Yrsa Sigurdardóttir: Pyörre

Pyörre on neljäs lukemani islantilaisen Yrsa Sigurdóttirin kirjoista, ja  se on toinen osa sarjasta, jossa poliisi tekee yhteistyötä lastensuojeluviranomaisten kanssa. Tarina jatkuu siitä, mihin Perimä jäi: Poliisi Huldar ja lastenpsykologi Freya ovat menettäneet asemansa, ja tekevät työtään vähän vähemmän arvostettuina. Huldar sekoilee yksityiselämässään ja yrittää päästä Freyan suosioon, mutta ei oikein onnistu siinä. Tämä siis henkilökohtaisella tasolla, sivujuonteena. Tätä voi halutessaan odottaa ja seurata seuraavissa sarjan kirjoissa.

Varsinaisen juonen tasolla liikutaan vakavissa ja julmissa rikoksissa. Koululaisten aikakapselista löytyy viattomien tulevaisuutta kuvittelevien kirjeiden lisäksi tappolista, jossa on vain nimikirjaimet. Poliisi alkaa selvittää tapauksia, ja aluksi turhauttavan tylsältä tuntuva työ paljastaakin kokonaisen rikosvyyhdin menneiltä vuosilta ja myös nykyajasta. Teot liittyvät toisiinsa. On irtisahattuja käsiä ja jalkoja, on kiduttava murha parkkihallissa, on lapsikaappauksia ja pedofiliaa, on pedofiilirengas, joka suojelee toisiaan ja väheksyy ilmoitettuja rikoksia. On kostonenkeli, joka saa aikaan pahaa jälkeä. 

Minun sietokykyni ylittyi. En nauttinut kirjasta. Julmuus oli minulle liikaa. Nyt riittää! Poliisin ja psykologin suhteen kehittyminen tai jäätyminen ei kiinnosta tarpeeksi, että tarttuisin Sigurdardóttirin kirjoihin enää. Ainahan pitäisi uudelle kirjalle antaa uusi mahdollisuus, mutta aion tästä lähin turvautua kirjabloggaajien tulkintoihin.

Perimässä oli kömmähdys, joka vaikutti juonenkulkuun. Joka toiselle kuoppaa kaivaa - kirjassa oli myös virhe. No, tässäkin oli virhe. Otava, kirjan takakannessa kirjan päähenkilön nimeksi on kirjoitettu Frida, vaikka se on Freya. Pieniä nillitysasioitahan nämä ovat, mutta ärsyttävät kuin hyttysen ininä kesäyönä korvan juuressa.