28/10/2016

Ettekö te tiedä kuka minä olen: ylimielisyyden historiaa

Ari Turusen Ettekö te tiedä kuka minä olen: ylimielisyyden historiaa on runsas ja laajasti polveileva, mutta kansantajuinen katsaus historian hallitsijoihin, jotka kuvittelivat olevansa muita parempia ja osoittivat ylimielisyyttään mielikuvitusta kaihtamattomilla keinoilla. Aikojen kuluessa ihmishengetkään eivät olleet minkään arvoisia näissä egon pönkittämisissä.

Turusen kirja on ollut kansainvälinen menestys. Sen oikeudet on myyty kuuteen maahan, ja Saksassa kirjaa on painettu jo 10 000 kappaletta. Leikkimielisesti ja teeman mukaisesti Turunen kirjoittaa kirjan saatetekstissä: "Onnittelut! Käsissäsi on kirjani neljäs, uudistettu painos. Teos on edelleen pelottavan ajankohtainen, henkii suurta viisautta ja viihdyttää, eikä kirjani kotimainen ja kansainvälinen menestys ole tullut minulle lainkaan yllätyksenä. Tämä onkin todennäköisesti paras kirja, jonka olet koskaan aikonut lukea. Kirjani parissa arkinen iltasi muuttuu inspiroivaksi matineaksi, joka ravistelee luutuneet käsityksesi kulttuureista ja maailmasta ylipäätään."

Tiesin entuudestaan Kiinan tunnetuimman nähtävyyden, terrakotta-armeijan. Sitä en tiennyt, että Kiinan ensimmäinen keisari Qin Shi Huangd poltti kaikki valtakunnan kirjat ja hautasi 460 oppinutta elävältä, koska he eivät osanneet neuvoa löytämään kuolemattomuutta. Hän rakensi itselleen 52 neliökilometrin laajuisen, maailmankaikkeutta symboloivan hautamausoleumin, ja hautaa vartioimaan tehtiin nuo yli 7000 sotilaspatsasta. Työhön keisari määräsi 700 000 ihmistä.

Turunen esittelee myös Aleksanteri Suuren, Napoleonin, Mao Zedongin, Hannibal Gaddafin (Muammar Gaddafin pojan) sekä muiden yhtä tunnettujen ja myös tuntemattomampien ihmisten ylimielistä toimintaa.

Kirja sisältää hullunkurisia faktoja ja mielenkiintoista nippelitietoa, kuten sen, että Neuvostoliitossa 1930-luvulla suunniteltiin, että kaikkien Siperian jokien virtaussuunta pitäisi kääntää päinvastaiseksi. Ylimielisyyttä osoittanee myös presidentti Kekkosen halu olla aina hiihtoretkillä ensimmäinen lähdössä ja ensimmäinen perillä. Häntä ei saanut ohittaa. Koneen toimitusjohtaja Pekka Herlin osallistui kerran presidentin hiihtoretkelle, ohitti hänet ja hiihti muiden edellä tuvalle. Häntä ei enää kutsuttu uudestaan presidentin ladulle.

Vastapainoksi kaikenlaiselle ylimielisyydelle Turusen kirjasta voi löytää mielenkiintoisen tiedon siitä, että Antiikin Roomassa voitonparaatin juhlitun sankarin selän takana seisoi orja, jonka tehtävänä oli kuiskia korvaan: "Muista, että olemme kaikki kuolevaisia." - Niinpä!

Muita mielenkiintoisia Turusen historiaa popularisoivia teoksia ovat:

Humalan henki, eli, Juomatapojen tarina. Jyväskylä: Atena, 1999.
Hyvän ja pahan merkit, eli, Taikauskoisten tapojen tarina. Jyväskylä: Atena, 2002.
Ei onnistu! Jälkiviisasta vastustamisen historiaa. Helsinki: WSOY, 2001.
Tosi on! Valheen, vääristelyn ja vilpin historiaa. Helsinki: WSOY, 2005.
Turunen, Ari & Partanen, Markus: Uusi ulkokultaisen käytöksen kirja. Jyväskylä: Atena, 2007.
Ettekö te tiedä, kuka minä olen: Ylimielisyyden historiaa. Helsinki: WSOY, 2010.
Turunen Ari & Partanen, Petja: Raakaa voimaa. Suomalaisen jäänmurtamisen tarina. Jyväskylä: Atena, 2011.
Maailman kuvat. Mitä kartat kertovat meistä ja muista? Helsinki: Into Kustannus, 2013.
Historian kukoistavimmat kaupungit – Eli miten erilaisuuden sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä. Helsinki: Into, 2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti