18/12/2018

Pekka Vahvanen: Kone kaikkivaltias - Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan


On mukavaa kulkea välillä vastavirtaan. Pekka Vahvasen Kone kaikkivaltias - Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan kulkee humanistin otteella digiajan ylivertaisuuden ihannointia vastaan. Toki hän on kirjoittanut tekstinsä tietokoneella ja käyttää tietotekniikkaa muutenkin, mutta vain tarpeeseen, välineenä. Esimerkiksi älypuhelinta hän ei omista, eikä aio hankkiakaan. Hänestä on mukavampaa tavata ihmisiä kasvokkain.

Vahvanen puhuu samanmielisten kuplista, jotka kapeuttavat ihmisten maailmankuvaa, kun ei tarvitse käyttää energiaa toisen ihmisen argumenttien ymmärtämiseen. Samanmielisten joukossa on helppo huudella vihapuheita.

Vahvanen tuo esille näkemyksen, että myös ihmisten tietämys ja osaaminen vähenevät, kun ei tarvitse yhtään ponnistella oppimisen eteen, eikä kunnollisia pohjatietoja ole päässyt syntymään.Tulee tyhjyyttä. Tulee tyhmyyttä. Tämä on jo helppo havaita, ainakin nuorisossa, vaikka koulut kuinka digiloikkivat.

Vahvanen kirjoittaa myös boteista, algoritmeista, vaalituloksiin vaikuttamisesta sekä somen mainoksista ja vakoilijajääkaapeista. Mielenkiintoisia näkökulmia!

Lapselle tarjottiin mahdollisuus nähdä Galapagos-saaren eläimistöä. Näyttelyssä hän kyllästyi nopeasti, kun kilpikonna ei liikkunutkaan. Hän olisi halunnut, että kilpikonna olisi ollut liikkuva ja ääntelevä robotti mieluummin kuin liikkumaton eläinhahmo. Vahvasen mielestä muunneltu todellisuus on tullut totuutta kiehtovammaksi, ja se on hänen mielestään huolestuttavaa.

Minulla tuli lukemisessa hieman kiire - kirjaston käyttäjä kun olen - mutta kirja jäi positiivisella tavalla mieleen ja aion lukea sen uudelleen. On mukavaa kulkea välillä vastavirtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti