3.8.2021

Nura Farah: Aavikon tyttäret



"Nura Farah (s. 1979) on Suomeen 13-vuotiaana muuttanut somalinainen, joka on kouluttautunut laborantiksi ja työskentelee Ruokavirastossa. Aavikon tyttäret oli hänen unelmansa ja pitkän työn tulos: suomen kielellä kirjoitettu kertomus tytöstä, jonka elämä on tiukoin langoin sidottu kulttuurin vaatimiin tapoihin ja kipeisiinkin perinteisiin, mutta joka rohkeudellaan pystyy vaikuttamaan omaan onneensa." (https://otava.fi/kirjailijat/nura-farah/. Luettu 2.8.2021)

Kunnioitan Nura Farahia ensinnäkin hänen ahkeruutensa, periksiantamattomuutensa ja sinnikkään opiskelun vuoksi: suomea taitamattomasta maahanmuuttajanuoresta suomenkieliseksi kirjailijaksi ja Ruokaviraston laborantiksi. Se on huikea saavutus. 

Kouluaika ei ollut helppoa. Hän joutui luokkansa ainoana ulkomaalaisena koulukiusatuksi ja syrjityksi, ja puutteellisella kielitaidolla oli vaikutusta koulumenestykseen. Kymppiluokalla ja lukiossa Nura Farah pystyi jo kuitenkin nostamaan arvosanojaan. Vuonna 2015 hän sai Suomi-palkinnon, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain jakama palkinto, joka voidaan myöntää tunnustukseksi joko merkittävästä taiteellisesta urasta, huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Nura_Farah. Luettu 2.8.2021)

Toiseksi kunnioitan Nura Farahia itse kirjan vuoksi. Aavikon tyttäret on hieno ja hyvin kirjoitettu kirja, joka johdatti minut aivan uusiin maisemiin: aavikon keskelle, muslimipaimentolaisten elämään 1900-luvun puolivälin Somaliaan. Somalian itsenäistyminen (1960) mainitaan kirjan loppupuolella, ja se antaa konkreettista aikaperspektiiviä. 

Tarina kuvaa usean sukupolven naisia sekä heidän perheidensä klaanielämää aavikon keskellä. Miten siellä oikeastaan voi elää? Miten voi tunnistaa etäisyyksiä ja liikkua paikasta toiseen? Millä siellä liikutaan? Miten ihmissuhteet leirillä muotoutuvat? Miten avioliitot solmitaan? Miten lapset kasvatetaan? Miten erimielisyydet ratkotaan? Miten miesten ja naisten maailmat eroavat toisistaan? Miltä vaimosta tuntuu, kun mies tuo perheeseen uuden vaimon, nuoremman ja ehkä kauniimman? Kaiken kaikkiaan mies voi ottaa neljä vaimoa. Siihen on vain totuttava.

Juul ja Khadija aloittavat yhteiselämänsä kylmissä ja vihamielisissä väleissä, mutta Khadijan ystävällisyys ja sovitteleva toiminta yhteisössä saavat ihmeitä aikaan, ja naisista tulee lopulta toistensa tukijoita ja jopa ystäviä, jotka hoitavat lapsia ja taloutta yhdessä aviomiehen ihmetykseksi. Huomiota kiinnitti se, että yhteisössä isät ovat ylpeitä lapsistaan, myös tytöistä, vaikka poika onkin perinteisesti arvokkaampi lapsi. Yhteisöllisyys ja toisen ihmisen kunnioittaminen ovat kantavia voimia näiden aavikon muslimien keskuudessa.

Perinteet ja uskomukset kuitenkin määräävät ja rajoittavat elämää. Poikia voidaan kouluttaa, tyttöjä ei. Yhteisössä oli vahva uskomus siitä, että pikkutyttöjen leikkaaminen on oikein ja vain se turvaa tytön puhtauden. Se on kauhistuttava asia, jota edelleen tapahtuu. Toivottavasti koulutuksella ja valistuksella pystytään vaikuttamaan siihen, että tällaisista epäinhimillistä kärsimystä tuottavista uskomuksista voidaan luopua kaikkialla maailmassa.

Juulin ja Khadijan kehitystarinat ovat mielenkiintoisia. He molemmat löytävät oman äänensä ja vahvuutensa. Varsinkin Juulin muutos halveksitusta ja ulkonäkönsä vuoksi syrjitystä vaimopalvelijasta kotia ja perhettä rohkeasti puolustavaksi parantajanaiseksi on hienoa luettavaa. Khadijan sovittelevuus ja Juulin arvostuksen palauttaminen yhteisön silmissä on kunnioitettavaa.

Aavikon tyttärien jatko-osa Aurinkotyttö jatkaa saman suvun naisten tarinaa. Näkökulma siinä on Shamsun, Khadijan tyttären, eli jo kolmannen sukupolven edustajan. Varasin sen heti kirjastosta. Onneksi jono oli aika lyhyt ja saan sen luettavaksi pian. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti