08/08/2022

Andrew Morton: Elisabeth & Margaret: Windsorin sisarusten yksityinen maailma. Suomentanut Päivi Rekiaro


Olen synnynnäinen prinsessa. Kaikenlainen kiiltävä, korut ja laukut, kukkakimput, hienot vaatteet ja kengät ovat kiinnostaneet minua pikkutytöstä lähtien. Muistan, kuinka laitoin yöksi suklaapallosta saamani sormuksen sormeeni, jotta heti aamulla olisi prinsessaolo. Tästä kai johtuu, että myös kuninkaalliset ovat aina kiinnostaneet, ja jostakin syystä varsinkin Iso-Britannian kuninkaalliset, joita muistan seuranneeni aikakauslehdistä jo 1970-luvulla.

Viime aikoina olen käynyt katsomassa Roger Michellin ohjaaman elokuvan Elizabeth, joka tehtiin kuningatar Elisabet II:n 70 vuotta kestäneen hallitsijakauden kunniaksi. Aiemmin näin Pablo Larrainin ohjaaman Spencer-elokuvan. Walesin prinsessa Dianan eläessä seurasin tiiviisti hänen elämäänsä ja toimintaansa. Luin monia Diana-kirjoja mm. Andrew Mortonin kirjoittama elämäkerran Diana 1961 -1997: hänen tarinansa -hänen elämänsä. Hänen traaginen kuolemansa järkytti kovasti minua, niin kuin miljoonia ihmisiä ympäri maailman.

Mikä kuninkaallisissa sitten kiinnostaa? 

Tottahan toki ne kauniit vaatteet, korut, rikkaudet, ja koko monarkiainstituutio kiinnostaa. Kaikki tiukkaan protokollaan liittyvät muodollisuudet ihmetyttävät, samoin kuin kruununperimysjärjestys ja sosiaalisessa arvoasteikossa aleneminen tilanteiden muuttuessa. Esimerkiksi kuningataräiti Elisabetin ja prinsessasisar Margaretin oli aina niiattava Elisabetille - tyttärelle ja sisarelle - sen jälkeen, kun hänet oli kruunattu kuningattareksi. Keskusteluihin oli varattava aika, ja kuningattarella oli oikeus ja velvollisuus vaikuttaa myös prinsessa Margaretin henkilökohtaiseen elämään.

Kiinnostavia ovat myös monenkirjavat arvonimet ja erilaiset ritarikunnat sekä monisatavuotiset perinteet ja seremoniat.

Mielenkiintoista on myös kuninkaallisten, varsinkin kuningattaren, työ. Se on asiakirjojen ja kirjeiden lukemista, papereiden allekirjoittamista, keskusteluja valtionpäämiesten, kirkon edustajien ja pääministerien kanssa,  matkustamista, edustamista, vilkuttamista, päivittäistä laittautumista pukijoiden, kampaajien ja meikkaajien avustuksella, näyttäytymistä. Se on työtä, joka on täynnä aikatauluja, velvollisuuksia, etikettisääntöjä ja lukemattomia kohtaamisia ihmisten kanssa sekä kiinnostuneisuuden osoittamista (tai ainakin sen esittämistä) mitä moninaisimpia asioita kohtaan.

Minua kiinnostaa erityisesti persoonat ja inhimillisyyys instituutioiden takana. Millaisia ihmisiä kuninkaalliset ovat? Millaisia ongelmia heillä on? Mikä heille tuottaa iloa?  Ovatko he todellakin vain tunteettomia ja kylmänkopeita vai sittenkin inhimillisiä, mutta käyttäytymissääntöjen kahlitsemia? 

Kuningatar Elisabetista olen saanut selville läsnäolemisen taidon, innostuneisuuden, äärimmäisen huolellisuuden ja velvollisuudentunnon, mutta myös sydämellisyyden, mutkattomuuden sekä huumorintajun. Varsinkin elokuva Elizabeth toi hänestä mielenkiintoisia puolia esille dokumentin, fiktion ja jopa animaationkin keinoin.

Prinsessa Margaretin älykkyys, opiskeluhalu, hyvä lauluääni ja innokkuus esiintymiseen sekä hänen toimimisensa kuningattaren edustajana maailmalla oli uutta tietoa, jota sain Andrew Mortonin kirjasta Elisabet & Margaret: Windsorin sisarusten yksityinen maailma, jonka on suomentanut Päivi Rekiaro (2022). Prinsessa Margaretin valovoimainen, mutta oikkuileva persoona tuli kirjasta hyvin esille. Hänen monet miessuhteensa ja kuluttava elämäntapansa olivat jo tiedossa.

Prinsessa Margaret toimi voimakastahtoisesti Walesin prinsessa Dianaa ja Yorkin herttuatar Sarahia (o.s. Ferguson) vastaan. Tämä oli minulle yllätys. Prinsessa Dianalle annettiin edustustehtäviä, jotka olivat aiemmin kuuluneet prinsessa Margaretille. Prinsessa Diana laski siten Margaretin asemaa ja suosiota.  Ehkäpä tästä johtui, että prinsessa Margaret kääntyi voimakkaasti Dianaa vastaan alussa osoittamansa myötätunnon jälkeen. Prinsessa Dianan kuoltua prinsessa Margaretin toiminta ja puheet olivat kylmiä, jopa julmia.

Sain Mortonin kirjasta uutta tietoa myös prinssi Philipin hurmurin elkeistä ja kokoaikaisesta flirttailustaan eri tilaisuuksissa. En tiennyt myöskään, että hänen kreikkalainen sukunsa oli köyhtynyt ja että hänellä oli omat vaikeutensa hovin protokollaan ja etikettisääntöihin sopeutumisessa, mutta hän oli myös voimakas taustavaikuttaja hovissa. Hän oli kuningatar Elisabetin suuri rakkaus. 

Walesin prinsessa Dianan rajoja rikkova tyyli ja ihmisten kohtaaminen ovat hyvin muistissa. Prinsessa Margaretkin rikkoi rajoja, mutta joutui kohujen saattelemana lehdistön hampaisiin.  

Kaiken tämän lisäksi minua kiinnostaa historia ja se historiallinen konteksti, jossa kuninkaalliset elävät.

Andrew Mortonin Elisabet & Margaret: Windsorin siskojen yksityinen maailma tarjosi erittäin mielenkiintoisen lukukokemuksen. Kirjassa pääsee kurkistamaan kuninkaallisten sisarusten julkisuuskuvaan ja julkisuuskuvan taakse. Kirja tarjoaa myös mielenkiintoista historiallista tietoa mm. toisen maailmansodan ajasta. Kuninkaallisetkin joutuivat osallistumaan säännöstelyyn ja olivat hengenvaarassa pommituksissa ja myös siksi, että natseilla oli valmiit suunnitelmat Euroopan kuninkaallisten sieppaamiseksi. 

Takakansiteksti kuvaa kirjan sisältöä hyvin ja kiinnostavasti:
"Kun prinsessa Elisabetia koulittiin tulevaan rooliinsa kuningattareksi, prinsessa Margaret sai elää omaa nuoruuttaan. Isän lemmikki Margaret oli kapinallinen, joka ei kunnioittanut rajoja. Hänellä oli vaikeuksia sopeutua kuninkaalliseen rooliinsa, mikä toi jännitystä lähipiirille. Kansan mielessä Margaret sen sijaan oli raikas tuulahdus tunkkaiseen ja muodolliseen hoviin.

Prinsessa Margaretista kehkeytyi aikansa muoti-idoli, lehdistön lempiaihe, savukkeita sauhutteleva elämännautiskelija, jolla oli lukuisia rakkausseikkailuita. Samaan aikaan Elisabet keskittyi kruunun edellyttämään hillittyyn elämäntapaan.

Eroista huolimatta sisaruksilla oli eräs yhteinen piirre: yksinäisyys. Molemmat olivat maailmankuuluja, julkisen huomion keskipisteinä ja jatkuvasti ihmisten ympäröiminä. Silti he pysyivät monelta osin arvoituksina kaikille paitsi toisilleen. Ja julkisuuskuvan takana he olivat aina sisaret, lujassa liitossa." 

Pidän Andrew Mortonin kirjoitustyylistä. Se on sopivasti juoruilevaa, mutta koko ajan kohdehenkilöitä kunnioittavaa. Päivi Rekiaron suomennos on sujuvaa. Kuvaliite on kattava.

Andrew Mortonin Elisabet & Margaret: Windsorin siskojen yksityinen maailma on mielenkiintoinen kirja historiasta ja henkilöhistoriasta sekä kuninkaallisista kiinnostuneille. Suosittelen tätä lämpimästi!

Prinssi Harryn omaelämäkerta ilmestynee syksyllä 2022. Siitä on etukäteen kohistu mediassa. Onko luvassa suuriakin paljastuksia? Sekin täytyy laittaa lukulistalle, ja onhan minulla The Crown -tv-sarjakin vielä katsomatta, joten eiköhän tässä ensi talvikin suju mukavasti brittikuninkaallisten seurassa.

26/07/2022

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen


                                               

Päivi Alasalmi -projektini jatkuu. Nyt luin kirjan  Tuo tumma nainen E-kirjana. Se on ilmestynyt vuonna 2020 ilmeisesti ensin Storytelissa. Nyt luin sen BookBeatista. Alkuperäisen kovakantisen kirjan ilmestymisvuosi on 2006. 

Aluksi luin taitavasti rakennettua idylliä: suurta rakkautta, onnea, upeaa taloa ja puutarhaa, pieteetillä tehtyä remonttia, alkuperäisen kaltaisia käsin maalattuja tapetteja, ihania kaakeliuuneja, kahta hyväkäytöksistä lasta ja kannustavaa ja keskustelevaa kasvatuskultturia, ystävällisyyttä naapureita kohtaan, säästäväisyyttä, mutta ei nuukailua, karttuvaa omaisuutta. Kaikki on valtavan hyvin, niin kuin joissakin some-päivityksissä tai esimerkiksi julkisuuden ihmisten pelkän positiivisen näkökulman sisältävissä elämäntarinoissa. Mikään ei voisi olla paremmin, kun Ohto tuo kotiin vielä miniäehdokkaan, Pauliinan, joka on sopii täydellisesti perheeseen. Kun Pauliina alkaa odottaa lasta, Helena ja Hannu pyytävät nuortaparia muuttamaan asumaan heidän kanssaan samaan taloon, jotta he voivat olla tukena arjessa.

Tällaisen idyllin luomisessa Alasalmi on taitava, mutta hänen tyyliään jo hieman tuntevana aloin kyllä jossain vaiheessa odottaa, milloin idylli alkaa romahtaa ja miten. Ja kyllähän se romahdus tulikin ja melkoisella rytinällä. Tarina alkaa saada trillerin ja jopa kauhukertomuksen piirteitä. 

Lukujen otsikot ovat mielenkiintoisia, mutta ne eivät paljasta sisällöstä mitään.
Helenan käsitys

Ohton totuus

Se mitä Pauliina olisi kertonut Ohtolle, jos olisi luottanut tähän oikeasti

Helena puhuu suunsa puhtaaksi

Ohton toinen totuus 

Pauliina ei pidä yhteyttä sukulaisiinsa, eikä lapsen ristiäisissäkään ole ketään heistä paikalla. Kysyttäessä asiasta Pauliina välttelee kysymystä ja sanoo, että Ohto, Helena, Hannu ja vauva ovat hänen perheensä, muista ei tarvitse välittää. Pikkuhiljaa Pauliinan oudot katoamiset alkavat saada selityksen, ja menneisyyden asiat alkavat vyöryä näkyville. Miksi tyttö, joka piti koulusta ja lukemisesta, lopettikin yhtäkkiä viittaamisen, läksyjen tekemisen ja opiskelun ja käy aikuisena peruskoululinjaa saadakseen päättötodistuksen? Mitä oikein tapahtui?

Helenan ja Hannun kannalta tapahtumat alkavat muuttua vaaralliseen suuntaan, kun Helena aivan kepeästi ottaa puheeksi Ohton ja Pauliinan kahden lapsen monikulttuurisen sukuperimän. Ei ollut mitään pahaa tarkoitusta; ihan vaan yhtenä puheenaiheena ja faktatasolla ottaa esille oma suomenruotsalainen taustansa, Hannun suomalaiset juuret, Pauliinan saamelaisäidin ja tummasilmäisen isän verenperintö. 

Pauliinan isän kansallisuuden selvittämiseksi tein mielestäni marplemaisen terävää salapoliisityötä isää koskevien tietojen yhdistämisessä ja seulomisessa: 

  • Hän käyttäytyi omistavasti perhettään kohtaan. Hän oli juoppo ja väkivaltainen. Näitä piirteitä ei voi kuitenkaan suoraan liittää mihinkään kansallisuuteen. Voisiko kyse olla jostakin perinteisen uskonnollisen kasvatuksen saaneesta, mutta sittemmin maallistuneesta henkilöstä?

  • Faktatasolla hänestä mainittiin tummasilmäisyys ja mattokaupalla oleilu miesporukassa. Voisiko tämä viitata Turkkiin? Ehkä Iraniin? Entäpä Marokkoon?

  • Mainittiin myös, että hänen isänsä oli tullut Suomeen Neuvostoliitosta. No nyt meni vaikeaksi! Voisiko kyseessä olla juutalainen kauppiassuku? Ehkä, mutta ehkä mattokauppa liittyy olennaisemmin johonkin muuhun.

  • Sovitin yhteen isästä kerrottuja asioita ja päättelin, että jospa Pauliinan isänisä olisikin Neuvostoliitossa vainotuksi joutunut tataari. Tataarit olivat Suomen ensimmäinen islamistinen yhteisö, ja he toimivat kauppiaina myyden mm. mattoja. (Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_tataarit. Luettu 25.7.2022)

  • En tiedä ollenkaan, olenko oikeilla jäljillä tässä koko tarinan kannalta epäolennaisessa sukuperimäasiassa, mutta vähemmistöön kuuluminen ja syrjityksi tuleminen toteutuisivat tässä päättelyketjussa ainakin äidin ja isän suvun  kautta. Tätä taustaa vasten Pauliinan raivostuminen kysymyksestä ja natsikortin esille vetäminen voisivat saada selityksen. Pauliinan ja Ohton lapset olivat kuin äitinsä ja äidin veli, eivät ollenkaan Ohton näköiset, joten tummasilmäisyys voisi olla hallitsevasti periytyvä ominaisuus.

Kulissit romahtavat rytinällä, mutta loppu on oudon seesteinen, aivan kuin asia olisi vain loppunut. Ihmettelin sitä. Nukuin yön yli ja pistin aivot takaisin päähän. Eihän tämä näin voi mennä! Minulla on varmaan jäänyt jotain tajuamatta.

Aamuyöstä alitajunta nosti mieleen SWOT-analyysin nelikentän, jota voidaan käyttää mm. strategian laatimisessa (https://fi.wikipedia.org/wiki/SWOT-analyysi. Luettu 25.7.2022). SWOT-nimitys tulee sanoista Strengths, Weaknesses, Opportunities, Threats.

Luin kaksi viimeistä lukua uudelleen ja erityisen huolellisesti luin repliikit ja pyrin löytämään muut kirjailijan antamat vihjeet, sijoitin ne mielessäni SWOT-nelikenttään ja tajusin, kuka henkilöistä olisi voinut käyttää tällaista strategista ajattelua tapahtumien kuljettamisessa haluamaansa suuntaan. SWOT-analyysi tuntui sopivan hänen persoonaansa ja toimintaansa ja sitä myötä tarinaan oikein hyvin. Olipa tämä hauskaa ja erilaista lukemisen pohdiskelua, vaikka ei ollenkaan välttämätöntä!


Ohto saa maksaa kovan hinnan siitä, että sulkee kaikelta silmänsä ja tyytyy palkitsevaan vetelyyteen.

No huh, huh! Päivi Alasalmen Tuo tumma nainen tarjosi mahtavaa tarinankerrontaa, asetelmien keikauttamista päälaelleen, mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja heidän elämäntarinoitaan sekä tarkoin luotua jännitystä. Se tarjosi myös mukavasti virkistävää aivotyötä, jotta palaset sai loksahtamaan paikoilleen. 

Ainoat miinukset annan kahden henkilöhahmon laimeudesta tai keskeneräisyydestä. Vaikka Unnankin toimintaan liittyy yllätys, itse persoona jäi mielestäni vajavammin kehitetyksi kuin muiden. Miksiköhän?  Myös Larin henkilökuvaa olisi voinut hieman vahvistaa. Mielestäni se jäi jotenkin auki tai kesken. Menneisyys näkyy hänessä hyvin, mutta entä nykyhetki?

Lopuksi vielä varoituksen sana niille, jotka kirjaan tarttuvat: Kirja sisältää rajuja kohtauksia, jotka voivat järkyttää.


Kansikuvan alkuperäinen osoite:  https://www.bookbeat.fi/hae?query=Tuo+tumma+nainen&title=Tuo+tumma+nainen (Luettu 25.7.2022)

SWOT-nelikentän alkuperäinen osoite: https://fi.wikipedia.org/wiki/SWOT-analyysi#/media/Tiedosto:SWOT_fi.svg (Luettu 26.7.2022)












 

 

 


































23/07/2022

Päivi Alasalmi: Alamaailman kuningatar

 

Kun puhutaan rikoskirjallisuudesta, puhutaan yleensä dekkareista. Nimitys tulee sanoista detective story. Kaikissa rikoskirjoissa tutkijana ei kuitenkaan ole perinteinen salapoliisi, vaan rikoskirjallisuuden sisäinen lajikirjo on melko laaja.

Poliisiromaani on yksi rikoskirjallisuuden alalajeista. Sen pääosassa on poliisi ja painopiste on poliisityön kuvauksessa. Perinteisestä salapolisiiromaanista poiketen tutkittavia rikoksia voi olla monia eivätkä ne välttämättä liity toisiinsa.

Poliisiromaani kuvaa rikoksen ratkaisemista poliisin näkökulmasta. Se kertoo poliisin arjesta realistisesti, poliisi voi saada hälytyksen vaikkapa sovittamaan lähiössä tapahtuvaa perheriitaa tai katkaisemaan katutappelun.

Yksi tunnetuimmista suomalaisista poliisiromaanien kirjoittajista on Matti Yrjänä Joensuu, jonka kirjojen päähenkilönä on ylikonstaapeli Timo Harjunpää. Joensuun romaaneissa kuvataan kaunistelematta väkivaltaa, mutta sillä ei kuitenkaan turhaan herkutella.

Poliisiromaaneissa tärkeitä ovat henkilöt. Uhrit, rikolliset sekä poliisit itse. Monissa poliisiromaaneissa käsitellään perheen ja uran yhteensovittamisen vaikeutta. Rikollinenkaan ei ole läpeensä paha, vaan rikollisen toiminnan takana piilee usein tavallinen ihminen pelkoineen ja toiveineen. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Poliisiromaani. Luettu 23.7.2022)

Päivi Alasalmen Alamaailman kuningatar vastaa lähinnä poliisiromaanin määritelmää. Tutkittavia rikoksia on monia, poliisin työstä kerrotaan realistisesti, poliisin henkilökohtainen elämä on myös läsnä, ja rikollisen toiminnan takana piilee tavallinen ihminen, joka joskus on hymyillyt koulukuvassa tai viettänyt aikaa lastenkodissa tai tarttuu keikkoihin turvatakseen perheensä elannon. 

Alamaailman kuningatar ilmestyi ensin suoraan äänikirjaformaattina 2019. Minä luin kovakantisen, korkkaamattoman version vuodelta 2022.

Päivi Alasalmi on taitava kirjailija, joka hyppää laajassa tuotannossaan hämmästyttävän luontevasti lajityypistä toiseen. Tämän olen huomannut jo lukemieni kirjojen perusteella. Koko tuotantoon tutustuminen on vielä kesken.

Alamaailman kuningattaressa on kaksi toisiaan sivuavaa tarinaa: varsinaisen rikoksen tutkinta ja kahden henkilön kaksoisolentohahmo. Pidän siitä, että rinnakkaisia tarinoita on helppo seurata, koska Alasalmi kirjoittaa selkeästi. Nykyään tuntuu olevan muotia kahden tai useammankin tarinan kuljettaminen rinnakkain niin, että toinen keskeytyy ja jatkuu jonkun ajan kuluttua varoittamatta eri henkilön näkökulmasta. Tarinaa avataan säie kerrallaan. Olen saanut tästä sirpaletyylistä tarpeekseni, ja luen mielelläni juuri tällaista lukijaystävällistä selkeyttä. Selkeys ei tarkoita tylsyyttä. Päivi Alasalmi rakentaa taitavasti hyytäviä juonenkäänteitä, mutta väkivallalla ja rikoksilla ei mässäillä.

Legendaarinen tamperelaispoliisi komisario Koskinen on saanut seuraajan rikoskonstaapeli Hallavaisesta. (Tosin Sorin poliisilaitos ei ole yhdistävä tekijä.) Hallavainen ja hänen työparinsa nuorempi konstaapeli Sirkiä ovat varsin uskottavia henkilöhahmoja. Muut poliisit eivät ainakaan tässä aloitusosassa tulleet vielä henkilöinä esille. Hallavainen suhtautuu työhönsä rauhallisesti ja asiallisesti, jopa niin asiallisesti, että hänen ikänsä oli minulle yllätys. Kuvittelin hänet vanhemmaksi. Sekä Hallavaisen että Sirkiän elämästä paljastetaan asioita, jotka ovat johtaneet heidät poliisinuralle.

Tampereen todellinen ja vaikea huumetilanne on yleisesti tiedossa, joten myös huumemaailmaan liittyvät rikokset ovat hyvinkin uskottavia. Kirjailija esittää kiitokset rikospoliisina työskentelevälle Marja-Leena Huhtalalle poliisin työtä koskevista kommenteista.

Kaksoisolentokuvio on mielenkiintoinen. Oululainen, nuori ja hyväntahtoinen, hieman naiivi, sosionomi Anu muuttaa työn perässä Tampereelle. Hän ei tunne vielä ketään, mutta jo muutaman päivän päästä hänelle aletaan huudella aggressiivisesti ja hän joutuu kokemaan myös fyysistä ahdistelua ja uhkaa. Ilmiselvästi hän siis muistuttaa jotakuta toista. Onko hänen alettava pelkäämään jopa henkensä puolesta? 

Tapahtumat johdattavat hänet Espanjaan, ja hänelle täysin outoon bile- ja baarielämään. Baarielämän puuttuminen nuoren naisen elämästä on ollut terveydellinen valinta, ja nyt hän on täysin uusien asioiden edessä, ja kaikin puolin kokonaan uudessa maailmassa. Baareissa leijuva uhka on todellinen. Voiko kehenkään luottaa?

Rahaton ja passiton Anu pääsee suurlähetystön avulla takaisin Suomeen. Juuri kun hän luulee, että selvisi, hän saa hyytävän puhelun. Joku todellakin haluaa Anulta jotain, joka voi viedä hänen henkensä. Lukija on koukutettu. Uutta osaa rikoskonstaapeli Hallavaisen tutkimuksista ja Anun myöhemmistä vaiheista jää odottamaan "kieli pitkällä". 


18/07/2022

Annukka Cederlöf: Tiluksilla: Unelmani maalla


Olen seurannut jo jonkin aikaa Facebookissa Tiluksilla-sivustoa. Se on mainio sivusto vihtiläisen maatilan elämästä ja asukeista. Huomiota on kiinnittänyt se, kuinka kivasti emäntä, Annukka Cederlöf, kirjoittaa. Tänä vuonna ilmestyi myös Cederlöfin kirja Tiluksilla: Unelmani maalla, johon tartuin positiivisin odotuksin. Kirjassa Cederlöf  kertoo elämästään ja taustoittaa maatilan ja eläin- ja ihmislauman syntyä. Kirja ei tuottanut pettymystä. Se on aito ja rehellinen, ja tuo esille myös elämän varjopuolet.

Kirjan mottona on Mauno Koiviston sanat: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin." Tämä motto on toteutunut Annukka Cederlöfin elämänasenteessa ja ratkaisuissa joita hän on tehnyt itseään ja omia arvojaan kuunnellen. Päämääränä on ollut olla hyvän puolella.

Aina ei ole ollut helppoa sovittaa yhteen vuorotyö, perhe ja eläintenhoito. Maatilan elämä on aina kuitenkin tarjonnut arvokasta vastapainoa työn raskaudelle yhteiskunnan varjopuolien läheisyydessä. Elämä on tuonut myös paljon vastoinkäymisiä ja vaikeita asioita, uupumusta ja perheeseen kohdistunutta uhkaa, mutta kaikesta on selvitty. Kirjan viesti on positiivinen ja kannustava. Elämä on arvokasta. Omien arvojen ja sisäisen äänen kuuntelu on tärkeää. Rakkaus kantaa. Eläimet ovat mitä parhaimpia kumppaneita ja voivat opettaa paljon.

Annukka Cederlöfin Tiluksilla: Unelmani maalla on elämäntaito-opas olematta sitä. Se on kertomus elämästä, eläimistä ja elämisestä. Kirjassa on paljon hyviä oivalluksia elämän tärkeysjärjestyksestä, jotka ovat syntyneet kirjoittajan kokemuksista. Kirjan kirjoittaja voisi toimittaa niistä oman kokonaisuutensa. Ja myös yhteistyö Hidasta elämää -sivuston kanssa voisi olla hedelmällistä, jos se muuten sopii tekijän ajatusmaailmaan. Esimerkiksi mietelmät voisi julkaista Hidasta elämää -kortteina.

Tiluksilla-sivuston lisäksi on olemassa myös verkkokauppa 
jonka sisältä löytyy emännän blogi, joka on todennäköisesti ainakin osittain ollut kirjan pohjana. Blogitekstit ovat hyvin kirjoitettuja, avoimia ja rehellisiä.

Tilan elämää voi seurata Facebookissa

 Instagrammissa:
Linkitän tähän vielä erikseen emännän blogin. https://www.tiluksilla.com/blogs/emannan-elamaa, koska tekstit koskettivat minua erityisesti.

Kiitos kirjasta, Annukka Cederlöf! Toivotan kaikkea hyvää koko perheelle ja eläinystäville. Päivityksiä on aina kiva seurata.






10/07/2022

Pekka Juntti: Villikoira



Olen viime aikoina lukenut aika paljon pohjoissuomalaisten kirjailijoiden kirjoja. Pekka Juntin Villikoiran tapahtumat sijoittuvat kotikulmilleni, jopa kotikylääni. Olipa kiva lukea kirjaa, jossa vilahtelivat tutut paikat, tuttu murre ja tutunoloiset ihmiset. Lisäksi sain hieman näkökulmaa alueen metsähakkuisiin, jokien patoamiseen ja ihmisten suhtautumiseen niihin. Itselleni ne olivat aivan uusia asioita, ja niiden faktataustojen selvittäminen alkoi tuntua mielenkiintoiselta. Vastustettiinko Tengeliöjoen patoamista kovinkin voimakkaasti? Noustiinko Metsähallituksen metsäherroja vastaan jopa kapinaan ja oltiinko heitä vastaan jopa valmiita käyttämään väkivaltaa? Mikä oli yleinen kanta sotakorvauksiin ja avohakkuisiin? Mikä on historiaa? Mikä on fiktiota?

Kuvassa olevia tuttuja paikkoja mainitaan, ja näiden lisäksi muitakin, mutta mielestäni Juntti on sekoittanut ne tarinaan niin, että varmaa on vain, että jossain länsirajalla ollaan, eli ei pelkästään vain yhdellä paikkakunnalla. Paikasta toiseen myös liikutaan, villikoiria hakemassa. Ihmiset ovat fiktion tapaan varmaankin myös sekoituksia monista eri persoonista, mutta jostakin jo unohtuneesta lähteestä luin, että ainakin metsäherra Aarnolla on todellinen esikuva.

Pekka Juntin  käyttämä kieli on kaunista ja kuvailevaa, ja luontokuvauksissa näkyy paljon luonnossa aikaa viettäneen ihmisen tarkat havainnot ja myös luonnon arvostaminen, kuten esimerkiksi koiravaljakkoajon kuvauksessa s. 130 - 131: 

"Vastaani tuli tuttuja paikkoja, jyrkänteitä, lohkareita ja jättikelo konkelossa puron päällä, ei sellaisia paikkoja voinut unohtaa. Mutta metsä tuntui valjakon kanssa toisenlaiselta kuin hiihtäessä. Olin vapaa, auki.

Kuulin pikkulintujen huilut ja ukkometson siiven paukkeen, kun se iski korvennotkosta lentoon. Porotokka nulkkasi vuomalla. Riekkoparttiot pörisivät valjakon edessä. Maakotka liiteli esiin vaaran takaa.

Kuvausten ja tarinankuljetuksen lisäksi kieli saa pisteitä myös taitavasta murteen käytöstä sekä siitä, että tarkasti hiotut lauseet paljastavat vähillä sanoilla paljon. Henkilöistä paljastuu sodan jättämiä jälkiä, traumoja ja traumatisoivaa puhumattomuutta,  häpeää, jolla ja johon on kasvatettu, uhkaavuutta ja pelkoa, mitätöintiä, isän ja pojan välisisiä jännitteitä. Koulukiusaajia ja muita mölisijöitä kuvataan nasevasti  hauskalla, mutta tässä toistamatta jäävällä sanalla.

Villikoiran aikataso etenee kolmen sukupolven verran: Aila-mummin (ämmin) lapsuus ja nuoruus, Outa-isän nykyhetken elämä poromiehenä sekä Aavan ja poikaystävä Samuelin (Samun) nykyhetki. Samun nykyhetki risteää muihin aikakausiin ja sisältää ajan kotona ennen valjakkokoiria, ajan niiden kanssa huskytarhalla ja ajan niiden jälkeen eräkämpällä. 

Samun aika rekikoirien jälkeen sisältää rinnakkaistarinan. Kun kaksi arvokasta koiraa katoaa, Samu lähtee etsimään niitä. Myös poromiehiä liittyy joukkoon. Toinen koira löytyykin kohtuullisen helposti, mutta toinen teettää enemmän työtä. Koiran etsimisen kuvaus, vihjeet ja väärät johtolangat tuovat kirjaan jännitystä, ja tilanteissa elää täysillä mukana. Etsimiseen liittyy myös outoa uhkaa, joka alkaa kohdistua sekä koiraan että Samuun. Rinnakkaistarinassa Samu viruu nälissään ja kylmissään eräkämpällä. Sivutarina tuntui pitkään irralliselta ja hämmentävältä, ennen kuin se yhdistyi päätarinaan. Onko kämppä turva vai Tuonela? Tekijä on kyllä selvä, mutta mikä on teon motiivi ja kuka on toimeksiantaja?

Nälkä, kylmyys ja nääntyminen ajavat Samun hulluuteen, mutta villiintyneen koiran palautunut luottamus ja uskollisuus ovat liikuttavia. Kirjan loppu särki sydämeni. Luulen, että toivoa ei ole, mutta lopetus jättää sille kuitenkin mahdollisuuden.

Pekka Juntti on kirjoittajana 2019 Tieto-Finlandian voittaneessa Metsä meidän jälkeemme -kirjassa. Hän on toimittaja ja kolumnisti. Villikoira on hänen esikoisromaaninsa. Jään odottamaan lisää.


Lisätietoa kirjailijasta: https://otava.fi/kirjailijat/pekka-juntti/ (Luettu 10.7.2022)

Arvostelu Villikoirasta toisaalla:  https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/pekka-juntti-rakentaa-suuret-odotukset-onnistuneilla-henkilohahmoilla-ja-kerronnalla-arviossa-esikoisromaani-villikoira/  (Luettu 10.7.2022)

Postaukseni kirjasta Metsä meidän jälkeemme on luettavissa alla olevasta linkistä: https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Pekka+Juntti

Tietoa Ylitorniosta ja Meltosjärven koulusta: http://www.marjavierimaa.fi/Ylitornion_Joulu_2016_mallisivuja.pdf  (Meltosjärven koulusta s.9. Luettu 10.7.2022)

Tietoa Tengeliöjoesta ja Portimokosken voimalaitoksesta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Portimokosken_vesivoimalaitos (Luettu 10.7.2022)

Tietoa Kaaranneskosken voimalaitoksesta: https://www.pohjolanvoima.fi/voimalaitokset/kaaranneskoski/ (Luettu 10.7.2022)