Yrsa Sigurdardóttir: Perimä

Nyt on luettavana islantilaisromaanien  sarja. Tutustun Yrsa Sigurdardóttirin (suomalaisittain kirjoitettuna) rikosromaaneihin. Ja, huh huh, mikä kirja tuli vastaan! Yrsa Sigurdardóttirin Perimä on hyytävä lukukokemus. Perimä aloittaa uuden sarjan, joka ei ole jatkoa aiemmin ilmestyneille Kolmas merkki ja Joka toiselle kuoppaa kaivaa. Poliisi tekee yhteistyötä lastensuojelun kanssa. Arvattavaa siis on, että lapset joutuvat kokemaan kovia asioita.

Epilogissa on kolme huostaanotettua sisarusta, joiden erottamisesta toisistaan tehdään päätös, ja heidät annetaan adoptoitavaksi. Äiti ja isoisä ovat kuolleet samana päivänä. Vanhin lapsista on ilmeetön ja kylmä, keskimmäinen poika ylihoivaa pikkusiskoaan, ja kaikki vain enimmäkseen tuijottavat edessään olevaa seinää. Heille on tapahtunut jotain järkyttävää, ja myöhemmin käy ilmi, että vanhin on ollut asian todistajana.

Perimässä on useita rinnakkaisia juonilankoja, jotka näyttävät toisistaan irrallisilta. On kahden veljeksen tarina, on syrjäytyneiden radioamatöörien tarina, on kaksi...   ei, vaan sittenkin kolme julmaa murhaa, on koiriin kohdistunutta väkivaltaa, on lasten selviytymistarinaa ja on poliisien ja lastensuojeluviranomaisten yksityiselämää. Lukijan mielenkiinto pysyy hyvin yllä, kun tuntuu, että irrallisista langoista ei mitenkään voi tulla yhtenäistä kudelmaa. Aivot on otettava käyttöön. Kudelma valmistuu, mutta vasta aivan kirjan loppupuolella. Jännitys tihentyy ja kasvaa aivan loppuun asti. Epilogissa esitellyt huostaanotetut lapset kasvavat aikuisiksi tietämättä sisaruudestaan, ja siitä on pahoja seurauksia.

Murhien tekijä selviää vasta aivan viime metreillä. Jälkeenpäin huomasin, että hienonhienoja ennakoivia vihjeitä annettiin, mutta niitä en todellakaan osannut lukea. Ilmastointiteippiä tai kodin sähköllä toimivia laitteita katson nyt eri silmin kuin aikaisemmin. Lukukokemus oli niin voimakas, että kun torilla näin punakiharaisen pikkutytön, hänen kasvonsa yhdistyivät heti tarinaan.

Yrsa Sigurdardóttirin Perimä saa pisteitä juonenkuljetuksesta, joka todellakin pitää otteessaan. Pisteitä tulee myös pääasiassa hyvin rakennetuista henkilöhahmoista. Oli myös hyvä, ettei poliisi- ja lastensuojeluhenkilöstössä tapahtunut mitään ylenpalttista lähenemistä, joka olisi vienyt tapahtumia epäuskottavaan suuntaan ja lällyksi.

Pisteitä menee Arnarin etäisestä henkilöhahmosta. Hän on yksi epilogin lapsista, joka joutui todistamaan äitinsä ja isoisänsä väkivaltaista kuolemaa. Olisi odottanut, että tapahtuma olisi jättänyt häneen enemmän jälkiä kuin vain etäisyyden ja tunnekylmyyden. Olikohan kirjailija ajatellut aluksi antaa hänelle suuremman merkityksen juonenkulussa, ja sitten yhtäkkiä olisi päättänytkin toisin ja lähtenyt rakentamaan tapahtumia toisen henkilön varaan? Jäikö hahmon rakentelu keskeneräiseksi?

Lisäksi pisteitä menee tässäkin kirjassa esiintyneestä huolimattomuusvirheestä, ikään kuin solmusta kudelmalangassa: Sivulla 164 eräs uhreista sanoi olleensa biologian opettaja (ja se oli syy, miksi hän valikoitui uhriksi). Sivulla 221 oppiaine on kuitenkin vaihtunut kemiaksi, joka oli aivan toisen henkilön opiskelema oppiaine. Juuri kemian jaksollisella järjestelmällä oli merkittävä merkitys murhien  ratkeamisessa, ja vain kemiaa opiskellut henkilö pystyi sen ymmärtämään, ei suinkaan uhri. Virheet ovat inhimilllisiä, mutta kyllä ne ärsyttävät, kun ne huomaa. Oliko kirjoittamisessa kiire? Oliko suomentamisessa kiire? Toivottavasti seuraaviin painoksiin virhe voidaan korjata.

Tapahtumat olivat julmia, ja epilogin jälkeen toisenkin kerran lapsi joutui niitä todistamaan. Lopussa kovia kokenut lapsi kuitenkin lörpöttelee iloisena koomapotilaalle. Juttelun kuuleminen antaa potilaalle toivoa, mutta minusta se tuntui päälleliimatulta kevennykseltä. 

Yrsa Sigurdardóttirin Perimästä on sanottu kirjan takaliepeessä mm. näin: "Jos pidät synkistä ja vangitsevista rikosromaaneista, Perimä on sinua varten. Loistava sarjan avaus. - Kirjailija Mari Hannah"