Päivi Alasalmi: Onnellisia ihmisiä ja Ei jälkeäkään - Lukuprojektini tämänhetkinen päätös

 

Onnellisia ihmisiä on Päivi Alasalmen kolmas romaani vuodelta 1992. Kiiltokuva keikahtaa irvikuvaksi. Takakansitekstin mukaan "Marianne ja Jali asuvat tiilitalossa maaseutukaupungissa, heillä on kaksi pientä lasta ja hyvä toimeentulo. Ritva on lähikaupungin taidemuseossa töissä. Hänen, Jalin ja Mariannen kohtalot liittyvät toisiinsa omituisella, sattumanvaraisella ja järkyttävällä tavalla."

Tämä kuvio, jossa asiat keikautetaan päälaelleen, toistuu myöhemmin muissakin Alasalmen teoksissa kehittyen jopa tunnusomaiseksi tyylipiirteeksi,  Se, mikä ei näy, on kiinnostavampaa kuin se, mikä näkyy.  Museovahti on päällisin puolin mitäänsanomaton laiha blondi, mutta hänelläkin on oma tarinansa, joka on johtanut nykyiseen tilanteeseen: pelkoon, epäilyyn, eristäytymiseen, harhoihin, pillereihin, ja kertakaikkisen outoon käytökseen. Hänen sisäinen maailmansa saa yhä makaabereimpia ilmenemismuotoja. 

Marianne joutuu kohtaamaan kovia asioita: miehensä katoamisen, poliisitutkimuksen, tirkistelijän hiippailun talon lähettyvillä, omituisen puhelinhäirikön, koiran päälle ajamisen ja sen omistajan väkivaltaisen raivon. Itsepuolustuksena Marianne joutuu ampumaan. Kaikesta on vain selvittävä. Loppu on yllättävä. Onko niin, että kulissit on kuitenkin pidettävä pystyssä?

Onnellisia ihmisiä sisältää mielenkiintoista ajankuvaa: on lankapuhelimet, puhelinpöydät, puhelinluettelot ja hyvätuloisilla jopa kaksi NMT:tä, molemmissa autoissa. Lisäksi painetussa kirjassa näkyy myös historiallinen kädenjälki, mikä on viehättävää. Sivut ovat kellastuneet ajan ja monien lukijoiden käsissä. Kirjaston kirja on ostettu oululaisesta Pohjalainen Oy:n kirjakaupasta. Se on maksanut 139 markkaa. Tällaisia tietoja ei äänikirjoista saa.

Viimeisenä projektihaasteenani kuuntelin Alasalmen dekkarin Ei jälkeäkään, joka on alun perin ilmestynyt Storytelin äänikirjana 2020. Lukijana on Sanna Majuri. Nyt sen saattoi kuunnella BookBeatistakin. (Kuva on anteeksiantamattoman kehnolaatuinen, kun tekniikan ihmelapsena otin vain kuvan BookBeatin sivulta.)

Ei jälkeäkään on tyylipuhdas chriestiemäinen suljetun paikan dekkari, jonka tapahtumapaikkana on Suomen Lapissa oleva tunturihotelli. Tämä oli kiva ja viihdyttävä kuuntelukokemus ja mukava päätös tähänastiselle projektilleni.

Olen nyt kahlannut kirjailijan laajan proosatuotannon ainakin 98%: sesti läpi. Olipas se intensiivinen ja mielenkiintoinen projekti!😀 Kiitos kirjoista @Päivi Alasalmi!

Postauksen lopussa on lista, johon olen osoittanut vahventamalla lukemani teokset. Näytelmiä ja jatkokertomuksia en ole lukenut. (Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Etusivu )

Blogistani postaukset löytyvät tästä linkistä päivämäärän mukaan lajiteltuna:

 https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi&max-results=20&by-date=true

Projektissani jäi muutama Alasalmen teos lukematta. Novellikokoelma Suden hetki jäi kesken, koska sen henkilöt herättivät minussa niin ärsyyntyneitä tunteita, että en halunnut olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ellei ole pakko. Samalla tavalla ja samasta syystä kävi myös Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalon porukan kanssa. Kesken sekin jäi. Sudenraudat jäi kesken, koska kirja herätti minussa liian voimakkaita mielikuvia, jotka tulivat uniin. Nämä ovat lukijan ongelma, ei kirjojen.

********************************************************************************

Romaanit

·         Saana  Gummerus, 1988. 

·         Lopettajat  Gummerus, 1990.

·         Onnellisia ihmisiä Gummerus, 1992. 

·  Vainola Gummerus, 1996. 

·         Metsäläiset Gummerus, 2000. 

·         Ystävä sä naisien Gummerus, 2002. 

·         Tuo tumma nainen Gummerus, 2006.

·         Valkoinen nainen Gummerus, 2008.

·         Joenjoen laulu Gummerus, 2013. 

·         Pajulinnun huuto Gummerus, 2015. 

·         Siipirikon kuiskaus Gummerus, 2017. 

·         Riivatut Gummerus, 2018. 

·         Alamaailman kuningatar Storytel, 2019 äänikirja, painettu 2022

·         Häkkilinnut Storytel, 2020. Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Kyy povellani Storytel, 2021. Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Myrkynkylväjä Storytel , 20222  Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Sudenraudat Gummerus, 2021.   

Novellikokoelmat

·         Suden hetki Gummerus, 1995. 

·         Koirapäinen pyöveli Gummerus, 2010. 

Satukirjat

·         Turhamainen aasi Gummerus, 2009.

·         Sinnikäs meripoika Kuvitus: Riikka Jäntti. Gummerus, 2011. 

·         Kultainen kissanpentu Kuvitus: Riikka Jäntti. Gummerus, 2013.

·         Unten puutarha ja muita satuja Tammi, 2018.

·         Sirkus kummajuna Kvaliti, 2022

Muut

·         Matkalla paratiisiin. Matkakertomus. Gummerus, 1999.

·         Loistava yksinhuoltajuus. Tietokirja. Gummerus, 2011. 

·         Taivaan tulet. Punainen kukko. Romaanisovitus tv-sarjan käsikirjoituksesta.

Päivi Alasalmi: Lopettajat

Alasalmi-projektini jatkuu. Nyt oli vuorossa Päivi Alasalmen Lopettajat vuodelta 1990. Se on toinen kirja esikoisromaani Saanan jälkeen.

"Kun Karita ja Sami kiertelevät pikkukaupunkinsa kaduilla, heidän eteensä ei tulla. Kumpikaan ei ole tottunut siirtymään sivulliseksi eikä antamaan periksi edes toisilleen. Väkivalta on heidän valtaansa...

...Kirjan päähenkilöillä voisi olla elämä edessään, mutta kummallakaan ei ole." (Takakansitekstiä)

Tarinan keskushenkilö on Karita, kieroon kasvanut kovanaama. Koulu ei kiinnostanut, työt eivät alkaneet sujua, mutta ryyppääminen ja tappeleminen sujuvat oikein hyvin. Hänen ystävänsä Annika pyörii mukana, ja kolmanneksi liimautuu Sami. Kohta Samin ja Karitan välille muodostuu omituinen väkivaltainen rakkaus- ja riippuvuussuhde.

Tarinaa kerrotaan Karitan, hänen äitinsä Eerikan, Annikan ja Samin näkökulmasta. Aluksi piti hieman miettiä, kuka kertojista on äänessä, mutta kun heidät oppi tuntemaan, näkökulman vaihtaminen alkoi sujua. Kokonaiskuva alkoi vähitellen muodostua.

Karitan äidillä on lapsia usealle miehelle, eivätkä äidin ja tyttären välit ole ongelmattomat. Alkoholi on mukana kuvioissa. Kun Karitan äidin ikä (38 vuotta) mainittiin, koko tarina sai uudet mittasuhteet. Äiti oli ollut hyvin nuori, kun Karita syntyi, ehkä 19-vuotias, kuten Karita tarinan kerrontahetkellä. 

Annika ja Karita ovat tunteneet toisensa 4-vuotiaasta asti, n 15 vuotta. Annikalla on ehyt koti ja huolehtiva äiti. Kaveruus alkoi, kun he asuivat samoissa tornitaloissa ja tutustuivat pihalla. Samin kotioloista ei puhuta, mutta koulussa olleisiin vaikeuksiin viitattiin hienovaraisesti. Kravattikaula ja hameen nykijä olivat olleet sietämättömiä. Ilmeisesti Sami oli kohdannut koulussa vaikeuksia ja ymmärtämätöntä kohtelua.  Johtuiko koulusta vai mistä, että "sillä on surumieliset silmät. Se on kai jotenkin muserrettu?" 

Tuli mieleen, että sekä Karita että Sami olivat koulumaailman pudokkaita, joiden todelliset ongelmat olivat jääneet näkemättä haastavan käytöksen vuoksi. Nykyajan koululaisten turvaverkkoa heillä ei mahtanut olla: ei KiVa-kouluja, kuraattoreita, koulupsykologeja, tunnetaitokasvatusta, hyvinvointitunteja, koulunkäynninohjaajia, kouluvalmentajia, ei erityisopetuksen kolmiportaista tukea. Ehkä kiltti, mutta impulssiherkkä eläintenystäväpoika ja mahdollisesti bipolaarinen tyttö vain ajautuivat vääriin porukoihin ja oppivat selviytymään ilman aikuisten tukea. 

Ehkä myös Eerika-äiti olisi tarvinnut yhteiskunnan tukiverkkoa: sosiaalityöntekijöitä, diakonia-apua, SPR:n ruoka- tai ystäväpalvelua. Ilman tukea hänkin jäi selviytymään yksin. Kun Eerika oli 19, tytär syntyi, ja kun tytär oli 19, kesän tapahtumat alkoivat vyöryä päätepisteeseensä, josta paluuta ei enää ollut.

Huh, huh, mikä tarina nuorelta kirjoittajalta!

 

Päivi Alasalmi: Sirkus Kummajuna. Kuvitus Sofia Mikkola

Olen aikaisemmissa postauksissa kertonut, että minulla on projektina lukea Päivi Alasalmen tuotanto läpi. Se on vain päähänpälähdys, mutta jos jostakin innostun, en helposti anna periksi. Olen edennyt projektissani hyvin ja huomannut, että Alasalmi on monipuolinen, taitava ja tuottelias kirjailija.  Kun sain ahmaistuksi tähän mennessä ilmestyneet osat Hallavainen-dekkarisarjasta Storytelissa, on nyt aika palata painettujen kirjojen pariin. 

Ihan uutta tuotantoa edustaa satukirja Sirkus Kummajuna (2022), jonka on taidokkaasti kuvittanut Sofia Mikkola. Takakannen tekstissä satukokoelmaa kuvataan näin:

"Hyppää kyytiin! Sirkus Kummajuna kiidättää sinut keskelle mielikuvituksellista seikkailua satujen mystiseen maailmaan! Matkaseuraksesi saat joukon erityislaatuisia kykyjä, jotka Sirkus Kummajuna on napannut mukaansa. Avaa kirja ja ota selvää, minne juna sinut kuljettaa...

Päivi Alasalmi kutoo hienostuneen omaperäisen kokonaisuuden kolmestatoista tarinasta, jotka hän sovittaa yhteen mielikuvitusta ruokkivaksi satukudelmaksi." 

Onpa tämä ihana kirja! Tarinat ovat positiivisia ja kannustavat lempeästi itsensä ja toisten hyväksymiseen. Sirkus Kummajunassa työskentelee erilaisia ihmisiä, jotka voivat poiketa muista ihmisistä, mutta mistään friikkisirkuksen tyylisestä kauhistelusta ei ole kyse: 

"He ovat erityisiä ihmisiä, kuten Tekin. He eivät ole aivan samanlaisia kuin ihmiset yleensä, eikä heidän tarvitse ollakaan. Kaikilla on lupa olla juuri sellainen kuin on, ja olla sellaisenaan yhtä arvokas kuin muut."

Kun juna törmää kovassa vauhdissa raideongelmaan, juna putoaa sillalta. Kaikkien erityiskyvyille on käyttöä, ja ihmis- ja eläinuhreilta vältytään. 

Sofia Mikkolan kuvat ovat upeita. Ne ovat realistisen satumaisia, ja värien käyttö on vertaansa vailla. 

Jokaisen sadun kansilehti on myös silmiä hivelevän kaunis: taustat ovat yksivärisiä, ja jokainen sadun nimi on kultaisen kehyksen ja ornamenttien ympäröimä. Painojälki on todella hyvä.

Sirkus Kummajunan on kustantanut minulle ennestään tuntematon  Kvaliti.

"Kvaliti Oy on erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuteen panostava kirjakustantamo. Julkaisemme noin 40 teosta vuodessa, sillä kirjojen laatu on meille tärkeämpää kuin määrä. (https://www.kvaliti.com . Luettu 10.10.2022)

Toivon, että monet perheet, kirjastot, koulukirjastot ja päiväkodit löytävät tämän kirjan. Se sopii hyvin ääneen luettavaksi, mutta myös itse lukeville lapsille, koska sadut eivät ole kovin pitkiä, ja niiden kieli on selkeää.

Sain Sirkus Kummajunan kirjailijan pyynnöstä kustantajalta. Kiitos @Päivi Alasalmi ja @Kvaliti. 

 

Päivi Alasalmi: Myrkynkylväjä

Ahmaisin Päivi Alasalmen Hallavainen-sarjan. Myrkynkylväjä on sarjan 4. osa, ja se on ilmestynyt Storytel Original -sarjassa. Vain ensimmäinen osa, Alamaailman kuningatar, on ilmestynyt painettuna. Viidettä osaa täytyy odotella hieman, kai ensi kevääseen asti.

Vuosi on kulunut.  Hallavainen, Sirkiä ja Pimitsalmi ovat nousseet arvojärjestyksessä vanhemmiksi (rikos)konstaapeleiksi. Vanhempi konstaapeli on Suomen poliisin miehistönvirka. Tarkistin poliisien arvojärjestyksen Wikipediasta. Nuorempi konstaapeli on Suomen poliisissa alin poliisivirka. Se on varattu poliisin perustutkintoa vielä suorittamattomille harjoittelijoille (https://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhempi_konstaapeli.Luettu 6.10.2022) 

 - Ahaa! Kun aikaisemmin oletin Hallavaisen olevan vanhempi, tässä voikin olla selitys hänen nuoreen ikäänsä. Myös Sirkiä on nuori, vasta 25-vuotias. Heidän kollegakseen tulee Luca Stolt, jota kuvaillaan mieskarkiksi ennen kaikkea ulkonäkönsä, fiksujen käytöstapojensa ja laajan kielitaitonsa vuoksi. Eikä hänkään mikään tyhjäpää ole. Poliisikokemusta 24-vuotiaalla nuorukaisella ei vielä ole kovin paljon, mutta kyllä hänkin jo näyttää, mihin pystyy.

Myrkynkylväjässä on useita rikoksia: On marihuanan kasvatusta ja myyntiä, menneisyydessä tapahtunut 12-vuotiaan tytön sieppaus ja julma, pitkäkestoinen vangitseminen latoon sekä toistuvat raiskaukset. On myös alamaailman tyyppien keskinäinen puukotusjupakka, naisen huumaaminen ja raiskaaminen kesken hoitotoimenpiteen. Lisäksi on vielä mukavassa naapurustossa tapahtuva naisen yhtäkkinen katoaminen ja julma murha. Lisäksi kaksoissiskosten tarina jatkuu, ja Karla liikkuu yhä lähempänä Anua ja Anun läheisiä. Karlan päämääränä on ottaa Anulta kaikki, minkä katsoo itselleen kuuluvan. Anun hengellä ei ole merkitystä, eikä Karla kaihda keinoja. Naapuruston katoamistapaus ja murha sekä Karlan uhka Anua kohtaan ovat keskeisimmät seurattavat juonenkäänteet.

Anu on jälleen naiivi ja yrittää tutustua hiljaiseen musliminaiseen, joka ilmestyy leikkipuistoon perinteiseen kaapuun ja kasvohuntuun pukeutuneena. Anun mielestä ulkomaalaisten kotouttaminen Suomeen on tärkeää, ja ties vaikka naisella olisi kotona väkivaltainen ja rajoittava aviomies. Naiselle on annettava tietoa Suomen laista ja naisten turvakodeista ja jaettava esitteitä. Anu yrittää olla ystävällinen. Vaikka hän ajattelee: "Jännä, kun arabinaisella on siniset silmät", hän ei tajua, kuka nainen on, ennen kuin on liian myöhäistä.

Hammaskeiju on kiltti ja sympaattinen, vaikkakin hamppari. Elämä ei ole kohdellut häntä nätisti. Hänet kuvataan inhimillisenä, ja kun hän joutuu onnettomuuteen, toivoin todellakin, että hän selviäisi. Uusia laitapuolen kulkijoita tule esille: Aasinkallo, Räähkä ja Tylli. Nauroin heidän nimilleen ja persoonilleen. Toisaalta myös säälin. Tässä on juurikin Alasalmen vahvuus: Hän kuvaa hampparin ja roistonkin ihmisenä, jolla on ihmisarvo ja ainutlaatuinen elämä. Hamppari on tullut hamppariksi ja roisto roistoksi jostakin syystä. Ei elämä kohtele kaikkia hellävaroen.

Tällä kertaa olin aavistuksineni oikeassa pihanaapuruston tapauksessa. Jäin kuitenkin ihmettelemään latotytön kostoa. On ymmärrettävää, että kovia kokenut voi haluta kostaa, mutta kun selvisi, kuka latotyttö on, hänen toimintaansa ei mielestäni voinut ajatella kostoksi.

Aluksi luulin, että latotyttö olisi ollut Karla, jolloin kosto kaikille hyväosaisille olisi sopinut henkilön tähänastiseen toimintaan. Kostoajatus ei mielestäni mitenkään sopinut henkilöön, josta puhuttiin. Oliko tässä jokin keskeneräinen ajatus tai ajatuskuvion yhtäkkinen muutos kiireessä? Lisäksi ajattelin, että hänen tekonsa johtivat hänen murhaamiseen. En ymmärtänyt, mitä hänen "myrkynkylväjäpuheensa" olivat olleet. Mainittiinko niistä mitään? En ymmärtänyt, miksi hänen suunsa piti vielä julmasti sulkea. 

Lievästä kritiikistä huolimatta odotan Karlan ja Anun tarinan jatkoa, koska Karlan toiminnan älykkyys ja määrätietoisuus sekä Anun hyväuskoisuus on koukuttavaa seurattavaa, ja juoni on tältä osin hyvin rakennettu.

Linkistä avautuu sarjan muiden osien  (Alamaailman kuningatar, Häkkilinnut ja Kyy povellani) postaukset blogissani hakusanalla Hallavainen. (Ystävä sä naisien avautuu samassa haussa, mutta se ei ole Hallavainen-sarjaa.)

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Hallavainen

Jos googlettaa vain kirjan nimellä, löytyy tieto, että myös Heikki Kaarasella on Myrkynkylväjä-niminen romani. En tosin tunne kirjailijaa enkä hänen kirjaansa.

Kuvan osoite: 

https://www.storytel.com/fi/fi/books/hallavainen-4-myrkynkylv%C3%A4j%C3%A4-1832551

Päivi Alasalmi: Kyy povellani

                                                       

Päivi Alasalmen Kyy povellani on kolmas osa Hallavainen-dekkarisarjasta. Älykäs, kova  ja häikäilemätön Karla Kuusivaara pääsee pakenemaan vankilasta, ja kaksoissisar Anu Murtovuo on jälleen vaarassa. Vaara on lähempänä kuin Anu osaa kuvitellakaan. Myös Anun kasvattivanhemmat oppivat tuntemaan Karlan, ja seuraukset vaativat pitkää sairaalahoitoa.

Rikoskonstaapeli Hallavainen ja nuorempi konstaapeli Sirkiä tutkivat tällä kertaa Karlan vankilapaon lisäksi junan alle jääneen naisen tapausta. Onko kyse onnettomuudesta, itsemurhasta vai murhasta? Onko kotoa löytynyt lappunen itsemurhaviesti vai tavallinen pöydälle jätettävä muistutus puolisolle? Mitkä oikein ovat naapuripariskuntien suhdekuviot ja kenen Timi-vauva on? Tarina kulkee vauhdikkaasti,  ja tapahtumia riittää. Karlan ja Anun biologinen isäkin löytyy.  Samalla seurataan Hallavaisen ja Anun suhteen kehittymistä, toisinaan hyvinkin romanttisesti.

Kun Anu matkustaa Ouluun kasvattivanhempiaan tapaamaan, tuttuja Oulun paikkoja mainitaan ja Oulun murre on kivasti ja aidosti läsnä, kuten Nelivitosen baarimikon komentaessa asiakkaita:

"Alkakaappa kalappimaan kotiin tappelemaan! Tänne tullee ihmiset pitämään hauskaa eikä kattomaan teiän perheriitoja!"

Entinen asuinseutu on mukana Alasalmen teksteissä säännöllisesti. Oulu on käännekohta myös Anun toiminnan kannalta. Tähän asti Anu on ollut kiltti ja naiivi, miellyttämään pyrkivä ja melko lammasmainen. Kun uhka tulee tarpeeksi lähelle, Anusta nousee esille uusi puoli ja hän puolustautuu raivokkaasti. Monivuotinen pesäpallotausta auttaa asiassa, ja onneksi kotona on kaikki tavarat samoilla paikoilla kuin ennenkin; pesäpallomailakin edelleen eteisen kaapissa. Kirjan loppu on onnellinen, mutta koska tarina on kesken ja Karla vapaana, on odotettavissa, ettei onni kovin kauaa kestä.

Aikaisemmin hämmennyin, kun Hallavaisen ikä ei vastannut omaa mielikuvaani. Nyt jouduin pakittamaan myös hänen hiustensa väristä. Sekään ei vastannut mielikuvaani. Nyt jäljellä ovat kuitenkin faktat: 192 cm ja lihaksikas vartalo, eikä pääkään ihan tyhjä ole. Ihan hyvät raamit sankarihahmolle siis.

Linkeistä pääsee lukemaan sarjan aikaisempien osien blogipostaukseni:

Alamaailman kuningatar: https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2022/07/paivi-alasalmi-alamaailman-kuningatar.html

Häkkilinnut: https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=H%C3%A4kkilinnut

Kuvan osoite: https://www.storytel.com/fi/fi/books/hallavainen-3-kyy-povellani-1365192 (Luettu 3.10.2022)

Päivi Alasalmi: Häkkilinnut

Päivi Alasalmen Häkkilinnut on itsenäinen jatko-osa Alamaailman kuningattarelle. Hallavainen- dekkarisarja sisältää neljä teosta, ja viideskin on tulossa. Julkaisutahti on ollut nopea. Tähän mennessä vain Alamaailman kuningatar on ilmestynyt painettuna. Muut osat ovat luettavissa ja kuunneltavissa vain Storytelissa, koska ne ovat ilmestyneet Storytel Original -sarjassa.

Hallavainen-sarjan osat ovat:

Alamaailman kuningatar (2019, painettuna 2022)

Häkkilinnut (2020)

Kyy povellani (2021)

Myrkynkylväjä (2022)

Sarja on koukuttava. Toisistaan pitkään tietämättöminä eläneet identtiset kaksoissiskot kohtaavat. Kiltillä Anulla on jotain, jonka rikollinen Karla haluaa. Karla on valmis vaikka tappamaan saadakseen haluamansa. Lisäväriä juonen käänteisiin tuo rikoskonstaapeli Hallavaisen ja Anun suhteen kehittyminen, mikä tarjoaa mielenkiintoista seurattavaa niille, jotka lukevat mielellään myös poliisien yksityiselämästä. Häkkilinnussa selvitellään raakaa silpomismurhaa, jolla voi olla yhteyttä myös Anuun ja Karlaan.

Henkilöhahmot on hyvin kirjoitettuja. Ne ovat moniulotteisia ja uskottavia. Poliiseissa on erottuvia persoonallisuuksia, samoin kuin rikollisissa ja laitapuolen kulkijoissakin. Hammaskeiju, Painajainen ja Kurikka ovat rikollisten lempinimiä, jotka kuvastavat heidän persoonallisuuttaan. Kurikka on eteläpohjalainen häjytyyppi, joka tuo mieleen Samuli Edelmannin roolihahmon (Jussi Murikka) elokuvassa Häjyt vuodelta 1999. Hän on rikollinen, mutta samalla jotenkin sydämeen käypä ja rakastettava. Hänellä on suoraviivainen periaate ikävien ihmisten varalta: "Jos ei tykätä, niin tapetahan." 

Anu Murtovuon henkilöhahmo ei kuitenkaan ole kovin moniulotteinen. Anu on koko ajan pohjattoman naiivi ja hyväuskoinen, mutta sellaisena toimii hyvin Karlan vastaparina ja siten tärkeänä osana juonenkuljetusta. Alasalmelle tyypilliseen tapaan tämänkin kirjan juonikuviot tarjoilevat mojovia yllätyksiä. Pidän siitä.

Alasalmi on taitava ja oivaltava kielenkäyttäjä. Tämä tulee esille esimerkiksi vankilassa olevan Karlan ajatuspuheessa: "Ei lusijaneitoja kuskattu magneettikuvaan pikkuvaivojen vuoksi." Lisäksi Alasalmi  käyttää tehokkaana tyylikeinona Oulun murretta. Anun ja Alasalmen itsensä kotipaikkakunta näkyy myös muussa tuotannossa. Tahallista kielihuumoria on näkyvissä poliisien Tammi ja Kuusi nimeämisessä.

Koska vastikään luin Alasalmen Valkoinen nainen -kirjan, huomasin, että siinäkin mielisairaalan lääkäri on nimeltään Hannu, kuten Häkkilinnuissakin. Onkohan tämä sattumaa, vai olisiko lääkäri Hannuilla todellinen Hannu-niminen mielisairaalan lääkäriesikuva?

Ainoa asia, joka minua vaivaa, on että Alamaailman kuningattaressa mielsin Hallavaisen melko paljon vanhemmaksi. Kun hänen ikänsä mainittiin, se toi minulle uskottavuusongelman. Koska omat lapseni ovat lähes Hallavaisen ikäisiä, minusta alkoi tuntua vaikealta ajatella heidän ikäisiään tekemässä Hallavaisen tekoja ja ajattelemassa Hallavaisen ajatuksia. Hallavaisen keikka öljytankkerin turvamiehenä on vauhdikas ja toiminnallinen tarina tarinan sisällä. Se on kirjoitettu hyvin, mutta tässäkin episodissa mielikuvani ikäristiriita häiritsi minua. 

Liityin Storyteliin Alasalmen dekkarisarjan vuoksi. Aion lukea kiireen vilkkaa kaikki loputkin Hallavaiset E-kirjana.  Kun saan ne luettua, palaan vielä vähäksi aikaa Alasalmen vanhemman tuotannon pariin. Kirjapinossa odottelevat Onnellisia ihmisiä ja Lopettajat. Pinossa on myös uusin satukirja Sirkus Kummajuna.  Sitten alkaakin tuotantoon tutustumisprojektini olla loppupuolella - ainakin toistaiseksi. 

Alla olevasta linkistä voi lukea postaukseni Alamaailman kuningattaresta:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Alamaailman+kuningatar

Kuvan osoite:

https://www.storytel.com/fi/fi/books/hallavainen-2-h%C3%A4kkilinnut-1033792 (Luettu 28.9.2022)

Päivi Alasalmi: Valkoinen nainen

Päivi Alasalmen kirjassa Valkoinen nainen (2008) suomalaiset Anita ja Kimmo sekä heidän kaksi lastaan asuvat onnellisina Afrikassa. Kimmo on kansallispuistossa vartijana ja suojelee eläimiä salametsästäjiltä. Anita pitää huolen lapsista. Talossa on vartijat, ja yöksi kalterein suljetut ovet. Kun Kimmo palaa työreissultaan kotiin, perhe elää harlequinimaisen täydellistä elämää. Juhlitaan sivistyneesti ystävien kanssa, retkeillään Afrikan upeissa maisemissa ja nähdään toinen toistaan vaikuttavampia eläimiä. 

Anitalla on menestyneen mallin menneisyys ja suuri rakkaustarina tanskalaisen Joakimin kanssa. He purjehtivat Havrefruella pitkin Välimerta Kreikkaan, Turkkiin ja kohti Afrikkaa. Tästä menneisyyden tarinasta ei kuitenkaan puhuta Kimmon kanssa. 

Yhtäkkiä Anita alkaa nähdä missä tahansa liikkuessaan valkoisia miehiä, jotka tuntuvat pitävän häntä silmällä. Hän törmää heihin koko ajan, eikä heidän tapaamisensa tunnu hyvältä. Päinvastoin. He ovat uhkaavia ja vaativat Anitaa kertomaan totuuden siitä, mitä on tapahtunut. Mitä salattavaa Anitalla on? Miksi hän ei suostu puhumaan uhkailijoistaan mitään edes Kimmolle? Kerran mukana on myös nainen, joka sanoo selvällä suomen kielellä: "Saat lapsesi takaisin vain menettämällä pojat." Onko Anitalla kolmaskin lapsi, josta Kimmo ei tiedä? Miksi asian esille tuleminen on niin vaarallista, että Anita vain vaikenee ja yrittää olla välittämättä.

Valkeisiin vaatteisiin pukeutuneiden valkoisten miesten ilmestyminen tyhjästä mitä omituisimmissa yhteyksissä niin, että kukaan muu ei heitä näe, saa lukijan miettimään, ovatko he todellisia ollenkaan vai peräti haamuja. Haamuajatus vahvistuu, kun eräänä juhlailtana kaikki seurueen jäsenet avautuvat ja kertovat teoista, joita ovat pakon edessä tehneet. Purjehtiessaan Joakim ja Anita olivat joutuneet kohtaaman merirosvot. Joakim ammuttiin ja Anita joutui kokemaan silmitöntä väkivaltaa. Yksi merirosvoista unohti konekiväärinsä vartioimatta, ja Anita sai sen käsiinsä. "Seuraavaksi Anitasta tuli siivoustyöntekijä."

Päivi Alasalmen Valkoinen nainen on kirja, jonka parissa ei tule aika pitkäksi. Enpä ole koskaan aiemmin tällaista tarinaa lukenut! Alasalmi kertoo tarinaa taiturimaisesti ja harhauttaa lukijaa taitavasti. Juuri, kun lukija alkaa päästä selville, mitä menneisyydessä on tapahtunut, kuvio muuttuukin yllättävästi. Lukija kulkee kuin labyrintissa tai naurutalon peilisalissa vääristävien peilien keskellä. Valittu reitti osoittautuu toistuvasti vääräksi. Täytyy valita toinen reitti päästäkseen ulos ja toinen selitys ymmärtääkseen, mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu nyt, missä ollaan ja ketä uskotaan. Jos tarina kerrottaisiin Kimmon näkökulmasta, se olisikin aivan toinen.  

Päivi Alasalmi: Ystävä sä naisien

 

Kirjailijoiden tuotantoon tutustuminen laajemmin on mukavan haastavaa ja mielenkiintoista. Aiempia projektejani ovat olleet mm. Joel Haahtelan tuotantoon tutustuminen ja Maritta Lintusen proosatuotannon lukeminen. Indrek Harglan Apteekkari Melchior - sarja on myös luettu. Mika Waltarin tuotanto on melko hyvin hallussa, mutta joidenkin historiallisten romaanien edessä jouduin tunnustamaan tappioni. Myöskään Leena Krohnin tuotannon edessä projektikuntoni ei aivan riittänyt, mutta onneksi kukaan ei pakota mihinkään, eikä lukeminen ole pakkosuorittamista.

Nyt on menossa Päivi Alasalmen tuotantoon tutustumisprojekti, ja se etenee hyvin. Pian olen maalissa, jonka maaliviiva tosin siirtyy aina, kun uutta ilmestyy. Uudesta tuotannosta odotan Hallavainen-sarjan jatko-osia painettuina versioina. Sarjan aloitti Alamaailman kuningatar. Tällä hetkellä jatko-osat ovat luettavissa vain E-kirjana ja kuunneltavissa äänikirjana, mutta ei valitettavasti siinä palvelussa, jota itse käytän. Odotan myös luettavaksi uusinta satukirjaa Sirkus Kummajunaa. 

Tällä kertaa oli vuorossa Alasalmen romaani Ystävä sä naisien vuodelta 2002. Kirjan nimi viittaa intertekstuaalisesti virteen 492 Ystävä sä lapsien. Säkeistön toinen säe "katso minuun pienehen"  toteutuu myös kirjan aiheessa.  Halu tulla nähdyksi ja hyväksytyksi on päähenkilölle elintärkeää, mutta tuhoisaa, jopa hengenvaarallista. Lapsenomainen ja kyseenalaistamaton turvautuminen toisiin ihmisiin on vaarallista. Koska omia rajoja ei ole, päähenkilö on helppo kohde hyväksikäyttäjille ja manipuloijille.

Kirja jakautuu kahteen osaan: Uskollinen ystävä ja Uskonnollinen ystävä. Molemmissa osissa on samoja piirteitä, mutta ensimmäinen osa on vasta lämmittelyä. Toisessa osassa päästään hyväksikäytön ja manipuloinnin ytimeen. 

Ensimmäisessä osassa kiltti ja hyväntahtoinen Armi toivoo itselleen sydänystävää, jonka kanssa voi jakaa kaiken ja pitää välillä myös hauskaa. Tällaisen hän luulee löytäneensä Raijasta, kunnes samaan työpaikkaan tuleekin valovoimainen Meija, joka saa kaikki paulohinsa. Kolmen naisen ystävyys ei onnistu, ja ala-astemainen kiusaaminen, ulkopuolelle jättäminen ja hylkääminen pääsevät valloilleen tuhoisin seurauksin. Pintataso on kepeä, mutta syvätasolla on vakavaa asiaa, kuten usein Alasalmen teoksissa. 

Toisessa osassa Armi vaihtaa työpaikkaa juuri tuon kiusaamisen vuoksi. Hän esittää palkkatoiveensa niin alhaisena, että varmasti tulee valituksi. Työpaikka on syrjäisessä Kosmisen Rakkauden Kurssikeskuksen keittolassa. Kurssikeskus on ilmoituksensa mukaan "perhekursseihin  erikoistunut, laajimmillaan kuudenkymmenen hengen ryhmä." Kepeältä tuntuva tarina muuttuu piinaavaksi jännitykseksi ja syviksi teemoiksi.

Pian Kosmisen Rakkauden Kurssikeskus osoittautuu kiihkomieliseksi uskonnolliseksi yhteisöksi, jota johtaa karismaattinen johtaja, jonka paluuta keskukseen odotetaan malttamattomasti. Millenium lähestyy, maailmanloppu lähestyy. Johtajan paluun myötä lahkon toimintatavat tulevat kunnolla näkyviksi. On yksi johtaja, jota palvotaan ja jonka sana on laki. Vastaväitteitä ei ole, vaikka rankaisutoimet voivat olla julmia ja kohdistua myös viattomiin lapsiin. Yhteisöstä ei lähdetä. Johtajan opetuksia ei kyseenalaisteta. Häntä rakastetaan. Johtaja on manipuloiva psykopaatti-narsisti, jota kukaan ei voi vastustaa, ei Armikaan, vaikka hänellä on aluksi ulkopuolisena tarkkailijana myös varoittava järjen ääni. Johtaja on jumalhahmo, jonka poikalasten nimetkin pönkittävät hänen kuviteltua jumaluuttaan.

Armin ajautuminen lahkon syövereihin on kuvattu mielenkiintoisesti niin, että samanaikaisesti järjen ääni varoittaa ja kehottaa heti lähtemään pois, mutta tunnetason kaipaus hyväksyntään ja rakkauteen on voimakkaampi, ja niin Armista tulee vaarallisen lahkon tahdoton lammas muiden lampaiden joukkoon.

Lahkon toiminta muistuttaa pelottavasti natsi-Saksan ja nykypäivän, lähialueenkin, diktatuureja siinä, että on "paljon ihmisiä, vähän mielipide-eroja, vain yksi johtaja". Korona nosti esille myös kiihkomielistä rokotevastaisuutta, johon kietoutuu salaliittoteorioita. On myös niitä, jotka selittävät luonnonkatastrofeja Ilmestyskirjan ennustuksilla. Kirjassa viitataan myös Guyanan viidakossa eläneeseen uskonnolliseen lahkoon, joka teki kammottavan, ja ilmeisesti hyvin harjoitellun joukkoitsemurhan 1970-luvulla. (Ks. lisätietoa alla olevasta linkistä.) Päivi Alasalmen Ystävä sä naisien on kirjoitettu 2002. Se sisältää edelleen ajankohtaisia teemoja.

Kirjan kannessa oleva taidekuva herätti ihmetystä, koska missään kansitekstissä ei mainittu taulun tekijää, eikä nimeä. Ihmettelin sitä. Jotenkin kuva näytti tutulta, mutta en tiennyt, kenen tekemä se on. Taidetta tuntevien ystävien avulla pääsin jäljille. Kyseessä on 1527 - 1593 eläneen Giuseppe Arcimboldon Vertumnus. Taiteilija kokosi maalauksensa vihanneksista ja esineistä. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Giuseppe_Arcimboldo. Luettu 3.9.2022)

Kuva sopii kirjan kansikuvaksi hyvin, sillä ruoalla on merkittävä rooli tarinassa. Varsinkin lahkon johtajan suhde ruokaan on arvostava, jopa mässäilevä. Lopulta kattilallinen kesäkeittoa on tapahtumien kulun kannalta ratkaisevassa asemassa.

Kirja alkaa lopusta, ja kun olin lukenut sen loppuun, oli luettava alku uudelleen, jotta ympyrä sulkeutuisi.

Kirjassa on runsaasti hienoja kielellisiä tehokeinoja. Lahkon johtajan saarnat ovat pelottavan tehokkaita. Saarnamiehen lasten nimillä on symbolinen tehtävä. Kirjan lopussa tehokeinona käytetään modusten vaihtelua. Konditionaalia käytetään, kun Armi vielä kuulee johtajan ohjailevan äänen päässään, on valmiina tottelemaan ääntä ja kuvittelemaan, mitä hänen elämässään tapahtuisi johtajan äänen ohjailemana. Viimeisillä riveillä konditionaali muuttuu kuitenkin tehokkaasti indikatiiviksi. Armin kannalta moduksen vaihtamisella on olennainen merkitys. Mielestäni se kuvaa palaamista nykyhetkeen, oman äänen ja rajojen löytämistä; maadoittumista ja toipumista.

Kaiken kaikkiaan Ystävä sä naisien oli minulle laajalti levittäytyvä ja monipuolisesti ajatuksia herättävä lukukokemus. 

Alla olevista linkeistä voi lukea hieman lisätietoa taiteilija Arcimboldosta ja erilaisista lahkoista sekä manipuloinnista:

• Lisätietoa Giuseppe Arcimboldosta: https://www.google.com/search?q=giuseppe+arcimboldo+taideteokset (Luettu 3.9.2022)

• Lisätietoa Kansan temppeli -lahkosta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansan_temppeli (Luettu 3.9.2022)

• Aiheeseen liittyvänä jotakuta voi kiinnostaa myös Ulla Appelsinin Lapsuus lahkon vankina: Leevi K. Laitisen tarina, josta voi lukea blogipostaukseni: https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Ulla+Appelsin

• Lisäksi voi lukea postaukseni Hannu Lauerman kirjasta Usko, toivo ja huijaus: rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin: https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2018/03/hannu-lauerma-usko-toivo-ja-huijaus.html

• Mielenkiintoinen on myös  Terho Miettisen ja Raija Pellin Harhaanjohtajat vahvassa uskossa:  https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2017/09/terho-miettinen-ja-raija-pelli.html

Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli

 

Päivi Alasalmen Koirapäinen pyöveli on vuonna 2010 ilmestynyt novellikokoelma, joka sisältää 20 eri vuosina kirjoitettua novellia. Lukiessani olin tunnistavinani, että tekstit ovat eriaikaisia, koska niiden tyyli on erilainen. Kirjan lopussa paljastui, että tekstit ovat vuosilta 1990 - 2010. Käsittääkseni niitä ei ole aiemmin julkaistu. 

Kommentoin novelleja lyhyesti.

Kuusi ensimmäistä novellia Suuri Otto, Me ja ne, Nyt! Aulin hurja luonto, Sata ja Ohi häpeäpaalun ovat ilmestyneet 1990-luvulla. Kolme ensimmäistä on rohkeita ja suorasukaisia, ehkä hieman esikoisromaani Saanan hengessä. Näistä nostan esille novellin Sata, joka antaa hieman perspektiiviä vanhainkodissa suunsa puhtaaksi puhuvan mummon elämään. 

Vihdoinkin "suuttuminen tuntui hänestä  hyvältä, huutaminen ja velli hoitajan rinnuksilla, hoitajan myrtynyt ilme ja vellitön ilta. Ne kaikki tuntuivat hänestä niin hyvältä, että hän nauroi nukkumaan mennessään itsensä melkein kuoliaaksi."

Vuosilta 2000 - 2008 ovat novellit Aktiivinen autoiluloma, Sudensulhanen, Ennen kuin lähdet, kerrotko nimesi, Roskapussia viemässä, Seitsemästoista askelma ja Tien päässä tyhjä talo. Näistä Sudensulhanen kertoo riemukkaan tarinan kahden erakon kohtaamisesta ja yhteiselämän aloittamisesta. Ennen kuin lähdet, kerrotko nimesi ja Roskapussia viemässä ovat surullisia tarinoita nuoren naisen mielen sulkeutumisesta ja isän syvästi haavoittavasta tavasta jättää perheensä roskapussin viennin yhteydessä. Seitsemästoista askelma voisi hyvin sopia myös nuorille lukijoille. Lopun yllätys on hieno. Tien päässä tyhjä talo tarjoaa myös yllätyksen. Alastomanakin ihminen voi olla voimakas, jos on tarpeeksi henkistä kanttia.

Vuodelta 2009 ovat novellit  Etupaino ja kokoelman niminovelli Koirapäinen pyöveli. Etupaino kertoo miehen pakkomielteisestä viehtymyksestä isoihin rintoihin, mutta myös syvästä itseymmärryksestä ja varhaisista muistikuvista. Koirapäinen pyöveli on kaikin puolin hieno novelli, ja se ansaitsikin tulla kokoelman niminovelliksi. Raju elämä saa uuden suunnan. Toiveikkuus jää. Lisäksi novelli kaivoi jostain kaukaisuudesta muistikuvan näkemistäni hassuista virkkaustöistä, joilla koristeltiin erilaisia pulloja ja tehtiin kirjahyllyn koristenukeille runsaita hameita. Novellin nimi on tehokas. Myös kannen kuva on onnistunut.

Vuoden 2010 tekstit Pokerinaamat, Näkymätön nainen, Vitsaus, Jätä se! Oma huone ja Jokioisten kesäleiri tarjoavat kokoelman hauskimmat kuvaukset naisen elämästä, parisuhteista ja niiden kiemuroista. Huumorin sävyttämät tarinat käsittelevät kuitenkin vakavia aiheita. Pidin näistä kovasti. Pokerinaamat on kirjoitettu suorasukaisella tyylillä.

Päivi Alasalmi: Riivatut

                                                         

                                    Kuvan osoite: https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512411290/riivatut/                                                 (Luettu 14.8.2022)

Päivi Alasalmen Riivatut ilmestyi 2018, ja E-kirjana 2022. Luin kirjan E-kirjana. 

Kirjan esittelytekstissä sanotaan: "Riivatut on tositapahtumista ja suomalaisesta kauhuperinteestä ammentava psykologinen kauhuromaani." Se juhlisti ilmestyessään Alasalmen 30-vuotista kirjailijanuraa. Alasalmi sai innoituksen romaaniinsa Ylöjärvellä vuonna 1885 ilmenneestä poltergeist-tapahtumasarjasta. (https://www.gummerus.fi/fi/ajankohtaista/uutinen .Luettu 14.8.2022)

Suhtauduin kirjaan ensin hieman varauksella, koska herkkänä ihmisenä vähän jännitti, pystynkö lukemaan kauhukirjaa. Pystyin hyvin, koska kirjan kauhu oli hallittua, ja se perustui kansanperinteeseen, kummitusjuttuihin, loitsuihin, taikoihin ja esimerkiksi kahden peilin avulla kynttilänvalossa ennustamiseen.

Monenlaista kummaa tapahtuu: Sunin kylälle ilmestyy kuin tyhjästä outoja kulkijoita, eikä kukaan tiedä, keitä he ovat ja millä asialla he liikkuvat. Mustiin pukeutuneiden miesten rattailla istuu myös kiiltäväkarvainen musta koira. Pian alkaa Lauhan torpassa tapahtua outoja: kuuluu raahaavia askelia, esineet liikkuvat itsekseen, ja kirveskin kumauttaa isäntää otsaan kenenkään siihen koskematta. Kaikkia outoja tapahtumia on todistamassa iso joukko kyläläisiä, joten tottahan ne ovat, kun itse omin silmin nähdään  ja omin korvin kuullaan. Ajateltiin, että joku talossa kuollut on tullut kostamaan tai itse piru on tapahtumien takana.

Kummittelua, loitsuja ja taikoja on melkoinen määrä. Tuntui, että kirjailija on oikein innostunut aiheesta. Ne tuntuivat jotenkin osoittelevan tarkoituksellisilta, ja minulla oli koko ajan ajatus siitä, että ne ovat vain osa koko tarinasta ja oikein odotin, koska ne alkavat kytkeytyä johonkin suurempaan kokonaisuuteen.

Kun siihen vaiheeseen päästiin, alkoikin yllättäviä tapahtumia ja niiden taustoja vyöryä esiin melkoisella voimalla. Enää ei välttämättä pysytäkään vain kauhuromaanin rajoissa, vaan genret alkavat iloisesti sekoittua. Mukaan tuli myös monenlaisia rikoksia: petos, murhia, raiskauksia, laittomia abortteja...Ja ihmiset, joita olin tottunut pitämään tietynlaisina, muuttuivatkin kokonaan toisenlaisiksi, ja muitakin yllätyksiä riitti, mm. se, että nuoren sanomalehtimies Hugon lemmenseikkailusta tulisikin pian hänen äitipuolensa, kun isä ilmoitti kosinta-aikeistaan.

Tapahtumat olivat tässä vaiheessa niin monimuotoisia, että mietin, itse piruko juonta korvaan kuiskutti, ja tiesikö kirjailija itsekään, miten tarinassa lopulta käy. Tästä puolesta pidin kovasti, ja nautin siitä, että nyt ollaan Alasalmen tyylin ytimessä. Kirjoittaminen tuntuu hauskalta ja rajoittamattomalta,  ja fiktion iloinen voima oikein myllertää ja heittelee lukijaa samalla vimmalla kuin tarinan kummitukset tai piru itse. Kirjan luettuani ajatukseni saivat vahvistusta lukemastani kirjailijan haastattelusta: 

”Kirjoitin Riivattuja kuin riivattu! ... Päähenkilöiden pelot ja intohimot syöksyivät alitajunnastani hirmuisella vauhdilla, enkä joutunut juurikaan ohjailemaan heitä. Lopputulos yllätti minutkin.” (https://www.gummerus.fi/fi/ajankohtaista/uutinen .Luettu 14.8.2022)

Riivatut tarjosi taas mielenkiintoisen lukukokemuksen ja näytön  Alasalmen monipuolisesta tuotannosta. Pidin siitä, että teoksessa näkyy kirjailijan innostus aiheeseen ja siitä, että fiktio sai vapaat kädet heitellä lukijaa minne sattuu. Ympyrä sulkeutuu -lopetus tuntui sopivan kirjaan hyvin. Mustat hahmot palasivat, koska se, mitä he olivat hakemassa, oli aika ottaa rattaille mukaan.

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen

                                               

Päivi Alasalmi -projektini jatkuu. Nyt luin kirjan  Tuo tumma nainen E-kirjana. Se on ilmestynyt vuonna 2020 ilmeisesti ensin Storytelissa. Nyt luin sen BookBeatista. Alkuperäisen kovakantisen kirjan ilmestymisvuosi on 2006. 

Aluksi luin taitavasti rakennettua idylliä: suurta rakkautta, onnea, upeaa taloa ja puutarhaa, pieteetillä tehtyä remonttia, alkuperäisen kaltaisia käsin maalattuja tapetteja, ihania kaakeliuuneja, kahta hyväkäytöksistä lasta ja kannustavaa ja keskustelevaa kasvatuskultturia, ystävällisyyttä naapureita kohtaan, säästäväisyyttä, mutta ei nuukailua, karttuvaa omaisuutta. Kaikki on valtavan hyvin, niin kuin joissakin some-päivityksissä tai esimerkiksi julkisuuden ihmisten pelkän positiivisen näkökulman sisältävissä elämäntarinoissa. Mikään ei voisi olla paremmin, kun Ohto tuo kotiin vielä miniäehdokkaan, Pauliinan, joka on sopii täydellisesti perheeseen. Kun Pauliina alkaa odottaa lasta, Helena ja Hannu pyytävät nuortaparia muuttamaan asumaan heidän kanssaan samaan taloon, jotta he voivat olla tukena arjessa.

Tällaisen idyllin luomisessa Alasalmi on taitava, mutta hänen tyyliään jo hieman tuntevana aloin kyllä jossain vaiheessa odottaa, milloin idylli alkaa romahtaa ja miten. Ja kyllähän se romahdus tulikin ja melkoisella rytinällä. Tarina alkaa saada trillerin ja jopa kauhukertomuksen piirteitä. 

Lukujen otsikot ovat mielenkiintoisia, mutta ne eivät paljasta sisällöstä mitään.

Helenan käsitys

Ohton totuus

Se mitä Pauliina olisi kertonut Ohtolle, jos olisi luottanut tähän oikeasti

Helena puhuu suunsa puhtaaksi

Ohton toinen totuus 

Pauliina ei pidä yhteyttä sukulaisiinsa, eikä lapsen ristiäisissäkään ole ketään heistä paikalla. Kysyttäessä asiasta Pauliina välttelee kysymystä ja sanoo, että Ohto, Helena, Hannu ja vauva ovat hänen perheensä, muista ei tarvitse välittää. Pikkuhiljaa Pauliinan oudot katoamiset alkavat saada selityksen, ja menneisyyden asiat alkavat vyöryä näkyville. Miksi tyttö, joka piti koulusta ja lukemisesta, lopettikin yhtäkkiä viittaamisen, läksyjen tekemisen ja opiskelun ja käy aikuisena peruskoululinjaa saadakseen päättötodistuksen? Mitä oikein tapahtui?

Helenan ja Hannun kannalta tapahtumat alkavat muuttua vaaralliseen suuntaan, kun Helena aivan kepeästi ottaa puheeksi Ohton ja Pauliinan kahden lapsen monikulttuurisen sukuperimän. Ei ollut mitään pahaa tarkoitusta; ihan vaan yhtenä puheenaiheena ja faktatasolla ottaa esille oma suomenruotsalainen taustansa, Hannun suomalaiset juuret, Pauliinan saamelaisäidin ja tummasilmäisen isän verenperintö. 

Pauliinan isän kansallisuuden selvittämiseksi tein mielestäni marplemaisen terävää salapoliisityötä isää koskevien tietojen yhdistämisessä ja seulomisessa: 

• Hän käyttäytyi omistavasti perhettään kohtaan. Hän oli juoppo ja väkivaltainen. Näitä piirteitä ei voi kuitenkaan suoraan liittää mihinkään kansallisuuteen. Voisiko kyse olla jostakin perinteisen uskonnollisen kasvatuksen saaneesta, mutta sittemmin maallistuneesta henkilöstä?

• Faktatasolla hänestä mainittiin tummasilmäisyys ja mattokaupalla oleilu miesporukassa. Voisiko tämä viitata Turkkiin? Ehkä Iraniin? Entäpä Marokkoon?

• Mainittiin myös, että hänen isänsä oli tullut Suomeen Neuvostoliitosta. No nyt meni vaikeaksi! Voisiko kyseessä olla juutalainen kauppiassuku? Ehkä, mutta ehkä mattokauppa liittyy olennaisemmin johonkin muuhun.

• Sovitin yhteen isästä kerrottuja asioita ja päättelin, että jospa Pauliinan isänisä olisikin Neuvostoliitossa vainotuksi joutunut tataari. Tataarit olivat Suomen ensimmäinen islamistinen yhteisö, ja he toimivat kauppiaina myyden mm. mattoja. (Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_tataarit. Luettu 25.7.2022)

• En tiedä ollenkaan, olenko oikeilla jäljillä tässä koko tarinan kannalta epäolennaisessa sukuperimäasiassa, mutta vähemmistöön kuuluminen ja syrjityksi tuleminen toteutuisivat tässä päättelyketjussa ainakin äidin ja isän suvun  kautta. Tätä taustaa vasten Pauliinan raivostuminen kysymyksestä ja natsikortin esille vetäminen voisivat saada selityksen. Pauliinan ja Ohton lapset olivat kuin äitinsä ja äidin veli, eivät ollenkaan Ohton näköiset, joten tummasilmäisyys voisi olla hallitsevasti periytyvä ominaisuus.

Kulissit romahtavat rytinällä, mutta loppu on oudon seesteinen, aivan kuin asia olisi vain loppunut. Ihmettelin sitä. Nukuin yön yli ja pistin aivot takaisin päähän. Eihän tämä näin voi mennä! Minulla on varmaan jäänyt jotain tajuamatta.

Aamuyöstä alitajunta nosti mieleen SWOT-analyysin nelikentän, jota voidaan käyttää mm. strategian laatimisessa (https://fi.wikipedia.org/wiki/SWOT-analyysi. Luettu 25.7.2022). SWOT-nimitys tulee sanoista Strengths, Weaknesses, Opportunities, Threats.

Luin kaksi viimeistä lukua uudelleen ja erityisen huolellisesti luin repliikit ja pyrin löytämään muut kirjailijan antamat vihjeet, sijoitin ne mielessäni SWOT-nelikenttään ja tajusin, kuka henkilöistä olisi voinut käyttää tällaista strategista ajattelua tapahtumien kuljettamisessa haluamaansa suuntaan. SWOT-analyysi tuntui sopivan hänen persoonaansa ja toimintaansa ja sitä myötä tarinaan oikein hyvin. Olipa tämä hauskaa ja erilaista lukemisen pohdiskelua, vaikka ei ollenkaan välttämätöntä!

Ohto saa maksaa kovan hinnan siitä, että sulkee kaikelta silmänsä ja tyytyy palkitsevaan vetelyyteen.

No huh, huh! Päivi Alasalmen Tuo tumma nainen tarjosi mahtavaa tarinankerrontaa, asetelmien keikauttamista päälaelleen, mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja heidän elämäntarinoitaan sekä tarkoin luotua jännitystä. Se tarjosi myös mukavasti virkistävää aivotyötä, jotta palaset sai loksahtamaan paikoilleen. 

Ainoat miinukset annan kahden henkilöhahmon laimeudesta tai keskeneräisyydestä. Vaikka Unnankin toimintaan liittyy yllätys, itse persoona jäi mielestäni vajavammin kehitetyksi kuin muiden. Miksiköhän?  Myös Larin henkilökuvaa olisi voinut hieman vahvistaa. Mielestäni se jäi jotenkin auki tai kesken. Menneisyys näkyy hänessä hyvin, mutta entä nykyhetki?

Lopuksi vielä varoituksen sana niille, jotka kirjaan tarttuvat: Kirja sisältää rajuja kohtauksia, jotka voivat järkyttää.

Kansikuvan alkuperäinen osoite:  https://www.bookbeat.fi/hae?query=Tuo+tumma+nainen&title=Tuo+tumma+nainen (Luettu 25.7.2022)

SWOT-nelikentän alkuperäinen osoite: https://fi.wikipedia.org/wiki/SWOT-analyysi#/media/Tiedosto:SWOT_fi.svg (Luettu 26.7.2022)

 

 

 

Päivi Alasalmi: Alamaailman kuningatar

 

Kun puhutaan rikoskirjallisuudesta, puhutaan yleensä dekkareista. Nimitys tulee sanoista detective story. Kaikissa rikoskirjoissa tutkijana ei kuitenkaan ole perinteinen salapoliisi, vaan rikoskirjallisuuden sisäinen lajikirjo on melko laaja.

Poliisiromaani on yksi rikoskirjallisuuden alalajeista. Sen pääosassa on poliisi ja painopiste on poliisityön kuvauksessa. Perinteisestä salapolisiiromaanista poiketen tutkittavia rikoksia voi olla monia eivätkä ne välttämättä liity toisiinsa.

Poliisiromaani kuvaa rikoksen ratkaisemista poliisin näkökulmasta. Se kertoo poliisin arjesta realistisesti, poliisi voi saada hälytyksen vaikkapa sovittamaan lähiössä tapahtuvaa perheriitaa tai katkaisemaan katutappelun.

Yksi tunnetuimmista suomalaisista poliisiromaanien kirjoittajista on Matti Yrjänä Joensuu, jonka kirjojen päähenkilönä on ylikonstaapeli Timo Harjunpää. Joensuun romaaneissa kuvataan kaunistelematta väkivaltaa, mutta sillä ei kuitenkaan turhaan herkutella.

Poliisiromaaneissa tärkeitä ovat henkilöt. Uhrit, rikolliset sekä poliisit itse. Monissa poliisiromaaneissa käsitellään perheen ja uran yhteensovittamisen vaikeutta. Rikollinenkaan ei ole läpeensä paha, vaan rikollisen toiminnan takana piilee usein tavallinen ihminen pelkoineen ja toiveineen. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Poliisiromaani. Luettu 23.7.2022)

Päivi Alasalmen Alamaailman kuningatar vastaa lähinnä poliisiromaanin määritelmää. Tutkittavia rikoksia on monia, poliisin työstä kerrotaan realistisesti, poliisin henkilökohtainen elämä on myös läsnä, ja rikollisen toiminnan takana piilee tavallinen ihminen, joka joskus on hymyillyt koulukuvassa tai viettänyt aikaa lastenkodissa tai tarttuu keikkoihin turvatakseen perheensä elannon. 

Alamaailman kuningatar ilmestyi ensin suoraan äänikirjaformaattina 2019. Minä luin kovakantisen, korkkaamattoman version vuodelta 2022.

Päivi Alasalmi on taitava kirjailija, joka hyppää laajassa tuotannossaan hämmästyttävän luontevasti lajityypistä toiseen. Tämän olen huomannut jo lukemieni kirjojen perusteella. Koko tuotantoon tutustuminen on vielä kesken.

Alamaailman kuningattaressa on kaksi toisiaan sivuavaa tarinaa: varsinaisen rikoksen tutkinta ja kahden henkilön kaksoisolentohahmo. Pidän siitä, että rinnakkaisia tarinoita on helppo seurata, koska Alasalmi kirjoittaa selkeästi. Nykyään tuntuu olevan muotia kahden tai useammankin tarinan kuljettaminen rinnakkain niin, että toinen keskeytyy ja jatkuu jonkun ajan kuluttua varoittamatta eri henkilön näkökulmasta. Tarinaa avataan säie kerrallaan. Olen saanut tästä sirpaletyylistä tarpeekseni, ja luen mielelläni juuri tällaista lukijaystävällistä selkeyttä. Selkeys ei tarkoita tylsyyttä. Päivi Alasalmi rakentaa taitavasti hyytäviä juonenkäänteitä, mutta väkivallalla ja rikoksilla ei mässäillä.

Legendaarinen tamperelaispoliisi komisario Koskinen on saanut seuraajan rikoskonstaapeli Hallavaisesta. (Tosin Sorin poliisilaitos ei ole yhdistävä tekijä.) Hallavainen ja hänen työparinsa nuorempi konstaapeli Sirkiä ovat varsin uskottavia henkilöhahmoja. Muut poliisit eivät ainakaan tässä aloitusosassa tulleet vielä henkilöinä esille. Hallavainen suhtautuu työhönsä rauhallisesti ja asiallisesti, jopa niin asiallisesti, että hänen ikänsä oli minulle yllätys. Kuvittelin hänet vanhemmaksi. Sekä Hallavaisen että Sirkiän elämästä paljastetaan asioita, jotka ovat johtaneet heidät poliisinuralle.

Tampereen todellinen ja vaikea huumetilanne on yleisesti tiedossa, joten myös huumemaailmaan liittyvät rikokset ovat hyvinkin uskottavia. Kirjailija esittää kiitokset rikospoliisina työskentelevälle Marja-Leena Huhtalalle poliisin työtä koskevista kommenteista.

Kaksoisolentokuvio on mielenkiintoinen. Oululainen, nuori ja hyväntahtoinen, hieman naiivi, sosionomi Anu muuttaa työn perässä Tampereelle. Hän ei tunne vielä ketään, mutta jo muutaman päivän päästä hänelle aletaan huudella aggressiivisesti ja hän joutuu kokemaan myös fyysistä ahdistelua ja uhkaa. Ilmiselvästi hän siis muistuttaa jotakuta toista. Onko hänen alettava pelkäämään jopa henkensä puolesta? 

Tapahtumat johdattavat hänet Espanjaan, ja hänelle täysin outoon bile- ja baarielämään. Baarielämän puuttuminen nuoren naisen elämästä on ollut terveydellinen valinta, ja nyt hän on täysin uusien asioiden edessä, ja kaikin puolin kokonaan uudessa maailmassa. Baareissa leijuva uhka on todellinen. Voiko kehenkään luottaa?

Rahaton ja passiton Anu pääsee suurlähetystön avulla takaisin Suomeen. Juuri kun hän luulee, että selvisi, hän saa hyytävän puhelun. Joku todellakin haluaa Anulta jotain, joka voi viedä hänen henkensä. Lukija on koukutettu. Uutta osaa rikoskonstaapeli Hallavaisen tutkimuksista ja Anun myöhemmistä vaiheista jää odottamaan "kieli pitkällä". 

Päivi Alasalmi: Saana

Päivi Alasalmi -projekti jatkuu. Olen tutustumassa hänen tuotantoonsa. Nyt luin Alasalmen esikoisteoksen Saana vuodelta 1988, jolloin Alasalmi oli 22-vuotias; melko nuori esikoiskirjailija siis.

Kiltti perhetyttö Saana lähtee pohjoisesta etelään opiskelemaan ja löytää  ihanan ja kiltin poikaystävän, jonka kotona syödään päivällisiä ja uskotaan nuorten parisuhteeseen. Saanalle kiltti poikaystävä ja turvallinen pesänrakennus eivät kuitenkaan riitä. Hän haluaa elää jännittävää elämää. Opiskelut jäävät, alkoholi alkaa maistua, ja Saana ajautuu yhä vaarallisempien tyyppien seuraan, ja seuraa saa myös kaduilta ja kapakoista. Rappiolla on aluksi hyvä olla, mutta viimein raja tulee vastaan.

Takakannen mukaan "Päivi Alasalmen teksti on rajua ja raadollista, runollista ja realistista."  Rajuudesta tuli mieleen myös kaksi muuta 1980-luvulla hätkähdyttänyttä teosta: Anja Kaurasen (nyk. Snellman) Sonja O. kävi täällä (1981) ja Annika Idströmin Veljeni Sebastian (1985). Kirjat ovat nuorten naisten kirjoittamia, ja Sonja O. samantapaisesti nuoren naisen tarina kuin Saanakin. Veljeni Sebastian on muuten raju ja suorastaan kauhistuttava, mutta nuoren naisen tarinasta siinä ei ole kyse. 

Oliko 1980-luku jotenkin hätkähdyttämiseen pyrkivää aikaa? Ehkäpä oli, kahdestakin syystä: punk-liikkeen ja pahan koulukunnan vuoksi.

"Punk on 1970- luvulla syntynyt rockin tyyli, nuoriso- tai vastakulttuuri, johon on usein yhdistetty anarkistisesti sävyttynyt arvomaailma ja elämäntapa. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Punk. Luettu 28.6.2022). 1980-luvulla punk-liike oli Suomessa vielä voimissaan.

Lisäksi kirjallisuudessa oli näkyvillä ns. pahan koulukunta:

"Selvimmin vuosikymmenen kirjallisuudesta erottuu ns. pahan koulukunta, joka puhuu samalla värähtämättömällä äänellä niin hyvästä kuin pahastakin. ”Pahan kirjailijoita” olivat mm. Annika Idström, (https://www.kirjasampo.fi/fi/kotimainen-kirjallisuus-1980-luvulla. Luettu 28.6.2022)

Henkilöhahmona Saana on mielestäni hyvinkin anarkistinen. Hän haluaa asettaa itse omat arvonsa ja olla sitoutumatta mihinkään yleisesti hyväksyttävään normaaliin elämään. Alasalmen teksti on myös anarkistisen hätkähdyttävää, joten ehkä sen lukeminen ei välttämättä sovi kaikille, mutta ne jotka kirjaan tarttuvat, voivat ehkä suhtautua siihen juurikin aikansa kuvana.

Paikoitellen Alasalmi käyttää tyylikeinona välimerkittömyyttä, pitkiä virkkeitä ja luettelomaisuutta. Ajattelen sen kuvaavan nuoruuden hengästyneisyyttä ja kiihkoa, kun kaikkea jännää tapahtuu koko ajan. Kirjoittajan taitavasta kielenkäytöstä on hyvä esimerkki s. 95 - 96, kun Saana tarkastelee itseään peilistä pahoinpitelyn jäljiltä:

"Hoitaja oli tuonut Saanalle oman peilinsä kun tyttö oli jankuttanut tarpeeksi kauan. Kasvot, se osa mikä ei ollut kääreiden tai nenälastan peitossa, olivat komea näky, mykistävä suorastaan. Molempien silmien ympärillä olivat suuret pyöreät renkaat, kirjavat kuin kukkameri. Silmän sisänurkassa hehkui syvä iiriksenvioletti, sykkivänä ja loisteliaan elävänä. Valtaväri alaluomella: tumman lilan neilikan mehevä yön syvyys. Yläluomella häivähteli hempeä, hieman hennompi sinivioletti freesia, seassaan thaimaalaisen lilanpunaisen orkidean täyteläinen, hedelmällinen hohto. Itse silmät olivat siinä määrin laajentuneiden verisuonten täplittämät, että silmämuna näytti puhtaan lumen valkealta, kuin hollantilaiset Alsmeer-puutarhan valkeassa neilikassa, jonka terälehdissä on siellä täällä kirkkaanpunaisia, kuin tehtaan tekemiä värivirheitä ..."

Tarinassa on mukana myös kauniisti kuvaileva, satumainen sivutarina, jonka merkitystä en kuitenkaan hahmottanut. Voi olla, että se kuvasi Saanan sisäistä haavemaailmaa. Toinen asia, jota en aivan tavoittanut,  olivat pohjimmaiset syyt Saanan itsetuhoiseen käytökseen. Toki hän kasvoi vaativan yksinhuoltajaisän ja veljen kanssa ja oli aina kiltti ja sovinnollinen. Oliko syynä siis vain raju kapina kaikkea tavallista ja normaalia vastaan,  vai oliko syynä sittenkin se, että jonkun olisi pitänyt ohjata itsetuhoinen ja patologisesti valehteleva Saana sairaalaan jo ajat sitten, eikä vasta sormen katkettua?

Palaan Alasalmen tuotantoon myöhemmin, mutta seuraavaksi käväisen välillä muilla poluilla.