Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Olen lukenut Päivi Alasalmelta aiemmin vain hänen teoksensa Vainola. Kirja oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 1996. Lukemisesta on kauan, mutta muistan, kuinka vetävä kauhuparodia se oli. 

Ei minulla ole ollut mitään erityistä syytä olla lukematta hänen tuotantoaan, mutta se on vain jäänyt. Sudenraudat kiinnostaa ja odottelen sitä kirjaston jonossa. Odotellessani päätin tarttua muuhun tuotantoon ja valitsin sattumalta luettavaksi Joenjoen laulun vuodelta 2013. Se on osa Alasalmen saamelaistrilogiaa, jonka muut osat ovat Pajulinnun huuto, 2015 ja Siipirikon kuiskaus, 2017. Aion lukea nyt aluksi ainakin ne. Tuotanto on laaja, kuten alla olevista linkeistä voi nähdä. Ehkäpä luen tuotantoa laajemminkin.

Joenjoen laulu sisältää kolme erillistä ja eri aikakauteen sijoittuvaa tarinaa, jotka käsittelevät saamelaisuutta eri näkökulmista, kuitenkin ilmeisesti yhden suvun kautta. Tarinat ovat kuin kolme pienoisromaania. Tarinat on otsikoitu:  Aanaar 1519, Pajala 1852 ja Inari 2013. Pidän siitä, että tarinat ovat erillisiä ja eri aikakausiin sijoittuvia, ja tarinassa pysyttiin lukijaystävällisesti yhdessä aikatasossa kerrallaan, eikä risteilty samaan aikaan eri tasoilla, niin kuin nykyisin niin monissa romaaneissa on tapana. 

Aanaar 1519 kertoo vanhasta saamelaisuudesta, turvekammeista, vanhan maailman uskomuksista, perinteistä ja tavoista pienen yhteisön näkökulmasta. Aanaar 1519 on Soruian ja hänen perheensä tarina. Tarinaan kuuluu myös haavoittunut pirkkalainen, jonka hengen Soruia pelastaa. Hän tuo vihollisen kotisiitaansa ja hoivaa haavoittuneen kuntoon, vaikka sitä ei hyvällä katsotakaan. Soruia ja pirkkalainen lähentyvät, Soruia rakastuu ja tulee raskaaksi. Kevään tullen heidän on lähdettävä. Soruia haaveilee yhteisestä elämästä pirkkalaisen mailla etelässä, mutta eräänä yönä pirkkalainen lähtee ja jättää Soruian yksin erämaahan. Soruian on selvittävä synnytyksestäkin yksin. Suvun, etenkin sisaren, huolenpito ja rakkaus auttavat kotiin palaamisessa ja selviytymisessä.

Toinen osa, Pajala 1852, kertoo Lars Levi Laestadiuksen elämästä ja toiminnasta pohjoisilla alueilla suomalaisten ja saamelaisten parissa. Laestadius on voimakkaan herätysliikkeen alullepanija ja  mielenkiintoinen persoona, jonka toiminnasta ja voimallisista saarnoista jotain jo tiesinkin. Saamelaisten kannalta hänen toimintansa voidaan kuitenkin nähdä oman uskonnon riistona. Tätä en ole ennen tullut ajatelleeksi.

Inari 2013 on yli kolmikymppisen city-saamelaisen tarina. Uddas-Samilla on ollut kova ja rikkonainen elämä. Etelässä, Tampereella, alkoholi, huumeet, väkivalta ja ihmissuhteiden katkeaminen vievät elämältä pohjan. Henkensä säilyttämiseksi hän pakenee ja hyppää suin päin pohjoiseen menevään junaan ja palaa kotiseudulleen. Inarissa hän kohtaa puolisaamelaisen Ingan ja rakastuu. Uddas-Sami on juoppo, päihteiden käyttäjä ja rellestäjä, mutta sisimmässään herkkä ja tunteikas mies, jolta on viety kieli ja identiteetti. Rakkaudessaan Ingaan hän on rehellinen ja liikuttava. 

Aanaar 1519 on hieno ja kaunis tarina. Pajala 1852 antaa aiheeseen lisänäkökulmaa, mutta Inari 2013 on mielestäni kirjan ehdottomasti paras osa. Voi sanoa, että huh, mikä tarina ja ennen kaikkea: huh, mikä tarinan loppu! 

Alasalmen Joenjoen laulu valottaa saamelaisuudesta eri puolia eri aikakausina. Teemallisesti siinä on samaa kuin Katri Rauanjoen vastikään ilmestyneessä Kesämerkeissä.

Tietoa Päivi Alasalmesta ja hänen tuotannostaan:

https://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4ivi_Alasalmi  (Luettu 9.4.2022)

Lisätietoa Alasalmen tuotannosta saa myös kirjailijan omalta sivulta:

http://www.paivialasalmi.com/kirjat.html (Luettu 9.4.2022)

Päivi Alasalmen avoin ja mielenkiintoinen haastattelu elämästä ja tuotannosta sekä hänen henkilökohtaisesta suhteestaan saamelaisuuteen on katsottavissa Yle Areenalla toistaiseksi. Alkuperäinen esitys oli 22.1.2022 Yle TV1:ssä. Ohjelma kuuluu Flinkkilä & Kellomäki -sarjaan ja on nimeltään Päivi Alasalmi ja suden jäljet 

 https://areena.yle.fi/1-50996078 (Katsottu 9.4.2022)