Päivi Alasalmi: Kultainen kissanpentu: satuja. Kuvittanut Riikka Jäntti

Kolmas osa Päivi Alasalmen kirjoittamasta ja Riikka Jäntin kuvittamasta satukokoelmasarjasta on nimeltään Kultainen kissanpentu. Minua viehättää sarjan visuaalisesti samanlainen ulkoasu ja satujen päivittäminen nykyaikaan. Päivi Alasalmen satujen kieli on rikasta ja hauskaa. Riikka Jäntin kuvitus sopii satuihin hyvin.

Takakansitekstin mukaan:

 "Kultainen kissanpentu täydentää Päivi Alasalmen perinteikkäiden, mutta railakkaiden satujen sarjan...

...Sadut vievät kiehtovalle maailmanympärimatkalle Konstantinopolin sulttaanin vieraaksi ja kuulemaan Jaavan prinssin soittorasian outoa melodiaa. Tarinoissa seurataan ritareiden, velhojen, hirmuvaltiaiden, metsänpeikkojen ja myös ihan tavallisten tyttöjen ja poikien kutkuttavia kohtaloita."

Kultainen kissanpentu -kokoelman kahdestatoista sadusta nostan esille kolme, joista pidin erityisen paljon. 

Sokerileipurin suuri koira -sadussa on ihana miljöö postikorttimaisessa vuoristokylässä, joka vertautuu mielessäni pikku Heidin asuinseutuun. Satu kuvaa hienosti Anttonin ja hänen pappansa välistä rakkautta, vähän niin kuin pikku Heidissäkin. Satu sisältää jännitystä ja kuvaa hyvin kylän yhteisöllisyyttä, kun on toimittava nopeasti Anttonin pelastamiseksi paleltumiskuolemalta. Lisäksi sadussa on ihana koira, joka lopulta löytää Anttonin. Antton saa kohmettuneella kädellään avatuksi koiran kaulassa olevan kaakaotynnyrin hanan. Sen jälkeen Antton kiepsahtaa koiran selkään, ja koira kuljettaa hänet etsijöiden luo.

Taikurin piano -sadun kieli saa pisteet kuvauksistaan. Esimerkiksi tästä:

"Kun taikuri saapui torille ja alkoi pystyttää esiintymislavaa, kyläläiset kerääntyivät uteliaina hänen ympärilleen. Kylässä ei ollut käynyt muukalaisia pitkään aikaan, ja uuden tulokkaan ilmestyminen  oli merkittävä tapaus. Vallankin kun tällaista ilmestystä ei ollut konsanaan nähty. Taikuri oli luiseva mies, jolla oli mustat, kiharat hiukset. Hänen nenänsä oli pitkä kuin nälkävuosi, ja hänellä oli harteillaan yönmusta viitta, jonka selkämystä koristivat hopeatähdet. Hänen tummat silmänsä välähtelivät arvaamattomasti. Päässään hänellä oli teräväkärkinen piippalakki, jonka solki oli tehty hopeasta. Hän veti vankkureistaan alas pyörillä kulkevan kiiltävänmustan pianon ja musteensinisen maton, jolle hän asetti suuren, puisen matkakirstun. Piano alkoi soittaa itsekseen outoa ja salaperäistä sävelmää, joka lumosi kuulijat."

Seinähullu Seppo -satu naurattaa kielellisillä oivalluksillaan. Seppo on metsänpeikko, joka pitää itseään maailmankaikkeuden tyylikkäimpänä kaverina ja lähestyy metsään ilmestynyttä tyttöä kohteliaasti:

"-Hyvää päivää, kaunis neiti! Minä olen Seppo. Ketä minulla on kunnia puhutella?Harmi vain, että peikkojen kieli kuulostaa niin kovin vieraalta piikaihmisten korvissa. Tyttö luuli, että Seppo oli huutanut:

 - Ölölölö löllölöö! Räyh! Ärä kärärä Seppo. Ölölö löllerö räkä räyh?" ... 

... Seppo ymmärsi, että neiti oli käsittänyt hänet aivan väärin, ja hyvin kasvatettuna peikkona hän halusi korjata erehdyksen. Niinpä hän lähti rynnimään isoilla, karvaisilla jaloillaan neidin perään, ja huusi juostessaan: 

- Anteeksi, hyvä neiti! Minun ei ollut tarkoitus pelästyttää Teitä, vaan ainoastaan kysyä, mitä Teille kuuluu ja missä Te asutte. 

Tämän lauseen piika kuuli korvissaan näin:

- Räävärä värä! Ärä ölölölö käräräkä räyh rää! Räyh räyh rää, kärä löllerö lää." 

Voi, mikä ihana suomen kieli ja ihanat suomen kielen öökköset! Millä muulla kielellä peikon mökellyksen ja älämölön olisi voinut näin osuvasti kuvata?! 

Ja voi, minkä ihanan elämyksen ja ilon kirjojen ääneen lukeminen saattaa lapsille antaa. Kyllä tuolle älämölöllekin on varmasti aivan pakko yhdessä nauraa. Mikään peli ei korvaa kielen voimaa, joka lisää sanavarastoa ja ruokkii mielikuvitusta ja tuottaa iloa - toivottavasti turvallisessa läheisyydessä ja joka päivä. 

Päivi Alasalmen satukirjat sopivat hyvin itse lukeville lapsille, koska sadut ovat sopivan mittaisia. Ne sopivat myös erityisen hyvin ääneen luettaviksi juuri kielen rikkauden vuoksi. Uskoisin, että eläytyvä ääneenlukeminen tuo paremmin esiin kaikki kielelliset hienoudet, kuten vaikkapa juuri peikon mökellyksen. Tutkimusten mukaan ääneen lukemista kannattaa jatkaa, vaikka lapsi osaisikin jo itse lukea. (https://blogs.helsinki.fi/lukuklaani/2019/10/09/aaneen-lukemisen-merkitys-ei-katso-lapsen-ikaa/ Luettu 23.5.2022.)

Muiden sarjaan kuuluvien satukokoelmien postaukset löytyvät alla olevista linkeistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Turhamainen+aasi

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Sinnik%C3%A4s+meripoika 

Päivi Alasalmi on taitava ja monipuolinen kirjailija, ja jatkan hänen tuotantoonsa tutustumista.

 

Päivi Alasalmi: Turhamainen aasi: satuja. Kuvittanut Riikka Jäntti

Päivi Alasalmen Turhamainen aasi -satukokoelma sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Saman palkinnon sai myös hänen kolmas satukokoelmansa Kultainen kissanpentu ja vielä kaksi muutakin Alasalmen kirjaa. Turhamainen aasi sai myös Kaarlen palkinnon, joka on Gummeruksen jakama kirjallisuuspalkinto omille kirjailijoilleen. 

Turhamainen aasi - kokoelma sisältää 12 satua, joissa seikkailee prinssejä ja prinsessoja, puhuva kissa ja sammakko, jotka ovat tietenkin loihdittuja kuninkaallisia. Satujen kieli on selkeää ja rikasta. Joissakin saduissa on totuttuja asetelmia keikautettu mukavasti hieman eri asentoon: Hyvä haltiatar -sadussa on virkistävästi uima-asuissaan temmeltäviä poikakeijuja, joiden nimet ovat Usko, Toivo ja Onni. Hirviö ja palvelijatar - sadussa puolestaan käsitellään aviopuolisoiden välien viilenemistä ja monikymmenvuotista mykkäkoulua. 

Riikka Jäntin kuvat ovat hienoja, osittain mustavalkoisia, osittain värillisiä piirroskuvia. Koska luin ensimmäisenä sarjan toisen osan, Sinnikäs meripoika, en voi välttyä vertailemasta osia keskenään. Turhamaisessa aasissa tarinat ovat perinteisempiä, mutta kuvat herättävät voimakasta huomiota ja ihailua. Kakkososassa Sinnikäs meripoika on päinvastainen tilanne: tarinat vievät ykkösaseman hulvattoman hauskalla kielellään, ja kuvat ikään kuin vain tukevat tarinoita. 

Iloitsin  Sinikkään meripojan aiheista, kielestä ja teemoista. Tuntuu, että kakkososassa Alasalmi pääsi kunnolla vauhtiin, ja perinteisiä satujen kuvioita todellakin ravisteltiin. Mielenkiinnolla odotan myös sarjan viimeisen kirjan lukemista. Se odottelee lukupinossa seuraavana.

Päivi Alasalmen kirjoittamat ja Riikka Jäntin kuvittamat satukokoelmat Turhamainen aasi, Sinnikäs meripoika ja Kultainen kissanpentu muodostavat kivan, visuaalisesti tunnistettavan sarjan.

Kansikuvat on poimittu osoitteista: 

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512077106/turhamainen-aasi/ 

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512085897/sinnikas-meripoika/  

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512092970/kultainen-kissanpentu/

Postaukseni Sinnikkäästä meripojasta on luettavissa tämän linkin takaa:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/

Päivi Alasalmi: Sinnikäs meripoika: satuja. Kuvittanut Riikka Jäntti

Päivi Alasalmi ei ole mielestäni ollut kovin paljon esillä mediassa tai sosiaalisessa mediassa, niin kuin nykyään kirjailijoidenkin on tapana olla. Ehkäpä hän on jäänyt hieman pimentoon. Minulta meni vuosikymmeniä, etten lukenut hänen kirjojaan Vainolan (1996) jälkeen. Päätin nyt tutustua hänen tuotantoonsa, joka onkin laaja ja monipuolinen ( http://www.paivialasalmi.com/kirjat.html . Luettu 17.5.2022)

Luin ensin saamelaistrilogian: Joenjoen laulu, Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus. Pidin kovasti näistä. Tämän postauksen lopussa on linkki blogiini, johon olen kirjoittanut ajatuksiani trilogiasta.  Yritin lukea myös Sudenraudat, mutta kävi niin kuin etukäteen arvelinkin: en pystynyt sitä lukemaan, koska mielikuvat susien raatelemista lapsista olivat liian voimakkaita herkälle mielelle.

Nyt on vuorossa satukokoelma Sinnikäs meripoika, joka onkin varsin ilahduttava lukukokemus. Takakansitekstin mukaan "Sinnikäs meripoika jatkaa Alasalmen palkitun satukirjan Turhamaisen aasin valloittavia polkuja." 

Sinnikäs meripoika -kokoelma koostuu kymmenestä sadusta, joissa on perinteisen sadun aineksia, mutta asetelmat on voitu keikauttaa päälaelleen, niin kuin esimerkiksi sadussa Kosijan kolme tehtävää, jossa prinsessa Rämäpää asettaa ehdot kosijoilleen. Hyvä näin, etteivät vain prinssit valitse itselleen puolisoa, vaan myös prinsessat voivat valita, kenet haluavat.

Osalla saduista on päällisin puolin perinteiset sadun kehykset, mutta ne sisältävät vakavan teeman. Tällaisia ovat mm. kokoelman nimisatu Sinnikäs meripoika, joka kertoo isän kaipuusta sekä Vuorenpeikon luolassa, jossa vuorenpeikko juottaa ryöstämilleen isille orjalientä. 

 "Heidän suustaan roiskui sylki, kun he kävivät tuoppien kimppuun kuin se olisi koko heidän elämänsä."

Enkelin laulu käsittelee suurta ihastusta (ehkä ensirakkautta) sekä realismin tuomaa pettymystä. Siinäkin on kiva uusi näkökulma sadun maailmaan.

Kaiken kaikkiaan Päivi Alasalmi on kokoelmassaan päivittänyt satuja nykyaikaisiksi. Satujen kieli on raikasta ja hauskaa, ja voi kuvitella, mitä niiden lukeminen ääneen lapselle aiheuttaa: No luultavasti ainakin naurunremakan. Varmaan myös kiinnostus sanoihin lisääntyy niiden tuottaman ilon myötä.

 Esimerkiksi ihanasta kielestä voisi valita vaikkapa näytteet sadusta Loputon lankakerä:

"- Ajakaa tuo riehuva räähkä pois, ja ellei hän lähde suosiolla, heittäkää hänet pimeimpään vankityrmään napanöyhtäänsä napostelemaan!"

- "Turpiinks' kerjäät, tohvelisankari? uusi kuningas kiljui, ja jykevä kruunu keikkui hänen hennoilla kutreillaan kuin purtilo merihädässä." 

Riikka Jäntin mustavalkoinen piirroskuvitus kuvaa perinteistä satumaailmaa, ja satujen vinjetit ovat hienoja. 

-----

Postaukset saamelaistrilogiasta: Joenjoen laulu, Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus avautuvat tästä linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi 

 

      

 

 

Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus

Päivi Alasalmen Siipirikon kuiskaus päättää saamelaistrilogian, jonka aiemmat osat ovat Joenjoen laulu ja Pajulinnun huuto. Postauksen lopussa on linkki trilogian aiempien osien postauksiin.

Soruian tarina jatkuu.

Kylän elämä on palautunut pikkuhiljaa ennalleen verilöylyn jälkeen, vaikka kylä onkin nykyään vain leskien, vanhusten ja lasten kylä. Nuoret ja voimakkaat miehet ovat saaneet surmansa. Yhtään pirkkalaisia ei jäänyt asiasta kertomaan, mutta kylässä pelätään kuitenkin koko ajan pirkkalaisten paluuta. Soruia pelkää lisäksi keltaturkkisen suden paluuta tai suosta ammollaan tuijottavia silmiä.

Aanaarista muutetaan Pielpajärvelle ja Retsamojärvelle, erämaahan. Elämä kulkee totuttuja latuja. Oma uskonto on läsnä koko ajan arjessa: enteitä luetaan eläinten sisäelimistä, jumalille uhrataan, perinteitä ja tapoja noudatetaan. Kyläläisten elämä myötäilee luonnon rytmiä, ja he elävät luontoa ja toisiaan  kunnioittaen.

Jonkun ajan kuluttua pirkkalaiset kuitenkin palaavat. Tällä kertaa he kannattavat Lutterin uskon jumalaa, joka on eri kuin munkki Tuomaksen aiemmin saarnaama. Aluksi ihmettelin, miksi tarina on sijoitettu juuri 1500-luvulle, mutta sitten ymmärsin, että se on haluttu ajoittaa uskonpuhdistuksen aikaan, jolloin katolilaisuudesta ja pakanakansojen jumalista haluttiin päästä eroon. Agricolakin siitä saarnasi.

Pirkkalaiset aloittavat taas veronkannon, ja verojen määrä on koko ajan noussut, niin että metsistä loppuvat veroksi annettavat saaliseläimet. Lisäksi vuonolaiset ja vainolaiset vaativat omat osuutensa. Seudulle saapuu myös Torniosta Hemminki Aattarinpoika ja Ylitorniolta Masarias Tomuhousu, joiden teoilla on ratkaiseva vaikutus kyläläisten ja varsinkin Soruian elämään. Myös ajomies Matti Pöllä vaikuttaa asioihin.

"Keimiöniemelle olivat muutkin ylitorniolaiset rakentaneet kalatupia, sillä kruunu oli myöntänyt heille nautintaoikeuden järveen, jonka siika- ja muikkukantaa he mieluusti kesällä ja syksyllä vähensivät."

Voi noita kotipaikkakunnan miehiä! Tässä yhteydessä en ollut ollenkaan tyytyväinen heidän mainitsemisestaan. Päinvastoin, tunsin myötähäpeää heidän nautintaoikeuksiensa ja kalamajojensa vuoksi.

Verotuksen yhteydessä,  kappalaisen ja lapinvoudin edessä, Soruiasta tulee syytetty, ja monet niistäkin, joita hän on auttanut, kääntyvät häntä vastaan. Noituus on ankara rikos, olipa se sitten totta tai ei. Kirjan nimi saa selityksensä, kun Soruia uhkaa kiduttajaansa - tai vain näkee enteenä hänen kohtalonsa.

"Vaikka uhkaukseni oli ollut pelkkä siipirikon kuiskaus, se oli tehonnut."

Alasalmi käyttää taitavasti ennakointeja, mutta silti kirjan loppu yllättää. 

Soruian sanat tyttärelleen: "Minä olen kanssanne aina, vaikkei minua näy." antavat toivoa elämän jatkumisesta, ehkä uudessa olomuodossa. Joenjoen laulun postauksessa on linkki Flinkkilä & Kellomäki -sarjassa esitettyyn Alasalmen haastatteluun, jossa hän kertoo lainauksen henkilökohtaisen ja koskettavan alkuperän.

Päivi Alasalmen saamelaistrilogia valottaa saamelaisten elämää 1500-luvulta nykypäivään asti. Trilogian rakenne on mielenkiintoinen, sillä se ei etene kronologisesti, vaan nykypäivän osuus on vain pieni osa aloituskirjassa  Joenjoen laulu. Kokonaisuus liittää tarinat Uddasin sukuun, joka yhtenä muiden joukossa joutui kohtaamaan suomalaisen kolonialismin.

Allaolevasta linkistä pääsee lukemaan trilogian muiden osien postaukset blogissani:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi

Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto

Päivi Alasalmen saamelaistrilogian kakkososa, Pajulinnun huuto, jatkaa Joenjoen laulun 1500-luvun tarinaa saamelaiskylässä. Joenjoen laulussa nuori Soruia rakastui pirkkalaiseen ja sai tämän lapsen. Pajulinnun huuto jatkaa tarinaa n. kuuden vuoden kuluttua. Matte on ottanut Soruian vaimokseen ja Morukin pojakseen. Soruian isä on Uddasin Moruk, ja Joenjoen laulun Sami Uddasin esi-isä. Tarinat nivuoutuvat siten yhteen yhden suvun ympärille.

Pirkkalaiset palaavat takaisin Saamenmaahan, mutta tällä kertaa heillä on joltakin ihme kuninkaalta saatu lupa veronkantoon. Saamelaisten turkikset ja joen kulta kelpaavat pirkkalaisille riemumielin- ja seuraavana vuonna he tulisivat uudelleen, ja sitäkin seuraavana vuonna. Pirkkalaisten ahneudella ei ole rajoja, eivätkä he kaihda käyttää väkivaltaa.

"Silloin Kaukomieli tarttui raivon vallassa isään, repi ja riepoi, masensi maahan, ja isän maatessa maassa Kaukomieli alkoi hakata häntä. Veljeni tulivat isän apuun. Moret kaatoi Kaukomielen maahan ja hakkasi tätä raivon vallassa nyrkeillä  kasvoihin. Vasta kun Arpia löi lapiolla Moretia päähän, tämä joutui irrottamaan otteensa Kaukomielestä.

Toiset pirkkamiehet löivät veljiäni ja kaikki tulivat ihan hulluiksi. Moret sai lapiosta päälaelleen ison, vertavuotavan avohaavan ja Curnâltâ katkesi oikeasta kädestä etusormi. Tuvdeelta murtui kylkiluita ja Kuivilta irtosi suusta monta hammasta. Isää lyötiin niin työläästi, ettei äiti ollut tuntea häntä, sitten kun vihdoin näki hänet. Isä pantiin polvilleen paljas kaula kiven päälle ja hänet pakotettiin miekan iskun uhalla paljastamaan, mihin he olivat piilottaneet taljat ja turkikset. Isä säästi heidän kaikkien hengen kertomalla nahkojen kätköpaikan."

Munkki Tuomas alkaa kerätä nimiä ja varallisuustietoja kirkonkirjoihin ja kastaa saamelaisia kristinuskoon, josta he eivät ole aiemmin juuri kuulleetkaan. Väkivaltainen kastaminen on traumatisoivaa. Tuomas ylittää rajan, kun hän tuhoaa seidan ja käy Soiruan kimppuun. Tämä on tapahtumien käännekohta, josta ei ole enää paluuta. Pirkkalaisten julmuus näyttäytyy yhä hirveämpänä.

Pajulinnun huuto on Soruian kasvutarina nuoresta tytöstä kylän vastuunkantajaksi sekä identiteetin ja olemassaolon puolustajaksi. Hän saa isältään näkijän sormuksen, ja hänen kykynsä vahvistuvat, niin että Moretin henki pelastuu.

"Pajulinnun huuto on kiehtova, taianomainen ja julma tarina, joka kuvaa Saamen kansan lohdutonta kohtaloa suomalaisten valloittajien armoilla. Se on myös taitavasti kirjoitettu romaani ihmismieltä riivaavista ikiaikaisista tunteista: säälimättömyydestä ja menetyksestä sekä surusta joka muuttuu vihaksi. (Takakansitekstiä).

Kirjan luettuani kuuntelin netistä myös pajulinnun laulua. Se on riipaisevan surumielistä. Entäpä silloin, kun se huutaa?

Alla olevasta linkistä voi lukea postaukseni Alasalmen Joenjoen laulusta:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi