Viereinen kuva ei liity kirjaan, mutta on mielestäni sopivan kauhistuttava mm. varpaista ja niiden kohtalosta kertovan kauhutarinakokoelman somisteeksi. Valkoiset varpaat - Kauhutarinoita -kokoelman on toimittanut Marko Hautala, ja hän on kirjoittanut myös kokoelman niminovellin.
Kokoelmassa pyrittiin välttämään kaikkein ilmeisimpiä kirjailijavaihtoehtoja. Niinpä näitä kauhutarinoita ovat kirjoittaneet Virpi Hämeen-Anttila, Essi Kummu, Sami Hilvo, Satu Grönroos, Jaakko Yli-Juonikas, Anders Fager ja Marko Hautala. Nimistä osa on minulle täysin entuudestaan tuntemattomia, mutta melko tuntematon on myös kauhukirjallisuuden lajityyppi, josta tunnen lähinnä goottiklassikoita ja muutamia Stephen Kingin teoksia.
Kirjoittajille ei annettu tehtäväksi noudattaa lajityypin sääntöjä tai historiaa, vaan he saivat vapaat kädet. Osa kokoelman kauhutarinoista on "äijämäisiä", esim. sotaan liittyviä, ja ne eivät innostaneet minua. Osa tarinoista on turhan vaisuja.
Marko Hautala ja naiset keräävät pisteet. Essi Kummun Vapaapäivä jatkoi Lasteni tarinan tunne-elämään liittyviä kauhukuvia, jotka sekoittuvat näennäisesti realistiseen ympäristöön. Virpi Hämeen-Anttila ei kirjailijana ole onnistunut vakuuttamaan minua, mutta hänen kauhutarinassaan on aistittavissa riemukasta kirjoittamisen kokeilua ohi totutun genren. Pisteitä tulee myös siitä, että miljöönä on "rauhan tyyssija", kirjasto. Satu Grönroosin tarina Älä yötä pelkää nousi mielestäni selvästi yli muiden. Tarinan jännitys rakentuu pikku hiljaa ja säilyy aivan viime riveille asti.
Mutta mitä tapahtui niille varpaille?
Kokoelmassa pyrittiin välttämään kaikkein ilmeisimpiä kirjailijavaihtoehtoja. Niinpä näitä kauhutarinoita ovat kirjoittaneet Virpi Hämeen-Anttila, Essi Kummu, Sami Hilvo, Satu Grönroos, Jaakko Yli-Juonikas, Anders Fager ja Marko Hautala. Nimistä osa on minulle täysin entuudestaan tuntemattomia, mutta melko tuntematon on myös kauhukirjallisuuden lajityyppi, josta tunnen lähinnä goottiklassikoita ja muutamia Stephen Kingin teoksia.
Kirjoittajille ei annettu tehtäväksi noudattaa lajityypin sääntöjä tai historiaa, vaan he saivat vapaat kädet. Osa kokoelman kauhutarinoista on "äijämäisiä", esim. sotaan liittyviä, ja ne eivät innostaneet minua. Osa tarinoista on turhan vaisuja.
Marko Hautala ja naiset keräävät pisteet. Essi Kummun Vapaapäivä jatkoi Lasteni tarinan tunne-elämään liittyviä kauhukuvia, jotka sekoittuvat näennäisesti realistiseen ympäristöön. Virpi Hämeen-Anttila ei kirjailijana ole onnistunut vakuuttamaan minua, mutta hänen kauhutarinassaan on aistittavissa riemukasta kirjoittamisen kokeilua ohi totutun genren. Pisteitä tulee myös siitä, että miljöönä on "rauhan tyyssija", kirjasto. Satu Grönroosin tarina Älä yötä pelkää nousi mielestäni selvästi yli muiden. Tarinan jännitys rakentuu pikku hiljaa ja säilyy aivan viime riveille asti.
Mutta mitä tapahtui niille varpaille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti