Tartuin Jussi Valtosen Siipien kantamat -kirjaan uteliaana, kun olin lukenut He eivät tiedä mitä tekevät. Kirjaa mainostettiin Finlandia-voittajan arvostelumenestyksenä.
"Syksyllä kouluun tulee uusi oppilas, Marianne, johon äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Juhani kiinnittää heti huomiota. 'Tämän henkilön kanssa haluan olla samaa mieltä, silloinkin kun olen eri mieltä.'"
Alkuasetelma toi mieleeni Riikka Pulkkisen Rajan, joka aiheensa ja teinityttömäisen kirjoitustapansa vuoksi jäi minulta kesken.
Ennakkoasenteeni oli: Taas tätä! - Onneksi kuitenkin luin Siipien kantamat loppuun, sillä siinä, missä Pulkkinen kompuroi, Valtonen puolestaan kasvaa sekä kerronnassa että tarinan syvyydessä. Kyseessä ei olekaan pelkkä epäsovinnaisen rakkaussuhteen tirkistely, vaan kokonainen elämä -tai oikeammin: kokonaiset elämät hapuiluineen, kipuiluineen, luuloineen, odotuksineen, tulkintoineen, väärine ihmisineen...ja lopulta uskallus heittäytyä ja antaa siipien kantaa.
Valtonen tarjoaa hiotun ja harkitun lukukokemuksen, joka muistuttaa teemaltaan myös Timo K. Mukan Kyyhkyä ja unikkoa. Se onkin yksi kauneimmista rakkaustarinoista, jonka olen koskaan lukenut, tosin kauan sitten. Valtosen kirjan jälkeen voisin lukea Kyyhkyn ja unikon uudelleen. Olen lukenut Mukan koko tuotannon - muistaakseni noin 30 vuotta sitten. Olisi aika päivittää tämäkin tiedosto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti