Joel Haahtelan Jaakobin portaat on Haahtelan 13. teos. Luettuani kaikki teokset, en kuitenkaan osaa nostaa yhtäkään erikseen esiin, ennen kuin tarkistan blogistani, mitä olen lukemisen jälkeen ajatellut. Haahtelan kieli on kaikissa kirjoissa kaunista, ja ajatukset ovat harkittuja. Ihmiset, kohtaamiset ja elämä ovat tärkeitä.
Haahtela on kieltämättä taitava kirjailija, mutta minulle kirjat ovat viime aikoina alkaneet tuntua hahmottomilta niin, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Ehkä kaipaisin muutosta, ehkä eri aiheita, erilaisia käsittelytapoja, jotain ... Ehkä minun henkinen vastaanottotilani on muuttunut. Ehkä olen nyt lukenut tuotannon puhki. Ehkä meidän on nyt aika lähteä eri suuntiin. Viime kesänä koin saman tunteen Leena Krohnin tuotantoon paneutuessani; että nyt on aika siirtyä uusien tarinoiden pariin.
Jaakobin portaissa uusi ja yllättävä asia on, että kertoja ja hänen veljensä törmäävät avaruuden aikaikkunaan ja voivat sen kautta tavata kuolleet vanhempansa. Positiivinen muutos oli myös se, että pelastajasta tulikin pelastettava, terveestä sairas ja sairaasta terve, kunnes yhteinen matka taas jatkui.
Linkistä löytyvät kaikki Haahtela-postaukseni. Kirjoja on kolmetoista, mutta postauksia kaksitoista, koska Traumbach jäi minulle avautumatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti