25/10/2021

Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous. Kuvittanut Kati Vuorento


Odotin Cristal Snow'n uutta Penni Pähkinäsydäntä noin vuoden kirjastosta. En ole pitkään aikaan odottanut uutta lastenkirjaa näin innokkaasti. Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous jatkaa pienten keijujen tarinaa, mutta itsenäisenä osana ja astetta jännittävämpänä. Ensimmäinen osa on Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku. Molemmat kirjat on kuvittanut Kari Vuorento mustavalkoisin lyijykynäpiirroksin. Tarinat perustuvat Cristal Snow'n ja Niina Siewertin alkuperäisideaan.

Snow'n luoma keijukaismaailma on ehyt ja uskottava. Henkilöt ovat moniulotteisia persoonia. Keijukaismaailmassa riidellään, ollaan kateellisia ja koetaan muitakin negatiivisia tunteita. Tämä juuri tekee lukemisesta mielenkiintoista myös aikuiselle, kun ei kuvatakaan vain siirappisen lällyä elämää, vaan myös pahan mielen asioita.

Kieli on kuvailevaa ja hyvin sujuvaa. Tarinassa on myös aikuislukijoiden ymmärtämä vakavampi taso, joka on kerrottu kuitenkin niin, että lapsilukijat tai -kuuntelijat eivät ehkä sitä huomaa tai eivät koe sitä ahdistavana. 

Aikuinen voi kuitenkin kiinnittää huomiota sekä isän että vaarin poissaoloon. Penni onnistuu tapaamaan kauan kadoksissa olleen vaarinsa. Ensin toivoin, että vaari palaisi perheensä luo, mutta hän on joko tehnyt valintansa elämäntavastaan, eikä halua palata, tai sitten hän ei pysty. Morda estää sen. Penni Pähkinäsydän ja hänen (epä)ystävänsä Hilda Siukku tapaavat Mordan mörkökuumetta sairastaessaan. Mordan nimi saattaa viitata johonkin vakavampaan ja kenties jopa peruuttamattomaan. Hahmo on pelottava, mutta uskoisin, että ei liikaa.

Tarinassa on jännitystä, mutta loppu on onnellinen. Neljän Tuulen Tyttäret, Keijumetsän Kaunottaret ja Suurmetsän Sankarittaret saavat joukkoonsa neljännen jäsenen. Ystävyys ja välittäminen on parasta. Vihanpito on turhaa ja suorastaan epäterveellistä.

Penni Pähkinäsydän -kirjoja voisi vinkata vaikka Joulupukille. Luultavasti aikuisen lukemana tarina sopisi n. 5-vuotiaasta ylöspäin, ja itse luettuna n. 9-vuotiaasta ylöspäin. 

Tässä vielä linkki aiempaan postaukseeni Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku -kirjasta:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Cristal+Snow


3 kommenttia:

  1. Voi miten suloisen näköinen kirja.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana kuvitus! Olisin varmasti tykännyt tästä lapsena.

    VastaaPoista
  3. Kuvitus on viehättävä ja sopii hyvin tarinaan.

    VastaaPoista