Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa

On ollut kiva seurata Instagrammissa Maritta Lintusen Sata auringonkiertoa -romaanin kirjoittamiseen liittyviä päivityksiä. Panin  kirjan kirjaston varaukseen heti, kun ilmestymispäivä julkaistiin, ja sainkin kirjan luettavakseni uunituoreena ja "neitseellisessä" tilassa; kukaan muu ei ollut kyseistä kappaletta vielä avannut.

Oli mukavaa huomata kirjan käsittelevän ruotsinsuomalaisuutta. Minusta se aihe olikin jo aika avata, koska ummikkosuomalaisten osa Ruotsin tehtailla ei aina ollut helppo, vaikka menestymistä haluttiinkin kotikylällä leuhkia uudella Volvolla tai hautaseppeleiden määrällä kehuskelemalla. Ruotsin siirtolaisuus on tuttua omastakin lähipiiristä.

Lintunen kuvaa Ruotsiin muuttaneiden elämää yhden perheen näkökulmasta: vanhemmat, lapset ja yksi lapsenlapsi toimivat kertojina. Taustalla ovat Suomeen jääneet isovanhemmat.

Melko pian aihe laajenee ruotsinsuomalaisuudesta karjalan evakoihin, ruotsinturkkilaiseen naiseen ja Suomen syrjäseudulle tulleeseen irakilaiseen pakolaiseen. Aihe laajenee vieläkin enemmän ja teemoittaa kieltä ja identiteettiä yleensä ja ottaa myös kantaa kiihkoisänmaallisuuteen tai ns. kantasuomalaisuuteen. "Loukkuvaarakaan ei näköjään säästy näiltä yhteen putkeen huutajilta, joiden pihoissa siniristilippu paukkuu pelottavasti tyynelläkin säällä." (s. 271)

Dementikon tunnemuistin avautuminen on liikuttavaa. Kun hän vihdoinkin saa puhua suomea täysin ruotsalaisessa hoivakodissa, omalla kielellään hän muistaa vaikka mitä ja on terävä.

Identiteettinäkökulmasta käsitellään myös "säälittävää maalaisuutta" ja "sivistystä", jota länsisuomalainen, vastavalmistunut äidinkielen opettaja edustaa.

"Kun alat puhua murteella, tuntuu kuin sillä sekunnilla vajoaisit älyllisesti tasoasi alemmaksi. Kieli on ihmisen käyntikortti, hän teroitti ja kysyi, olisiko mahdotonta ajatella, että luopuisin vähitellen kokonaan murteen käytöstä. (s. 70)

Aikatasoja on kaksi: 1970-luku ja vuosi 2012. Paikkoja on itäsuomalainen Loukkuvaaran kylä ja Göteborg. Kertojat vaihtuvat varoittamatta, ja aluksi oli hieman vaikeuksia hahmottaa, kuka milloinkin on äänessä. Pysyin kuitenkin mukana.

Minun lukukokemukseni linkittyy leikkimielisesti romaanissa kuvattuun lukukokemukseen: Porokylän kirjaston pihalla oli ihmisiä odottamassa Matti Pulkkisen kirjailijaillan alkua. He kommentoivat Pulkkisen Ja Pesäpuu itki  -romaania, joka tuolloin oli juuri ilmestynyt: "Saisi selevemmin laittaa tapahtumia jonnoon. Hyppyyttää lukijaa niinku haukka hiirtä hangella." (s. 158).

Kirjan etuliepeessä kerrotaan, että Sata auringonkiertoa on Lintusen henkilökohtaisin teos. Tätä tietoa vasten oli mielenkiintoista lukea kirjaa niin, että kukahan näistä tyypeistä on kirjailija itse. Luultavasti ei kukaan sellaisenaan, mutta paluumuuttaja Seppo puhuu ehkä eniten kirjailijan äänellä. Seppo on fiksu ja paljon lukenut ja puhuu hienosti juurien, kielen ja kirjallisuuden merkityksestä ihmisen identiteetille ja hyvinvoinnille. Kirjan kiitoksissa Lintunen kiittää äitiään, jonka yli satavuotiaassa torpassa kirjailija sai tehdä rauhassa kirjoitustyötään. Niin kuin Seppo, myös kirjailija taisi palata juurilleen.

Maritta Lintusen kieli on elävää ja taitavasti hiottua sekä murteen että yleiskielen tasolla.

"Pakkoko se on raahata kurjimmat uivottajat tuonne ruuvun taakse koko Suomen kansan pilikattavaksi. Kaikilla repalaiset kumisaappaat ja villapaijat kyynärpäistä puhki. Vähemmälläkin uskottaan, ettei maaatallous ennää kannata." ( s.18)

"Maaliskuun yöpakkanen on kovettanut pehmenneet hanget miehenkestäviksi. Oikaisen hankiaisia myöten metsän lävitse kaukolinjapysäkille ja jään kuuntelemaan kuuraisilla koivunoksilla hypähtelevien talitiaisten sirkutusta. Pajunkissat poksahtelevat auki auringon sormien alla ja ilma tuoksuu vaniljaiselle lumisulalle..." (s. 155)

Kannen on suunnitellut Mika Wist, kuten monissa aiemmissakin kirjoissa. Pidän kannesta, jossa pohjana on kai kuva vanhan hirsitorpan hirrestä ja sen päällä  kuivattuja pihan tai lähiniityn kukkia. Se tiivistää hienosti kirjan keskeisen teeman, omien juuriensa arvostamisen. Kirjakuvan taustalla on korillinen kuivattuja kukkakimppuja muistona minulle tärkeästä päivästä.

Maritta Lintunen on taitava kirjailija. Olen lukenut hänen koko proosatuotantonsa, (paitsi Kirjeitä Suolavuonolta) eikä hän tuottanut pettymystä tälläkään kerralla.

Kirjassa on keskeisesti esillä Matti Pulkkisen Ja pesäpuu itki -kirja, jonka jo varasin kirjastosta. Olen tiennyt sen olemassaolosta ja merkittävyydestä kirjallisuushistoriassa, mutta en ole lukenut sitä. Kiinnostus siihen heräsi. Samoin olen tiennyt Hassisen kone -bändin, en niinkään kuunnellut heidän musiikkiaan. Heidän ylpeytensä itäsuomalaisita lähtökohdista oli minulle uutta tietoa.

Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan muita Lintusen kirjoja käsitteleviä postauksiani.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

Maritta Lintunen: Ovisilmä: novelleja

Mitä näkee ovisilmästä? Mitä jää näkymättä? On asioita, joita ei voi  piilottaa ja on asioita, jotka halutaan piilottaa. Maritta Lintusen novellikokoelma Ovisilmä tutkailee näitä asioita, ja voi kuinka hienoja tarinoita kokoelma sisältää, jälleen kerran! Tällä kertaa osa novelleista osui henkilökohtaiseenkin kokemusmaailmaan. Kuvailen novelleja lyhyesti herättääkseni muidenkin lukuinnostuksen.

• Yksi polku yli pihan

Silloin, kun olin juuri edellisenä päivänä tutustunut Jenni Kiviniemen kirjaan Hyvästit narsistille: Tervetuloa oma elämä, luin tämän Lintusen novellin. Novellissa on pariskunta, jossa mies vahtii mustasukkaisesti vaimoaan ja alistaa häntä väkivaltaisesti ja vaimo alistuu, lämmittää saunan, leipoo pullaa, piilottaa itsensä ja mustelmansa. Aluksi luulin, että kyse on narsistista, mutta novelli paljastikin sen, mitä myös haluttiin pitää piilossa. Miehen menneisyydessä oli tapahtunut anteeksiantamattomia tekoja. Ei hän ollutkaan vain yksioikoisesti paha. Terapian tarpeessa olisivat kuitenkin molemmat. Hieno ja koskettava tarina!

• Piinaviikko 

Pääsiäisen alla piinaviikko muuttuu konkreettiseksi piinaksi äidille, joka odottaa poikaansa pääsiäislomalle ja halvaantuu yhtäkkisesti. Taistelu henkiin jäämisestä on hirveää, mutta elämä voittaa. Pojalle tuli työeste. Hän lähetti kukkia sairaalaan. Asiat vain tapahtuvat.

• Kappelikeikka 

Kappelikeikka on positiivinen piilotustarina. Päällepäin asiallinen ja työnsä huolellisesti hoitava suntio Taskinen paljastuukin hervottomaksi huumorimieheksi. Positiivinen ja mutkaton elämänasenne ja muheva savon murre tekevät Taskisesta yhden kirjallisuutemme merkkihahmoista. Urkuriopiskelija jää taustalle.

• Pirunpelto 

Onkohan tämä tarina ainoa, josta en löytänyt mitään, mitä piiloteltaisiin. Tämä on ihana ja positiivinen novelli tytöstä 17-vuotiaana kesätyöntekijänä ja aikuisena naisena. Ihastuttava voimatarina! 

• Viestintuoja 

Suru on yritetty piilottaa, mutta surematon suru pakottautuu pintaan pienen kirjastotytön välityksellä.

• Ovisilmä

Ovisilmä on kokoelman niminovelli. Alina näkee ovisilmästään kaikenlaista, ja pikkuhiljaa tiirailu ja hiljaa hiippailu vievät kaiken tilan hänen elämästään. Hänestä tulee suorastaan riippuvainen tarkkailija ja muistiinpanojen kirjoittaja. Oma elämä jää elämättä. Ovisilmästä näkyvät asiat tuovat mieleen myös Alinan omia juttuja menneisyydestä, vaikka niitä ei välttämättä enää haluaisikaan muistaa. Kun naapuri muuttaa, elämä keikahtaa eri asentoon.

• Kujanjuoksu

Köyhistä oloista ponnistanut kansanedustaja kantaa elämänikäistä häpeätaakkaansa. "Niin kauan kuin riitti häpeää, riitti myös vimmaa ja tehokkuutta." Tässä novellissa on myös omakohtaista tarttumapintaa.

• Naapurukset 

Nainen, poika ja mies asuvat naapureina. Kovin paljon heillä ei ole yhteistä, mutta: "Tajusin, että tuo kummallinen, mimoosalta tuoksuva olento oli ensimmäinen tapaamani nainen, josta minä en saanut minkäänlaista otetta. Ja minun historiani ajanlasku aloitettaisiin uudestaan, tästä hetkestä."

• Bluestiimi

Pelottava kertomus Pirjosta ja raskaana olevasta naisesta, jonka kumppani "katosi raskaustestin nähtyään lähiökapakkaan ja palasi reissultaan vasta viikon kuluttua, silloinkin vain pakatakseen matkalaukkunsa." Pirjo salaa todelliset tarkoitusperänsä. Päällepäin näkyy mukaluotettavuus tukihenkilönä, mutta pinnan alla on vaarallisia suunnitelmia.

• Kotimiehet 

Yksinhuoltajaäiti saa vakituisen työpaikan toiselta paikkakunnalta, ja kahden alaikäisen on pärjättävä viikot keskenään. 13-vuotias on vastuussa kodista, itsestään ja 9-vuotiaasta. On elettävä niin, että kukaan ei huomaa tilannetta, ja on mietittävä vastaukset valmiiksi kyselijöille. Tämä novelli toi mieleen samantapaisen omakohtaisen kokemuksen,  vaikka tilanne olikin erilainen. Lintunen sai hyvin kuvatuksi lapsen, minunkin kokemani, turvattomuuden tunteen. Muistot nousivat pintaan vielä yön tunteinakin.

Muita Maritta Lintusen teoksia koskevat postaukseni avautuvat alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

Maritta Lintunen: Tapaus Sidoroff: novelleja

Maritta Lintusen Tapaus Sidoroff on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu novellikokoelma. Pidän Lintusen kielen selkeydestä. Pidän myös siitä, että tarinat kantavat omalla voimallaan, eikä asioita selitellä tai alleviivata. Elämä ei aina ole reilua, mutta se on aina  yllätyksellistä.

Kokoelman novelleissa kertojalla on lämmin ja inhimillinen ote kuvattaviinsa. Henkilöiden elämästä valaistaan vain tietty kohta, mutta koko eletty elämä on silti läsnä.

Takakansitekstin mukaan "Maritta Lintusen ilmaisu on riemastuttavan ekspressiivistä. Novellien henkilöitä yhdistävät toisinaan absurdit väärinymmärrykset tai liian pitkä puhumattomuus; tragikoominen tasapainoilu totuuksien, valheiden ja kuvitelmien kehällä."

Seuraavassa kommentoin lyhyesti kokoelman novelleja, tosin vain itselleni muistilistaksi. Suosittelen kuitenkin lukemaan kirjan!

• Rantavahti

Novellissa tapahtuu yllättävä kohtaaminen ikuista välivuottaan pitävän peräkamaripojan ja kylälle paluumuuttavan naisen välillä. Toivoisin kovasti, että se, mikä jää valaisematta, olisi onnellista.

• Tapaus Sidoroff

Kokoelman niminovelli jäi mieleen pitkäksi aikaa. Sotaan hurahtanut isänmaallinen armeijan palveluksessa oleva poika kiertää ympäri Suomea puhumassa tilaisuuksissa ja kuljettaa mukana isäänsä, sotaveteraania. Isä ei voi puhua, koska kielestä on jäljellä vain tynkä, ja puolet leukaluusta on räjähtänyt pois. Ajatuksissaan hän voi olla kuitenkin mitä mieltä tahansa pojan puheista ja on tyytyväinen, ettei poika tule koskaan tietämään kaikkia haavoittumiseen liittyviä asioita. Isän ajatuspuhe on mainiota.

Ihanteellisuus ja isänmaallisuus kohtaavat petturuuden ja karkuruuden  - vai sittenkin eloon jäämisen ja selviytymisen ilman sankariviittaa?

 

Päähenkilön sukunimi alkoi kiinnostaa ja tutkailin sen levinneisyyttä ja tietoja siitä                            sivustolta: https://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/sidoroff.html (Luettu 7.2.2022). Jäi mietityttämään, miksi henkilöllä on juuri tämä, melko harvinainen sukunimi. Perustuukohan tarina faktaan?

• Punatähti 

Kun jotkut asiat ovat vahvasti totta (vain) kokijalle itselleen, voi pilkkaamisesta ja nauramista olla yllättäviä seurauksia.

• Jääpeili

Onnettomuudesta seuraa toiselle onni ja toiselle henkinen romahdus. Nuoren huippupelaajan ja valmentajan osat vaihtuvat: huippupelaajan ylivoimaisuus ja joukkueen ihailu vaihtuvat pelaamisen lopettamiseen, ahdistukseen ja romahdukseen. Valmentajan kuluttava elämä, köyhä kituutus ja ammatti vaihtuvat helppouteen ja lomamatkojen suunnitteluun. Vakuutusrahoistako se johtuu? Joukkueen toinen aikuinen, Simo on viisas. Hänen mielestään valmentajan on armahdettava nuori pelaaja tunnontuskistaan. Outoa, ettei valmentaja tunnu sitä itse tajuavan.

• Vakoojat

Pariskunnan maailmat eivät kohtaa. Salaisuudet pulpahtavat pintaan arvaamattomalla tavalla, mutta siiliraukkojen kärsimys on kauhistuttavaa. 

• Stradivarius

Tämä novelli herätti voimakasta vastenmielisyyttä. Julle on koulun musiikin opettaja, joka on niin ällöttävä, että teki pahaa lukea. Oppilas joutuu hänen ahdistelun kohteeksi ja pistää vahingon kiertämään johdattamalla petturiystävänsä kokemaan saman. Julle esittelee aarrettaan, aitoa Stradivariusta,  niille, jotka antautuvat edes vähän. Päivi ehtii kuitenkin lukea soittimen pohjasta sanat "Leningrad 1975". Kosto on julma.

• Saalistaja

Saalistaja on kertomus siitä, kuinka vaarallinen harmittomalta vaikuttava antikvariaatin omistaja voi olla. Mitä saaliiksi saaduille tapahtui? Sääli, että viimeisestä asiakkaastakin tulee saalistaja, ja sääli, että eräs mies odottaa häntä turhaan lentoasemalla.

• Kanadanhanhi

Kanadanhanhi kertoo vähäeleisesti nuorena Kanadaan muuttaneen Alli Karvosen säälittävän elämäntarinan. Hän haluaa kohdata menneisyytensä ennen kuolemaansa, mutta häpeä kahlitsee hänet, vaikka valtamerikin jo sitä varten ylitettiin. 

Olen Maritta Lintusen fani ja arvostan kovasti häntä kirjoittajana.

Minulla odottelee nyt useampi Lintusen kirja lukupinossa: Takapiru, Sydänraja, Ovisilmä, Hulluruohola ja Liekkikupolit.  Luultavasti luen lähiaikoina koko hänen tähnastisen tuotantonsa.

Tapaus Sidoroffin lisäksi olen aiemmin lukenut Boriksen lapset ja Stellan. Postaukset näistä löytyvät linkin takaa:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

 

Maritta Lintunen: Kandanhanhi: valitut novellit

 

Maritta Lintusen Kanadanhanhi (2022) on valittujen novellien kokoelma, johon kirjailija on valinnut novelleja kaikista kokoelmistaan, joita ovat:

Ovisilmä 2006

Tapaus Sidoroff 2008

Mozartin hiukset 2011

Takapiru 2016

Boriksen lapset 2021

Olen lukenut nämä kaikki ja postannut niistä erikseen. Linkitän loppuun Maritta Lintusen tuotantoa koskevat blogipostaukseni.

Kanadanhanhen takakansitekstissä kerrotaan, että "Maritta Lintusen novellitaide on psykologisesti tarkkaa ja taidokasta. Yksittäisestä hetkestä tihkuu suurempi kertomus ja arkisessa kohtaamisessa on läsnä mennyt, tämä hetki ja tuleva. Näennäisesti pienimuotoisista sattumuksista kehkeytyy ihmeitä."

Näin juuri! Olen täysin ihastunut Lintusen tuotantoon. 

Kanadanhanhessa on mielenkiintoista Lintusen teksti Pistäväsilmäinen sukulaistäti, jossa hän pohdiskelee omaa kirjoittamistaan. Kokoelman esipuheessa Jamaikalainen sprintteri, rento mutta tarkka Jani Saxell analysoi Lintusen tuotantoa hyvin ja kattavasti.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

Maritta Lintunen: Sukukaktus

Maritta Lintusen Sukukaktuksen kansikuva on sumea. Kuva sopii tarinaan hyvin, sillä kirjassa on kyse haalistuneista valokuvista, muistoista, juurista ja suurista kysymyksistä, mistä tähän on tultu ja miksi ollaan sellaisia kuin ollaan. Sukukaktus on Maritta Lintusen ensimmäinen romaani,  ja se ilmestyi vuonna 2003.

Minäkertoja, jonka nimi paljastuu vasta kirjan lopussa, on elänyt lapsuutensa kaukana pohjoisessa (ehkä Sallassa),  jossa rautatieasema oli hänen kotinsa tai ainakin henkinen kotinsa. Ihmisiä tuli ja meni, mutta haaveileva ja herkkä pikkutyttö viihtyi näkymättömänä omissa oloissaan. Vanhempien huoneesta kuuluu toisinaan pelottavaa meteliä ja huutoa. Aikuisten asioita ei ollut tapana selittää, eikä lapsen valmistelemisesta uusiin tilanteisiin ollut kuultukaan.

Varoittamatta hänet tempaistaankin uuteen ympäristöön; kaupunkiin ja kerrostaloasuntoon, jossa hänen piti viettää aikaa avaamatta ovea kenellekään, kun äiti oli töissä. Isäkin häipyy vain lasta päähän taputtaen. Lapsi jää kiinni muistoihin ja menneisyyteen. Aikuisena "juurettomuuden tunne saa hänet tekemään toivioretken lapsuutensa rautatieasemalle. Sinne missä kolmen sukupolven kohtalot risteävät. Missä paljon kokeneet isoäiti ja äiti ovat karaisseet häntä, varoittaneet sortumasta heikkoon mieheen."(Takakansitekstiä)

Kerronnassa vaihtelevat nykyhetki ja menneisyys. Isovanhempien ja vanhempien elämästä sekä naapuruston asioista paljastuu tarinoita vähitellen, salaisuuksiakin, eikä nykyhetkessäkään kaikkien ihmisten elämä ole sitä, miltä pinnalta näyttää.

Runokirjojen jälkeen ensimmäisen romaaninkin kieli on paikoitellen kuin runoa:

"Jos minä olen kivi, niin sinä olet tuuli. Eikä kivi lämpene tuulen, vaan auringon voimasta. Ja vain aurinko on tosi: se heittää säteensä kiven kylkeen joka ikinen aamu, vuodesta toiseen. Tuuli on ohikulkeva aavistus, ei sen enempää."

Olen aloittanut Lintusen tuotantoon tutustumisen tuoreimmista kirjoista, joten Sukukaktusta lukiessani huomasin, että tässä on jo näkyvissä niitä tyylipiirteitä, jotka ovat terävöityneet mestarilliselle tasolle myöhemmässä tuotannossa. Kahden aikatason rinnakkain kuljettaminen, näkökulmien vaihtaminen ja ihmisten välisten suhteiden kuvaus ei vielä tässä kirjassa ole nähdäkseni niin terävää ja harkittua kuin myöhemmissä kirjoissa. Muutamalla lauseella ihmisen koko elämän piirtäminen on kuitenkin jo näkyvissä. Rauhan tarinassa tämä tulee erityisen hyvin esille. Työpaikan äkäilevä riivinrauta ei olekaan koko kuva hänestä.

Lähialueen sotatapahtumat ja kaikki siihen liittyvät pelottavat asiat ovat vaikuttaneet lukemiseeni. On ollut vaikea keskittyä. Olo on ollut kireä ja hermostunut, ahdistunut. Jouduin lukemaan Lintusen Sukukaktuksen kahteen kertaan ja piirtämään ihmissuhdekaavioita, jotta ymmärtäisin sen. Ensimmäisellä lukukerralla ajatus harhaili muualla. Sydänrajan jouduin jättämään kesken, koska kirjan aiheesta tuli mielikuvia ja yhtymäkohtia juuri nyt Suomen lähellä käytävään sotaan. Kunhan tilanne rauhoittuu - ja toivottavasti se tapahtuu pian - voin palata myös Sydänrajan pariin.

Lintusen proosatuotannosta lukemista odottelevat vielä: Heijastus ja Kirjeitä Suolavuonolta. 

Tästä linkistä pääsee lukemaan Lintusen tuotantoa käsittelevät blogipostaukseni:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

Maritta Lintunen: Heijastus

 

"Minun mieheni kertoo minun mieheni kuolemasta. Minä olen naimisissa, ja leski. Minulla on poika, mutta en ole äiti. Minulla on elämä, joka on tehty mahdottomaksi elää."

 "Yksi toukokuinen lauantai hiljaisessa pikkukaupungissa. Miehen ja kahden eri-ikäisen naisen historiat punoutuvat yhteen omituisia teitä, kun jokainen heistä ajautuu tekemään tiliä tekojensa, meneisyytensä ja valintojensa kanssa...

...Kolmen kertoja toisistaan kimpoilevat tarinat muodostavat heijastusten ja vastaheijastusten sarjan, lopulta myös itsensä peilikuvan." (Takakansitekstejä) 

Maritta Lintusen Heijastus avautuu takakansitekstien valossa varsin mielenkiintoisesti. Ihmiset tulevat näkyviksi ja kokonaisiksi persooniksi vähitellen. Kerrontatekniikka on jälleen upeaa: henkilöt esitellään toisten ihmisten puheissa tai ajatuksissa vaivihkaa ja alleviivaamatta. Ihmisten elämät punoutuvat pikkuhiljaa yhteen tarinassa, niin kuin ovat jo aiemmin punoutuneet fiktiivisessä todellisuudessa. 

Tuomas palaa kotipaikkakunnalleen pitkän ajan jälkeen. "Minulla on ollut jo pitemmän aikaa sama päähänpinttymä: on päästävä käymään täällä yksin, kenenkään tietämättä. On nähtävä vielä kerran pienimmätkin yksityiskohdat."

Saaralle Tuomas näkyy heijastuksena ikkunassa, ja näky saa hänen vaivalla kokoamansa maailman murentumaan. Kädetkin vapisevat ja sydän muljahtelee.

Suvi on tullut hoitamaan vanhempiensa asioita ja valmistelemaan mökin myyntiä. Hänellä on "kärsinyt, elämän lyömä katse."

Sitten on vielä Tuomaksen isä Martti Hamara ja Saaran mies Pauli Vahtola, Riekkinen, juoppo-Koistinen ja poliisi sekä muutama muu. Saara kaipaa elämäänsä jotain muuta, koska "vaikka naulaisin kallooni linnunpöntön, Pauli tuskin huomauttaisi asiasta." Voiko asiaa sen selvemmin sanoa?

Muutaman päivän aikana ehtii tapahtua paljon:  nykyhetkessä ja menneisyyden asioita muistellessa. Avautuupa eräälle tyypille mahdollisuus kurkistaa tulevaisuuteenkin. Heijastuksen juoni on mielenkiintoinen ja taitavasti punottu. Lukemisen aikana oli mukavaa piirtää ihmisten välisiä suhteita suhdekaavioksi. Lintusen kerrontatekniikka on hiottua ja ihailtavaa. Kirjan loppuratkaisu on niin yllättävä, että suuni jäi auki pitkäksi aikaa. 

Kiitos kirjasta!

Linkistä avautuvat muut blogipostaukseni Maritta Lintusen tuotannosta.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

Maritta Lintunen: Takapiru: novelleja

Maritta Lintusen tuotantoon tutustuminen jatkuu. Nyt oli vuorossa vuonna 2016 ilmestynyt novellikokoelma Takapiru. 

Kirjan graafisesta suunnittelusta vastaa Mika Wist. Kansikuva on mielestäni pelottava tai uhkaava. Siksi halusin tuunata kuvaa hieman pehmeämmäksi. Kukkaköynnöksiä kirjan kannessa ei ole. On vain mustalla taustalla hyssyttelevä pelottavan näköinen mies. Ehkä kuvassa on haluttu korostaa takapirun pirumaisuutta. Minusta novelleissa ei kuitenkaan aina ollut kyse pirullisesta toiminnasta, vaan myös rakkaudellisista teoista, eikä kaikissa ehkä ollut selvää, taustalla häärivää takapiruakaan.

Takapiru sisältää kymmenen mielenkiintoista ja yllätyksellistä novellia. Pidän kovasti Lintusen selkeästä kirjoitustyylistä. Kieli on helppoa ja sujuvaa, eikä asioita selitellä. 

Avaan novelleja hieman, lähinnä itseäni varten ja muistin tueksi. Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän novellikokoelman!

• Kylkiäinen 

Mökin myyntiin liittyy kylkiäinen. Erään suurennellun tapauksen jälkeen mökkikaupat perutaan. Sisarusten hyvät välit vahvistuvat, kun veli ottaa ohjat käsiinsä. Hänen lojaaliuttaan käytetään kuitenkin hyväksi.

• Sielunpesä

Novellissa eletään 1960 - 1970 -luvun koulumaailmassa. Voi sanoa, että taivaan kiitos, tuollaisia opettajia ei enää (toivottavasti) ole! Ja taivaan kiitos, että tuollaisia Iikka Myyrysiä vieläkin on! 

• Takapiru 

Kateusko se pisti Rytkösen puhumaan omiaan, niin että laulajan huipputilaisuus meni ohi?

• Sovitus

Sovitus-novellissa on suorastaan yliluonnollista tunnelmaa. Ohjaillaanko kirjailijaa haudan takaa vai onko kyseessä sittenkin elävän ihmisen suru ja viha?

• Hymypatsas

Novellin miljöönä on luultavasti 1970- 1980-luvun koulu. Opettaja Tarmo Harrinkari on melkoisen kuvottava tyyppi, varsinainen käärme, joka henkiseltä tasoltaan ei ole opettamiaan lapsia kehittyneempi. Yksi pojista on kirkkaasti hänen yläpuolellaan henkisen kehityksen ja oikeudenmukaisuuden asteikolla, ja 

onneksi Elina tarjoaa yllätyksen ja voittaa Tarmon 6 - 0!

• Liekopuu 

"Liekopuilla tarkoitetaan suon sisään hautuneita puita ja lampiin kaatuneita keloja sekä maahan kaatuneita vanhoja havupuita. Liekopuista valmistetaan lähinnä käyttöesineitä ja koristeveistoksia. Niiden keruuseen tarvitaan maanomistajan lupa."  (https://www.arktisetaromit.fi/fi/erikoisluonnontuotteet/koriste-%20ja%20kasityomateriaalit/puun%20juuret%20ja%20liekopuut/ Luettu 1.3.2022.)

Tämä novelli sai minut  epäröimään kannen kuvaa ja pehmentämään sitä kukkaköynnöksin. Liekopuiden lisäksi kukillakin on tärkeä merkitys novellissa, ja edesmennyt täti saa tahtonsa läpi siskontytön sinnikkyyden kautta.

• Hommage a Oskar Tuominen

Musiikin tähtioppilas ei toimi välttämättä takapiruna, mutta kavalasti ainakin, opettajansa suureksi pettymykseksi.

• Jumalan sirppi

Miten käy itseoppineelle esirukoilijalle ja parantajalle, kun ovesta astuukin sisään entinen tyttöystävä? Kuka toimiikaan takapiruna, sairas mies vai parantajan omatunto?

• Sanantuoja

Mitä nälkäisellä koiralla on asiaa? Voiko kuolleen munkin sielu vallata matkailijan kehon? Miten käy erään avioliiton? Mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu novelli jätti minulle melkoisesti kysymyksiä.

• Veriveljet

Miksi ukki opettaa Nikoa tappelemaan? Miksi he vievät Pentin haudalle kynttilöitä? Hieno ja koskettava novelli poikakoti Louhen karusta ja väkivaltaisesta elämästä.

Tästä linkistä pääsee lukemaan muut Maritta Lintusen tuotannosta kirjoittamani postaukset:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

Maritta Lintunen: Mozartin hiukset: novelleja

 

Maritta Lintusen novellikokoelma Mozartin hiukset sisältää yhdeksän novellia, joita kaikkia yhdistää musiikki, ja jokainen tarjoaa myös yllätyksiä. Ei pettänyt odotuksia tämäkään kokoelma! Nyt olen lukenut kaikki Lintusen tähänastisen tuotannon novellikokoelmat. Romaaneista osa odottelee vielä vuoroaan. Jatkan mielelläni hänen tuotantonsa lukemista, koska Maritta Lintunen kuuluu suomalaisten nykykirjailijoiden ehdottomaan kärkikaartiin.

Nostan kokoelman novelleista esiin asioita lähinnä itselleni muistin tueksi. Suosittelen lukemaan tämänkin kokoelman, kuten myös muutkin. Lisäksi suosittelen tutustumaan ihan tuoreeseen valittujen novellien kokoelmaan Kanadanhanheen.

• Karavaani

Pikkutyttö otetaan mukaan isän ja enon bändikeikalle, jossa hän kuulee ja näkee aikuisten asioita. Pikkujoulupaketista ei löydykään nukke, vaan vasara. Suuret tunteet, hämmennys ja pettymys ohjaavat vasarakäden toimintaa.

• Mozartin hiukset

Kokoelman niminovelli on varsinainen kruununjalokivi! Voiko kuollut mies rikkoa avioliiton? Kyllä näinkin voi käydä.

• Habitus

Sisarusten välit ovat olleet läheiset, ja varsinkin veli on tehnyt kaikkensa siskon hyvinvoinnin turvaamiseksi. Hän on ollut siskolle jo nuoresta asti isoveli, veli ja isä. Eräs kesäinen tapaaminen osoittaa, että on tullut muutoksen aika.

• Kiertotähti

Kaikenlaista voi tapahtua, kun kulttuurista kiinnostunut siivooja joutuu vaativan pomonsa tähtäimeen.

• Joiku

Joiku on kokoelman yksi yllättävimmistä novelleista. Kaikki ei todellakaan ole sitä, miltä aluksi näyttää.

• Valentiinit 

Valentiinit-novellissa yhdistyy tanssilavakulttuuri, fanitus ja retkeily. Kolmen ihmisen elämät limittyvät. Minun empatiani on ehdottomasti poliisiauton kyydissä istuvien puolella. Olisin mielelläni suonut heidän saavan jatkaa itselleen mukavaa ja omannäköistään elämää nyt, kun ikävät asiat vihdoin olivat takana.

• Mustavalkea

Musiikki ei kiinnosta kaikkia, eikä sitä voi pakolla opiskella, kun omat mielenkiinnon kohteet ovat muualla. Pianon koskettimetkin muistuttavat vain opettajan hampaita.

• Jannen pää

Jannen pää on mielenkiintoinen tarina musiikin yhdistävästä voimasta, sukulaissieluisuudesta ja ehkä jopa reinkarnaatiosta. 

• Horkka

Kahden kansainvälisen pianokilpailun finalisti ja kahden kotimaisen solistikilvan voittaja joutuu kohtaamaan äärimmäisen nöyryytyksen kautta menneisyytensä, muistonsa ja pelkonsa ja taitaa selvitä.

Maritta Lintunen: Boriksen lapset: novelleja

 

Maritta Lintusen Boriksen lapset -novellikokoelma sisältää yhdeksän novellia, jotka kaikki liittyvät Neuvostoliittoon tai Venäjään jollakin hienolla säikeellä. Kannen teksti on kirjoitettu ikään kuin vinkiksi venäläisiä aakkosia muistuttavalla fontilla. 

Etuliepeen tekstissä Lintusta kuvataan: "Kirjailija Maritta Lintunen on suomalaisen nykynovellin kiistaton mestari." Kokoelman perusteella olen kyllä samaa mieltä. Novellikokoelma sisältää novellit: Sirpaleet, Kurjet, Kafe Alligator, Boriksen lapset, Luupartio, Karkuri, Darja, 6.12. ja Neljän tuulen portti. Novelleissa on inhimillisyyttä ja lämpoä sekä yllätyksellisyyttä.

Sirpaleet kertoo isoisän ja kahden aikuisen lapsenlapsen matkasta isoisän kotiseudulle rajan taakse. Vaikka maisema on viime kerrasta aika paljon muuttunut, isoisä muistaa tarkalleen, minkä kuusen takana oli Mustosten tunkiopaikka. Sieltä pitää alkaa kaivaa. Kahvikupin ripa on ensimmäinen löytö. "Isoisä kaivoi taskustaan pienen muovipussin ja ojensi sen hölmistyneelle Tiinalle. Ota talteen kaikki mitä löytyy." Novellin käännekohta on liikuttava.

Kurjet kertoo toistuvasti pieleen menevästä vanhan rintamiestalon myyntiyrityksestä, musiikin voimasta ja sen tuomasta yllättävästä ratkaisusta. Diman, eli Dmitri Hvorostovskin laululla Kurjet on asioiden saamassa käänteessä merkittävä rooli. Oli ihan pakko etsiä laulu Youtubesta. Kun kuuntelin laulun, ymmärsin kaiken paljon paremmin. 

6.12. on yllättävä tarina itsenäisyyspäivän vietosta, johon myös lapsenlapsen "kirjeenvaihtokaveri" Moskovan lähistöltä osallistuu. Televisiokuvassa näkyy Soldiers of Odinia ja sänkipäisiä aateveljiä Ruotsista ja Venäjältä. Isoäidin, suomalaisen babuškan, viisaus ja rakkaus voivat kuitenkin estää asioiden etenemisen väärään suuntaan.

Boriksen lapset on nopealukuinen ja taiturimainen novellikokoelma. Laitan nyt kyllä Lintusen muutakin tuotantoa lukulistalle. Tuotanto on monipuolinen, mutta vain Stellan olen tähän mennessä lukenut. Pidin kyllä siitäkin.

Runokokoelmat

• Liekkikupolit WSOY 1999
• Valaistut talot WSOY 2005

Novellikokoelmat

• Ovisilmä WSOY 2006
• Tapaus Sidoroff WSOY 2008
• Mozartin hiukset WSOY 2011
• Takapiru. Helsinki: WSOY, 2016. 
• Boriksen lapset WSOY 2021

Romaanit

• Sukukaktus WSOY 2003
• Heijastus WSOY 2009
• Sydänraja WSOY 2012
• Hulluruohola WSOY 2014
• Stella WSOY 2018
• Kirjeitä Suolavuonolta Karisto 2020 (https://fi.wikipedia.org/wiki/Maritta_Lintunen. Luettu 6.12.2021)

Maritta Lintunen: Hulluruohola

Nyt on hyvä lukuputki, ja Maritta Lintusen tuotanto maistuu. Nyt oli vuorossa romaani Hulluruohola. Graafisesta suunnittelusta vastaa Mika Wist, ja tällä kertaa pidän sekä kannesta että takakannesta, jotka kivasti johdattavat kirjan maailmaan.

Takakansitekstin mukaan "Autioituneen Riihen kylän koulusta on tulossa asuinsija sopeutumattomille, jotka ovat psykiatrisen hoidon ulottumattomissa." Isoisä Janne Järä pakottaa aikuisen pojantyttärensä Saran liittymään  Riihen henkilökuntaan kasvatus- tai opetusmielessä käsittämättömien motiiviensa vuoksi. Janne Järä on rikas ja kustantaa hoitolan toiminnan. Hän on myös kontrolloija, ehkäpä narsisti, ja Sara on tottunut alistumaan.

Ensimmäisenä Riiheen saapuu Tyyne Komulainen emännän tehtävään. Ensimmäinen asukas on Paavo Grön, rakentelusta ja kasveista kiinnostunut hieman hippimäinen mies. Seuraavaksi saapuvat peräkkäisillä autokyydeillä hyönteis- ja eläintieteteen ylioppilas Itkonen ja Selma Hillo, väritön ja kalpea, ankeasti pukeutunut nainen. Seuraavaksi tulee Matias Pohjola, "jonka jykevä, kotkamainen nenä ja villiksi päässyt mustanruskea tukka korosti mielikuvaa intiaanista". Taustalla toimivat Janne Järän lisäksi psykiatri Eelis Selander ja uskollinen autonkuljettaja Ahlström.

Henkilogalleria on mielenkiintoinen, ja pikkuhiljaa asukkaista alkaa paljastua monenlaisia elämäntarinoita ja salaisuuksia. Tarina kulkee hyvin ja kehittyy dekkarimaisesti. Jännitys pysyy viimeisille sivuille asti.

Hulluruohola tarjosi ilahduttavan lukukokemuksen. Jatkan mielelläni Lintusen tuotantoon tutustumista. Seuraavana lukupinossa on Sydänraja, ja Kanadanhanhi, joka on valittujen novellien kokoelma. Osan novelleista olen tosin lukenut jo omista kokoelmistaan, mutta kokoelman alussa oleva Jani Saxellin analyysi Lintusen tuotannosta kiinnostaa. Juuri nyt odottelen kirjastosta Sukukaktusta ja Mozartin hiuksia.

Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan muut blogissa olevat Lintusen tuotantoa koskevat postaukseni.

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Maritta+Lintunen

Maritta Lintunen: Stella

Vaikka luen koko ajan, tulee aina vaan uusia kirjailijoita, joista en ole kuullutkaan tai joihin en ole aiemmin tutustunut. Stellakin on Maritta Lintusen viides romaani. Lisäksi hän on julkaissut runoja ja novelleja. Minä tutustuin vasta nyt ensimmäiseen romaaniin.

Kertojina ovat Liisa Mikkola ja hänen poikansa Juri. Ajatuspuheena toimii myös Sylvi Indreniuksen ääni. Sylvi on ollut lahjakas laulajatar, jonka ura kuitenkin katkesi sota-aikana. Hän on tyylikäs vanha rouva koruineen, Chanell-asuineen, kynsilakkoineen ja hattuineen. Liisa, ujo maalaistyttö, muuttaa hänen luokseen asumaan kirjoituskurssinsa ajaksi, ja sen jälkeen useammaksi vuodeksi. Liisan poika, Juri, syntyy hetkellisen huuman seurauksena, ja kummankin naisen elämä muuttuu.

Mielestäni Sylvi Indrenius, Stella, on mielenkiintoinen henkilöhahmo: Hän käyttelee mielellään suhteitaan toisen parhaaksi, on voimakastahtoinen, tarkkakatseinen ja omistautuva. Yrjö Indrenius, Sylvin poika, alkaa kuitenkin mustamaalataa Sylviä Liisalle kutsuen Sylviä hämähäkiksi, joka saa ihmisiä verkkoonsa. Panettelusta huolimatta minä olen Sylvin puolella edelleenkin, ja olisin toivonut, että Liisa ei olisi uskonut pahoja puheita. Kuka tässä oikein olikaan hämähäkki ja kenelle?

Stella oli nopealukuinen kirja, mutta kyllä sekin jäi päähän vaikuttamaan ja pani miettimään ihmissuhteita, unelmia ja niiden toteuttamista, toisten unelmien estämistä, erilaisia tunteita, katkeruutta, rakkautta ja rajoja.

Kirjan kieli on sujuvaa ja selkeää, ja sitä oli mukava lukea. Kielihaukkana löysin kuitenkin kolme kummallista verbiä, joista en pitänyt: "tyttö riemastelee", "tyttö toimeaa", "Kaija työnnälsi tuolin liikkeeseen"

Lisäksi jäin miettimään kirjan nimeä. Stella oli Sylvin yksi viimeisimmistä roolihahmoista revyyssä, jota esitettiin korpikorsuissa ja vetoisissa parakeissa. "Surkea musiikki. idioottimainen libretto, vastaparina niljakas sankaritenori, joka käytti morfiinia."  Lisäksi Stellan aikaan liittyvät ilkeät juorut, jotka vaikuttivat uran loppumiseen. Miksi siis tämä elämän kipein vaihe ja jonkinlainen alennustila piti nostaa kirjan nimeksi, kun Sylvissä oli niin paljon muutakin;  hyvää ja kaunista?

Jurin puolesta iloitsin siitä, että hän pääsi takaisin turvaan ja kotiin, vaikka se häneltä juuri yritettiinkin viedä.