittyi myös Rooman imperiumin tietoista tuhotyötä Aleksandriaa kohtaan. Aleksandria oli idän ja lännen polttopisteessä, kuten Berliini myöhemmin. 

Kun Aleksandrian kirjaston palo ja 1992 Sarajevon kansalliskirjaston polttaminen liitetäänkin jatkumoksi, historia saa uusia ulottuvuuksia. Sarajevon kansalliskirjaston polttaminen oli järkyttävää luettavaa, samoin kuin 2000-luvulla tapahtunut ja Yhdysvaltojen siunaama Irakin kansalliskirjaston ja -arkiston ryövääminen, joista minulla ei ollut aiempaa tietoa.

Pidin siitä, että Vallejo käyttää myös kirjoja ja elokuvia viittaamaan varsinaiseen historialliseen tapahtumaan, josta ei ole alkuperäisiä lähteitä olemassa. Näkökulma laajenee näinkin. Seuraavassa lainauksessa tiivistyy mielestäni Papyruksen keskeinen ajatus:

"Kirjojen ansiosta meille on siirtynyt sellaisia aikanaan esi-isiemme mieleen juolahtaneita, hämmästyttävän hyvin aikaa kestäneitä ajatuksia kuten ihmisten välinen tasa-arvo, mahdollisuus valita johtajamme, ajatus siitä, että ehkäpä lasten on parempi olla koulussa kuin raataa työssä ja halu käyttää julkisia varoja sairaiden, vanhojen ja heikkojen hoitamiseen. Kaikki ne ovat antiikin ihmisten keksimiä ajatuksia, ja niiden selviäminen meidän luoksemme oli kaikkea muuta kuin varmaa. Ilman kirjoja se, mikä tässä maailmassa on hienointa, olisi unohtunut ja kadonnut."

Haluan lopuksi vielä nostaa kunnioittavasti esille minulle ennestään tuntemattomat kirja-amatsonit, nuoret naiset, jotka ratsastivat pitkin Appalakkien viettäviä rinteitä satulalaukut täynnä kirjoja. He toivat kirjoja itäisen Kentuckyn laaksoihin, joissa elettiin eristyksissä Yhdysvalloista ja muustakin maailmasta. Kentuckyyn, jossa ei ollut teitä (eikä sähköä), oli mahdotonta viedä muualla maan alueilla suosiota saavuttanutta kirjastoautojärjestelmää. Niinpä kokeneet kirjastovirkailijat alkoivat kuljettaa alueelle kirjoja, jotka saatiin lahjoituksina, ja niitä varastoitiin postitoimistoissa, parakeissa, kirkoissa, käräjätuvilla tai yksityiskodeissa. Naiset tekivät kolme tai neljä kierrosta viikossa ja hakivat jostakin tukikohdasta kirjaläjän ja jakoivat ne maaseudun kouluille, kokoontumispaikkoihin ja koteihin. 

1936 ratsastavien kirjastovirkailijoiden kierrokset saavuttivat jo 50 000 perhettä ja 155 koulua, ja he taittoivat yhteensä yli 8000 kilometriä kuukaudessa. Kirjojen vaikutus paransi seudun asukkaiden terveyttä ja hygieniatottumuksia, ja lukemaan oppineet lapset lukivat lukutaidottomille vanhemmilleen. Eräs nuori mies sanoi kirjastonhoitajalleen: "Nämä kirjat pelastivat elämämme." 

Aika mahtavaa!

Ehkäpä luen vielä lisäksi Erja Salmenkiven Papyrusten aika, joka käsittelee samoja asioita, mutta on paksuudeltaan noin puolet Vallejon Papyruksesta. Sisällysluettelon mukaan kirja sisältää tekstivalikoiman, tietoa ajanlaskusta, yksiköistä ja lyhenteistä ja Egyptin jumalista. Kirja sisältää myös sanaston. Vaikuttaa mielenkiintoiselta tämäkin.