Kirjan nimi Papyrus: Kirjan katkeamaton tarina on oikeastaan hieman harhaanjohtava. Kyseessä ei ole vain kirjaesineen kehitys, vaikka siitäkin on tietenkin kyse. Papryrus on kirjaesineen lisäksi antiikin teosten, monien kirjailijoiden, sivistyksen ja kirjastojen, luettelointijärjestelmien, kirjastonhoitajien ja maailmantapahtumien historiaa, mutta kirjan ja kirjallisuuden näkökulmasta; silmälasien historiaa unohtamatta. Papyrus on historiakirja, tietokirja ja henkilökohtaisen lukemisen tarina. Vallejo on kasvanut kirjojen parissa, ja valtaisan pohjasivistyksen lisäksi hän on tehnyt vielä valtaisan taustatyön.
Kirjan sivuilla vilahtelee historiasta tuttuja nimiä ja asioita, mutta tuttuihin asioihin tulee uusia näkökulmia ja lisätietoja. Esimerkiksi Aleksandrian kirjaston paloa olen aina tottunut ajattelemaan järkyttävän suurena katastrofina, mutta Vallejo selvittää kirjaston tuhon syitä ja osoittaa, että tuho oli oikeastaan kolmivaiheinen. Palo ei ollutkaan ainoa tuhoaja. Kirjaston tuhoutumiseen liittyi myös Rooman imperiumin tietoista tuhotyötä Aleksandriaa kohtaan. Aleksandria oli idän ja lännen polttopisteessä, kuten Berliini myöhemmin.
Kun Aleksandrian kirjaston palo ja 1992 Sarajevon kansalliskirjaston polttaminen liitetäänkin jatkumoksi, historia saa uusia ulottuvuuksia. Sarajevon kansalliskirjaston polttaminen oli järkyttävää luettavaa, samoin kuin 2000-luvulla tapahtunut ja Yhdysvaltojen siunaama Irakin kansalliskirjaston ja -arkiston ryövääminen, joista minulla ei ollut aiempaa tietoa.
Pidin siitä, että Vallejo käyttää myös kirjoja ja elokuvia viittaamaan varsinaiseen historialliseen tapahtumaan, josta ei ole alkuperäisiä lähteitä olemassa. Näkökulma laajenee näinkin. Seuraavassa lainauksessa tiivistyy mielestäni Papyruksen keskeinen ajatus:
"Kirjojen ansiosta meille on siirtynyt sellaisia aikanaan esi-isiemme mieleen juolahtaneita, hämmästyttävän hyvin aikaa kestäneitä ajatuksia kuten ihmisten välinen tasa-arvo, mahdollisuus valita johtajamme, ajatus siitä, että ehkäpä lasten on parempi olla koulussa kuin raataa työssä ja halu käyttää julkisia varoja sairaiden, vanhojen ja heikkojen hoitamiseen. Kaikki ne ovat antiikin ihmisten keksimiä ajatuksia, ja niiden selviäminen meidän luoksemme oli kaikkea muuta kuin varmaa. Ilman kirjoja se, mikä tässä maailmassa on hienointa, olisi unohtunut ja kadonnut."
Haluan lopuksi vielä nostaa kunnioittavasti esille minulle ennestään tuntemattomat kirja-amatsonit, nuoret naiset, jotka ratsastivat pitkin Appalakkien viettäviä rinteitä satulalaukut täynnä kirjoja. He toivat kirjoja itäisen Kentuckyn laaksoihin, joissa elettiin eristyksissä Yhdysvalloista ja muustakin maailmasta. Kentuckyyn, jossa ei ollut teitä (eikä sähköä), oli mahdotonta viedä muualla maan alueilla suosiota saavuttanutta kirjastoautojärjestelmää. Niinpä kokeneet kirjastovirkailijat alkoivat kuljettaa alueelle kirjoja, jotka saatiin lahjoituksina, ja niitä varastoitiin postitoimistoissa, parakeissa, kirkoissa, käräjätuvilla tai yksityiskodeissa. Naiset tekivät kolme tai neljä kierrosta viikossa ja hakivat jostakin tukikohdasta kirjaläjän ja jakoivat ne maaseudun kouluille, kokoontumispaikkoihin ja koteihin.
1936 ratsastavien kirjastovirkailijoiden kierrokset saavuttivat jo 50 000 perhettä ja 155 koulua, ja he taittoivat yhteensä yli 8000 kilometriä kuukaudessa. Kirjojen vaikutus paransi seudun asukkaiden terveyttä ja hygieniatottumuksia, ja lukemaan oppineet lapset lukivat lukutaidottomille vanhemmilleen. Eräs nuori mies sanoi kirjastonhoitajalleen: "Nämä kirjat pelastivat elämämme."
Aika mahtavaa!
Ehkäpä luen vielä lisäksi Erja Salmenkiven Papyrusten aika, joka käsittelee samoja asioita, mutta on paksuudeltaan noin puolet Vallejon Papyruksesta. Sisällysluettelon mukaan kirja sisältää tekstivalikoiman, tietoa ajanlaskusta, yksiköistä ja lyhenteistä ja Egyptin jumalista. Kirja sisältää myös sanaston. Vaikuttaa mielenkiintoiselta tämäkin.
