Petri Tamminen on lyhyiden lauseiden mies. Hänellä on taito kirjoittaa painavimmat asiat rivien väleihin. Se sano - kokoelmaan hän on koonnut ihmisten sanoja ja sanontoja, joilla on ollut kuulijoihin lähtemätön vaikutus ja jotka ovat jääneet mieleen koko loppuelämäksi.
Se sano -kirjan repliikeissä on ihmisten koko sen hetkinen elämä. Repliikit voivat olla tosi ikäviä ja latistavia - tai harvemmin kannustavia. Ne ovat voineet loukata syvältä, mutta vuosien myötä niiden sanojille voi ehkä antaa jo anteeksi.
Tamminen valaisee kokoelmassa kuitenkin juuri ne kohdat, joita ei sanota; koko ympärillä olevan elämän ennen puheena olevaa hetkeä. Repliikin esittäjä ei ehkä päästele totuuksia suustaan pahuuttaan, vaan ehkä ymmärtämättömyyttään, omien pettymystensä vuoksi tai liian suuren surun painon alla. Tai sitten hän toimii ammatillisen varovaisesti.
Se mitä ei sanota, valaistaan erityisen hienosti näissä kolmessa elämäntarinassa:
PALAPEILI
Eteinen oli hämärä ja kylmä kuin kirkonholvi. Isä katseli minua palapeilin kautta.
Koita nyt laihduttaa jos tykkäät siitä pojasta, se alkaa pian kattella
hoikempaa.Peilin kautta saatana sanoi.
ME MUUT
Neuloin pikkusiskolle villasukat, mutta sisko kuoli ennen yksivuotispäivää.
Muistan kuinka äiti puki vauvaa arkkuun ja itki. Pari päivää myöhemmin kävimme äidin kanssa kylällä. Äiti polki, minä istuin pyöränjopparilla. Tuli joku tuttu vastaan, ja äiti pysähtyi juttelemaan:
Mieluummin minä olisin antanut kenet tahansa noista muista.
LÄHELTÄ
Sain keskellä päivää soiton lukion terveydenhoitajalta. Meidän poika istui siellä vastaanotolla.
Mitä on tapahtunut, minä hätäännyin.
Ei mitään vielä, sanoi se terveydenhoitaja, mutta hän nyt sillä soittaa kun poika on kuulemma paikan jo katsonut ja aikataulut on tutkittu.
Eli junarata vissiin kulkee jostain siitä teidän läheltä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti