Lisa Ridzénin Kurjet lentävät etelään oli pitkään lukulistalla. Koska kirjaston lainausjono oli pitkä, päätin vihdoin lukea sen E-kirjana. Oikea kirja on minulle kuitenkin aina se ykkösvaihtoehto. Ehkäpä nyt ostan kirjan myös omaan kirjahyllyyni, niin vaikuttava ja hieno lukukokemus se oli.
Kurjet lentävät etelään kertoo vanhan Bo Anderssonin elämästä keskittyen viimeisiin viiteen kuukauteen toukokuusta lokakuuhun."Alkusysäyksen Kurjet lentävät etelään -kirjalle antoivat isoisän luona käyneiden kotihoitajien päiväkirjamerkinnät, jotka Ridzén sattumalta löysi. Nyt kirjan oikeudet on myyty kolmeenkymmeneen maahan, ja se voitti Ruotsissa Årets Bok -kirjallisuuspalkinnon." (https://www.tammi.fi/tekija/lisa-ridzen/ Luettu 6.9.2026.)
Kotihoito käy neljä kertaa päivässä pitämässä Bosta huolta, lämmittämässä ruokaa, suihkuttamassa ja vaihtamassa vaippaa tai kastuneita housuja. Bon toimintakyky on heikko: on voimaton olo, ongelmia näkemisessä, ja keuhkoihin kertyy limaa, huimaa, ja nivelet ovat turvoksissa. Lukijan huomiota kiinnittää, että kotihoitajilla on aikaa ystävälliseen kohtaamiseen ja juttelemiseen, toisinaan jopa vanhan ja uskollisen koiraystävän, Sixtenin ulkoiluttamiseen. Mediasta on viime aikoina voinut seurata Suomen vanhustenhoidon tilannetta, joka ei käsittääkseni ole näin hyvä, vaan huolestuttava ja jopa epäinhimillinen.
Aluksi oli vaikea hahmottaa, keitä henkilöt ovat, koska he vain ilmaantuivat tekstiin ilman tarkentavia selityksiä tai esittelyitä. Henkilöiden ilmantuminen tarinaan ilman epiteettejä on kuitenkin ymmärrettävää, sillä Bo on minäkertoja. Ei hänen ole tarpeen selitellä henkilöitä; hehän ovat hänen tuttujaan eri aikakerroksista.
Aluksi oli vaikea hahmottaa myös ajankulua, joka tuntui vaihtelevan häiritsevästi. Ajankulku ja esiin selittelemättä pulpahtelevat henkilöt aiheuttivat hämmennystä. Kun pääsin tarinaan sisälle, kerrontatekniikka alkoi tuntua loistavalta. Menneisyys ja nykyisyys ovatkin läsnä samanaikaisesti ja päällekkäin! Vanha ja sairas Bo nukkuu paljon. Menneisyys on läsnä hänen unissaan ja muistoissaan, joihin hän tuon tuostakin vaipuu. Nykyhetki täyttyy kodinhoitajajien ja poika Hansin käynneistä, syömisestä, pissavahingoista ja vanhan Sixten-koiran silittelystä tai ulos päästämisestä. Lenkitys ei enää onnistu.
Henkilöhahmoista myönteisiä ja lämpimiä ovat kotihoitajat Ingrid ja Kalle, naapuri Marita sekä Bon vanha ystävä Ture. Vaimoaan Fredrikaa Bo muistelee lämpimästi ja arvostaen, mutta ei halua tavata nykyhetken Fredrikaa, muistisairauden runtelemaa ihmisen kuorta. Myös pojantytär Ellinor on Bolle tärkeä ja läheinen. Poika Hansin kanssa on aiemmin ollut läheiset välit, ja Hansin lapsuuteen liittyy paljon hyviä muistoja. Nykyhetkessä kommunikointi on vaikeaa. Hans elää kiireistä elämäänsä ja yrittää samalla vastata Bon kotona olemisesta ja hoidon sujuvuudesta. Bo kokee sen kuitenkin määräilemisenä ja itsemääräämisoikeuteensa puuttumisena. Välillä pilkahtaa muistojen kautta hyvä hetki myös nykyisyydessä.
Bon vanhemmat, äijä ja muori, ovat mukana muistoissa. Äijä oli hankala, ja väkivaltainen, muori huolehtivainen tarkkailija ja tunteiden tulkki. Äijän julmuudesta ja väkivallasta jäi kipeitä, elämänikäisiä haavoja, joiden myötä Bostakin tuli puhumaton. On niin vaikea saada sanotuksi omalle lapselle mitään hyvää, kun sellaista ei ole tottunut kuulemaan omassa lapsuudessaan.
Aivan omaa luokkaansa tarinassa on Bon ja Sixten-koiran lämmin ystävyys. Sixten hyppää luontevasti Bon viereen nukkumaan, ja Bon käsi lepää Sixtenin selän päällä. Heidän saumattoman ystävyytensä kuvailu liikutti koiraihmisen sydäntä. Vielä riipaisevampaa on, että poika Hans päättää viedä Sixtenin toiseen kotiin. Perusteluna on, ettei Bo kykene koirasta enää huolehtimaan, mikä on kyllä ymmärrettävää, mutta koiran poisvienti on myös julmaa. Bo masentuu, menettää ruokahalunsa ja lakkaa puhumasta Hansille.
Hansin toiminta Sixtenin suhteen herättää ristiriitaisia ajatuksia. Ehkä Hans vain toimii hyvässä tarkoituksessa, niin kuin toimittava on, vaikka se tuntuu väärältä. Ei ole helppoa ottaa ohjaksia käsiin, kun on kyse omasta vanhemmasta. Jäin kuitenkin miettimään, miten muuten hän olisi voinut toimia: Olisiko hän itse voinut ottaa koiran tai sopia kodinhoitajien tai naapurin kanssa koiran huolehtimisesta? Oliko syynä pojan oman elämän todelliset kiireet vai pelkkä itsekkyys? Oliko muka pakko aiheuttaa vanhalle isälle ylivoimaista surua kaikkien jo olemassa olevien kärsimysten lisäksi?
Lisa Ridzénin Kurjet lentävät etelään nostaa esille tärkeitä asioita: vanhenemisen, toimintakyvyn heikkenemisen, eletyn elämän ja vanhan ihmisen arvostavan kohtaamisen sekä ihmisen itsemääräämisoikeuden.
Kirjan tarina kosketti kahdella tavalla. Se on taidokkaasti kirjoitettu tarina, joka toi mieleen myös oman elämäni vanhemman sukupolven viimeiset ajat kaikkine vaikeuksineen. Bon tarinassa on kaunis loppu. Vanhan ystävän kohtaaminen on lohdullista, ja on myös hienoa, että tärkeät sanat saatiin sanotuksi.
Minun elämässäni ne sanat jäivät sanomatta.
Kansikuvan osoite: https://www.tammi.fi/kuvapankki (Luettu 6.9.2026)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti