11/10/2016

Mitä meillä olisi ilman historiaa?


 

 
Ilman historiaa ei ole sivistystä. Ilman historiaa ei ole näköalaa tähän päivään eikä tulevaisuuteen. Ilman historiaa kasvatetaan tietämättömiä tomppeleita, joita on helppo johdattaa harhaan pinnallisten ja jopa tahallisesti väärien nettitietojen perusteella. Lukion historian kurssien muuttaminen vapaaehtoisiksi on hulluinta, mitä opetuksen osalta on pitkään aikaan ehdotettu! Äidinkielen kurssien vähentäminen ammatilliselta puolelta on tämän hulluuden kaksoisveli. Kolmas samaan sakkiin kuuluva mielipuolinen ajatus on kirjastojen alasajo ja kuntien velvollisuuksien kaventaminen kirjastojen ja kirjastoautojen ylläpidossa. Sivistys ja lukutaito eivät ole enää muodikkaita asioita.

Historian kannalta hätkähdyttävää  luettavaa oli Tieto Finlandia 2015 -voittajan Tapio Tammisen Kansankodin pimeämpi puoli ruotsalaisuuden arjalainen korostaminen, saamelaisten kallojen mittaaminen, ja tututkin suomalaiset asiat ja ihmiset epäilyttävissä yhteyksissä. Tämän päivän pakolaisilmiöllä on pelottavia yhteyksiä lähivuosikymmenten takaisiin asioihin. Natsismi ei kuollut toisen maailmansodan myötä. Seuraavalta sivustolta voi lukea kirjasta lisää ja vaikka ladata sen myös sähköisesti luettavaksi.  http://www.atena.fi/tilaukset/kirja/710

Hauskoja nippelitietoja löytyy puolestaan Inkeri Koskisen kirjasta Villi Suomen historia-Välimeren Väinämöisestä Äijäkupittaan pyramideihin. Kirjan avulla pääsee tutustumaan mm. suomenmielisen
diletantin Sigurd Wettenhovi-Aspan etymologioihin, jotka perustuivat ajatukseen siitä, että Suomi ja suomen kieli ovat kaiken sivistyksen ydin. -Tottahan toki Kiova on sama kuin Kivihovi, Honolulu on saanut nimensä suomalaisesta Huonoluulosta ja Marseillen pohjana on tietenkin suomen kielen sana Merisäiliö.

Jari Lehtisen kirjasta Mielekäs maailmanhistoria eli tarpeetonta tietoa eritoten parhaalla mahdollisella maulla on luettavissa mm. Salvador Dalin tempauksista ja Kellogg's Corn Flakes - aamiaismurojen taustafilosofiasta:
 "Maustettu tai pelkästään jopa kuumennettu ruoka oli Kelloggin mielestä tarpeettomasti kiihdyttävää ravintoa. Erityisen vaarallista oli nauttia sellaista aamuisin, kuten tuohon aikaan tapana oli. Ratkaisu oli aamiaismuro. Aamiaismurojen nauttiminen hillitsee eläimellisyyttä ja pitää himokkuuden loitolla, Kellogg uskoi." - Miten brutaalisti ihmiset mellastaisivatkaan ilman herra Kelloggin maailmankuuluja aamiaismuroja!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti