Olen kuullut pelkästään kehuja Asko Sahlbergin kirjoista. Häväistyt (2011) kyllä lunasti kehut. Se on ensimmäinen lukemani Sahlbergin kirja, mutta ei jää viimeiseksi.
Mies, nainen ja poika jättävät kotinsa ja pakenevat jotain, mutta läheskään heti ei selviä, mitä he pakenevat. Kolmikon olettaa olevan perhe. Heidän nimiään ja ikiään ei mainita, mutta poika on aika nuori. Hän ei puhu, mutta kokee voimakkaasti aisteillaan; näkee, kuulee ja tuntee. Varsinkin vedessä hän viihtyy ja muuttuu saukkomaisen vilkkaaksi. Tulee mieleen, että hän on ehkä kehitysvammainen tai autisminkirjoon kuuluva.
Kerronta ja keskustelut ovat niukkoja ja realistisia. Huomiota kiinnittää, että kolmikko hyväksyy asiat sellaisina kuin ne ovat. Tunteista ei puhuta. Niitä ei ilmaista. Sopeudutaan. Kumpikaan aikuisista ei valita, vaikka olosuhteet ovat välillä heikkoakin heikommat, ja nälkäkin on. Naisen nilkat turpoavat, mies ontuu jalkansa, ja kun kipu yrittää ottaa vallan, mies päättää alkaa pitää kivusta. He etsivät miestä, jota sanotaan Mestariksi. Kuka Mestari on? Miten hän liittyy miehen, naisen ja pojan elämään?
Näkökulma vaihtuu kertojaäänen vaihtuessa. Ihmiset voivat jäädä nimettömiksi, mutta he ovat mielenkiintoisia, ja heidän elämäntarinansa on omanlainen, kokonainen. Mies ja poika saavat nimen vasta yli kahdensadan sivun jälkeen, nainen ei koko kirjassa. Loppupuolella sentään hänen ikänsä mainitaan. Mutta sillä ei ole väliä. Naisen persoona piirtyy kuitenkin esiin selvästi. Myös kolmikon keskinäiset suhteet ja menneisyys tulevat vähitellen esiin.
Niukka kerronta avaa tarinaa taitavasti kuin lankakerää kerien. Pieniä vihjeitä sirotellaan, mutta ne oikeastaan ymmärtää vasta, kun on lukenut koko kirjan ja tajuaa kokonaisuuden. Lukiessani kirjoitin ajatuksia ja kysymyksiä muistiin.
Lukiessani askarrutti koko ajan tarinan miljöö, eli tapahtumapaikka ja -aika. Vaikutti siltä, että tapahtumat tapahtuvat Suomessa, koska tarinassa on selvästi Suomeen sijoitettavia asioita, kuten suomalaista elämänmenoa kuvaavia kyliä, kaupunki, junarata, rannikkokaupunki, kirkkoherra, ja pappila. Toisaalta taas puhutaan asunnottomien kyhäämistä hökkelikylistä, joita en äkkiseltään tunnistanut suomalaiseksi ilmiöksi.
Tapahtuma-aika on jotenkin nykyaikaa tai lähimenneisyyttä, koska on autoja, puhelimia ja puhelinluetteloita. Toisaalta aika voisi olla myös varhaisempaa aikaa, mahdollisesti sisällissodan jälkeistä aikaa, koska viitataan levottomuuksiin ja vankeihin. Kerrotaan myös mellakoista ja kaadetuista autoista ja särjetyistä näyteikkunoista. Tämä puolestaan voisi ehkä viitata 1930-luvun lama-aikaan. Toisaalta puhutaan ihmisten pahoinpitelyistä ja kuljettamisesta leireille, mikä voisi viitata kommunistien muilutuksiin tai juutalaisten kohtaloihin toisen maailmansodan aikana. Puhutaan myös köyhyyden leviämisestä kuin kulkutauti: "...köyhiä surkimuksia kuljeksii ympäriinsä aina vain enemmän."
En osaa sijoittaa tarinaa mihinkään selkeään ajanjaksoon. Luulen, että kirjailija on taiturimaisesti häivyttänyt miljöön tarkan kuvauksen, jolloin ihmiskohtalot sinänsä nousevat tarinan keskeiseen rooliin, eivätkä ne ole aikaan tai paikkaan sidottuja. Vaikeita aikoja ja tapahtumia on, mutta niissäkin tilanteissa ihmisistä nousee esiin hyvyyttä ja positiivista tulevaisuudenuskoa. Voiko kyse olla tästä? Voiko kyse olla tarkkaan harkitusta zoomaamisesta ja huomion kiinnittämisestä oikeasti tärkeisiin asioihin?
Upean kerronnan ja hiotun kielen avulla saadaan lankakerä kerityksi niin, että kaikki sen solmut aukeavat ja erilliset tarinat sulautuvat yhdeksi kertomukseksi, vaikkakin monen ihmiselämän kokoiseksi.
Sahlbergin Häväistyt tarjosi huikean lukukokemuksen, jonka yksityiskohtien miettimisessä menee vielä pitkään.
