Päivi Alasalmi: Alamaailman kuningatar

 

Kun puhutaan rikoskirjallisuudesta, puhutaan yleensä dekkareista. Nimitys tulee sanoista detective story. Kaikissa rikoskirjoissa tutkijana ei kuitenkaan ole perinteinen salapoliisi, vaan rikoskirjallisuuden sisäinen lajikirjo on melko laaja.

Poliisiromaani on yksi rikoskirjallisuuden alalajeista. Sen pääosassa on poliisi ja painopiste on poliisityön kuvauksessa. Perinteisestä salapolisiiromaanista poiketen tutkittavia rikoksia voi olla monia eivätkä ne välttämättä liity toisiinsa.

Poliisiromaani kuvaa rikoksen ratkaisemista poliisin näkökulmasta. Se kertoo poliisin arjesta realistisesti, poliisi voi saada hälytyksen vaikkapa sovittamaan lähiössä tapahtuvaa perheriitaa tai katkaisemaan katutappelun.

Yksi tunnetuimmista suomalaisista poliisiromaanien kirjoittajista on Matti Yrjänä Joensuu, jonka kirjojen päähenkilönä on ylikonstaapeli Timo Harjunpää. Joensuun romaaneissa kuvataan kaunistelematta väkivaltaa, mutta sillä ei kuitenkaan turhaan herkutella.

Poliisiromaaneissa tärkeitä ovat henkilöt. Uhrit, rikolliset sekä poliisit itse. Monissa poliisiromaaneissa käsitellään perheen ja uran yhteensovittamisen vaikeutta. Rikollinenkaan ei ole läpeensä paha, vaan rikollisen toiminnan takana piilee usein tavallinen ihminen pelkoineen ja toiveineen. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Poliisiromaani. Luettu 23.7.2022)

Päivi Alasalmen Alamaailman kuningatar vastaa lähinnä poliisiromaanin määritelmää. Tutkittavia rikoksia on monia, poliisin työstä kerrotaan realistisesti, poliisin henkilökohtainen elämä on myös läsnä, ja rikollisen toiminnan takana piilee tavallinen ihminen, joka joskus on hymyillyt koulukuvassa tai viettänyt aikaa lastenkodissa tai tarttuu keikkoihin turvatakseen perheensä elannon. 

Alamaailman kuningatar ilmestyi ensin suoraan äänikirjaformaattina 2019. Minä luin kovakantisen, korkkaamattoman version vuodelta 2022.

Päivi Alasalmi on taitava kirjailija, joka hyppää laajassa tuotannossaan hämmästyttävän luontevasti lajityypistä toiseen. Tämän olen huomannut jo lukemieni kirjojen perusteella. Koko tuotantoon tutustuminen on vielä kesken.

Alamaailman kuningattaressa on kaksi toisiaan sivuavaa tarinaa: varsinaisen rikoksen tutkinta ja kahden henkilön kaksoisolentohahmo. Pidän siitä, että rinnakkaisia tarinoita on helppo seurata, koska Alasalmi kirjoittaa selkeästi. Nykyään tuntuu olevan muotia kahden tai useammankin tarinan kuljettaminen rinnakkain niin, että toinen keskeytyy ja jatkuu jonkun ajan kuluttua varoittamatta eri henkilön näkökulmasta. Tarinaa avataan säie kerrallaan. Olen saanut tästä sirpaletyylistä tarpeekseni, ja luen mielelläni juuri tällaista lukijaystävällistä selkeyttä. Selkeys ei tarkoita tylsyyttä. Päivi Alasalmi rakentaa taitavasti hyytäviä juonenkäänteitä, mutta väkivallalla ja rikoksilla ei mässäillä.

Legendaarinen tamperelaispoliisi komisario Koskinen on saanut seuraajan rikoskonstaapeli Hallavaisesta. (Tosin Sorin poliisilaitos ei ole yhdistävä tekijä.) Hallavainen ja hänen työparinsa nuorempi konstaapeli Sirkiä ovat varsin uskottavia henkilöhahmoja. Muut poliisit eivät ainakaan tässä aloitusosassa tulleet vielä henkilöinä esille. Hallavainen suhtautuu työhönsä rauhallisesti ja asiallisesti, jopa niin asiallisesti, että hänen ikänsä oli minulle yllätys. Kuvittelin hänet vanhemmaksi. Sekä Hallavaisen että Sirkiän elämästä paljastetaan asioita, jotka ovat johtaneet heidät poliisinuralle.

Tampereen todellinen ja vaikea huumetilanne on yleisesti tiedossa, joten myös huumemaailmaan liittyvät rikokset ovat hyvinkin uskottavia. Kirjailija esittää kiitokset rikospoliisina työskentelevälle Marja-Leena Huhtalalle poliisin työtä koskevista kommenteista.

Kaksoisolentokuvio on mielenkiintoinen. Oululainen, nuori ja hyväntahtoinen, hieman naiivi, sosionomi Anu muuttaa työn perässä Tampereelle. Hän ei tunne vielä ketään, mutta jo muutaman päivän päästä hänelle aletaan huudella aggressiivisesti ja hän joutuu kokemaan myös fyysistä ahdistelua ja uhkaa. Ilmiselvästi hän siis muistuttaa jotakuta toista. Onko hänen alettava pelkäämään jopa henkensä puolesta? 

Tapahtumat johdattavat hänet Espanjaan, ja hänelle täysin outoon bile- ja baarielämään. Baarielämän puuttuminen nuoren naisen elämästä on ollut terveydellinen valinta, ja nyt hän on täysin uusien asioiden edessä, ja kaikin puolin kokonaan uudessa maailmassa. Baareissa leijuva uhka on todellinen. Voiko kehenkään luottaa?

Rahaton ja passiton Anu pääsee suurlähetystön avulla takaisin Suomeen. Juuri kun hän luulee, että selvisi, hän saa hyytävän puhelun. Joku todellakin haluaa Anulta jotain, joka voi viedä hänen henkensä. Lukija on koukutettu. Uutta osaa rikoskonstaapeli Hallavaisen tutkimuksista ja Anun myöhemmistä vaiheista jää odottamaan "kieli pitkällä". 

Päivi Alasalmi: Sirkus Kummajuna. Kuvitus Sofia Mikkola

Olen aikaisemmissa postauksissa kertonut, että minulla on projektina lukea Päivi Alasalmen tuotanto läpi. Se on vain päähänpälähdys, mutta jos jostakin innostun, en helposti anna periksi. Olen edennyt projektissani hyvin ja huomannut, että Alasalmi on monipuolinen, taitava ja tuottelias kirjailija.  Kun sain ahmaistuksi tähän mennessä ilmestyneet osat Hallavainen-dekkarisarjasta Storytelissa, on nyt aika palata painettujen kirjojen pariin. 

Ihan uutta tuotantoa edustaa satukirja Sirkus Kummajuna (2022), jonka on taidokkaasti kuvittanut Sofia Mikkola. Takakannen tekstissä satukokoelmaa kuvataan näin:

"Hyppää kyytiin! Sirkus Kummajuna kiidättää sinut keskelle mielikuvituksellista seikkailua satujen mystiseen maailmaan! Matkaseuraksesi saat joukon erityislaatuisia kykyjä, jotka Sirkus Kummajuna on napannut mukaansa. Avaa kirja ja ota selvää, minne juna sinut kuljettaa...

Päivi Alasalmi kutoo hienostuneen omaperäisen kokonaisuuden kolmestatoista tarinasta, jotka hän sovittaa yhteen mielikuvitusta ruokkivaksi satukudelmaksi." 

Onpa tämä ihana kirja! Tarinat ovat positiivisia ja kannustavat lempeästi itsensä ja toisten hyväksymiseen. Sirkus Kummajunassa työskentelee erilaisia ihmisiä, jotka voivat poiketa muista ihmisistä, mutta mistään friikkisirkuksen tyylisestä kauhistelusta ei ole kyse: 

"He ovat erityisiä ihmisiä, kuten Tekin. He eivät ole aivan samanlaisia kuin ihmiset yleensä, eikä heidän tarvitse ollakaan. Kaikilla on lupa olla juuri sellainen kuin on, ja olla sellaisenaan yhtä arvokas kuin muut."

Kun juna törmää kovassa vauhdissa raideongelmaan, juna putoaa sillalta. Kaikkien erityiskyvyille on käyttöä, ja ihmis- ja eläinuhreilta vältytään. 

Sofia Mikkolan kuvat ovat upeita. Ne ovat realistisen satumaisia, ja värien käyttö on vertaansa vailla. 

Jokaisen sadun kansilehti on myös silmiä hivelevän kaunis: taustat ovat yksivärisiä, ja jokainen sadun nimi on kultaisen kehyksen ja ornamenttien ympäröimä. Painojälki on todella hyvä.

Sirkus Kummajunan on kustantanut minulle ennestään tuntematon  Kvaliti.

"Kvaliti Oy on erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuteen panostava kirjakustantamo. Julkaisemme noin 40 teosta vuodessa, sillä kirjojen laatu on meille tärkeämpää kuin määrä. (https://www.kvaliti.com . Luettu 10.10.2022)

Toivon, että monet perheet, kirjastot, koulukirjastot ja päiväkodit löytävät tämän kirjan. Se sopii hyvin ääneen luettavaksi, mutta myös itse lukeville lapsille, koska sadut eivät ole kovin pitkiä, ja niiden kieli on selkeää.

Sain Sirkus Kummajunan kirjailijan pyynnöstä kustantajalta. Kiitos @Päivi Alasalmi ja @Kvaliti. 

 

Päivi Alasalmi: Sinnikäs meripoika: satuja. Kuvittanut Riikka Jäntti

Päivi Alasalmi ei ole mielestäni ollut kovin paljon esillä mediassa tai sosiaalisessa mediassa, niin kuin nykyään kirjailijoidenkin on tapana olla. Ehkäpä hän on jäänyt hieman pimentoon. Minulta meni vuosikymmeniä, etten lukenut hänen kirjojaan Vainolan (1996) jälkeen. Päätin nyt tutustua hänen tuotantoonsa, joka onkin laaja ja monipuolinen ( http://www.paivialasalmi.com/kirjat.html . Luettu 17.5.2022)

Luin ensin saamelaistrilogian: Joenjoen laulu, Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus. Pidin kovasti näistä. Tämän postauksen lopussa on linkki blogiini, johon olen kirjoittanut ajatuksiani trilogiasta.  Yritin lukea myös Sudenraudat, mutta kävi niin kuin etukäteen arvelinkin: en pystynyt sitä lukemaan, koska mielikuvat susien raatelemista lapsista olivat liian voimakkaita herkälle mielelle.

Nyt on vuorossa satukokoelma Sinnikäs meripoika, joka onkin varsin ilahduttava lukukokemus. Takakansitekstin mukaan "Sinnikäs meripoika jatkaa Alasalmen palkitun satukirjan Turhamaisen aasin valloittavia polkuja." 

Sinnikäs meripoika -kokoelma koostuu kymmenestä sadusta, joissa on perinteisen sadun aineksia, mutta asetelmat on voitu keikauttaa päälaelleen, niin kuin esimerkiksi sadussa Kosijan kolme tehtävää, jossa prinsessa Rämäpää asettaa ehdot kosijoilleen. Hyvä näin, etteivät vain prinssit valitse itselleen puolisoa, vaan myös prinsessat voivat valita, kenet haluavat.

Osalla saduista on päällisin puolin perinteiset sadun kehykset, mutta ne sisältävät vakavan teeman. Tällaisia ovat mm. kokoelman nimisatu Sinnikäs meripoika, joka kertoo isän kaipuusta sekä Vuorenpeikon luolassa, jossa vuorenpeikko juottaa ryöstämilleen isille orjalientä. 

 "Heidän suustaan roiskui sylki, kun he kävivät tuoppien kimppuun kuin se olisi koko heidän elämänsä."

Enkelin laulu käsittelee suurta ihastusta (ehkä ensirakkautta) sekä realismin tuomaa pettymystä. Siinäkin on kiva uusi näkökulma sadun maailmaan.

Kaiken kaikkiaan Päivi Alasalmi on kokoelmassaan päivittänyt satuja nykyaikaisiksi. Satujen kieli on raikasta ja hauskaa, ja voi kuvitella, mitä niiden lukeminen ääneen lapselle aiheuttaa: No luultavasti ainakin naurunremakan. Varmaan myös kiinnostus sanoihin lisääntyy niiden tuottaman ilon myötä.

 Esimerkiksi ihanasta kielestä voisi valita vaikkapa näytteet sadusta Loputon lankakerä:

"- Ajakaa tuo riehuva räähkä pois, ja ellei hän lähde suosiolla, heittäkää hänet pimeimpään vankityrmään napanöyhtäänsä napostelemaan!"

- "Turpiinks' kerjäät, tohvelisankari? uusi kuningas kiljui, ja jykevä kruunu keikkui hänen hennoilla kutreillaan kuin purtilo merihädässä." 

Riikka Jäntin mustavalkoinen piirroskuvitus kuvaa perinteistä satumaailmaa, ja satujen vinjetit ovat hienoja. 

-----

Postaukset saamelaistrilogiasta: Joenjoen laulu, Pajulinnun huuto ja Siipirikon kuiskaus avautuvat tästä linkistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi 

 

      

 

 

Päivi Alasalmi: Saana

Päivi Alasalmi -projekti jatkuu. Olen tutustumassa hänen tuotantoonsa. Nyt luin Alasalmen esikoisteoksen Saana vuodelta 1988, jolloin Alasalmi oli 22-vuotias; melko nuori esikoiskirjailija siis.

Kiltti perhetyttö Saana lähtee pohjoisesta etelään opiskelemaan ja löytää  ihanan ja kiltin poikaystävän, jonka kotona syödään päivällisiä ja uskotaan nuorten parisuhteeseen. Saanalle kiltti poikaystävä ja turvallinen pesänrakennus eivät kuitenkaan riitä. Hän haluaa elää jännittävää elämää. Opiskelut jäävät, alkoholi alkaa maistua, ja Saana ajautuu yhä vaarallisempien tyyppien seuraan, ja seuraa saa myös kaduilta ja kapakoista. Rappiolla on aluksi hyvä olla, mutta viimein raja tulee vastaan.

Takakannen mukaan "Päivi Alasalmen teksti on rajua ja raadollista, runollista ja realistista."  Rajuudesta tuli mieleen myös kaksi muuta 1980-luvulla hätkähdyttänyttä teosta: Anja Kaurasen (nyk. Snellman) Sonja O. kävi täällä (1981) ja Annika Idströmin Veljeni Sebastian (1985). Kirjat ovat nuorten naisten kirjoittamia, ja Sonja O. samantapaisesti nuoren naisen tarina kuin Saanakin. Veljeni Sebastian on muuten raju ja suorastaan kauhistuttava, mutta nuoren naisen tarinasta siinä ei ole kyse. 

Oliko 1980-luku jotenkin hätkähdyttämiseen pyrkivää aikaa? Ehkäpä oli, kahdestakin syystä: punk-liikkeen ja pahan koulukunnan vuoksi.

"Punk on 1970- luvulla syntynyt rockin tyyli, nuoriso- tai vastakulttuuri, johon on usein yhdistetty anarkistisesti sävyttynyt arvomaailma ja elämäntapa. (https://fi.wikipedia.org/wiki/Punk. Luettu 28.6.2022). 1980-luvulla punk-liike oli Suomessa vielä voimissaan.

Lisäksi kirjallisuudessa oli näkyvillä ns. pahan koulukunta:

"Selvimmin vuosikymmenen kirjallisuudesta erottuu ns. pahan koulukunta, joka puhuu samalla värähtämättömällä äänellä niin hyvästä kuin pahastakin. ”Pahan kirjailijoita” olivat mm. Annika Idström, (https://www.kirjasampo.fi/fi/kotimainen-kirjallisuus-1980-luvulla. Luettu 28.6.2022)

Henkilöhahmona Saana on mielestäni hyvinkin anarkistinen. Hän haluaa asettaa itse omat arvonsa ja olla sitoutumatta mihinkään yleisesti hyväksyttävään normaaliin elämään. Alasalmen teksti on myös anarkistisen hätkähdyttävää, joten ehkä sen lukeminen ei välttämättä sovi kaikille, mutta ne jotka kirjaan tarttuvat, voivat ehkä suhtautua siihen juurikin aikansa kuvana.

Paikoitellen Alasalmi käyttää tyylikeinona välimerkittömyyttä, pitkiä virkkeitä ja luettelomaisuutta. Ajattelen sen kuvaavan nuoruuden hengästyneisyyttä ja kiihkoa, kun kaikkea jännää tapahtuu koko ajan. Kirjoittajan taitavasta kielenkäytöstä on hyvä esimerkki s. 95 - 96, kun Saana tarkastelee itseään peilistä pahoinpitelyn jäljiltä:

"Hoitaja oli tuonut Saanalle oman peilinsä kun tyttö oli jankuttanut tarpeeksi kauan. Kasvot, se osa mikä ei ollut kääreiden tai nenälastan peitossa, olivat komea näky, mykistävä suorastaan. Molempien silmien ympärillä olivat suuret pyöreät renkaat, kirjavat kuin kukkameri. Silmän sisänurkassa hehkui syvä iiriksenvioletti, sykkivänä ja loisteliaan elävänä. Valtaväri alaluomella: tumman lilan neilikan mehevä yön syvyys. Yläluomella häivähteli hempeä, hieman hennompi sinivioletti freesia, seassaan thaimaalaisen lilanpunaisen orkidean täyteläinen, hedelmällinen hohto. Itse silmät olivat siinä määrin laajentuneiden verisuonten täplittämät, että silmämuna näytti puhtaan lumen valkealta, kuin hollantilaiset Alsmeer-puutarhan valkeassa neilikassa, jonka terälehdissä on siellä täällä kirkkaanpunaisia, kuin tehtaan tekemiä värivirheitä ..."

Tarinassa on mukana myös kauniisti kuvaileva, satumainen sivutarina, jonka merkitystä en kuitenkaan hahmottanut. Voi olla, että se kuvasi Saanan sisäistä haavemaailmaa. Toinen asia, jota en aivan tavoittanut,  olivat pohjimmaiset syyt Saanan itsetuhoiseen käytökseen. Toki hän kasvoi vaativan yksinhuoltajaisän ja veljen kanssa ja oli aina kiltti ja sovinnollinen. Oliko syynä siis vain raju kapina kaikkea tavallista ja normaalia vastaan,  vai oliko syynä sittenkin se, että jonkun olisi pitänyt ohjata itsetuhoinen ja patologisesti valehteleva Saana sairaalaan jo ajat sitten, eikä vasta sormen katkettua?

Palaan Alasalmen tuotantoon myöhemmin, mutta seuraavaksi käväisen välillä muilla poluilla.

Päivi Alasalmi: Kultainen kissanpentu: satuja. Kuvittanut Riikka Jäntti

Kolmas osa Päivi Alasalmen kirjoittamasta ja Riikka Jäntin kuvittamasta satukokoelmasarjasta on nimeltään Kultainen kissanpentu. Minua viehättää sarjan visuaalisesti samanlainen ulkoasu ja satujen päivittäminen nykyaikaan. Päivi Alasalmen satujen kieli on rikasta ja hauskaa. Riikka Jäntin kuvitus sopii satuihin hyvin.

Takakansitekstin mukaan:

 "Kultainen kissanpentu täydentää Päivi Alasalmen perinteikkäiden, mutta railakkaiden satujen sarjan...

...Sadut vievät kiehtovalle maailmanympärimatkalle Konstantinopolin sulttaanin vieraaksi ja kuulemaan Jaavan prinssin soittorasian outoa melodiaa. Tarinoissa seurataan ritareiden, velhojen, hirmuvaltiaiden, metsänpeikkojen ja myös ihan tavallisten tyttöjen ja poikien kutkuttavia kohtaloita."

Kultainen kissanpentu -kokoelman kahdestatoista sadusta nostan esille kolme, joista pidin erityisen paljon. 

Sokerileipurin suuri koira -sadussa on ihana miljöö postikorttimaisessa vuoristokylässä, joka vertautuu mielessäni pikku Heidin asuinseutuun. Satu kuvaa hienosti Anttonin ja hänen pappansa välistä rakkautta, vähän niin kuin pikku Heidissäkin. Satu sisältää jännitystä ja kuvaa hyvin kylän yhteisöllisyyttä, kun on toimittava nopeasti Anttonin pelastamiseksi paleltumiskuolemalta. Lisäksi sadussa on ihana koira, joka lopulta löytää Anttonin. Antton saa kohmettuneella kädellään avatuksi koiran kaulassa olevan kaakaotynnyrin hanan. Sen jälkeen Antton kiepsahtaa koiran selkään, ja koira kuljettaa hänet etsijöiden luo.

Taikurin piano -sadun kieli saa pisteet kuvauksistaan. Esimerkiksi tästä:

"Kun taikuri saapui torille ja alkoi pystyttää esiintymislavaa, kyläläiset kerääntyivät uteliaina hänen ympärilleen. Kylässä ei ollut käynyt muukalaisia pitkään aikaan, ja uuden tulokkaan ilmestyminen  oli merkittävä tapaus. Vallankin kun tällaista ilmestystä ei ollut konsanaan nähty. Taikuri oli luiseva mies, jolla oli mustat, kiharat hiukset. Hänen nenänsä oli pitkä kuin nälkävuosi, ja hänellä oli harteillaan yönmusta viitta, jonka selkämystä koristivat hopeatähdet. Hänen tummat silmänsä välähtelivät arvaamattomasti. Päässään hänellä oli teräväkärkinen piippalakki, jonka solki oli tehty hopeasta. Hän veti vankkureistaan alas pyörillä kulkevan kiiltävänmustan pianon ja musteensinisen maton, jolle hän asetti suuren, puisen matkakirstun. Piano alkoi soittaa itsekseen outoa ja salaperäistä sävelmää, joka lumosi kuulijat."

Seinähullu Seppo -satu naurattaa kielellisillä oivalluksillaan. Seppo on metsänpeikko, joka pitää itseään maailmankaikkeuden tyylikkäimpänä kaverina ja lähestyy metsään ilmestynyttä tyttöä kohteliaasti:

"-Hyvää päivää, kaunis neiti! Minä olen Seppo. Ketä minulla on kunnia puhutella?Harmi vain, että peikkojen kieli kuulostaa niin kovin vieraalta piikaihmisten korvissa. Tyttö luuli, että Seppo oli huutanut:

 - Ölölölö löllölöö! Räyh! Ärä kärärä Seppo. Ölölö löllerö räkä räyh?" ... 

... Seppo ymmärsi, että neiti oli käsittänyt hänet aivan väärin, ja hyvin kasvatettuna peikkona hän halusi korjata erehdyksen. Niinpä hän lähti rynnimään isoilla, karvaisilla jaloillaan neidin perään, ja huusi juostessaan: 

- Anteeksi, hyvä neiti! Minun ei ollut tarkoitus pelästyttää Teitä, vaan ainoastaan kysyä, mitä Teille kuuluu ja missä Te asutte. 

Tämän lauseen piika kuuli korvissaan näin:

- Räävärä värä! Ärä ölölölö käräräkä räyh rää! Räyh räyh rää, kärä löllerö lää." 

Voi, mikä ihana suomen kieli ja ihanat suomen kielen öökköset! Millä muulla kielellä peikon mökellyksen ja älämölön olisi voinut näin osuvasti kuvata?! 

Ja voi, minkä ihanan elämyksen ja ilon kirjojen ääneen lukeminen saattaa lapsille antaa. Kyllä tuolle älämölöllekin on varmasti aivan pakko yhdessä nauraa. Mikään peli ei korvaa kielen voimaa, joka lisää sanavarastoa ja ruokkii mielikuvitusta ja tuottaa iloa - toivottavasti turvallisessa läheisyydessä ja joka päivä. 

Päivi Alasalmen satukirjat sopivat hyvin itse lukeville lapsille, koska sadut ovat sopivan mittaisia. Ne sopivat myös erityisen hyvin ääneen luettaviksi juuri kielen rikkauden vuoksi. Uskoisin, että eläytyvä ääneenlukeminen tuo paremmin esiin kaikki kielelliset hienoudet, kuten vaikkapa juuri peikon mökellyksen. Tutkimusten mukaan ääneen lukemista kannattaa jatkaa, vaikka lapsi osaisikin jo itse lukea. (https://blogs.helsinki.fi/lukuklaani/2019/10/09/aaneen-lukemisen-merkitys-ei-katso-lapsen-ikaa/ Luettu 23.5.2022.)

Muiden sarjaan kuuluvien satukokoelmien postaukset löytyvät alla olevista linkeistä:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Turhamainen+aasi

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Sinnik%C3%A4s+meripoika 

Päivi Alasalmi on taitava ja monipuolinen kirjailija, ja jatkan hänen tuotantoonsa tutustumista.

 

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Olen lukenut Päivi Alasalmelta aiemmin vain hänen teoksensa Vainola. Kirja oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 1996. Lukemisesta on kauan, mutta muistan, kuinka vetävä kauhuparodia se oli. 

Ei minulla ole ollut mitään erityistä syytä olla lukematta hänen tuotantoaan, mutta se on vain jäänyt. Sudenraudat kiinnostaa ja odottelen sitä kirjaston jonossa. Odotellessani päätin tarttua muuhun tuotantoon ja valitsin sattumalta luettavaksi Joenjoen laulun vuodelta 2013. Se on osa Alasalmen saamelaistrilogiaa, jonka muut osat ovat Pajulinnun huuto, 2015 ja Siipirikon kuiskaus, 2017. Aion lukea nyt aluksi ainakin ne. Tuotanto on laaja, kuten alla olevista linkeistä voi nähdä. Ehkäpä luen tuotantoa laajemminkin.

Joenjoen laulu sisältää kolme erillistä ja eri aikakauteen sijoittuvaa tarinaa, jotka käsittelevät saamelaisuutta eri näkökulmista, kuitenkin ilmeisesti yhden suvun kautta. Tarinat ovat kuin kolme pienoisromaania. Tarinat on otsikoitu:  Aanaar 1519, Pajala 1852 ja Inari 2013. Pidän siitä, että tarinat ovat erillisiä ja eri aikakausiin sijoittuvia, ja tarinassa pysyttiin lukijaystävällisesti yhdessä aikatasossa kerrallaan, eikä risteilty samaan aikaan eri tasoilla, niin kuin nykyisin niin monissa romaaneissa on tapana. 

Aanaar 1519 kertoo vanhasta saamelaisuudesta, turvekammeista, vanhan maailman uskomuksista, perinteistä ja tavoista pienen yhteisön näkökulmasta. Aanaar 1519 on Soruian ja hänen perheensä tarina. Tarinaan kuuluu myös haavoittunut pirkkalainen, jonka hengen Soruia pelastaa. Hän tuo vihollisen kotisiitaansa ja hoivaa haavoittuneen kuntoon, vaikka sitä ei hyvällä katsotakaan. Soruia ja pirkkalainen lähentyvät, Soruia rakastuu ja tulee raskaaksi. Kevään tullen heidän on lähdettävä. Soruia haaveilee yhteisestä elämästä pirkkalaisen mailla etelässä, mutta eräänä yönä pirkkalainen lähtee ja jättää Soruian yksin erämaahan. Soruian on selvittävä synnytyksestäkin yksin. Suvun, etenkin sisaren, huolenpito ja rakkaus auttavat kotiin palaamisessa ja selviytymisessä.

Toinen osa, Pajala 1852, kertoo Lars Levi Laestadiuksen elämästä ja toiminnasta pohjoisilla alueilla suomalaisten ja saamelaisten parissa. Laestadius on voimakkaan herätysliikkeen alullepanija ja  mielenkiintoinen persoona, jonka toiminnasta ja voimallisista saarnoista jotain jo tiesinkin. Saamelaisten kannalta hänen toimintansa voidaan kuitenkin nähdä oman uskonnon riistona. Tätä en ole ennen tullut ajatelleeksi.

Inari 2013 on yli kolmikymppisen city-saamelaisen tarina. Uddas-Samilla on ollut kova ja rikkonainen elämä. Etelässä, Tampereella, alkoholi, huumeet, väkivalta ja ihmissuhteiden katkeaminen vievät elämältä pohjan. Henkensä säilyttämiseksi hän pakenee ja hyppää suin päin pohjoiseen menevään junaan ja palaa kotiseudulleen. Inarissa hän kohtaa puolisaamelaisen Ingan ja rakastuu. Uddas-Sami on juoppo, päihteiden käyttäjä ja rellestäjä, mutta sisimmässään herkkä ja tunteikas mies, jolta on viety kieli ja identiteetti. Rakkaudessaan Ingaan hän on rehellinen ja liikuttava. 

Aanaar 1519 on hieno ja kaunis tarina. Pajala 1852 antaa aiheeseen lisänäkökulmaa, mutta Inari 2013 on mielestäni kirjan ehdottomasti paras osa. Voi sanoa, että huh, mikä tarina ja ennen kaikkea: huh, mikä tarinan loppu! 

Alasalmen Joenjoen laulu valottaa saamelaisuudesta eri puolia eri aikakausina. Teemallisesti siinä on samaa kuin Katri Rauanjoen vastikään ilmestyneessä Kesämerkeissä.

Tietoa Päivi Alasalmesta ja hänen tuotannostaan:

https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4ivi_Alasalmi  (Luettu 9.4.2022)

Lisätietoa Alasalmen tuotannosta saa myös kirjailijan omalta sivulta:

http://www.paivialasalmi.com/kirjat.html (Luettu 9.4.2022)

Päivi Alasalmen avoin ja mielenkiintoinen haastattelu elämästä ja tuotannosta sekä hänen henkilökohtaisesta suhteestaan saamelaisuuteen on katsottavissa Yle Areenalla toistaiseksi. Alkuperäinen esitys oli 22.1.2022 Yle TV1:ssä. Ohjelma kuuluu Flinkkilä & Kellomäki -sarjaan ja on nimeltään Päivi Alasalmi ja suden jäljet 

 https://areena.yle.fi/1-50996078 (Katsottu 9.4.2022)

 

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen

                                               

Päivi Alasalmi -projektini jatkuu. Nyt luin kirjan  Tuo tumma nainen E-kirjana. Se on ilmestynyt vuonna 2020 ilmeisesti ensin Storytelissa. Nyt luin sen BookBeatista. Alkuperäisen kovakantisen kirjan ilmestymisvuosi on 2006. 

Aluksi luin taitavasti rakennettua idylliä: suurta rakkautta, onnea, upeaa taloa ja puutarhaa, pieteetillä tehtyä remonttia, alkuperäisen kaltaisia käsin maalattuja tapetteja, ihania kaakeliuuneja, kahta hyväkäytöksistä lasta ja kannustavaa ja keskustelevaa kasvatuskultturia, ystävällisyyttä naapureita kohtaan, säästäväisyyttä, mutta ei nuukailua, karttuvaa omaisuutta. Kaikki on valtavan hyvin, niin kuin joissakin some-päivityksissä tai esimerkiksi julkisuuden ihmisten pelkän positiivisen näkökulman sisältävissä elämäntarinoissa. Mikään ei voisi olla paremmin, kun Ohto tuo kotiin vielä miniäehdokkaan, Pauliinan, joka on sopii täydellisesti perheeseen. Kun Pauliina alkaa odottaa lasta, Helena ja Hannu pyytävät nuortaparia muuttamaan asumaan heidän kanssaan samaan taloon, jotta he voivat olla tukena arjessa.

Tällaisen idyllin luomisessa Alasalmi on taitava, mutta hänen tyyliään jo hieman tuntevana aloin kyllä jossain vaiheessa odottaa, milloin idylli alkaa romahtaa ja miten. Ja kyllähän se romahdus tulikin ja melkoisella rytinällä. Tarina alkaa saada trillerin ja jopa kauhukertomuksen piirteitä. 

Lukujen otsikot ovat mielenkiintoisia, mutta ne eivät paljasta sisällöstä mitään.

Helenan käsitys

Ohton totuus

Se mitä Pauliina olisi kertonut Ohtolle, jos olisi luottanut tähän oikeasti

Helena puhuu suunsa puhtaaksi

Ohton toinen totuus 

Pauliina ei pidä yhteyttä sukulaisiinsa, eikä lapsen ristiäisissäkään ole ketään heistä paikalla. Kysyttäessä asiasta Pauliina välttelee kysymystä ja sanoo, että Ohto, Helena, Hannu ja vauva ovat hänen perheensä, muista ei tarvitse välittää. Pikkuhiljaa Pauliinan oudot katoamiset alkavat saada selityksen, ja menneisyyden asiat alkavat vyöryä näkyville. Miksi tyttö, joka piti koulusta ja lukemisesta, lopettikin yhtäkkiä viittaamisen, läksyjen tekemisen ja opiskelun ja käy aikuisena peruskoululinjaa saadakseen päättötodistuksen? Mitä oikein tapahtui?

Helenan ja Hannun kannalta tapahtumat alkavat muuttua vaaralliseen suuntaan, kun Helena aivan kepeästi ottaa puheeksi Ohton ja Pauliinan kahden lapsen monikulttuurisen sukuperimän. Ei ollut mitään pahaa tarkoitusta; ihan vaan yhtenä puheenaiheena ja faktatasolla ottaa esille oma suomenruotsalainen taustansa, Hannun suomalaiset juuret, Pauliinan saamelaisäidin ja tummasilmäisen isän verenperintö. 

Pauliinan isän kansallisuuden selvittämiseksi tein mielestäni marplemaisen terävää salapoliisityötä isää koskevien tietojen yhdistämisessä ja seulomisessa: 

• Hän käyttäytyi omistavasti perhettään kohtaan. Hän oli juoppo ja väkivaltainen. Näitä piirteitä ei voi kuitenkaan suoraan liittää mihinkään kansallisuuteen. Voisiko kyse olla jostakin perinteisen uskonnollisen kasvatuksen saaneesta, mutta sittemmin maallistuneesta henkilöstä?

• Faktatasolla hänestä mainittiin tummasilmäisyys ja mattokaupalla oleilu miesporukassa. Voisiko tämä viitata Turkkiin? Ehkä Iraniin? Entäpä Marokkoon?

• Mainittiin myös, että hänen isänsä oli tullut Suomeen Neuvostoliitosta. No nyt meni vaikeaksi! Voisiko kyseessä olla juutalainen kauppiassuku? Ehkä, mutta ehkä mattokauppa liittyy olennaisemmin johonkin muuhun.

• Sovitin yhteen isästä kerrottuja asioita ja päättelin, että jospa Pauliinan isänisä olisikin Neuvostoliitossa vainotuksi joutunut tataari. Tataarit olivat Suomen ensimmäinen islamistinen yhteisö, ja he toimivat kauppiaina myyden mm. mattoja. (Ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_tataarit. Luettu 25.7.2022)

• En tiedä ollenkaan, olenko oikeilla jäljillä tässä koko tarinan kannalta epäolennaisessa sukuperimäasiassa, mutta vähemmistöön kuuluminen ja syrjityksi tuleminen toteutuisivat tässä päättelyketjussa ainakin äidin ja isän suvun  kautta. Tätä taustaa vasten Pauliinan raivostuminen kysymyksestä ja natsikortin esille vetäminen voisivat saada selityksen. Pauliinan ja Ohton lapset olivat kuin äitinsä ja äidin veli, eivät ollenkaan Ohton näköiset, joten tummasilmäisyys voisi olla hallitsevasti periytyvä ominaisuus.

Kulissit romahtavat rytinällä, mutta loppu on oudon seesteinen, aivan kuin asia olisi vain loppunut. Ihmettelin sitä. Nukuin yön yli ja pistin aivot takaisin päähän. Eihän tämä näin voi mennä! Minulla on varmaan jäänyt jotain tajuamatta.

Aamuyöstä alitajunta nosti mieleen SWOT-analyysin nelikentän, jota voidaan käyttää mm. strategian laatimisessa (https://fi.wikipedia.org/wiki/SWOT-analyysi. Luettu 25.7.2022). SWOT-nimitys tulee sanoista Strengths, Weaknesses, Opportunities, Threats.

Luin kaksi viimeistä lukua uudelleen ja erityisen huolellisesti luin repliikit ja pyrin löytämään muut kirjailijan antamat vihjeet, sijoitin ne mielessäni SWOT-nelikenttään ja tajusin, kuka henkilöistä olisi voinut käyttää tällaista strategista ajattelua tapahtumien kuljettamisessa haluamaansa suuntaan. SWOT-analyysi tuntui sopivan hänen persoonaansa ja toimintaansa ja sitä myötä tarinaan oikein hyvin. Olipa tämä hauskaa ja erilaista lukemisen pohdiskelua, vaikka ei ollenkaan välttämätöntä!

Ohto saa maksaa kovan hinnan siitä, että sulkee kaikelta silmänsä ja tyytyy palkitsevaan vetelyyteen.

No huh, huh! Päivi Alasalmen Tuo tumma nainen tarjosi mahtavaa tarinankerrontaa, asetelmien keikauttamista päälaelleen, mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja heidän elämäntarinoitaan sekä tarkoin luotua jännitystä. Se tarjosi myös mukavasti virkistävää aivotyötä, jotta palaset sai loksahtamaan paikoilleen. 

Ainoat miinukset annan kahden henkilöhahmon laimeudesta tai keskeneräisyydestä. Vaikka Unnankin toimintaan liittyy yllätys, itse persoona jäi mielestäni vajavammin kehitetyksi kuin muiden. Miksiköhän?  Myös Larin henkilökuvaa olisi voinut hieman vahvistaa. Mielestäni se jäi jotenkin auki tai kesken. Menneisyys näkyy hänessä hyvin, mutta entä nykyhetki?

Lopuksi vielä varoituksen sana niille, jotka kirjaan tarttuvat: Kirja sisältää rajuja kohtauksia, jotka voivat järkyttää.

Kansikuvan alkuperäinen osoite:  https://www.bookbeat.fi/hae?query=Tuo+tumma+nainen&title=Tuo+tumma+nainen (Luettu 25.7.2022)

SWOT-nelikentän alkuperäinen osoite: https://fi.wikipedia.org/wiki/SWOT-analyysi#/media/Tiedosto:SWOT_fi.svg (Luettu 26.7.2022)

 

 

 

Päivi Alasalmi: Onnellisia ihmisiä ja Ei jälkeäkään - Lukuprojektini tämänhetkinen päätös

 

Onnellisia ihmisiä on Päivi Alasalmen kolmas romaani vuodelta 1992. Kiiltokuva keikahtaa irvikuvaksi. Takakansitekstin mukaan "Marianne ja Jali asuvat tiilitalossa maaseutukaupungissa, heillä on kaksi pientä lasta ja hyvä toimeentulo. Ritva on lähikaupungin taidemuseossa töissä. Hänen, Jalin ja Mariannen kohtalot liittyvät toisiinsa omituisella, sattumanvaraisella ja järkyttävällä tavalla."

Tämä kuvio, jossa asiat keikautetaan päälaelleen, toistuu myöhemmin muissakin Alasalmen teoksissa kehittyen jopa tunnusomaiseksi tyylipiirteeksi,  Se, mikä ei näy, on kiinnostavampaa kuin se, mikä näkyy.  Museovahti on päällisin puolin mitäänsanomaton laiha blondi, mutta hänelläkin on oma tarinansa, joka on johtanut nykyiseen tilanteeseen: pelkoon, epäilyyn, eristäytymiseen, harhoihin, pillereihin, ja kertakaikkisen outoon käytökseen. Hänen sisäinen maailmansa saa yhä makaabereimpia ilmenemismuotoja. 

Marianne joutuu kohtaamaan kovia asioita: miehensä katoamisen, poliisitutkimuksen, tirkistelijän hiippailun talon lähettyvillä, omituisen puhelinhäirikön, koiran päälle ajamisen ja sen omistajan väkivaltaisen raivon. Itsepuolustuksena Marianne joutuu ampumaan. Kaikesta on vain selvittävä. Loppu on yllättävä. Onko niin, että kulissit on kuitenkin pidettävä pystyssä?

Onnellisia ihmisiä sisältää mielenkiintoista ajankuvaa: on lankapuhelimet, puhelinpöydät, puhelinluettelot ja hyvätuloisilla jopa kaksi NMT:tä, molemmissa autoissa. Lisäksi painetussa kirjassa näkyy myös historiallinen kädenjälki, mikä on viehättävää. Sivut ovat kellastuneet ajan ja monien lukijoiden käsissä. Kirjaston kirja on ostettu oululaisesta Pohjalainen Oy:n kirjakaupasta. Se on maksanut 139 markkaa. Tällaisia tietoja ei äänikirjoista saa.

Viimeisenä projektihaasteenani kuuntelin Alasalmen dekkarin Ei jälkeäkään, joka on alun perin ilmestynyt Storytelin äänikirjana 2020. Lukijana on Sanna Majuri. Nyt sen saattoi kuunnella BookBeatistakin. (Kuva on anteeksiantamattoman kehnolaatuinen, kun tekniikan ihmelapsena otin vain kuvan BookBeatin sivulta.)

Ei jälkeäkään on tyylipuhdas chriestiemäinen suljetun paikan dekkari, jonka tapahtumapaikkana on Suomen Lapissa oleva tunturihotelli. Tämä oli kiva ja viihdyttävä kuuntelukokemus ja mukava päätös tähänastiselle projektilleni.

Olen nyt kahlannut kirjailijan laajan proosatuotannon ainakin 98%: sesti läpi. Olipas se intensiivinen ja mielenkiintoinen projekti!😀 Kiitos kirjoista @Päivi Alasalmi!

Postauksen lopussa on lista, johon olen osoittanut vahventamalla lukemani teokset. Näytelmiä ja jatkokertomuksia en ole lukenut. (Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikipedia:Etusivu )

Blogistani postaukset löytyvät tästä linkistä päivämäärän mukaan lajiteltuna:

 https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi&max-results=20&by-date=true

Projektissani jäi muutama Alasalmen teos lukematta. Novellikokoelma Suden hetki jäi kesken, koska sen henkilöt herättivät minussa niin ärsyyntyneitä tunteita, että en halunnut olla heidän kanssaan missään tekemisissä, ellei ole pakko. Samalla tavalla ja samasta syystä kävi myös Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalon porukan kanssa. Kesken sekin jäi. Sudenraudat jäi kesken, koska kirja herätti minussa liian voimakkaita mielikuvia, jotka tulivat uniin. Nämä ovat lukijan ongelma, ei kirjojen.

********************************************************************************

Romaanit

·         Saana  Gummerus, 1988. 

·         Lopettajat  Gummerus, 1990.

·         Onnellisia ihmisiä Gummerus, 1992. 

·  Vainola Gummerus, 1996. 

·         Metsäläiset Gummerus, 2000. 

·         Ystävä sä naisien Gummerus, 2002. 

·         Tuo tumma nainen Gummerus, 2006.

·         Valkoinen nainen Gummerus, 2008.

·         Joenjoen laulu Gummerus, 2013. 

·         Pajulinnun huuto Gummerus, 2015. 

·         Siipirikon kuiskaus Gummerus, 2017. 

·         Riivatut Gummerus, 2018. 

·         Alamaailman kuningatar Storytel, 2019 äänikirja, painettu 2022

·         Häkkilinnut Storytel, 2020. Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Kyy povellani Storytel, 2021. Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Myrkynkylväjä Storytel , 20222  Äänikirja (Ei ole ilmestynyt painettuna.)

·         Sudenraudat Gummerus, 2021.   

Novellikokoelmat

·         Suden hetki Gummerus, 1995. 

·         Koirapäinen pyöveli Gummerus, 2010. 

Satukirjat

·         Turhamainen aasi Gummerus, 2009.

·         Sinnikäs meripoika Kuvitus: Riikka Jäntti. Gummerus, 2011. 

·         Kultainen kissanpentu Kuvitus: Riikka Jäntti. Gummerus, 2013.

·         Unten puutarha ja muita satuja Tammi, 2018.

·         Sirkus kummajuna Kvaliti, 2022

Muut

·         Matkalla paratiisiin. Matkakertomus. Gummerus, 1999.

·         Loistava yksinhuoltajuus. Tietokirja. Gummerus, 2011. 

·         Taivaan tulet. Punainen kukko. Romaanisovitus tv-sarjan käsikirjoituksesta.

Päivi Alasalmi: Siipirikon kuiskaus

Päivi Alasalmen Siipirikon kuiskaus päättää saamelaistrilogian, jonka aiemmat osat ovat Joenjoen laulu ja Pajulinnun huuto. Postauksen lopussa on linkki trilogian aiempien osien postauksiin.

Soruian tarina jatkuu.

Kylän elämä on palautunut pikkuhiljaa ennalleen verilöylyn jälkeen, vaikka kylä onkin nykyään vain leskien, vanhusten ja lasten kylä. Nuoret ja voimakkaat miehet ovat saaneet surmansa. Yhtään pirkkalaisia ei jäänyt asiasta kertomaan, mutta kylässä pelätään kuitenkin koko ajan pirkkalaisten paluuta. Soruia pelkää lisäksi keltaturkkisen suden paluuta tai suosta ammollaan tuijottavia silmiä.

Aanaarista muutetaan Pielpajärvelle ja Retsamojärvelle, erämaahan. Elämä kulkee totuttuja latuja. Oma uskonto on läsnä koko ajan arjessa: enteitä luetaan eläinten sisäelimistä, jumalille uhrataan, perinteitä ja tapoja noudatetaan. Kyläläisten elämä myötäilee luonnon rytmiä, ja he elävät luontoa ja toisiaan  kunnioittaen.

Jonkun ajan kuluttua pirkkalaiset kuitenkin palaavat. Tällä kertaa he kannattavat Lutterin uskon jumalaa, joka on eri kuin munkki Tuomaksen aiemmin saarnaama. Aluksi ihmettelin, miksi tarina on sijoitettu juuri 1500-luvulle, mutta sitten ymmärsin, että se on haluttu ajoittaa uskonpuhdistuksen aikaan, jolloin katolilaisuudesta ja pakanakansojen jumalista haluttiin päästä eroon. Agricolakin siitä saarnasi.

Pirkkalaiset aloittavat taas veronkannon, ja verojen määrä on koko ajan noussut, niin että metsistä loppuvat veroksi annettavat saaliseläimet. Lisäksi vuonolaiset ja vainolaiset vaativat omat osuutensa. Seudulle saapuu myös Torniosta Hemminki Aattarinpoika ja Ylitorniolta Masarias Tomuhousu, joiden teoilla on ratkaiseva vaikutus kyläläisten ja varsinkin Soruian elämään. Myös ajomies Matti Pöllä vaikuttaa asioihin.

"Keimiöniemelle olivat muutkin ylitorniolaiset rakentaneet kalatupia, sillä kruunu oli myöntänyt heille nautintaoikeuden järveen, jonka siika- ja muikkukantaa he mieluusti kesällä ja syksyllä vähensivät."

Voi noita kotipaikkakunnan miehiä! Tässä yhteydessä en ollut ollenkaan tyytyväinen heidän mainitsemisestaan. Päinvastoin, tunsin myötähäpeää heidän nautintaoikeuksiensa ja kalamajojensa vuoksi.

Verotuksen yhteydessä,  kappalaisen ja lapinvoudin edessä, Soruiasta tulee syytetty, ja monet niistäkin, joita hän on auttanut, kääntyvät häntä vastaan. Noituus on ankara rikos, olipa se sitten totta tai ei. Kirjan nimi saa selityksensä, kun Soruia uhkaa kiduttajaansa - tai vain näkee enteenä hänen kohtalonsa.

"Vaikka uhkaukseni oli ollut pelkkä siipirikon kuiskaus, se oli tehonnut."

Alasalmi käyttää taitavasti ennakointeja, mutta silti kirjan loppu yllättää. 

Soruian sanat tyttärelleen: "Minä olen kanssanne aina, vaikkei minua näy." antavat toivoa elämän jatkumisesta, ehkä uudessa olomuodossa. Joenjoen laulun postauksessa on linkki Flinkkilä & Kellomäki -sarjassa esitettyyn Alasalmen haastatteluun, jossa hän kertoo lainauksen henkilökohtaisen ja koskettavan alkuperän.

Päivi Alasalmen saamelaistrilogia valottaa saamelaisten elämää 1500-luvulta nykypäivään asti. Trilogian rakenne on mielenkiintoinen, sillä se ei etene kronologisesti, vaan nykypäivän osuus on vain pieni osa aloituskirjassa  Joenjoen laulu. Kokonaisuus liittää tarinat Uddasin sukuun, joka yhtenä muiden joukossa joutui kohtaamaan suomalaisen kolonialismin.

Allaolevasta linkistä pääsee lukemaan trilogian muiden osien postaukset blogissani:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=P%C3%A4ivi+Alasalmi

Päivi Alasalmi: Matkalla paratiisiin. Valokuvat ja piirrokset Juha Savolainen

Päivi Alasalmi ja Juha Savolainen tekivät vuonna 1997 maailmanympärimatkan ensin kahden kuukauden matkana Puolaan, Kreikkaan, Israeliin ja Egyptiin. Sen jälkeen he tekivät kotimaassa vietetyn tauon jälkeen kahdeksan kuukautta kestäneen matkan Ranskan kautta Tansaniaan, Keniaan, Intiaan, Nepaliin, Thaimaahan, Malesiaan, Singaporeen, Australiaan, Uuteen-Kaledoniaan, Vanuatulle, Uuteen-Seelantiin ja Yhdysvaltoihin. Matkasta syntyi 1999 matkakertomus nimeltä Matkalla paratiisiin. Teksti on Alasalmen ja hienot kuvat ja piirrokset Juha Savolaisen.

Kirja tarjosi mielenkiintoista luettavaa monista maista ja maanosista, niiden ihmisistä, eläimistä ja tavoista. Kirjassa pysytään realismissa ja omissa havainnoissa, eikä onneksi lähdetä rakentamaan jotain fiktiivistä tarinaa matkojen ympärille. Sellaiseenkin vastikään törmäsin.

Matkalla paratiisiin osoitti, että tällaisella matkalla matkavalmistelut ja etukäteistiedot ovat erityisen tärketä. Aivan kaikkia nykyaikaisia tietoteknisiä apukeinoja ja älypuhelimia ei vielä tuolloin ollut käytettävissä, mutta tietokone oli kuitenkin mukana. Sen akun kestävyyteen viitataan. Millainen kone oli? Jäin myös miettimään, miten netti toimi tuohon aikaan ja eri puolilla maailmaa. Aikaa on kulunut kuitenkin jo 25 vuotta, ja filmirullatkin ovat käyneet harvinaisiksi.

Kotipaikkakunta tulee kirjailijalle yllättävästi vastaan toisella puolen maapalloa, Australiassa

"Olemme tulleet pääsiäispyhiksi kauneimpaan ja eksoottisimpaan paikkaan, jonka Nigel tietää: eukalyptusmetsään, joka muistuttaa lähinnä Haukiputaan männikköä, juuri sellaista, jota sain nuorena tuijotella ikkunasta niin paljon kuin ikinä jaksoin. Mutta aavikon poika Nigel on haltioissaan."

Matkalaisilla oli positiivinen ja avoin mieli, ja kummallakin myös omia kiinnostuksen kohteita ja toimintoja. Oli mielenkiintoista päästä nojatuolimatkalaisena mukaan tuohon ainutlaatuiseen kokemukseen.

Elämä on ihanaa, monipuolista ja yllättävää. Siitä voi nauttia, kun uskaltaa elää täysillä ja ottaa vastaan, mitä sillä on annettavana. Maailmanympärimatka on suurta. Viikon matka jonnekin on hienoa sekin, mutta elämään voi toivottavasti suhtautua avoimin mielin, myös silloin, kun ei mene minnekään. 

 

Päivi Alasalmi: Häkkilinnut

Päivi Alasalmen Häkkilinnut on itsenäinen jatko-osa Alamaailman kuningattarelle. Hallavainen- dekkarisarja sisältää neljä teosta, ja viideskin on tulossa. Julkaisutahti on ollut nopea. Tähän mennessä vain Alamaailman kuningatar on ilmestynyt painettuna. Muut osat ovat luettavissa ja kuunneltavissa vain Storytelissa, koska ne ovat ilmestyneet Storytel Original -sarjassa.

Hallavainen-sarjan osat ovat:

Alamaailman kuningatar (2019, painettuna 2022)

Häkkilinnut (2020)

Kyy povellani (2021)

Myrkynkylväjä (2022)

Sarja on koukuttava. Toisistaan pitkään tietämättöminä eläneet identtiset kaksoissiskot kohtaavat. Kiltillä Anulla on jotain, jonka rikollinen Karla haluaa. Karla on valmis vaikka tappamaan saadakseen haluamansa. Lisäväriä juonen käänteisiin tuo rikoskonstaapeli Hallavaisen ja Anun suhteen kehittyminen, mikä tarjoaa mielenkiintoista seurattavaa niille, jotka lukevat mielellään myös poliisien yksityiselämästä. Häkkilinnussa selvitellään raakaa silpomismurhaa, jolla voi olla yhteyttä myös Anuun ja Karlaan.

Henkilöhahmot on hyvin kirjoitettuja. Ne ovat moniulotteisia ja uskottavia. Poliiseissa on erottuvia persoonallisuuksia, samoin kuin rikollisissa ja laitapuolen kulkijoissakin. Hammaskeiju, Painajainen ja Kurikka ovat rikollisten lempinimiä, jotka kuvastavat heidän persoonallisuuttaan. Kurikka on eteläpohjalainen häjytyyppi, joka tuo mieleen Samuli Edelmannin roolihahmon (Jussi Murikka) elokuvassa Häjyt vuodelta 1999. Hän on rikollinen, mutta samalla jotenkin sydämeen käypä ja rakastettava. Hänellä on suoraviivainen periaate ikävien ihmisten varalta: "Jos ei tykätä, niin tapetahan." 

Anu Murtovuon henkilöhahmo ei kuitenkaan ole kovin moniulotteinen. Anu on koko ajan pohjattoman naiivi ja hyväuskoinen, mutta sellaisena toimii hyvin Karlan vastaparina ja siten tärkeänä osana juonenkuljetusta. Alasalmelle tyypilliseen tapaan tämänkin kirjan juonikuviot tarjoilevat mojovia yllätyksiä. Pidän siitä.

Alasalmi on taitava ja oivaltava kielenkäyttäjä. Tämä tulee esille esimerkiksi vankilassa olevan Karlan ajatuspuheessa: "Ei lusijaneitoja kuskattu magneettikuvaan pikkuvaivojen vuoksi." Lisäksi Alasalmi  käyttää tehokkaana tyylikeinona Oulun murretta. Anun ja Alasalmen itsensä kotipaikkakunta näkyy myös muussa tuotannossa. Tahallista kielihuumoria on näkyvissä poliisien Tammi ja Kuusi nimeämisessä.

Koska vastikään luin Alasalmen Valkoinen nainen -kirjan, huomasin, että siinäkin mielisairaalan lääkäri on nimeltään Hannu, kuten Häkkilinnuissakin. Onkohan tämä sattumaa, vai olisiko lääkäri Hannuilla todellinen Hannu-niminen mielisairaalan lääkäriesikuva?

Ainoa asia, joka minua vaivaa, on että Alamaailman kuningattaressa mielsin Hallavaisen melko paljon vanhemmaksi. Kun hänen ikänsä mainittiin, se toi minulle uskottavuusongelman. Koska omat lapseni ovat lähes Hallavaisen ikäisiä, minusta alkoi tuntua vaikealta ajatella heidän ikäisiään tekemässä Hallavaisen tekoja ja ajattelemassa Hallavaisen ajatuksia. Hallavaisen keikka öljytankkerin turvamiehenä on vauhdikas ja toiminnallinen tarina tarinan sisällä. Se on kirjoitettu hyvin, mutta tässäkin episodissa mielikuvani ikäristiriita häiritsi minua. 

Liityin Storyteliin Alasalmen dekkarisarjan vuoksi. Aion lukea kiireen vilkkaa kaikki loputkin Hallavaiset E-kirjana.  Kun saan ne luettua, palaan vielä vähäksi aikaa Alasalmen vanhemman tuotannon pariin. Kirjapinossa odottelevat Onnellisia ihmisiä ja Lopettajat. Pinossa on myös uusin satukirja Sirkus Kummajuna.  Sitten alkaakin tuotantoon tutustumisprojektini olla loppupuolella - ainakin toistaiseksi. 

Alla olevasta linkistä voi lukea postaukseni Alamaailman kuningattaresta:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Alamaailman+kuningatar

Kuvan osoite:

https://www.storytel.com/fi/fi/books/hallavainen-2-h%C3%A4kkilinnut-1033792 (Luettu 28.9.2022)

Päivi Alasalmi: Turhamainen aasi: satuja. Kuvittanut Riikka Jäntti

Päivi Alasalmen Turhamainen aasi -satukokoelma sai Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Saman palkinnon sai myös hänen kolmas satukokoelmansa Kultainen kissanpentu ja vielä kaksi muutakin Alasalmen kirjaa. Turhamainen aasi sai myös Kaarlen palkinnon, joka on Gummeruksen jakama kirjallisuuspalkinto omille kirjailijoilleen. 

Turhamainen aasi - kokoelma sisältää 12 satua, joissa seikkailee prinssejä ja prinsessoja, puhuva kissa ja sammakko, jotka ovat tietenkin loihdittuja kuninkaallisia. Satujen kieli on selkeää ja rikasta. Joissakin saduissa on totuttuja asetelmia keikautettu mukavasti hieman eri asentoon: Hyvä haltiatar -sadussa on virkistävästi uima-asuissaan temmeltäviä poikakeijuja, joiden nimet ovat Usko, Toivo ja Onni. Hirviö ja palvelijatar - sadussa puolestaan käsitellään aviopuolisoiden välien viilenemistä ja monikymmenvuotista mykkäkoulua. 

Riikka Jäntin kuvat ovat hienoja, osittain mustavalkoisia, osittain värillisiä piirroskuvia. Koska luin ensimmäisenä sarjan toisen osan, Sinnikäs meripoika, en voi välttyä vertailemasta osia keskenään. Turhamaisessa aasissa tarinat ovat perinteisempiä, mutta kuvat herättävät voimakasta huomiota ja ihailua. Kakkososassa Sinnikäs meripoika on päinvastainen tilanne: tarinat vievät ykkösaseman hulvattoman hauskalla kielellään, ja kuvat ikään kuin vain tukevat tarinoita. 

Iloitsin  Sinikkään meripojan aiheista, kielestä ja teemoista. Tuntuu, että kakkososassa Alasalmi pääsi kunnolla vauhtiin, ja perinteisiä satujen kuvioita todellakin ravisteltiin. Mielenkiinnolla odotan myös sarjan viimeisen kirjan lukemista. Se odottelee lukupinossa seuraavana.

Päivi Alasalmen kirjoittamat ja Riikka Jäntin kuvittamat satukokoelmat Turhamainen aasi, Sinnikäs meripoika ja Kultainen kissanpentu muodostavat kivan, visuaalisesti tunnistettavan sarjan.

Kansikuvat on poimittu osoitteista: 

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512077106/turhamainen-aasi/ 

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512085897/sinnikas-meripoika/  

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512092970/kultainen-kissanpentu/

Postaukseni Sinnikkäästä meripojasta on luettavissa tämän linkin takaa:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/

Päivi Alasalmi: Valkoinen nainen

Päivi Alasalmen kirjassa Valkoinen nainen (2008) suomalaiset Anita ja Kimmo sekä heidän kaksi lastaan asuvat onnellisina Afrikassa. Kimmo on kansallispuistossa vartijana ja suojelee eläimiä salametsästäjiltä. Anita pitää huolen lapsista. Talossa on vartijat, ja yöksi kalterein suljetut ovet. Kun Kimmo palaa työreissultaan kotiin, perhe elää harlequinimaisen täydellistä elämää. Juhlitaan sivistyneesti ystävien kanssa, retkeillään Afrikan upeissa maisemissa ja nähdään toinen toistaan vaikuttavampia eläimiä. 

Anitalla on menestyneen mallin menneisyys ja suuri rakkaustarina tanskalaisen Joakimin kanssa. He purjehtivat Havrefruella pitkin Välimerta Kreikkaan, Turkkiin ja kohti Afrikkaa. Tästä menneisyyden tarinasta ei kuitenkaan puhuta Kimmon kanssa. 

Yhtäkkiä Anita alkaa nähdä missä tahansa liikkuessaan valkoisia miehiä, jotka tuntuvat pitävän häntä silmällä. Hän törmää heihin koko ajan, eikä heidän tapaamisensa tunnu hyvältä. Päinvastoin. He ovat uhkaavia ja vaativat Anitaa kertomaan totuuden siitä, mitä on tapahtunut. Mitä salattavaa Anitalla on? Miksi hän ei suostu puhumaan uhkailijoistaan mitään edes Kimmolle? Kerran mukana on myös nainen, joka sanoo selvällä suomen kielellä: "Saat lapsesi takaisin vain menettämällä pojat." Onko Anitalla kolmaskin lapsi, josta Kimmo ei tiedä? Miksi asian esille tuleminen on niin vaarallista, että Anita vain vaikenee ja yrittää olla välittämättä.

Valkeisiin vaatteisiin pukeutuneiden valkoisten miesten ilmestyminen tyhjästä mitä omituisimmissa yhteyksissä niin, että kukaan muu ei heitä näe, saa lukijan miettimään, ovatko he todellisia ollenkaan vai peräti haamuja. Haamuajatus vahvistuu, kun eräänä juhlailtana kaikki seurueen jäsenet avautuvat ja kertovat teoista, joita ovat pakon edessä tehneet. Purjehtiessaan Joakim ja Anita olivat joutuneet kohtaaman merirosvot. Joakim ammuttiin ja Anita joutui kokemaan silmitöntä väkivaltaa. Yksi merirosvoista unohti konekiväärinsä vartioimatta, ja Anita sai sen käsiinsä. "Seuraavaksi Anitasta tuli siivoustyöntekijä."

Päivi Alasalmen Valkoinen nainen on kirja, jonka parissa ei tule aika pitkäksi. Enpä ole koskaan aiemmin tällaista tarinaa lukenut! Alasalmi kertoo tarinaa taiturimaisesti ja harhauttaa lukijaa taitavasti. Juuri, kun lukija alkaa päästä selville, mitä menneisyydessä on tapahtunut, kuvio muuttuukin yllättävästi. Lukija kulkee kuin labyrintissa tai naurutalon peilisalissa vääristävien peilien keskellä. Valittu reitti osoittautuu toistuvasti vääräksi. Täytyy valita toinen reitti päästäkseen ulos ja toinen selitys ymmärtääkseen, mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu nyt, missä ollaan ja ketä uskotaan. Jos tarina kerrottaisiin Kimmon näkökulmasta, se olisikin aivan toinen.