Herkkä ja vahva esikoinen - Finlandia-palkintoainesta?

Minna Rytisalon Lempi on nopeasti luettava kirja, mutta se ei johdu kirjan ohuudesta tai kepeydestä, vaan ihanan kauniista ja selkeästä kielestä. Kielen ilmaisuvoima elää sanoissa ja sanojen väleissä. Yksittäinen tarkoin valittu sana saa merkityksensä ehkä hieman kauempana, kun sana on ensin jäänyt vaivaamaan lukijaa. Sanomatta jättäminen on myös tärkeää. Kirjassa ei kuitenkaan ole mitään tekotaiteellisuutta tai pakottamista, eikä kirjoittaja pöyhkeile lukijan kustannuksella. Minna Rytisalo on kielen ja kirjoittamisen ammattilainen, ja sen kyllä huomaa!

Lempi kuvaa kokonaisuuden kolmesta näkökulmasta, kolmen kertojan voimin, ja näkökulmat on lukijaystävällisesti otsikoitu - toisin kuin esimerkiksi Juha Itkosen kirjassa Anna minun rakastaa enemmän tai Ajo. Näkökulma vaihtuu, ja samalla kirjoittamisen kieli vaihtuu, kertojan persoonan ja tunnetilan mukaan. Ensin on Viljamin näkökulma, sitten Ellin ja viimeisenä Siskon. Lempi on kertomisen kohde.

Lempi on sotakirja. Se on kirja aseveljistä ja vihollisista. Se on kirja partisaanien hyökkäyksestä, rikkinäisistä perheistä ja rikkinäisistä ihmisistä. Se on kirja rakkaudesta ja kaksosten välisestä lujasta yhteenkuuluvuuden tunteesta, joka kestää kuoleman rajankin yli. Vaikka kaksostytöt ajautuvat erilleen, yhteys säilyy - niin kauan kuin sitä tarvitaan. Kirja kuvaa myös sitä, mitä osattomuus, kateus, katkeruus ja viha voivat saada aikaan: pahaa jälkeä.

Lempi oli minulle todella vaikuttava lukukokemus, ja suosittelen kirjaa varauksetta. Kirja osoittaa suomen kielen ilmaisuvoimaisuuden ja kauneuden, vaikka aihe on vakava, ja elämä toisinaan likaista ja rumaa. Minna Rytisalon esikoiskirja on mielestäni selvästi Finlandia-palkinnon arvoinen.