Outi Hytösen Kairojen kosmopoliitti: Annikki Kariniemen elämä ja teot -elämäkerrassa jutut osoittautuvat todenperäisiksi. Postimerkkimaksut johtuivat tietenkin rahapulasta, mutta osoittavat Annikin kekseliäisyyttä selvitä mistä tahansa tilanteesta. Lapin lakki oli hänelle niin tunnusomainen asuste, että kukkalaitteen sijasta se matkasi hänen arkkunsa päällä Utsjoen hautausmaalle. Tummien lasien käyttämiseen olikin sitten traagisempi syy: Ne saattoivat peittää mustelmia, mutta Annikki uskoi näköhermojensa vaurioituneen everstimiehensä pitkään kestäneen väkivallan seurauksena, eivätkä silmät enää kestäneet kirkasta valoa. Annikki Kariniemi on Rosa Liksomin Everstinna-romaanin esikuva.
Kirjan kannessa ja kuvasivuilla näkyy kaunis, verevä ja elämäniloinen nainen. Hymy on valloittava. Elämäkerran takakannessa sanotaan: "Eläytyvä, lämminhenkinen elämäkerta kaivaa esiin ihmisen kohujen ja legendojen takaa." Hytösen elämäkerta piirtääkin esiin aktiivisen ja innostuvan naisen, joka eli rohkeasti omannäköistään elämää.
Kariniemi kirjoitti 31 romaania vuosien 1952 - 1983 aikana ja kolme näytelmää vuosien 1957 - 1979 aikana. Näytelmät eivät saavuttaneet suosiota, mutta romaanin Salakaato dramatisointi oli jättimenestys. Osa romaaneista kohahdutti avointen seksikuvausten vuoksi ja leimasi kirjailijaa vähän turhankin alleviivaavasti.
Kaikki hänen kirjansa eivät suinkaan olleet vain kevyttä viihdettä, vaan niissä oli myös kantaaottavaa sanomaa Lapin luonnon ja ihmisten puolesta. Vuonna 1968 Kariniemi kirjoitti romaanin Erään avioliiton anatomia, jossa hän vihdoin uskalsi tuoda julkisuuteen avioelämänsä väkivaltaisen eversti Willamon kanssa. Aiemmin tällaisesta vaietusta aiheesta oli kirjoittanut Maria Jotuni romaanissaan Huojuva talo, joka julkaistiin 20 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen vuonna 1963. Olikohan se toiminut innoittajana myös Kariniemelle?
Sota-aikana Willamot olivat tiiviissä kontaktissa korkea-arvoisiin saksalaissotilaisiin, joita oli Rovaniemellä. Joidenkin kanssa muodostui jopa ystävyyssuhteita. Outi Hytönen kuvaa sota-aikaa mielenkiintoisesti kohdehenkilön kokemusten kautta antaen samalla sodasta minulle uutta tietoa.
Aiempi IKL -aika, Suur-Suomi-intoilut ja saksalaismyönteisyys olivat Kariniemelle myöhemmin mainehaitta. Saksan ihailu saattoi johtua everstipuolison vaikutuksesta, mutta elämäkerrasta välittyvän kuvan mukaan Annikki saattoi myös olla vain elämää janoava nuori nainen, joka saattoi huumaantua saksalaissotilaiden hyvästä käytöksestä ja iloita siitä, että kauppalaan tuli vähän jännitystä ja vipinää. Hytösen mukaan Annikki oli vilpittömästi järkyttynyt saatuaan tietää saksalaisten keskitysleireistä. Vanhempana hänen ajatusmaailmansa muuttui kristilliseksi ja jopa vasemmistolaiseksi.
Sodan jälkeen Kariniemi toimi epäpätevänä opettajana useilla Lapin kylillä, mm. Jolangissa ja Lohijärvellä, josta Rosa Liksom (Anni Ylävaara) on kotoisin. Muistelen, että Rosa Liksom on kertonut Kariniemen vierailleen hänen kotonaan. Elämäkerrassakin mainitaan ystävällinen Ylävaaran pariskunta.
Elämäkerrassa piirtyy esiin rohkea oman tiensä kulkija, joka ei pelännyt puolustaa Lapin luontoa ja ihmisiä. Häneltä riitti empatiaa niin eläimiä kuin kylien köyhiä koululaisia kohtaan. Opettajana hän oli aikaansa edellä järjestämällä oppilaille retkiä. Hän myös puhui, että saamenkielisten lasten tulisi voida opiskella omalla äidinkielellään.
Minulle muodostui kuva innostuvasta, aktiivisesta, hyväsydämisestä ja elämäniloisesta ihmisestä, joka eli niin rohkeasti itsensä näköistä elämää, että oli kuin olisi ollut monta Annikkia. Outi Hytönen kirjoittaakin: "Millainen ihminen oli Annikki Kariniemi? Vietettyäni kolme vuotta tiiviisti hänen elämänsä tutkimisen parissa on paras kuulemani vastaus edelleen: riippuu keneltä kysyy. Yhden kuvailemana hän kuulostaa aivan eri ihmiseltä kuin toisen tarinassa."
Hytönen on perehtynyt valtavaan lähdeaineistoon ja tehnyt huolellista taustatyötä. Hän esittelee Annikki Kariniemen kirjat niin, että mielenkiintoiset nousevat selkeästi esiin. Tekstinäytteet herättivät kiinnostukseni Kariniemen kaunista kieltä kohtaan. Saattaa olla, että kesän aikana tutkiskelen Annikki Kariniemen tuotannosta ainakin seuraavat:
Poro-Kristiina, 1953
Lohisiima ja silkkiliina, 1954
Metsä elää, 1958
Morgam, punaisen kullan maa, 1959
Laulu lohesta ja auringosta, 1962
Pikka, 1963
Riekon valkea siipi, 1967
Salakaato, 1969
Veren kuva, 1971
Tupsukorva, 1974
Oi Juutua, 1975
Minä aina kompuroin, 1980
Satakielien syks, 1981
Ristisiipi, 1982
Heikossa asemassa oleville Annikki antoi varauksettoman tukensa. Liikuttavaa on, miten hän tuki sydänsairasta Timo K. Mukkaa Hymy-lehden häväistysjutun jälkeen. Alla olevista linkeistä pääsee lukemaan postaukseni Sini Silverin kirjoittamasta Miltä männystä tuntuu olla mänty: Timo K. Mukan elämä. Linkeistä avautuu myös postaukseni Kariniemen Erään avioliiton anatomiasta ja Rosa Liksomin Everstinasta.
Jos sattuu liikkumaan Torniojokivarressa, kannattaa käydä katsomassa Annikki Kariniemen patsas, joka on Aavasaksan vaaralla. Patsaalle pääsee vaaran kiertävän kauniin maisemareitin kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti