Enni Vanhatapio on syntynyt 1991 Haukiputaalla, joka nykyisin kuuluu Ouluun. Tyttöystävä on hänen toinen romaaninsa, ja se on ilmestynyt 2022. Törmäsin Vanhatapion nimeen Ragnar Jónasson ja Katrín Jakobsdóttirin Reykjavik-teoksen kääntäjänä englannista suomeksi, ja päätin tutustua myös hänen omaan tuotantoonsa.
Vanhatapion esikoisromaania Absentia mainostettiin takakannessa "raikkaasti dialogivetoiseksi nykyromaaniksi". Dialogivetoista se kyllä on, ja nykykirjallisuudessa yleistyneen välimerkittömyyden vuoksi se oli minulle myös tekstivyöryä; taitavaa, mutta kerrontatekniikan vuoksi raskasta lukea.
En ymmärrä, miksi monissa nykykirjallisuuden teoksissa ei haluta noudattaa kielen sääntöjä ja oikeinkirjoitusohjeita. Kertooko se tämän ajan individualismista, yksilöllisyyden ja vapauden korostamisesta? Onko se vähän kuin kirjallista elokapinaa? Tuoko se tekstiin (muka) persoonallisuutta? Miksi vuoropuhelua ei merkitä? Mistä se on poissa? - No, ainakin selkeydestä.
Minä jätän tekstivyöryt vyörymään niiden päälle, jotka niistä nauttivat ja jätän kirjan suosiolla kesken. Näin kävi Absentiankin kanssa. Näin on käynyt myös esimerkiksi joidenkin Miki Liukkosen kirjojen, ja myös erään Finlandia-voittajan teosten kanssa.
Tyttöystävässäkään vuoropuhelua ei merkitä, mutta muuten se on hyvin kirjoitettu ja kiva. Aikasiirtymät ovat selvempiä kuin esikoisessa. On täydellisen, suvun ihaileman brittipoikaystävän kanssa vietetty aika, ja aika hänen jälkeensä.
Minä-kertojana on nuori nainen, joka elää ulkomailla, todennäköisesti Iso-Britanniassa, kuten Vanhatapio itsekin. Päähenkilö on introvertti, joka tarkastelee elämäänsä ulkopuolelta tehden valtavan tarkkoja havaintoja. Välillä lukija saa herkutella hänen päänsisäisillä, oudoilla kuvitelmillaan ja ajatuksillaan. Hänen sisäinen elämänsä on varsin vauhdikasta ja mielenkiintoista. Keskustelut torakan kanssa ovat mainioita. Lisäksi hänen tekemänsä työt elokuvien avustajana on kuvattu kivan humoristisesti.
Minä-kertoja yrittää kovasti olla normaali ja tuntea ja tehdä, niin kuin kuuluu. Olo on kuitenkin ahdistunut. Terapeutti ei kuitenkaan huolehtisi liikoja, koska "hänestä tilanteeni oli tavallista nuoren naisen kipuilua nykymaailman tiimellyksessä."
Ajattelisin, että romaanin loppu kertoo identiteetin löytymisestä, sen hyväksymisestä ja asioiden loksahtamisesta paikoilleen. Voidaan siirtää kissan tuhkat syrjään ruokapöydältä ja syödä pakastepitsaa tärkeäksi muodostuneen Roen kanssa.
Tyttöystävä käsittelee nykymaailman ilmiöitä ja nuoren naisen matkaa itsensä löytämiseen. Vanhatapio on lahjakas kirjoittaja. Jään seuraamaan hänen uraansa ja... kyllä, odottamaan myös niitä lainausmerkkejä tai vuorosanaviivoja - ihan positiivisella mielellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti