07/03/2024

Ragnar Jónasson, Katrín Jakobsdóttir: Reykjavik. Englanninnoksesta suomentanut Enni Vanhatapio.

                                                




Ragnar Jónasson on  kansainvälisesti palkittu dekkaristi, jonka kirjoja on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta 36 maassa. Katrín Jakobsdóttir on Islannin pääministeri, joka on aina rakastanut dekkareita (takaliepeestä). Reykjavik on heidän yhdessä kirjoittamansa dekkari, joka on saanut paljon hehkutusta. Kannessakin mainostetaan: "Vaikuttavinta nordic noiria" (Financial Times).

Minusta islantilainen elämänasenne on positiivinen: kun on pieni maa, kaikkien on hyvä osata kaikenlaista. Ihmisillä voi olla monia ammatteja. Niinpä on mielenkiintoista, että pääministeri kirjoittaa dekkarin, eli tekemisen roolit sekoittuvat tässäkin tapauksessa. Jälkisanoissa kirjailijat kertovat, että kirja syntyi kiireettömästi ja vailla ulkoisia paineita. Sen kirjoittaminen oli keino viihtyä yhteisen mielenkiinnon, eli rikoskirjallisuuden äärellä.

Kirjassa on selvästikin näkyvissä mestari - kisälli -asetelma, kun toinen on jo kirjoillaan valloittanut maailmaa, ja toinen kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan. En tiedä, miten kirjaa on konkreettisesti työstetty, mutta mielestäni kisällin epävarmuus on näkyvillä alun tahkeassa toisteisuudessa, juonenkäänteiden toistuvassa kertaamisessa ja paikoitellen koulutyttömäisessä vuoropuhelussa sekä tunteiden kuvailussa. Mestarin ohjauksessa kirjasta tulee kuitenkin kohtalainen, christiemäinen arvoitusdekkari, ja syyllinen pimitetään taitavasti ihan viimeisille sivuille asti. Positiivista on myös se, ettei kirjassa mässäillä julmuuksilla, vaan rikoksesta kerrotaan neutraalisti.

Kirjassa selvitellään kolmekymmentä vuotta sitten kadonneen, mahdollisesti surmatun teinitytön katoamista. Tapaus on kaikkien tiedossa, ja siitä on kirjoitettu vuosikymmeniä. Se vertautuu Suomessa Kylllikki Saaren selvittämättömään murhaan. Harrastelijaetsivät ratkaisevat rikoksen ja antavat poliiseille tarvittavat tiedot syyllisten rankaisemiseksi.

Enni Vanhatapio on suomentanut Reykjavikin englannin kielestä. Suomennos on pääosin sujuva, muutamaa paino- tai kirjoitusvirhettä lukuun ottamatta. Yksi kohta olisi vaatinut suomentajalta ja kustannustoimittajajalta vielä tarkempaa hiomista, kun näkyville jäi kammottava rakenteellinen möhkäle: 

"Marget istui sohvan reunalla ja piteli mukillista kahvia maidolla ja sokerilla." 
(Huh, huh! Olisiko rakenne kannattannut purkaa vaikka pää- ja sivulauseeksi? Ja onko olennaista, että kahvikupillisessa on sekä maitoa että sokeria?)

Itse en lämmennyt Reykjavikille varauksettomasti, mutta Ragnar Jónassonin kirjoihin voisin tutustua. Olen ne jo bongannut, mutta en ole niitä lukenut. Oululaislähtöisen Enni Vanhatapion kaksi ilmestynyttä kirjaa voisivat myös siirtyä lukulistalle. 

04/03/2024

Harri-Pekka Pietikäinen: Tunne pelkosi, vapaudu elämään



Usein on käynyt niin, että kun mietin jotain asiaa elämässäni, löytyy Hidasta elämää -sivustolta tai kirjoista juuri sopivaa luettavaa sen hetkiseen ongelmaan. Niin kävi Harri-Pekka Pietikäisen Tunne pelkosi, vapaudu elämään (2023) -kirjankin kanssa. Tunnistan kyllä pelkojani, mutta niistä vapautuminen on vielä vaiheessa. Pietikäinen toteaa, että monien pelkojen kumppani on häpeä. En tiedä, onko täydellinen vapautuminen edes mahdollista, vai onko vain hyväksyttävä, että kapeampikin elämä on ok ja lakattava syyllistämästä itseään siitä, mitä ei ole (vielä) uskaltanut.

Harri-Pekka Pietikäinen kirjoittaa omista peloistaan, häpeäkokemuksistaan, traumatisoineista tapahtumista avoimesti. Hän vannookin avoimuuden nimeen, koska se on hänen mielestään ainoa tie kahlitsevista peloista vapautumiseen. Toivoisin, että moni mies löytäisi kirjan ja ne miesten keskustelupiirit, joista Pietikäinen puhuu.

Tällä lukukerralla minuun kolahtivat muutamat asiat, joiden kanssa olen kipuillut, ja jotka näkyvät työelämässsä voimia vievinä ilmiöinä. Poimin niitä tähän sitaateiksi kommentoimatta niitä sen enempää. Niiden avaamisen foorumi on muualla.

"Pelon edessä lamaantuminen saattaa käynnistää voimakkaan kierteen, jolloin pelon sitoma energia ei pääse purkautumaan. Tällöin se synnyttää ajan saatossa voimistuvia kehotraumoja. On ihmiselle itseelleen haitallista, jos pelko voimistaa tunnetta oman autonomian vähyydestä ja saa tuntemaan,  ettemme hallitse omaa elämäämme." (s. 63)

"On oleellista ymmärtää ja oppia tunnistamaan, milloin kyseessä on väärä hälytys. Olemmeko todella vaarassa vai kuvittelemmeko vain olevamme?" (s. 74)

"Loppupeleissä kyse on siitä, ettei mikään ulkopuolinen voi todella satuttaa meitä. Sen voi tehdä ainoastaan omat oletuksemme ja uskomuksemme. Se, miten valitseme asiat nähdä ja niihin reagoida." (s.167)

Lisäksi Pietikäisen kirja antoi minulle muistuksen siitä, että omaa elämää koskevissa asioissa voimme olla kuskin sijaan matkustajia. Tässä on minulle selvä kehittämistehtävä: On syytä siirtyä kuskiksi, kun on sen aika, eikä vetäytyä matkustajan rooliin niissä asioissa, joihin voi itse vaikuttaa. 

Harri-Pekka Pietikäisen Tunne pelkosi, vapaudu elämään antoi minulle oivaltavia näkökulmia ja ajattelemisen aihetta ja toi vapautta loman aloittamiseen. Kiitos kirjasta @harripekkapietikainen!


24/02/2024

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina

Kuvan valkea karva on keinotekoinen somiste, joka viittaa talviturkkiseen, kiepissä torkkuvaan naaliin tunturin kupeella.


"Kimmo Ohtonen on kirjailija, toimittaja ja dokumentaristi, joka on aloittanut tv-uransa Isossa-Britanniassa. Suomessa hänet tunnetaan lukuisista tv:n luonto-ohjelmista. Hänen esikoiskirjansa oli palkittu Karhu - Voimaeläin. Ohtosen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva Naalin paluu ilmestyi 2023." (takaliepeen tekstiä)

Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina on tietokirja, joka sisältää paljon tutkittua tietoa, mutta myös kirjoittajan omia kokemuksia. Siksi siinä korostuu tarinallisuus, ja kirjasta tulee elämyksellinen lukukokemus, jossa on perinteisen eräkirjallisuuden aineksia. Kuvailu on kaunista, kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Huippukohdaksi muodostuu Suomen tunturilla pesivän naaliparin ilmaantuminen Ohtosen riistakameraan. Pesintä Suomessa on onnistunut ensimmäistä kertaa 26 vuoteen.

Kimmo Ohtonen kuvailee olevansa Pohjolan naalin epävirallisen elämäkerran kirjoittaja. Elämäkerturin tarkkuudella hän on perehtynyt laajasti naalin elämään ja historiaan. Samalla valotetaan myös muiden pohjoisten lajien yhteenliittyvää historiaa. 

Ohtonen kirjoittaa eläytyvästi itsensä mukaan tarinaan. Hän tuntuu suhtautuvan intohimoisesti aiheeseensa, niin että kohde-eläimestä ja sen kannan elvyttämisestä tulee sydämen asia. Tämä on mukavaa. Kirjoitustyyli voi jakaa mielipiteitä, ja toisinaan minullakin jokin kohta oli jo rajapinnalla, pidänkö siitä vai en, mutta kokonaisuus jäi kuitenkin erittäin positiiviseksi. Tässä mennään kuitenkin koko ajan asia edellä, eikä persoona edellä. 

Oli suorastaan liikuttavaa lukea Ohtosen kiitokset Pohjolan naalille, muiden kirjan tavanomaisten kiitosten lopuksi:

"Kiitos Pohjolan naali. Olen kiitollinen ja etuoikeutettu, että sain kertoa epävirallisen elämäkertasi. Ihailuni sinua kohtaan syveni entisestään, olet todella ainutkertainen palneetta Maan edustaja.

Emme ole osanneet kohdella lajisi edustajia sillä arvolla ja kunnioituksella, jonka sinä ja kaikki muut tunturiluonnon edustajat ansaitsisivat. Matka jäljilläsi on opettanut minua monin tavoin ja katselen maailmaa nyt eri silmin. Pyrin arkisten tekojen kautta elämään sinua ja arktista kotiasi kunnioittaen. En ota mitään itsestään selvänä, paitsi sen, että maailma on paljon rikkaampi ja parempi paikka, kun sinä, Pohjolan naali, olet täällä. Toivon että kaikista haasteista huolimatta yhteinen tulevaisuutemme on valoisa ja harmoninen."

 

Postaukseni Ohtosen kirjasta Karhu - Voimaeläin on luettavissa alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Kimmo+Ohtonen 

Ohtosen dokumentti Naalin paluu on katsottavissa Yle Areenalta, jossa on myös muita aiheeseen liittyviä dokumentteja.

18/02/2024

Patric Taylor: Irlantilainen maalaislääkäri. Suomentanut Lena Talvio



Joku kommentoi Patric Taylorin Irlantilaista maalaislääkäriä James Herriot -tyyliseksi. Kyllä näissä samankaltaisuutta onkin: maalaisympäristö, mielenkiintoiset henkilöhahmot, hauskat sattumukset, hyväntahtoinen huumori ja lämmin suhtautuminen ihmisiin ja ihmisten ongelmiin. Eläimiä maalaislääkäri ei kuitenkaan hoida.

Ballybucklebon kylän maalaislääkäri O´Reilly saa apulaisekseen nuoren vastavalmistuneen tohtori Lavertyn. O`Reilly on omanlaisensa, hyvinkin arvonsa tunteva lääkäri, joka alun epäilyttävän kohtaamisen jälkeen osoittautuu erittäin päteväksi ja monipuoliseksi lääkäriksi, joka huolehtii kyläläisistä kokonaisvaltaisesti. Hän on kirjallisesti sivistynyt ja tuntee myös historiaa hyvin. Kielitaitoinenkin hän on.

Myös nuoren Lavertyn kirjallinen sivistys on huomattavaa, ja kirja viliseekin kirjallisia viittauksia. Opin näistä, että Uriah Heep ei olekaan vain rock-yhtye, vaan sillä on kirjallinen nimikaima Charles Dickensin romaanissa David Copperfield. Ovat rokkaritkin nauttineet hyvästä kouluopetuksesta, kun bändin nimi tulee kirjallisuudesta.

Tapahtumapaikkana on siis irlantilainen pieni kylä kohtuullisen lähellä Belfastia. Tapahtuma-aika on 1960-lukua, mikä on pääteltävissä tekstistä. Beatlesit mainitaan, avaruuden valloituksesta puhutaan, ehkäisypilleri on keksitty, ja James Bondin näyttelijänä on Sean Connery. Elämäntyyli tuntuu kuitenkin perinteiseltä,  tätä vanhemmalta. Puheluita yhdistetään keskuksen kautta. Yleiskuva kylän elämäntavasta on vanhanaikainen. Niinpä tuntuukin oudolta, että sairaalalääkärin taskussa piippaa hakulaite, joka kaikkitietävän Wikipedian mukaan viittaa paljon myöhempään aikaan, ehkä 1980 - 1990-luvulle. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Hakulaite. Luettu 17.2.2024) Taitaa olla lipsahdus.

Kirjan henkilöhahmot ovat aitoja ja vereviä. Myös Arthur Guinness -niminen koira on varsinainen persoona, huonotapainen,  mutta itseoikeutettu kylän asukas siinä missä muutkin. Ehkä tarinassa on todellisuuspohjaa. Jälkisanoissa vihjataan tähän suuntaan ja annetaan myös aidonoloisia taloudenhoitajan ruokareseptejä. Mielestäni Jälkisanat on kuitenkin turhaa selittelyä ja tarpeeton. Olisin mieluusti pitänyt tarinan tarinana ilman tätä osaa.

Kirjan kieli tarjosi mukavaa älyhaastetta, kun piti selvitellä itselleni uusien sanojen merkityksiä, kuten antimakassi, merenvaha ja israeliitit. Suomenoksen osalta jotkut ilmaisut tuntuivat oudoilta tai sananmukaisilta käännöksiltä sanonnoista. Viski oli käännetty "whiskey", ja sitä taivutettiin "whiskeyä". Silmille pomppasivat varsinkin ilmaukset: "Lehmä pureskeli märepalaansa hennon päättäväisesti."  ja "Minulla on tänään hieman vahvaa heikkoutta." (krapulasta). 

Irlantilainen maalaislääkäri tarjosi kevyen hyvän mielen lukukokemuksen. Luin kirjan E-kirjana BookBeatissa. Toisinaan tekstinasettelu näytti väärin keskitetyltä.  Myös painovirheitä huomasin. Kirja on ilmestyntyt 2009, mutta BookBeatissa se on julkaistu vasta 2023. Tähän on ehkä tulossa jatkoa. Seuraan tilannetta.

10/02/2024

Niko Kettunen: Örisevä konnakala: tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista



Kyllä silloin on asiat pahasti, jos jonakin aamuna peilistä vastaan katsoo sähköankeriaan näköinen naama (kuvassa ylhäällä keskellä),  tai vielä pahempaa: jos huomaakin yön aikana muuttuneensa kaljurotaksi (kuvassa ylhäällä oikealla). Tai entäs, jos olisikin kaunis kuin eksoottinen päähine, mutta kärsisikin runsaista ilmavaivoista ja haisisi pahalle niin kuin haisukärki (kuvassa alhaalla). Saisi olla kaunis ihan yksikseen vaan; ihailijat olisivat kummasti kaikonneet.

Niko Kettusen Örisevä konnakala: tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista (2023) on ihana kirja, joka sopii sekä luonnosta kiinnostuneille että ilmaisuvoimaisesta suomen kielestä nauttiville lukijoille. Kirja on ilmestynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kustantamana, ja mielenkiintoista on, että SKS:n julkaisujen kokoelma kuuluu Unescon kansalliseen Maailman muisti -rekisteriin. Kirjan kansi on Emmi Kyytsösen käsialaa, ja taitosta vastaa Sisko Honkala. Kirja koostuu Helsingin Sanomien tiedesivujen Viikon eläin -palstan teksteistä. Ykkösosa, Viikon eläimet, ilmestyi vuonna 2022. Tekstit ovat lyhyitä ja kivasti kirjoitettuja pakinoita. Ne on liitetty johonkin ajankohtaiseen tapahtumaan, mutta valitettavasti tässä osassa kaikkia ajankohtaisuuksia ei avattu, joten lukija ei välttämättä enää jälkikäteen huomaa, mihin teksti liittyy.

Kirja on mielenkiintoinen luonnon ihmeellisyyden ja eliöstön monimuotoisuuden kannalta. Kirjassa esitellään monia kivoja tyyppejä, joista voisi mainita vaikka aksolotlin, joka pystyy uusimaan kaikki raajansa ja myös osia sisäelimistään. Se esitelläänkin  Eläinkunnan vinkit itsehoitoon -otsikon alla.

Kirja on saa pisteitä kivasta kirjoitustyylistä ja hauskasta kielestä. Esimerkiksi otsikot ovat oivaltavia. Näistä voisi mainita vaikkapa seuraavat:

  • Limasieni - viisaampi kuin insinööri
  • Lehmäturpiaali pyörittää munamafiaa   ja
  • Sokeritoukka - Kylpyhuoneen Keith Richards (Tekstin ingressinä on: Sokeritoukka paahtaa menemään aikakaudesta toiseen ja vain kovat kemikaalit toimivat.)
Suomen kielelle ominainen tapa muodostaa ilmaisuvoimaisia yhdyssanajoa tulee hyvin esille myös lajinimissä, kuten valkotupsusilkkiapina, töyhtökäärmekurki, tasavaltalaislintu, käsnäjalkainen, kiljuharjasvyötiäinen, juovatanrekki, pommikiitäjäinen ja kyhmyhuulikala. (Suomenkielinen kasvi- ja eläinnimistö on myös kivaa. Hyvä, suomen kieli!)

Niko Kettusen Örisevä konnakala: tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista on mielenkiintoinen kirja, jonka toivon monien löytävän luettavakseen. Annoin kehuja myös edelliselle osalle, Viikon eläimet, jonka postaus on luettavissa alla olevasta linkistä: