Viime aikoina olen viettänyt paljon aikaa Reidar Särestöniemen maalauksiin ja elämään tutustuen.
Kaikki alkoi marraskuussa 2025 Noora Vaaralan Sarviini puhkeaa lehti: ihmeellinen Reidar Särestöniemi - elämäkerran lukemisesta. Sitä seurasi näyttelykäynti Oulussa. Ajatus vierailusta Särestöön heräsi. Toukokuussa 2026 vierailu vihdoin toteutui, ja se oli uskomaton, moniaistinen elämys.
Särestön metsässä on runopolku, jossa on esillä Mikko Rädyn runoja Reidar Särestöniemestä. Otin runoilijaan yhteyttä Instagramissa ja kysyin, onko runoja myös painettuna kokoelmana. Sain häneltä tiedon, että runot ovat ilmestyneet Aikamatkoja menneisyyteen - sanoja toisesta todellisuudesta - antologiassa. Siinä on muidenkin kirjoittajien runoja eri taiteilijoista. Sain kokoelman luettavaksi kirjaston kaukolainana. Kiitos, erinomainen kirjastolaitoksemme!
Kesäkuussa 2026 kävin katsomassa myös toisen Särestöniemi-näyttelyn Oulussa. Sitten olikin vuorossa otsikkona oleva Brita Polttilan Reidar: muistiinmerkintöjä Reidar Särestöniemen elämästä -teos. Kirja on ystävän kirjoittama, ja sen näkökulma on erilainen kuin Vaaralan elämäkerrassa. Brita Polttila kuvaa rakkaan ystävän elämää läheltä ja on itse mukana rinnalla kulkijana. Kirja tuo hienosti esiin Reidar Särestöniemen persoonaa, josta esille nousevat lapsesta asti näkyvissä ollut taiteilijuus, voimakas aisti- ja tunnemaailma sekä tarttuva elämänilo.
Otaksun, että Reidar ( Käytän etunimeä, koska koen outoa yhteyttä taiteilijaan.) oli myös eritysherkkä persoona, jonka vahvan läsnäolon Särestössä myös minä erityisherkkänä pystyin aistimaan. Tämä oli käsittämätön, ylimaallinen kokemus, josta keskustelin myös Mikko Rädyn kanssa.
Särestössä käynnin jälkeen yhä vahvempana ihailun aiheena on Särestöniemen rohkeus matkustamiseen, jopa toiselle puolen maapalloa. Tiettömän taipaleen ja huonojen kulkuyheyksien takaa, vuosikymmeniä sitten, se vaati erityistä lähtemisen paloa, älykkyyttä, järjestelytaitoa ja rohkeutta.
Taidenäyttelyn järjestäminen Tukholmassa 1967 ei sekään ollut mikään läpihuutojuttu noilta selkosilta. Tästä on hyvä esimerkki Erno Paasilinnan kirjassa Timo K. Mukka, josta Polttila on lainannut Särestöniemen kuvauksen näyttelyjärjestelyistä.
" Taulujen kuljetuksesta Tukholmaan Reidar kertoi Erno Paasilinnalle: 'Ku mie olin pakannu net taulut, niin helvetti ku me aamula lähethin Antun kansa taululasti venheessä niin alko jäänlähtö. Kauheita telejä tuli, syksynen jäänlähtö. No, siittäkö pelastuimma, niin traktori piru uppoaa sinne jänkhään ja me leikkasimma sen pois ku juustosta ja kankesimma ylös. Ja kauhia hoppu oli, pakettiauto hermoili, se ajo eestakasin ja sano että ei milhän helvetillä, ei saatana viekhön keritäkhän ennää sinne junale, näyttely olis myöhästyny. Mutta methän kerkesimmä.'" (s. 121)
Lisäksi ihailtavaa on hänen itsetuntonsa ja rohkeutensa pukeutua persoonallisella tavalla näyttävästi ja olla kotona kaikkialla, kuin kala vedessä. Tämäkin välittyy hyvin Polttilan kirjasta.
Reidar Särestöniemi -tutkimusmatkani jatkui vielä Jaana Suorsan Mie, Taivaanjaara: tarina Reidar Särestöniemestä -kirjan parissa. Takakannen mukaan se on graafinen tarina Särestöniemestä, hänen maailmansa eläinhahmoista ja symboliikasta. Olennaisia asioita siinäkin on oivallettu.
Matkani päättyi Brita Polttilan Korte-Heikka sutena ja muita Lapin tarinoita -kirjaseen, jossa kuvataan särestöläisen vanhemman polven uskomuksia ja perinnetietoa.
Olen saanut tutustua ihanaan, rakastettavaan taiteilijapersoonaan monesta näkökulmasta ja olen iloinen lukemisen ja tiedonhalun lahjasta.
Valitettavasti alkoholi oli mukana tämänkin ainutlaatuisen taiteilijan elämässä. Alkoholin ja unilääkkeiden yhteiskäyttö lopulta aiheutti hänen kuolemansa vain 56-vuotiaana 1981.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti