Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa. Suomentanut Marja Erämaja

Jos minut löydettäisiin suurkaupungin syrjäisen kadun roskakorista, eikä kukaan tulisi minua hakemaan hautaamista varten, toivoisin, että joku kertoisi tarinani, niin kuin Elif Shafak kertoo Leilan, istanbulilaisen prostituoidun ja hänen viiden hyljeksityn ystävänsä tarinan kirjassa 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa. Kirjan on suomentanut Marja Erämaja, ja se ilmestyi suomeksi 2021. Kustantaja on Gummerus.

Mistä aloittaisin, mitä kirjoittaisin? En ole pitkään aikaan lukenut näin vaikuttavaa kirjaa ystävyydestä, rakkaudesta, kaltoinkohtelusta, julmuudesta, joka kohdistuu haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Mutta ennen kaikkea kirja kertoo jokaisen ihmisen ainutlaatuisesta arvokkuudesta. Lisäksi kirjassa on yhteiskuntakritiikkiä naisten huonosta asemasta patriarkaalisissa yhteiskunnissa, mutta hienovaraisen toteavasti, paasaamatta, mikä on lukijan kannalta miellyttävää. Vaikeista asioista huolimatta kirjan pohjavire on positiivinen, ja kirjan loppupuolella jopa elokuvamaisen tragikoominen.

Leilan tarina alkaa siitä, kun hänen sydämensä on jo pysähtynyt. Hänen tietoisuutensa jatkaa kuitenkin toimintaansa: eletty elämä kaikkine muistoineen, hajuineen ja makuineen tulee hänen mieleensä. Hänen ja hänen ystäviensä kokonaiset elämät kerrotaan 10 minuutissa ja 38 sekunnissa ennen tietoisuuden lopullista sammumista, vaikka vielä senkin jälkeen Leila jatkaa elämäänsä. Kirjan rakenne on ainutlaatuinen: lähdetään liikkeelle lopusta ja lopetetaan uuteen alkuun. 

Kirjan kannessa on lainaus (minulle tuntemattomalta) Hanif Kureishilta: "Yksi maailman parhaista kirjailijoista". Voin kyllä yhtyä tähän mielipiteeseen kolmen lukemani Shafakin teoksen pohjalta. Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan muut postaukseni:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Elif+Shafak

Nuorena luin Edgar Lee Mastersin Spoon River antologian ja pidin sen ymmärtävästä ja älykkästä huumorista. Myöhemmin luin Finlandia-palkinnon voittaneen  Laura Lindstedtin Oneironin, joka on edelleen ärsyttävimpien kirjojen listallani. En voi sietää sitä. 

Elif Shafakin 10 minuuttia ja 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa  rinnastuu molempiin teoksiin siltä osin, että kuollut ihminen saa kertojan äänen, mutta Shafakin kirja menee kirkkaasti molempien ohi sekä kerronnallisesti että syvän humaanisuutensa vuoksi. Suosittelen lämpimästi.

Elif Shafak: Kunnia. Suomentanut Marja Erämaja

Työt haittasivat nyt harrastusta, ja Elif Shafakin Kunnian lukeminen eteni hitaasti. Se ei kuitenkaan haitannut, koska kirja on taitavasti kirjoitettu. Se valottaa aihetta monen ihmisen näkökulmasta ja kokonaisuutena niin, että tauot lukemisessa eivät sekoittaneet ajatusta. Oli vähän kuin olisi rakentanut palapeliä ja ilahtunut aina, kun sopiva pala löytyi.

Kyseessä on yhden kurdiperheen ja -suvun tarina perinteisten arvojen ja länsimaisen elämän puristuksessa. Tapahtumapaikkoina ovat Lontoo ja kurdikylä Turkissa. Aikatasot vaihtelevat  1990-luvusta 1940-luvulle. Kertojina toimivat eri perheenjäsenet. 

Kunnia käsittelee nimensä mukaisesti suuria asioita: kunniaa, häpeää, kunnollisuutta, kelvottomuutta, rakkautta, syyllisyyttä, katumusta, anteeksiantoa...

Kaksi naista kuolee rakkauden, kunnian ja häpeän vuoksi. Erään perheen vanhin tytär, oikeastaan siskojensa hoivaajaäiti, uhraa elämänsä perheeestä huolenpitämiseen jo nuoresta alkaen, silloin kun perheen äiti kuoli. Hän raataa vuosikausia väsymättä, kunnes rakastuu ja karkaa miehen mukaan. Naimisiin mies ei kuitenkaan halua. Sisaräidin kotiinpaluu ei ole mahdollista hänen tuottamansa häpeän vuoksi. Isän uusi vaimo tarjoilee kattilassa köyden, ja Hediye ymmärtää, mitä hänen on tehtävä.

Myöhemmin perheen nuorempi sisar Bembe kokee ihanan rakastumisen ja on sen vuoksi vähällä joutua oman poikansa puukottamaksi. Ihmeellisen sattuman oikusta puukotuksen uhriksi joutuukin toinen, samannäköinen sukulaisnainen. Kunnia ja häpeä koskettavat myös Bemben aviomiestä Ademia, joka tekee oman kipeän  ratkaisunsa, mutta omista syistään; onhan hän hylännyt perheensä ja epäonnistunut aviomiehenä ja isänä. 

Bemben lasten Iskenderin, Esman ja Yunuksen sekä muun suvun taakkana on siis kolme kuolemantapausta, joista ei voi puhua, mutta joita ei voi myöskään unohtaa. Kaikki ne liittyvät jollakin tavalla kunniaan ja häpeään. Surullista on, että juuri kun anteeksipyytäminen  voisi olla mahdollista, kohtalo puuttuu peliin ja sulkee mahdollisuuden ikuisiksi ajoiksi. Puukottajan on jatkettava elämää tekonsa kanssa.

Kirjan henkilöt ja heidän elämänsä on kuvattu laajasti, kokonaisuutena. Teot eivät ole yksioikoisia, eivätkä ihmiset ole joko hyviä tai pahoja. Asioita tapahtuu, ja asiat johtavat toisiin asioihin. Myös sattumalla on osuutensa. Tarinankerronta on vertaansa vailla. Ei Elif Shafakin teoksia ole turhaan kehuttu. Lukupinossa odottelee pari muutakin hänen teostaan.

Aiemmin luin Kadotettujen puiden saaren. Postaus aukeaa alla olevasta linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Elif+Shafak

Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari. Suomentanut Helinä Kangas

Joskus kirja voi syventää kokemuksia ja vahvistaa muistoja. Elif Shafakin Kadotettujen puiden saari (2021, suomeksi 2023) vahvisti muutaman vuoden takaista matkakokemusta, joka puolestaan herätti lapsuuden muistoja eloon.

Tarinan miljöönä on Kypros, erityisesti Nikosia, ja Lontoo 1970- ja 2010-luvulla. Keskushenkilöt ovat Defne, Kostas, Yorgos, Ysuf ja Ada. Defnen sisar Meryem nousee kirjan puolivälin jälkeen merkittäväksi sivuhenkilöksi. Vaikka keskeisten henkilöiden määrä on pieni, tapahtumat kuvaavat kuitenkin monien ihmisten elämää jaetussa kaupungissa ja sen ulkopuolella.

Kertojana käytetään pääasiassa ulkopuolista kertojaa, mutta välillä vanha viikunapuu antaa minä-kertojana  näkökulmia menneisyyteen ja taustoittaa asioita. Viikunapuu tuntee, näkee, kuulee, reagoi ja tuntee yhteyttä henkilöihin. Viikunapuun käyttäminen kertojana on onnistunut ratkaisu. Sen avulla saadaan kerrotuksi paljon tapahtumia, joissa päähenkilöt eivät ole läsnä. 

Muutaman kerran viikunapuu sortuu koulutyttömäisten aasinsiltojen käyttämiseen. Esimerkiksi näin: "Ehkä minun on aika kertoa teille itsestäni vähän tarkemmin. En ole se, joksi minua luulette..."

tai

"Ennen kuin tapaamme tavernassa, minun täytyy kertoa teille vähän lisää itsestäni ja kotimaastani..."

Näistä muutamasta kielellisestä kömpelyydestä huolimatta, se kuljettaa tarinaa oikein hyvin. Loppupuolella selviää, mitä ennakoinnissa vihjattiin, että puu ei olekaan se, joksi sitä luullaan.

Elif Shafakin Kadotettujen puiden saari on monikerroksinen ja hieno kertomus rakkaudesta (sisältäen kaksi riipaisevaa rakkaustarinaa), vihasta, sodasta, jaetusta maasta, raja-aidoista ja traumoista. Se on myös kertomus puista, ekosysteemeistä, luonnon monimuotoisuudesta ja pikkulintujen suojelemisen tärkeydestä. Se on toiveikas kertomus rauhanomaisen rinnakkaiselon mahdollisuudesta ja uskosta siihen, että uusi sukupolvi voi toimia toisin kuin vanhempi. Toiveena on,  että nuoremman polven  kyproslaiset eivät ole kreikkalaisia tai turkkilaisia, vaan saarelaisia. 

Kaikkien syvien teemojen lisäksi oli jännittävää lukea viikunapuun hautaamisesta ja sen kaivamisesta ylös haudasta. Outoa! Vanhat taikauskoiset tavat ja kyproslaisen elämäntavan kuvaus olivat myös hyvin mielenkiintoisia.

Kadotettujen puiden saari teki minuun syvän vaikutuksen, samoin kuin muutama vuosi sitten tehty Kyproksen-matka. Molemmat koskettivat jotain omakohtaisesti koettua. Yhdessä kirja ja matkan anti vahvistivat toisiaan, ja oli mielenkiintoista lukea tapahtumista, jotka on itse jollakin tavalla kokenut, vaikkakin kaukaa ja vuosien päästä. Siksi poikkean hetkeksi kirjan ulkopuolelle muistoihini.

Matkalla opas kertoi mielenkiintoista tietoa jaetusta maasta, sen historiasta, aavekaupungista, josta satojen turistien piti poistua 15 minuutissa Turkin hyökättyä maahan. Tässä hieman tietoa aavekaupungista:

"Vielä 1970-luvun alussa Famagusta olikin Kyproksen suosituimpia nähtävyyksiä, ja sen edustalla sijaitsi vilkas rantakohde Varosha.

Kaikki muuttui vuonna 1974, kun Turkki hyökkäsi Kyprokselle ja Famagusta jäi turkkilaisten tukeman Pohjois-Kyproksen puolelle. Matkailu loppui kuin seinään vuosikausiksi. 

Kahtiajaetun Kyproksen rajalla sijaitseva rantahotellien Varosha jäi autiokaupungiksi, mitä se on edelleen. Varosha on suljettu matkailijoilta, mutta rapistuneita aavetaloja voi tiirailla Famagustan pieneltä Palm Beach -rannalta." (https://kerranelamassa.fi/kypros-matkailu/pohjois-kypros/famagusta/." Luettu 26.8.2023.)

Omin silmin nähtynä aavekaupunki oli pysäyttävä. Sota ja kahtiajako konkretisoituivat.

Turistikierroksella saimme nähdä myös presidentinlinnan luodinrei'ät ja  arkkipiispa Makarioksen autokokoelman. Lapsena televisiosta näkemäni uutispätkä arkkipiispa Makarioksesta  yhdistyi  aikuisen todellisuuteen jännittävänä déjà vu -elämyksenä.  (Ilmiö tarkoittaa hämmentävää ja vahvaa tuttuuden tunnetta jossakin tilanteessa. Henkilö tuntee varmasti kokeneensa nykyisen tilanteen jo aiemminkin, vaikka usein tietääkin sen mahdottomaksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/ Luettu 26.8.2023)

Kun olin n. 11-vuotias, Kyproksen konflikti oli ajankohtainen, mutta en tietenkään silloin sitä ymmärtänyt. Aavekaupungin näkeminen avasi muistilokeron tästä ja myös siitä, että oman kotikylän miehiäkin oli Kyproksella rauhanturvaajina. Naapurin miehen hirvensarvitrofeessa roikkui sininen baretti. Yhtäkkiä lapsuuden muistikuvat ja aikuisuuden kokemus olivat samalla viivalla, ja muistikuvista tuli todellisuutta.

Matkalla vierailimme myös Nikosian käsityökeskuksessa, josta ostin kuvassa näkyvät liinat. Käsityökeskus on mielenkiintoinen paikka. Hyökkäyksen ja väestön pakkosiirtojen vuoksi ihmiset eivät voineet ottaa mukaansa tavaraa, mutta kulttuurin ja käsityötaidot he saattoivat kuljettaa mukanaan. Käsityökeskus siirtää pohjoiskreikkalaista käsityöperinnettä eteenpäin. 

Kirjan takaliepeessä on Elif Shafakin valtaisa ansioluettelo kirjallisen työn, koulutuksen ja muiden meriittien osalta. Hänet on mm. valittu yhdeksi kahdestatoista ihmisestä, jotka tekevät maailmasta paremman paikan.  Kadotettujen puiden saari  ilmiselvästi myös pyrkii tähän. 

Elif Shafakin muu suomennettu tuotanto alkoi kiinnostaa. Tässä hänen tuotantoaan:

Rakkauden aikakirja

Kirottu Istanbul

Kunnia

Valkoinen elefantti

Eevan kolme tytärtä

10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa

Kyproksen jännitteisestä historiasta voi lukea lisää vaikkapa tästä linkistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyproksen_historia#Ison-Britannian_hallinta_ja_protektoraatti (Luettu 26.8.2023)