Olen synnynnäinen prinsessa. Kaikenlainen kiiltävä, korut ja laukut, kukkakimput, hienot vaatteet ja kengät ovat kiinnostaneet minua pikkutytöstä lähtien. Muistan, kuinka laitoin yöksi suklaapallosta saamani sormuksen sormeeni, jotta heti aamulla olisi prinsessaolo. Tästä kai johtuu, että myös kuninkaalliset ovat aina kiinnostaneet, ja jostakin syystä varsinkin Iso-Britannian kuninkaalliset, joita muistan seuranneeni aikakauslehdistä jo 1970-luvulla.
Viime aikoina olen käynyt katsomassa Roger Michellin ohjaaman elokuvan Elizabeth, joka tehtiin kuningatar Elisabet II:n 70 vuotta kestäneen hallitsijakauden kunniaksi. Aiemmin näin Pablo Larrainin ohjaaman Spencer-elokuvan. Walesin prinsessa Dianan eläessä seurasin tiiviisti hänen elämäänsä ja toimintaansa. Luin monia Diana-kirjoja mm. Andrew Mortonin kirjoittama elämäkerran Diana 1961 -1997: hänen tarinansa -hänen elämänsä. Hänen traaginen kuolemansa järkytti kovasti minua, niin kuin miljoonia ihmisiä ympäri maailman.
Mikä kuninkaallisissa sitten kiinnostaa?
Tottahan toki ne kauniit vaatteet, korut, rikkaudet, ja koko monarkiainstituutio kiinnostaa. Kaikki tiukkaan protokollaan liittyvät muodollisuudet ihmetyttävät, samoin kuin kruununperimysjärjestys ja sosiaalisessa arvoasteikossa aleneminen tilanteiden muuttuessa. Esimerkiksi kuningataräiti Elisabetin ja prinsessasisar Margaretin oli aina niiattava Elisabetille - tyttärelle ja sisarelle - sen jälkeen, kun hänet oli kruunattu kuningattareksi. Keskusteluihin oli varattava aika, ja kuningattarella oli oikeus ja velvollisuus vaikuttaa myös prinsessa Margaretin henkilökohtaiseen elämään.
Kiinnostavia ovat myös monenkirjavat arvonimet ja erilaiset ritarikunnat sekä monisatavuotiset perinteet ja seremoniat.
Mielenkiintoista on myös kuninkaallisten, varsinkin kuningattaren, työ. Se on asiakirjojen ja kirjeiden lukemista, papereiden allekirjoittamista, keskusteluja valtionpäämiesten, kirkon edustajien ja pääministerien kanssa, matkustamista, edustamista, vilkuttamista, päivittäistä laittautumista pukijoiden, kampaajien ja meikkaajien avustuksella, näyttäytymistä. Se on työtä, joka on täynnä aikatauluja, velvollisuuksia, etikettisääntöjä ja lukemattomia kohtaamisia ihmisten kanssa sekä kiinnostuneisuuden osoittamista (tai ainakin sen esittämistä) mitä moninaisimpia asioita kohtaan.
Minua kiinnostaa erityisesti persoonat ja inhimillisyyys instituutioiden takana. Millaisia ihmisiä kuninkaalliset ovat? Millaisia ongelmia heillä on? Mikä heille tuottaa iloa? Ovatko he todellakin vain tunteettomia ja kylmänkopeita vai sittenkin inhimillisiä, mutta käyttäytymissääntöjen kahlitsemia?
Kuningatar Elisabetista olen saanut selville läsnäolemisen taidon, innostuneisuuden, äärimmäisen huolellisuuden ja velvollisuudentunnon, mutta myös sydämellisyyden, mutkattomuuden sekä huumorintajun. Varsinkin elokuva Elizabeth toi hänestä mielenkiintoisia puolia esille dokumentin, fiktion ja jopa animaationkin keinoin.
Prinsessa Margaretin älykkyys, opiskeluhalu, hyvä lauluääni ja innokkuus esiintymiseen sekä hänen toimimisensa kuningattaren edustajana maailmalla oli uutta tietoa, jota sain Andrew Mortonin kirjasta Elisabet & Margaret: Windsorin sisarusten yksityinen maailma, jonka on suomentanut Päivi Rekiaro (2022). Prinsessa Margaretin valovoimainen, mutta oikkuileva persoona tuli kirjasta hyvin esille. Hänen monet miessuhteensa ja kuluttava elämäntapansa olivat jo tiedossa.
Prinsessa Margaret toimi voimakastahtoisesti Walesin prinsessa Dianaa ja Yorkin herttuatar Sarahia (o.s. Ferguson) vastaan. Tämä oli minulle yllätys. Prinsessa Dianalle annettiin edustustehtäviä, jotka olivat aiemmin kuuluneet prinsessa Margaretille. Prinsessa Diana laski siten Margaretin asemaa ja suosiota. Ehkäpä tästä johtui, että prinsessa Margaret kääntyi voimakkaasti Dianaa vastaan alussa osoittamansa myötätunnon jälkeen. Prinsessa Dianan kuoltua prinsessa Margaretin toiminta ja puheet olivat kylmiä, jopa julmia.
Sain Mortonin kirjasta uutta tietoa myös prinssi Philipin hurmurin elkeistä ja kokoaikaisesta flirttailustaan eri tilaisuuksissa. En tiennyt myöskään, että hänen kreikkalainen sukunsa oli köyhtynyt ja että hänellä oli omat vaikeutensa hovin protokollaan ja etikettisääntöihin sopeutumisessa, mutta hän oli myös voimakas taustavaikuttaja hovissa. Hän oli kuningatar Elisabetin suuri rakkaus.
Walesin prinsessa Dianan rajoja rikkova tyyli ja ihmisten kohtaaminen ovat hyvin muistissa. Prinsessa Margaretkin rikkoi rajoja, mutta joutui kohujen saattelemana lehdistön hampaisiin.
Kaiken tämän lisäksi minua kiinnostaa historia ja se historiallinen konteksti, jossa kuninkaalliset elävät.
Andrew Mortonin Elisabet & Margaret: Windsorin siskojen yksityinen maailma tarjosi erittäin mielenkiintoisen lukukokemuksen. Kirjassa pääsee kurkistamaan kuninkaallisten sisarusten julkisuuskuvaan ja julkisuuskuvan taakse. Kirja tarjoaa myös mielenkiintoista historiallista tietoa mm. toisen maailmansodan ajasta. Kuninkaallisetkin joutuivat osallistumaan säännöstelyyn ja olivat hengenvaarassa pommituksissa ja myös siksi, että natseilla oli valmiit suunnitelmat Euroopan kuninkaallisten sieppaamiseksi.
Takakansiteksti kuvaa kirjan sisältöä hyvin ja kiinnostavasti:
"Kun prinsessa Elisabetia koulittiin tulevaan rooliinsa kuningattareksi, prinsessa Margaret sai elää omaa nuoruuttaan. Isän lemmikki Margaret oli kapinallinen, joka ei kunnioittanut rajoja. Hänellä oli vaikeuksia sopeutua kuninkaalliseen rooliinsa, mikä toi jännitystä lähipiirille. Kansan mielessä Margaret sen sijaan oli raikas tuulahdus tunkkaiseen ja muodolliseen hoviin.
Prinsessa Margaretista kehkeytyi aikansa muoti-idoli, lehdistön lempiaihe, savukkeita sauhutteleva elämännautiskelija, jolla oli lukuisia rakkausseikkailuita. Samaan aikaan Elisabet keskittyi kruunun edellyttämään hillittyyn elämäntapaan.
Eroista huolimatta sisaruksilla oli eräs yhteinen piirre: yksinäisyys. Molemmat olivat maailmankuuluja, julkisen huomion keskipisteinä ja jatkuvasti ihmisten ympäröiminä. Silti he pysyivät monelta osin arvoituksina kaikille paitsi toisilleen. Ja julkisuuskuvan takana he olivat aina sisaret, lujassa liitossa."
Pidän Andrew Mortonin kirjoitustyylistä. Se on sopivasti juoruilevaa, mutta koko ajan kohdehenkilöitä kunnioittavaa. Päivi Rekiaron suomennos on sujuvaa. Kuvaliite on kattava.
Andrew Mortonin Elisabet & Margaret: Windsorin siskojen yksityinen maailma on mielenkiintoinen kirja historiasta ja henkilöhistoriasta sekä kuninkaallisista kiinnostuneille. Suosittelen tätä lämpimästi!
Prinssi Harryn omaelämäkerta ilmestynee syksyllä 2022. Siitä on etukäteen kohistu mediassa. Onko luvassa suuriakin paljastuksia? Sekin täytyy laittaa lukulistalle, ja onhan minulla The Crown -tv-sarjakin vielä katsomatta, joten eiköhän tässä ensi talvikin suju mukavasti brittikuninkaallisten seurassa.
