Leena Krohn: Tainaron. Pirjo Lyytikäinen: Leena Krohn ja allegorian kaupungit

Leena Krohn on mennyt minulta ohi ja jäänyt jostakin syystä lukematta. Päätin aloittaa loppukesäksi Krohn-projektin ja lukea mahdollisimman monta hänen teostaan.

Projekti on tähän mennessä edennyt melko hitaasti helteiden ja lomamatkan vuoksi. Otin lomalle mukaan Tainaronin ja Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia niiden pienen koon vuoksi, mutta sisältö olikin sen verran painavaa, että helteen pehmittämillä aivoilla lukeminen ei niin vain sujunutkaan. Loman antamat visuaaliset, emotionaaliset ja auditiiviset ärsykkeet täyttivät pään, eivätkä aivot pystyneet ottamaan vastaan ajattelua vaativaa kirjallisuutta.

Ajattelin, että luen ensin Pirjo Lyytikäisen analyysejä teoksista ja vasta sitten luen itse teokset, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Luen sittenkin itse teokset ensin ja peilaan sitten ajatuksiani kirjallisuudentutkijan analyyseihin.
Tällainen rinnakkainen lukutapa on minulle uutta ja mielenkiintoista. Ammattilaisen  näkemyksistä ja tiedoista voi ottaa itselleen sen, minkä pystyy ja ohittaa ne, joita ei pysty omaksumaan.

Tainaronissa on 28 kirjettä Tainaronin kaupungista. Kertoja kuvailee kaupungin erikoisia asukkaita ja kulttuuria. Ensimmäiseksi herää kysymys, keitä Tainaronin asukkaat ovat? He ovat hyvin ihmismäisiä, mutta heidän ulkonäkönsä ja toimintansa ovat perin eksoottisia.

Epäilykseni saa vahvistuksen Pirjo Lyytikäisen kirjasta Leena Krohn ja allegorian kaupungit.  Saan Lyytikäisen kirjasta myös lajiselvennöksiä ja viittauksia intertekstuaalisuuteen, joka itseltäni jäi tietenkin täysin huomaamatta. Taustalla on mm. J.H. Fabren Muistelmia hyönteismaailmasta (1916), johon asiantuntija osaa viitata. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Lisäksi Lyytikäisen kirjasta saa mielenkiintoista tietoa Tainaronin uudesta painoksesta, jossa on uusiakin kaupunkitarinoita. Rapinassa Krohn kertoo Tainaronin jälkisanat ja kommentoi tekstiään. Sekin pitää näköjään ottaa lukulistalle, toivottavasti jo melko pian.

En ala analysoimaan Tainaronin tarinoita ja henkilöitä erikseen, mutta totean, että ensimmäinen lukukerta oli vasta pintaraapaisu. Luen varmaan kirjan uudelleen ja täydennän lukukokemusta mainituilla lisäteoksilla.

Pirjo Lyytikäisen mukaan

"Hyönteisten kuvaus, jota Krohn ammentaa Fabrelta, on hänelle kuitenkin vain keino luoda allegorisia kuvia, joiden välityksellä voi asettaa ihmisiä koskevia kysymyksiä."

"Krohn puhuu hyönteisten kautta aivan muusta." 

Tällä kerralla pidin todella paljon kirjeestä nimeltä Suuri ikkuna, jossa pikkutyttö ihailee kaunista leluikkunaa ja yhtäkkiä tajuaa elämän rajallisuuden. Kauniit tavarat menettävät samalla merkityksensä. Minusta tuntuu, että tämä teksti voisi olla henkilökohtaisen ja vahvan kokemuksen kuvaus. Tekstin myötä myös Leena Krohnin persoona alkoi kiinnostaa.

Luin Tainaronin. Avasin rasian, joka ei ollut Pandoran lipas. Se oli täynnä aarteita, joiden alla oli vielä koordinaatit yhä laajeneville seikkailumatkoille.