Taas asiat johtivat toisesta toiseen: Pauliina Vanhatalon Keskivaikeasta vuodesta muuhun tuotantoon. Alkoi kiinnostaa, miten Pauliina Vanhatalo kirjoittaa, kun masennuskirjassaan kuvaa kritiikkien pelkoa. Mitähän lukija uskaltaa kirjoittaa, ettei loukkaisi? No, Lääkärileikki ei valitettavasti sytytä minua. Se kuvaa nuorten aikuisten seurustelua, opiskelua ja seksin opiskelua. Sivulla 83 alkaa jo puuduttaa: Missä on tämän kirjan sanoma ja syvyys?
En voi samaistua kehenkään henkilöön. Kukaan heistä ei herätä sympatiaa. Syöpäsairas Helena antaa hieman toivoa syvemmästä ihmiskuvauksesta, mutta keskeneräiseksi hahmoksi hänkin minusta jää.
Isoja asioita tapahtuu, mutta kukaan ei kohtaa ketään. Miksi? Minulle kirjasta jäi tyhjä, kylmä ja innoton vaikutelma.
Pitkä valotusaika sen sijaan on toisenlainen: oululainen. Kirjan kansikuvakin on tuttu, ja murre on aitoa. Kirjassa kuvataan mielenkiintoisesti valokuvaamista ennen digiaikaa. Puhutaan filmirullista, pimiöistä ja kehitteistä. Kemikaalien hajun suorastaan tuntee. Mieleen tulee legendaarinen oululainen Koiviston kuvaamo Asemakadulla, lähellä Isokadun risteystä. Siellä mekin kävimme väkisin irvistelemässä 1980-luvun loppupuolella. - "Älä pakota kettään hymmyilemmään, täti jatkoi. -Irvistelevät muuten, ei ne silimiin saa sitä nousemaan. Mutta jos ne hymmyilee, niin sano, että näyttää kivalta..."
Meistäkin löytyi ammattikuvaajan silmin jotain kivan näköistä, vaikka vuosikymmenten jälkeen sekin näyttää vain naiiviudelta ja hömelyydeltä.
Vanhatalon kirjassa on mukavaa vanhan ajan tunnelmaa: eletään markka-aikaa, ja pankissa on pankkineiti, joka kirjaa saldon pankkikirjaan. Henkilöissä on syvyyttä. Verhoamalla paljastetaan salaisuuksiakin.
Moni asia on tavallisesti ja siksi hyvin. Alussa räjähdystä suunnitellaan, mutta ei toteuteta. Räjähdys on lopussa. Tuli polttaa paperia ja toppatakkia, selkää, eikä sen jälkeen mikään tavallinen enää ole mahdollista. Mikään ei ole enää hyvin. Etääntyminen kaikkein läheisimmistä on tosiasia, jota ei voi enää korjata mitenkään. Tämän kirjan ihmiset pystyin kohtaamaan, ja he elävät edelleen. Kiitos tästä kirjasta!
Vanhatalo-projekti jatkuu, kunhan saan luetuksi odottavat kirjat Korvaamaton ja Veera Vaahteran (eli Pauliina Vanhatalon kaksoispersoonan) Kevyesti kipsissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti