Jos minut löydettäisiin suurkaupungin syrjäisen kadun roskakorista, eikä kukaan tulisi minua hakemaan hautaamista varten, toivoisin, että joku kertoisi tarinani, niin kuin Elif Shafak kertoo Leilan, istanbulilaisen prostituoidun ja hänen viiden hyljeksityn ystävänsä tarinan kirjassa 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa. Kirjan on suomentanut Marja Erämaja, ja se ilmestyi suomeksi 2021. Kustantaja on Gummerus.
Mistä aloittaisin, mitä kirjoittaisin? En ole pitkään aikaan lukenut näin vaikuttavaa kirjaa ystävyydestä, rakkaudesta, kaltoinkohtelusta, julmuudesta, joka kohdistuu haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Mutta ennen kaikkea kirja kertoo jokaisen ihmisen ainutlaatuisesta arvokkuudesta. Lisäksi kirjassa on yhteiskuntakritiikkiä naisten huonosta asemasta patriarkaalisissa yhteiskunnissa, mutta hienovaraisen toteavasti, paasaamatta, mikä on lukijan kannalta miellyttävää. Vaikeista asioista huolimatta kirjan pohjavire on positiivinen, ja kirjan loppupuolella jopa elokuvamaisen tragikoominen.
Leilan tarina alkaa siitä, kun hänen sydämensä on jo pysähtynyt. Hänen tietoisuutensa jatkaa kuitenkin toimintaansa: eletty elämä kaikkine muistoineen, hajuineen ja makuineen tulee hänen mieleensä. Hänen ja hänen ystäviensä kokonaiset elämät kerrotaan 10 minuutissa ja 38 sekunnissa ennen tietoisuuden lopullista sammumista, vaikka vielä senkin jälkeen Leila jatkaa elämäänsä. Kirjan rakenne on ainutlaatuinen: lähdetään liikkeelle lopusta ja lopetetaan uuteen alkuun.
Kirjan kannessa on lainaus (minulle tuntemattomalta) Hanif Kureishilta: "Yksi maailman parhaista kirjailijoista". Voin kyllä yhtyä tähän mielipiteeseen kolmen lukemani Shafakin teoksen pohjalta. Alla olevasta linkistä pääsee lukemaan muut postaukseni:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Elif+Shafak
Nuorena luin Edgar Lee Mastersin Spoon River antologian ja pidin sen ymmärtävästä ja älykkästä huumorista. Myöhemmin luin Finlandia-palkinnon voittaneen Laura Lindstedtin Oneironin, joka on edelleen ärsyttävimpien kirjojen listallani. En voi sietää sitä.
Elif Shafakin 10 minuuttia ja 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa rinnastuu molempiin teoksiin siltä osin, että kuollut ihminen saa kertojan äänen, mutta Shafakin kirja menee kirkkaasti molempien ohi sekä kerronnallisesti että syvän humaanisuutensa vuoksi. Suosittelen lämpimästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti