18/02/2024

Patric Taylor: Irlantilainen maalaislääkäri. Suomentanut Lena Talvio



Joku kommentoi Patric Taylorin Irlantilaista maalaislääkäriä James Herriot -tyyliseksi. Kyllä näissä samankaltaisuutta onkin: maalaisympäristö, mielenkiintoiset henkilöhahmot, hauskat sattumukset, hyväntahtoinen huumori ja lämmin suhtautuminen ihmisiin ja ihmisten ongelmiin. Eläimiä maalaislääkäri ei kuitenkaan hoida.

Ballybucklebon kylän maalaislääkäri O´Reilly saa apulaisekseen nuoren vastavalmistuneen tohtori Lavertyn. O`Reilly on omanlaisensa, hyvinkin arvonsa tunteva lääkäri, joka alun epäilyttävän kohtaamisen jälkeen osoittautuu erittäin päteväksi ja monipuoliseksi lääkäriksi, joka huolehtii kyläläisistä kokonaisvaltaisesti. Hän on kirjallisesti sivistynyt ja tuntee myös historiaa hyvin. Kielitaitoinenkin hän on.

Myös nuoren Lavertyn kirjallinen sivistys on huomattavaa, ja kirja viliseekin kirjallisia viittauksia. Opin näistä, että Uriah Heep ei olekaan vain rock-yhtye, vaan sillä on kirjallinen nimikaima Charles Dickensin romaanissa David Copperfield. Ovat rokkaritkin nauttineet hyvästä kouluopetuksesta, kun bändin nimi tulee kirjallisuudesta.

Tapahtumapaikkana on siis irlantilainen pieni kylä kohtuullisen lähellä Belfastia. Tapahtuma-aika on 1960-lukua, mikä on pääteltävissä tekstistä. Beatlesit mainitaan, avaruuden valloituksesta puhutaan, ehkäisypilleri on keksitty, ja James Bondin näyttelijänä on Sean Connery. Elämäntyyli tuntuu kuitenkin perinteiseltä,  tätä vanhemmalta. Puheluita yhdistetään keskuksen kautta. Yleiskuva kylän elämäntavasta on vanhanaikainen. Niinpä tuntuukin oudolta, että sairaalalääkärin taskussa piippaa hakulaite, joka kaikkitietävän Wikipedian mukaan viittaa paljon myöhempään aikaan, ehkä 1980 - 1990-luvulle. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Hakulaite. Luettu 17.2.2024) Taitaa olla lipsahdus.

Kirjan henkilöhahmot ovat aitoja ja vereviä. Myös Arthur Guinness -niminen koira on varsinainen persoona, huonotapainen,  mutta itseoikeutettu kylän asukas siinä missä muutkin. Ehkä tarinassa on todellisuuspohjaa. Jälkisanoissa vihjataan tähän suuntaan ja annetaan myös aidonoloisia taloudenhoitajan ruokareseptejä. Mielestäni Jälkisanat on kuitenkin turhaa selittelyä ja tarpeeton. Olisin mieluusti pitänyt tarinan tarinana ilman tätä osaa.

Kirjan kieli tarjosi mukavaa älyhaastetta, kun piti selvitellä itselleni uusien sanojen merkityksiä, kuten antimakassi, merenvaha ja israeliitit. Suomenoksen osalta jotkut ilmaisut tuntuivat oudoilta tai sananmukaisilta käännöksiltä sanonnoista. Viski oli käännetty "whiskey", ja sitä taivutettiin "whiskeyä". Silmille pomppasivat varsinkin ilmaukset: "Lehmä pureskeli märepalaansa hennon päättäväisesti."  ja "Minulla on tänään hieman vahvaa heikkoutta." (krapulasta). 

Irlantilainen maalaislääkäri tarjosi kevyen hyvän mielen lukukokemuksen. Luin kirjan E-kirjana BookBeatissa. Toisinaan tekstinasettelu näytti väärin keskitetyltä.  Myös painovirheitä huomasin. Kirja on ilmestyntyt 2009, mutta BookBeatissa se on julkaistu vasta 2023. Tähän on ehkä tulossa jatkoa. Seuraan tilannetta.

10/02/2024

Niko Kettunen: Örisevä konnakala: tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista



Kyllä silloin on asiat pahasti, jos jonakin aamuna peilistä vastaan katsoo sähköankeriaan näköinen naama (kuvassa ylhäällä keskellä),  tai vielä pahempaa: jos huomaakin yön aikana muuttuneensa kaljurotaksi (kuvassa ylhäällä oikealla). Tai entäs, jos olisikin kaunis kuin eksoottinen päähine, mutta kärsisikin runsaista ilmavaivoista ja haisisi pahalle niin kuin haisukärki (kuvassa alhaalla). Saisi olla kaunis ihan yksikseen vaan; ihailijat olisivat kummasti kaikonneet.

Niko Kettusen Örisevä konnakala: tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista (2023) on ihana kirja, joka sopii sekä luonnosta kiinnostuneille että ilmaisuvoimaisesta suomen kielestä nauttiville lukijoille. Kirja on ilmestynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kustantamana, ja mielenkiintoista on, että SKS:n julkaisujen kokoelma kuuluu Unescon kansalliseen Maailman muisti -rekisteriin. Kirjan kansi on Emmi Kyytsösen käsialaa, ja taitosta vastaa Sisko Honkala. Kirja koostuu Helsingin Sanomien tiedesivujen Viikon eläin -palstan teksteistä. Ykkösosa, Viikon eläimet, ilmestyi vuonna 2022. Tekstit ovat lyhyitä ja kivasti kirjoitettuja pakinoita. Ne on liitetty johonkin ajankohtaiseen tapahtumaan, mutta valitettavasti tässä osassa kaikkia ajankohtaisuuksia ei avattu, joten lukija ei välttämättä enää jälkikäteen huomaa, mihin teksti liittyy.

Kirja on mielenkiintoinen luonnon ihmeellisyyden ja eliöstön monimuotoisuuden kannalta. Kirjassa esitellään monia kivoja tyyppejä, joista voisi mainita vaikka aksolotlin, joka pystyy uusimaan kaikki raajansa ja myös osia sisäelimistään. Se esitelläänkin  Eläinkunnan vinkit itsehoitoon -otsikon alla.

Kirja on saa pisteitä kivasta kirjoitustyylistä ja hauskasta kielestä. Esimerkiksi otsikot ovat oivaltavia. Näistä voisi mainita vaikkapa seuraavat:

  • Limasieni - viisaampi kuin insinööri
  • Lehmäturpiaali pyörittää munamafiaa   ja
  • Sokeritoukka - Kylpyhuoneen Keith Richards (Tekstin ingressinä on: Sokeritoukka paahtaa menemään aikakaudesta toiseen ja vain kovat kemikaalit toimivat.)
Suomen kielelle ominainen tapa muodostaa ilmaisuvoimaisia yhdyssanajoa tulee hyvin esille myös lajinimissä, kuten valkotupsusilkkiapina, töyhtökäärmekurki, tasavaltalaislintu, käsnäjalkainen, kiljuharjasvyötiäinen, juovatanrekki, pommikiitäjäinen ja kyhmyhuulikala. (Suomenkielinen kasvi- ja eläinnimistö on myös kivaa. Hyvä, suomen kieli!)

Niko Kettusen Örisevä konnakala: tiedetoimittaja kertoo luonnon kummajaisista on mielenkiintoinen kirja, jonka toivon monien löytävän luettavakseen. Annoin kehuja myös edelliselle osalle, Viikon eläimet, jonka postaus on luettavissa alla olevasta linkistä:

02/02/2024

Jyrki Erra: Orjantappurakruunajaiset


Jyrki Erran tuore trilleri (2024) on hänen neljäs romaaninsa. Orjantappurakruunajaiset jatkaa hengästyttävän jännittävää Axel Wallas -sarjaa. Suomalainen taidemaalari Axel Wallas on keskushenkilö myös Erran edellisessä kirjassa Lyijyvalkoinen (2020), josta hän sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2021. Etuliepeen mukaan "Erran kolmas romaani Lyijyvalkoinen vahvistaa hänen asemaansa Taavi Soininvaaran, Ilkka Remeksen ja Max Seeckin rinnalla varteenotettavana kotimaisena trilleristinä. - Helsingin Sanomat"

Ilkka Remes ja Max Seeck ovat minulle jollakin tavalla tuttuja kirjailijoita, mutta Taavi Soininvaaralta en ole lukenut mitään. Mielestäni Remekselle ja Seeckille on yhteistä nopeatempoinen ja elokuvamainen kerronta. Tämä tulee esille myös Jyrki Erran kirjoissa. Orjantappurakruunajaisissa on monia visuaalisia kohtia, jotka toimisivat elokuvassa hyvin, mm. loppukohtaus on erityisen dramaattinen.

Erran kirjat ovat kiinnostavia historiallisesti (esim. Berliinin ajokoirat), arkkitehtuurisesti ja taidehistorian kannalta. Voipa myös ruuanlaitosta kiinnostunut lukija saada vinkkejä omiin kulinaristisiin kokkauksiinsa. Tapahtumapaikat on kuvattu tarkasti, ja maalauksia kuvaillaan ja analysoidaan taitavasti. Kieli on sujuvaa ja helppolukuista. Erran koulutus ja työura arkkitehtinä pääsevät oikeuksiinsa  rakennusten ja muun kaupunkiarkkitehtuurin kuvailussa. Ote on erityinen ja kiinnostava.

Toimintaa ja jännitystä riittää tälläkin kertaa. Orjantappurakruunajaisissa on kyse kahden italialaisen sukuhaaran valtataistelusta, verikostoista ja taidemaailmassa liikkuvista isoista rahoista. Kirjassa tapahtuu useita murhia, kaksi autopommi-iskua, ammuskelua ja ilmeinen hukuttamisyritys. Lisäksi kirjassa riittää eksyttäviä palatsisokkeloita ja kauhistuttava katakombi tummuneine pääkalloineen, luineen ja rottineen. Varsin mielenkiintoista taidehistoriaa siis!

Kirjassa pelataan kovilla panoksilla. Puolensa on valittava tarkoin, ja vaikka se ei takaakaan elämän jatkumista, se antaa ainakin hetken lisäaikaa. Lyijyvalkeasta tutun benediktiini fra Iacobin pelimerkit ovat hieman sekaisin, ja tarjotusta yhteistyökuviosta kieltäytyminen osoittautuu vaaralliseksi virheeksi, josta on maksettava kallis hinta.

Axel Wallas on varakas ja sivistynyt taidemaalari ja taideteosten aitouttaja. Hän on ystävällinen, rohkea ja nopeaälyinen. Hän ottaa avoimesti ja kiitollisena vastaan hänelle tarjoiltavaa ystävällisyyttä,  tutustuu ihmisiin nopeasti ja luottaa heihin vähän liiankin helposti. Roomassa hän oleskelee suomalaisen ystävänsä ystävän luona. Axelin luottamus asunnon omistajan aikuiseen tyttäreen etenee nopeasti, ja välillä tekikin mieli huutaa: "Varo, senkin hölmö!" Onko Axelin avoin sinisilmäisyys juuri hänen suomalaisuuttaan korostava piirre?

Olen nyt lukenut kaikki Jyrki Erran teokset, ja olen kyllä ihastunut niihin ja niiden monipuolisesti lukuelämyksiä antaviin sisältöihin.  Samalla kun luen jännittävää trilleriä, voin myös vähän sivistää itseäni googlettamalla mainittuja taiteilijoita, taideteoksia ja rakennuksia. Joitakin taidemaailman spesiaalisanoja on aika-ajoin tarkistettava, mutta se ei haittaa, ainakaan minua.

Tätä kirjastosta lainaamani kirjaa pääsin lukemaan ensimmäisenä. Kukaan muu ei ollut sivuja vielä käännellyt, ja mukana oli myös uuden kirjan ihana tuoksu. Kirjastolle annan pisteitä myös siitä, että kannet on muovitettu kokonaan. Viime aikoina on näkynyt myös säästäen muovitettuja kirjoja, mutta kirjan siisteyden ja kunnossapysymisen kannalta olen kokonaan muovittamisen kannalla, vaikka luonnonsuojelun kannalta siitä voidaan olla eri mieltä.

Aiemmissa kirjoissa on tunnistettava yhtenäinen ulkoasu, jonka kokonaisuudesta vastaa Sami Saramäki. Orjantappurakruunajaisten osalta kansikuvan tekijää ei mainita. Otavan verkkosivulla ja Kevään tähdet 2024 -katalogissa kannen tekijäksi mainitaan Tiina Palokoski. 

Muut postaukseni Jyrki Erran kirjoista blogissani avautuvat alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Jyrki+Erra


21/01/2024

Petri Tamminen: Mitä onni on


Minulla on Petri Tammisen tuotantoon tutustumisprojekti menossa. Aion lukea koko hänen proosatuotantonsa. Olen Tammisen lyhyiden lauseiden, lakonisen huumorin ja rivienväli-informaation suuri fani.

Mitä onni on - romaani ilmestyi 2008. Se kertoo keski-ikäisen kirjailijan kriisistä, kun työt eivät suju, ja vaimokin näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Eikös vain hän ole alkanut tuntumaankin kylmältä? Mies vatvoo olojaan ja  avioliiton turruttavuutta. Hän makaa sohvalla ja katsoo urhieluruutuja. Välillä hän pelaa pöytätennistä Hannun kanssa. Vaimo pyörittää arkea, lapset kitisevät, mies haaveilee onnesta ja suunnittelee onnellisuudesta kertovan kirjan kirjoittamisesta. Kirjalla on jo työnimi "Mitä onni on". Se on tarkoitus toteuttaa yhdessä Hannun kanssa. Kirjailija kirjoittaa ja Hannu kuvittaa.

Kirjaa varten saadaan apuraha, jonka turvin matkataan Ahvenanmaalle, Ouluun ja Kööpenhaminaan tekemään tutkimuksia ja haastatteluja.  Kööpenhaminassa houkuttelee kirjailijan nuoruudenrakkaus Liselotte, jonka yhteystiedot kirjailija etsii netistä. Mies aloittaa virkistävän viestittelyn ja sähköpostitulvan. Liselotte antaa vastauksissaan sopivasti virikkeitä siihen suuntaan, että kirjailija ja Hannu päättävät todellakin lähteä Tanskaan onnea etsimään. Lapset itkevät ja haluavat mukaan. Vaimo tuijottaa kattoon, kun mies kertoo, että heillä on tarkoitus asua Liselotten luona vierailun ajan. 

Keskeiset henkilöt kirjailija, Hannu, Liisa sekä haaveiden Liselotte on kuvattu hyvin. Tavatessaan Liselotten uudelleen vuosien jälkeen kirjailija huomaa, että Liselotten piirteet ovat vuosien saatossa muuttuneet yllättävän kuivakkaiksi. Hannu on elämäänsä selittelemätön, törmäyksiä pelkäämätän, hieman vastenmielinenkin tyyppi. Onko hän itsekäs vai vain oma itsensä? Kun kirjailija haaveilee onnesta, Hannu syö karkkia, nauttii elämästä ja uskaltaa tarttua onnen, kun se tulee vastaan - useimmiten naisen hahmossa. Liisa-vaimo on viisas, ja antaa näkökulmia sekä miehen kirjaan että miehen  kriisiin. Hänellä on ihailtavan selkeät rajat ja myös omaa elämää. Hän pystyy näkemään asioiden ytimeen. 

Juuri, kun kirjailijan Tanskan-reissu alkaa olla lopuillaan, palikat loksahtavat paikoilleen,  ja onni löytyy yllättäen. Pitää vain mennä tarpeeksi kauas, jotta sen voi saavuttaa.

Onnen etsimisreissun lisäksi Petri Tammisen Mitä onni on on samalla kirja kirjan kirjoittamisesta, vähän niin kuin Mika Waltarin Neljä paivänlaskua.


Lisätietoa Petri Tammisesta ja hänen tuotannostaan löytyy linkistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Petri_Tamminen (Luettu 20.1.2024) 

Tuotantolistasta puuttuvat tuoreet lastenkirjat:

Ajatusten vahtimestari (kuvittanut Ninka Reittu) vuodelta 2023 sekä Kun kohtaat avaruusolennon: viisi tärkeää ohjetta (kuvittanut Valpuri Kerttula) vuodelta 2019.


Tästä linkistä pääsee lukemaan postauksia Tammisen tuotannosta omassa blogissani. Osassa Tamminen on toinen kirjoittaja tai yksi tekijöistä.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Petri+Tamminen

Lyhyempiä kommentteja voi lukea myös blogin Instagrammista https://www.instagram.com/kirjakirjokansi/







04/01/2024

Antti Tuuri: Lintujen kesyttäjä

 


Pitkästä aikaa oli mukava tarttua Antti Tuurin kirjaan. On mukavaa, että yli 80 kirjaa kirjoittanut Tuuri on edelleen iskussa. 

Lintujen kesyttäjä (2023) on lyhyehkö romaani, jossa "Taloon tulee mies, joka pyytää saada yösijaa vastaan ja talon ruuissa kesyttää pihapiirissä pesivät pääskyset. Mies saa yösijan saunakamarista, jossa myös talon viisitoistavuotias poika nukkuu. Mies selittää pojalle lintujen kesyttämisen menetelmästään ja kesyttämisen tarkoituksesta." (takakansitekstiä) 

Itse asiassa lintujen kesyttämisen tarkoitus ei minulle selvinnyt, ja puun alla kädet reisillä silmät kiinni istuva mies alkoi henkilöhahmona jopa ärsyttää. Mietin lukiessani, mikä tämän tyypin tarkoitus tarinassa oikein on. Tuli mieleen, että hänen tehtävänään onkin ehkä osoittaa kaikkea hänen ulkopuolellaan ja rivien välissä tapahtuvia asioita, eikä oikeastaan olla ollenkaan pääosassa, vaikka niin luulisi. 

Pojan perheenjäsenten luonteenpiirteet ja keskinäiset suhteet sekä eteläpohjalainen leukojenlouskutus kuvataan mainiosti. Puheenparsi on tuttua mm. Pohjanmaa-sarjasta. Taustalta nousee mielestäni esille erilaisia vastapareja, kuten kunnollisuus - kelvottomuus, ahkeruus - joutilaisuus, puhuminen - hiljaisuus, perinteet - uudet asiat sekä tarkat käytössäännöt - boheemius.

Tuli mieleen, että ehkä kyseessä on kirjailijan nuoruusmuisto siltä kesältä, kun tangon askelia opeteltiin tuttujen vanhempien tyttöjen kanssa ennen ensimmäistä tanssireissua. Se oli sinä kesänä, kun lukio ei ollut vielä alkanut ja piti kerrata ruotsia ja saksaa sekä raataa iänikuisissa maatalon töissä. Se oli silloin, kun kotiin tuli outo kulkumies. Ehkä kyseessä on ajatus: Missähän sekin yhden illan tanssikaveri nykyisin on? 

On hauska ajatella, miten tarinan voisi purkaa osiin ja miettiä, miten se on syntynyt. Taitavan kirjoittajan käsissä nuoruusmuistoista syntyi kokonainen romaani, jonka nimihenkilö onkin itse asiassa harhauttaja, eikä ollenkaan päähenkilö. Voihan sitä ehkä näinkin tulkita.